tekopyhyys.

Tämä seuraava teksti saattaa jonkun mielestä olla yleistystä. Kaikissa tilanteissa on poikkeuksia. Puhun nyt kuitenkin valtaosasata. Viimevuonna keskustelin kavereideni kanssa rippileiristä. Tulin siinnä sivussa kysyneeksi, kuinka moni heistä uskoo Jumalaan. Valtaosa sanoi, ettei usko. Miksi he sitten kuitenkin menivät rippileirille? Kukaan kyseisistä henkilöistä ei ollut liikkeellä vilpittömästi. Vastausten kirjon parhaimmistoon kuuluivat: "raha" ja "hauskanpito". Rippileirillä kuitenkin oli myös ihmisiä, jotka uskovat oikeasti Jumalaan. Eikö tämä ole väärin vilpittömiä ihmisiä kohtaan? Mitä raamattu sanoo moisesta tekopyhyydestä? Tietysti itsekkin harkitsi rippileirille menoa, sinnehän menivät kaikki kaverinikin. En kuitenkaan mennyt, sillä koin sen vääräksi.
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajattelen, että ei ole tekopyhyyttä mennä rippileirille. Onhan suuri osa kuitenkin kiinnostunut näistä asioista, vaikka eivät uskokaan. Usein ennen uskoon tuloa ihminen on kiinnostunut.

Sitä en kannata, että riparin jälkeen myös ne, jotka eivät usko, vannovat uskovansa, koska sitä odotetaan ja näin on aina tehty.

Äänestä

Kysyin itse samaa ystäviltäni kun he menivät rippileirille. Itse en mennyt, koska en ole koskaan kuulunut kirkkoon. Kaverini kertoivat menevänsä sinne koska äiti ja isä käski, tai siksi koska siitä saa rahaa. Nyt, kun he ovat 18, suurin osa on jo eronnut kirkosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ateisti kirjoitti:

Tämä seuraava teksti saattaa jonkun mielestä olla yleistystä. Kaikissa tilanteissa on poikkeuksia. Puhun nyt kuitenkin valtaosasata. Viimevuonna keskustelin kavereideni kanssa rippileiristä. Tulin siinnä sivussa kysyneeksi, kuinka moni heistä uskoo Jumalaan. Valtaosa sanoi, ettei usko. Miksi he sitten kuitenkin menivät rippileirille? Kukaan kyseisistä henkilöistä ei ollut liikkeellä vilpittömästi. Vastausten kirjon parhaimmistoon kuuluivat: "raha" ja "hauskanpito". Rippileirillä kuitenkin oli myös ihmisiä, jotka uskovat oikeasti Jumalaan. Eikö tämä ole väärin vilpittömiä ihmisiä kohtaan? Mitä raamattu sanoo moisesta tekopyhyydestä? Tietysti itsekkin harkitsi rippileirille menoa, sinnehän menivät kaikki kaverinikin. En kuitenkaan mennyt, sillä koin sen vääräksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu