olemassa mitään näyttöä, tai kohtaa Raamatussa, joka kertoisi olemassa sen nimistä serafia, kuin Metatron?
Onko
nunchaku-overlord
141047
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuskin löytyy Raamatusta. Itse törmäsin tuohon nimeen, kun luin teosta, joka käsitteli muun muassa enkeleitä, jotka ovat vastuussa MUISTA planeetoista kuin maapallosta.
Eli Metatron ei ole varsinaisesti maapallon (arkki)enkeli.
En tiedä mainitaanko Metatronin nimeä Raamatussa, mutta hän on kyllä esiintynyt siellä ainakin kahdessa kohtaa. Nimittäin Metatron oli se, joka puhui Moosekselle palavasta pensaasta. Toinen kerta oli, kun Abrahamin uskoa testattiin pojan uhraamisella.
Arkkienkeli Metatron hallinnoi Keskusluomisvoimassa yhdessä arkkienkeleitten Mikaelin ja Melkisedekin kanssa. Myös meidän galaksimme hallinnointi kuuluu heille.
Lyhyt määritelmä Metatronista: Kaikkivaltias, Ikuinen Herra, Isän "jumalallinen ääni", ulkoisten maailmojen luoja, siis vastaa maailmankaikkeuden arkkitehtuurista.
Metatronin toimisto on hyvin keskeisessä roolissa nyt näinä muutoksen aikoina, koska meneillään on aikakausien vaihdos eli Maaplaneetta siirtyy kokonaan uuteen aikasykliin ja Maaplaneetta on ensimmäinen koko kaikkeudessa, joka sen tekee. Muut seuraavat perässä.
Metatron tulee kuvioihin mukaan aina, kun aletaan käsittelemään huipputiedettä, mennään atomien tuolle puolen, elämän alkulähteille.
Mistäs tietosi peräisin?
Vuosikymmenten aikana olen kerännyt eri lähteistä itselleni "tietopankin", siis perustiedot ihmisenä olemisen jujusta (kuka minä olen, miksi minä olen täällä??).
Lähteitä on monia: luentoja, kirjoja (esim. Kryon), lehtiä (Amma, Sai Baba), monisteita (kanavoituja tekstejä, esim. Vanhan Testamentin Enok), nettisivuja (Porin Henkinen Keskus R.Y.), kanavointi ryhmiä ja nykyisin tärkeimpänä oma työryhmämme, johon kuuluu kolme pitkän henkisen tien kulkenutta ihmistä.
Olemme yhteydessä toisilla tasoilla ja taajuuksilla oleviin "ihmisiin", olentoihin ja olentoryhmiin. He ovat niitä, jotka ovat vastuullisia muutosten hallitusta toteutumisesta Maaplaneetalla.
Ystävillämme "verhon" takana on valtava määrä tietoa kaikesta ja jos osaamme kysyä, niin sitä tietoa on myös meillä ja ehkäpä myös teillä.
Mitä sanot Jeesuksesta, Jumalan Pojasta?
Onko Jeesus Kristus mielestäsi
-vapahtaja?
-opettaja?
-Jumalan Poika?
-Lihaksi tullut?
-taivaiseen noussut?
-Kristus josta Vanha Testamentti ennalta kertoo?
-Herra?
Ps.Kiitos nopeasta ja asiallisesta vastauksesta
Eikös se enkeli ollut Mikael, joka esti Abrahamin uhraamisaikeen ja ilmestynyt Moosekselle palavassa pensaassa?
Jos nyt kabbalaan uskaltaa yhtään luottaa, niin Metatron on ilmestynyt exoduksen jälkeen ja johdatti Israelilaiset erämaiden läpi.
Lähde:
http://www.energiakeskus.com/energiasivut/enkelit-serafit.php
Onko Jeesus:
-Kristus...on. Kristus on arvonimi tai titteli, jonka saa, kun ilmentää Jumalallista rakkautta.
-opettaja...hänen ensisijainen tehtävänsä oli opetustehtävä ja keskeinen sanomansa: "Maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto".
-Jumalan poika...kyllä, niinkuin sinäkin olet Jumalan tytär tai poika.
-lihaksi tullut...Hän syntyi ilman implantteja, rajoittimia. Siksi hän tiesi alusta lähtien, kuka hän on ja mikä on hänen tehtävänsä.
-taivaaseen noussut...Hän sai korotetun aseman onnistuneen Maaplaneettatehtävän vuoksi.
-VT:n ennustama...kyllä. Hän tunsi kaikki ennusteet ja kirjoitukset. Hän noudatti niitä tinkimättä, eikä suostunut kompromisseihin.
-vapahtaja/Herra ?? ...tarkenna.
Onko teillä www-sivuja, josta saisi lisätietoa ja voisi itse jättää kommentteja?
"-Kristus...on. Kristus on arvonimi tai titteli, jonka saa, kun ilmentää Jumalallista rakkautta."
Mites Johannes Kastaja joka sanoi ettei ole kristus?
Minun käsitykseni mukaan Jumala profeettojen ja esikuvien kautta lupasi Juutalaisille kristuksen=voidellun tulevan.
"-opettaja...hänen ensisijainen tehtävänsä oli opetustehtävä ja keskeinen sanomansa: "Maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto"."
Samaa mieltä. Jeesus tuli ja opetti rakastamaan lähimmäistään kuin itseäänkin ja Jumalaa kaikellaan. Tosin Jeesus opetti myös tien pelastukseen joka käy vain Hänen kauttaan.
"-Jumalan poika...kyllä, niinkuin sinäkin olet Jumalan tytär tai poika."
Tämä on hieman kimurantti asia. Toisaalta jokainen joka uskoo on saanut armon tulla Jumalan lapsiksi kun taas sanotaan Jeesuksen olevan Jumalan ainutsyntyinen poika.
Hepr.1:5-6
Joten siis voidaan mielestäni sanoa että Jeesus on Jumalan ainutsyntyinen poika kun taas Jeesukseen uskovat ovat Jeesuksen kautta tulleet Jumalan lapsiksi.
"-lihaksi tullut...Hän syntyi ilman implantteja, rajoittimia. Siksi hän tiesi alusta lähtien, kuka hän on ja mikä on hänen tehtävänsä."
Jäi hieman mietityttämään tuo "ilman implantteja", mitäs tarkoiti tällä?
"-taivaaseen noussut...Hän sai korotetun aseman onnistuneen Maaplaneettatehtävän vuoksi."
Pitää paikkansa, vaikka hieman valtavirrasta poikkeavasti tämän muotoilit.
"-VT:n ennustama...kyllä. Hän tunsi kaikki ennusteet ja kirjoitukset. Hän noudatti niitä tinkimättä, eikä suostunut kompromisseihin."
Totta. Mutta ei kuitenkaan mielestäni voida sanoa että profetiat täyttyivät vain koska Jeesus niitä tietoisesti toteutti vaan myös koska Jumala oli niin ennalta määrännyt. Esimerkiksi Jeesuksen elämän alkuvaiheissa ja syntymä eivät olleet Jeesuksen päätettävissä Hänen ollessaan vielä vauva. Voidaan siis sanoa että Jeesus tiesi mitä Hänelle tulee tapahtumaan ja mitä Hänen tulee tehdä sen mukaan minkä Isä oli Hänelle määrännyt.
"-vapahtaja/Herra ?? ...tarkenna."
-Vapahtaja: Toi pelastuksen. Ihminen ei kykene olemaan puhdas Jumalan silmissä omasta voimastaan mutta Jeesus täytti lain ja kuoli jotta jokainen joka Häneen uskoo ja Hänessä pysyy olisi puhdas Hänen kauttaan Isän silmissä ja näin Hänen kanssaan olisi osallinen taivaaseen ja iankaikkiseen elämään.
-Herra: Hän kenen valtaan Isä on kaiken alistanut ja jolla on kaikki valta, ei kuitenkaan sen yli joka vallan on Hänelle antanut, se on, Isän.
Tässä siis minun käsityksiäni ja uskoani.
Toivoisin että et käsittänyt viestini luonnetta väärin, en halua haastaa riitaa enkä kiistelyä vaan keskustella elämäni Herrasta kanssasi.
Siunausta ja mukavaa päivänjatkoa
"-Vapahtaja: Toi pelastuksen."
Muutan pelastus-sanan lunastukseksi. Ketkä tarvitsevat lunastuksen, siis iankaikkisen elämän?
Ketkä ovat sitä vailla? Mikä on meidän todellinen alkuperämme?
Ensinnäkin tätä Maaplaneettaprojektia lähtivät toteuttamaan yhdet Maailmankaikkeuden korkeimmista enkeliolennoista. He ovat Hengen maailmoissa olevien Luoja-Jumalien luomuksia. Heillä on jo valmiiksi ikuinen elämä. Toinen ryhmä, joka ei tarvitse lunastusta, on pioneerit ns. kriisiryhmä, joka lähetettiin apuun tukemaan projektia. He tulivat tähän syntymän/kuoleman oravanpyörään mukaan ennen Noan päiviä, ehkä noin 15000 vuotta sitten. He ovat todennäköisesti kaikki Jumalan suoria luomuksia ja heidän lukumääränsä ei ole lukuisa.
Mutta kolmas porukka, joita tänne on kaikkina aikoina tullut, on eri Mestareiden ja eri Herrojen luomukset. Luominen on tapahtunut aineellisen maailman puolella ja siksi he ovat Isän kirkkautta vailla. Heillä ei ole ikuista elämää.
Mestari Eenok sanoo: "Isän rakkaus on niin suuri, että Hän sallii eri Mestareiden ja eri Herrojen luoda mmailmoja, jopa epätäydellisiä, niin että ne voidaan muuttaa toisiksi ja puhdistaa ne, niin että niistä tulee Valo-kristallin kaltaisia."
Jeesus lunasti näille eri aurinkokunnista jopa eri galakseilta lähtöisin oleville olennoille Ikuisen Sielun ja Hän teki sen takautuvasti. Näitä Mestareiden ja Herrojen luomuksia on syntynyt Maaplaneetalle viimeisen vuosisadan aikana satoja ellei jopa tuhansia miljoonia. Jo yksi elämä ihmiskehossa takaa heille ikuisen, kuolemattoman sielun. Tänne pääsyä jonotetaan.
Mutta ensisijaisesti Jeesus opetti. Tuolloin ihmiskunnan tilanne oli jälleen kerran kriittinen. Henkinen kehitys oli pysähtynyt ja taantuma kohti "eläimellisyyttä" oli alkamassa. Tilanne vaati Jeesuksen tulemisen ja Hän nosti uudelleen esiin ajasta aikaan voimassaolleet Ikuiset periaatteet: totuuden, rakkauden, rauhan, oikean käytöksen ja väkivallattomuuden.
Implantit = rajoittimet...estävät meillä ihmisillä sielukehon informaatien siirtymisen fyysiseen kehoon, päivätajuiseen minään. Siitä seuraa, että emme muista keitä me olemme ja että miksi me olemme täällä, tällä planeetalla.
Kaikessa, mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu, on Hengen tarkoituksenmukaisuus. Olemme osa Suurta Suunnitelmaa. Kaikki on hyvin.
Jos tarkoitat työryhmämme www-sivuja, niin niitä ei ole. Emme ole kovin lahjakkaita netin käyttäjiä.
Tietolähteenäni oli Kryon-kirjat 1990-luvulta. Niiden antajana on magneettimestari Kryon ja hän muistini mukaan jossain kohtaa mainitsi, että puhuja olisi ollut Metatron.
Muisti saattoi tehdä minulle kepposen.
Todellakin mielenkiintoista tekstiä.
Tokihan ymmärrät kuitenkin että ei tätäkään kaikkea purematta ja maistelematta niellä:)
Tyydyn siis toivottamaan rauhaisaa ja siunattua Joulua. Jeesus Kristus kirkastakoon meille molemmille nämä asiat.
Ulkopuoleltamme voi tulla vain vinkkejä ja vihjeitä, kuin pieniä lepattavia kynttilänliekkejä opasteeksi polullemme.
Erottamiskykyä, ymmärrystä, viisautta, oivalluskykyä ja tarkkanäköisyyttä tarvitaan.
Kiitos......runsautta elämääsi.