Kun tuossa Raamattua lueskelin niin tuli mieleen sellainen asia että Raamattu on kirjoitettu ensin jollakin ihme kielellä ja sitten toisella ihmekielellä satojen vuosien ajan, niin onko siinä säilynyt Jumalan sana? Mitä jos musta olikin valkoinen? Tätä asiaa olen pohdiskellut ja olen tullut siihen päätökseen että minut on ohjattu harhaan. Oletko itse miettinyt samaa? Luotatko jonkun tuntemattoman kirjoittamaan kirjaan enempi kuin omiin ajatuksiisi?
Raamattu
Epäilevä J.T
10528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ennen kaikkea, me olemme modernin, tieteellisen, sivistyneen yhteiskunnan jäseniä ja Raamattu on antiikin paimentolaisten kirjoittama. Miten me voimme ymmärtää antiikin ihmistä ylipäätään?
>>Miten me voimme ymmärtää antiikin ihmistä ylipäätään?
Ei ihminen ole muuttunut paljoakaan, vaikka maailma hänen ympärillään on toisenlainen. Me ihmiset olemme edelleen varsin raadollisia, meillä on ongelmia ihmissuhteissa, meillä on edelleen yhteiskuntaluokkien eroja (vaikka orjuus on virallisesti poistettu), yhä edelleen osa ihmisiä on yläluokkaa, joka kyykyttää alempia, me ihmiset olemme kateellisia, kyynisiä, vallanhimoisia, kunnianhimoisia ja sosiaalisesti rajoittuneita.
Me kaikki tarvitsemme rakkautta, ymmärrystä, läheisiä ihmisiä ja arvostusta jossain asiassa, jos ei muualla niin työelämässä. Ihmisten perustarpeista kertoo edelleen asiantuntevasti vanha kirja Raamattu. Se kertoo, kuinka meidän tulisi rakastaa lähimmäisiämme ja toimia oikeudenmukaisesti kaikkia kohtaan. Raamattu ei suinkaan ole vanhanaikainen, vaikka vanha kirja onkin. Yhä edelleen me olemme ihmiskuntanan hukassa, me etsimme tietä ulos äärimmäisen vaikeista ongelmista.
Ei kannata tyrmätä Raamattua, se on Jumalan ohje meille pienille ihmisille.
Uskotko Jumalalaan vai ihmisiin?
En yhtään ihmettele että Jt:n keskuudessa syntyy tälläisiä kysymyksiä.Varsinkin jos lukee UM-käännöstä.
Jos haluat historiallista vahvistusta raamattuun niin suosittelen kirjastossa käyntiä.Siellä on puolueettomia dokumentteja raamatun ja aluseurakunnan taipaleesta.
Kun itse niitä aikanaan luin totesin ensinnä että jt-oppi nykyisellään on vain erään alkoholistin kyhäelmää oppikokonaisuuksineen.Ei niissä historian kirjoissa pajoa ollut tukea jt:n nykyisille oppikäsityksille.
Ei ihme että Jt:t kieltää puolueettoman oppitarkastelun.Se johtaa Jt:sta luopumiseen.
Kertoisitko aivan lyhyesti mitkä Jt opit musertuvat takuuvarmasti noita historiankirjoja lukiessa?
Kaveri ei uskonut raamattuun! ei ollut kysymys UM-käännöksestä! ja mistä tiedät varmuudella että hän on JT?
oli Herran ehtoollinen.
Jt:thän uskovat että sitä pitää viettää vain kerran vuodessa.
Näin ei ollut alkuseurakunnassa.
Muistiinmerkinnät kertovat että alkukirkko vietti sitä jopa useimminkin kun viikottain.He nimittäin säilyttivät ehtoollisviinin SEURAAVAA KERTAA VARTEN.Tai veivät osan viinistä ja leivästä niille uskoville jotka eivät päässeet tilaisuuteen.
Silloin ei ollut autoja.heh he!
Vain aasi oli nopein kulkuväline ja matkat olivat pitkiä.Saattoi olla niin että vasta seuraavana päivänä päästiin tarjoamaan niille veljille ja sisarille viini ja leipä jotka eivät olleet ehtoollisella mukana matkan pituuden vuoksi.
Toinen varma historiallinen tosiasia oli kristittyjen marttyyrikuolemat tai yleensäkin rangaistukset.
Ei koskaan,siis EI KOSKAAN ne tapahtuneet Jehovan nimen vuoksi vaan ainoastaan nimen Jeesus vuoksi.
Jopa syytekin oli usein:"Jeesus-Jumalan palvonta".
Jos se oli väärä syytös,niin miksi kristityt eivät puolustautuneet.
kertovat että alkukirkko vietti sitä jopa useimminkin kun viikottain
-Onko tuolla loppujen lopuksi niin hirveästi merkitystä. Mielestäni on yhtä perusteltua viettää ehtoollista kerran vuodessa.
:"Jeesus-Jumalan palvonta".
Saahan sitä syyttää, mutta ei Jeesuksesta Jumalaa tee koska Raamatun mukaan hän ei sitä ole.
Alkukirkko ei käyttänyt laisinkaan nimeä Jehova.
Nimi Jehova oli erään munkin käyttöön ottama nimi.
3:s
Alkukirkko ei erottanut suurta joukkoa maanpäälliseen toivoon,erilleen Jeesuksen muista lampaista.
Se on yksin J.F.Rutherfordin juttuja.
Myös Rutherfordin historia,ne asiat mistä ei saanut puhua oli minulle shokki.
Puli-ukko,jolle tärkeintä oli whisky varaston täydentäminen tuntui aika pahalta.
>>Luotatko jonkun tuntemattoman kirjoittamaan kirjaan enempi kuin omiin ajatuksiisi?
Jos kyseessä on Kirja isolla Koolla, siis Jumalan henkeyttämä kirja, siihen kannattaa luottaa. Omat ajatukset jäävät aina häviölle, kun verrataan niitä Jumalan ajatuksiin.
*** Sillä minä julistan Jehovan nimeä.
Tunnustakaa suuruus Jumalallemme kuuluvaksi!
Hän on Kallio, täydellistä on hänen työnsä,
sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeutta.
Uskollisuuden Jumala, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuutta,
vanhurskas ja oikeamielinen hän on. (5. Moos. 32:3,4)
*** Tosi Jumala — täydellinen on hänen tiensä;
mitä Jehova on sanonut, se on puhdistettua.
*** Hän on kilpenä kaikille häneen turvautuville. (Psalmi 28:30)
*** Jehovan laki on täydellinen, se virvoittaa sielun.
*** Jehovan muistutus on luotettava, se tekee kokemattomasta viisaan. (Psalmi 19:7)
*** Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja on ylhäältä, sillä se tulee alas taivaan valojen Isältä, jonka luona ei ole varjon kääntymisen vaihtelua (Jaakob 1:17)