Maailmalla on viime vuosina ollut havaittavissa trendi, jossa valtiot pyrkivät kansallistamaan luonnonvarojaan ja rajoittamaan ulkomaisten yritysten pääsyä niihin käsiksi. Venäjän kaasujätti Gazprom lienee malliesimerkki valtion omistamasta energiasektorin suuryrityksestä.
Myös latinalaisessa Amerikassa jalansijaa saanut bolivaarinen vallankumous on korostanut samaa asiaa. Venezuelan johtaja Hugo Chavez ajoi jenkit pois maan öljykentiltä ja kansallisti öljyn yksinkertaisesti korottamalla ulkomaalaisten yritysten verotuksen niin korkeaksi, ettei niiden toiminta ollut enää kannattavaa.
Lähi-Idän voidaan edelleen sanoa olevan pitkälti USA:n taloudellisen ja sotilaallisen kontrollin alaisuudessa, joten siellä bolivaarisen tai putinistisen vallankumouksen toteuttaminen öljysektorilla on vaikeampaa. Irakin sodan suurin syy oli halvan öljyn virtaamisen Yhdysvaltoihin myös jatkossa, sillä Saddam oli viemässä maan öljypolitiikkaa liian itsenäiseen suuntaan. Sitähän öljyriippuvainen USA ei voinut tietenkään sallia, koska pyhäksi julistettu Amerikkalainen Elämäntapa olisi silloin joutunut vaaraan.
Mutta onko USA:lla riittävästi voimaa vastustaa maailmalla meneillään olevaa bolivaarista tai putinistista vallankumousta? On luonnollista, että valtiot haluavat itse hyötyä luonnonvaroistaan, ellei sitten maan johdossa istu ulkomaisten firmojen lahjoma ja ulkomaisen armeijan suojelema korruptoitunut eliitti, kuten tämän hetken Irakissa ja Saudi-Arabiassa. USA:n markkinoima "demokratian" levittäminen kuulostaakin asiaa tuntevalle lähinnä surkuhupaisan tekopyhältä selityksellä, sillä TODELLINEN demokratia ei tietenkään vapaaehtoisesti luovuta rikkauksiaan amerikkalaisille, kuten USA:n hegemoniallisen aseman säilyminen tulevaisuudessakin edellyttäisi, ja joka on 1990-luvulla kehitetyn Pax Americana- ja The Great American Century -teorioiden onnistumisen pääedellytys.
USA:n hegemonian suurimpana uhkana voidaan pitää ehdottomasti Aasian nousevia suurvaltoja Kiinaa ja Intiaa, joiden nousevat taloudet tarvitsevat runsaasti lisää energiaa, jota maailmassa on rajallisesti. Vielä Intiaa ja Kiinaakin suurempana uhkana nähdään Vladimir Putinin Venäjä, joka on Putinin johdolla aggressiivisesti lobannut omaa energiamalliaan, joka poikkeaa kokonaan USA:n suosimasta liberaalista mallista. Putinin Venäjän tarjoama malli sitoo asiakkaan ja tuottajan yhteen pitkillä kahdenvälisillä sopimuksilla, ja antaisi tuottajamaiden kansallisille yrityksille lähes yksinoikeuden hyödyntää maassa olevia energiavarantoja. USA:n suosima malli puolestaan edellyttää energiasektorin vapauttamista ulkomaalaisille yrityksille ja öljyn myymistä öljypörsseissä dollareilla, joiden painamista ja arvoa USA:n keskuspankki kontrolloi.
Venäjän malli suosii selvästi energian tuottajia, USA:n malli puolestaan energian kuluttajia.
Venäjän kehittelemä energiamalli on saanut suosiota mm. latinalaisessa Amerikassa, Algeriassa, keski-Aasian tasavalloissa, Indonesiassa ja osin myös Iranissa. Esimerkiksi Gazprom on solminut lukuisia sopimuksia keski-Aasian tasavaltojen kanssa, ja USA on menettänyt jalansijaansa tuolla strategisesti tärkeällä alueella, ja Venäjä (ja ennenkaikkea Gazprom) on halukkaasti astunut täyttämään USA:n jättämää aukkoa. Viimeisin takaisku USA:lle oli Kirgisian vaatimus, että USA poistaisi Kirgisiassa sijaitsevan sotilastukikohtansa melko pikaisesti.
Mutta miten USA voi taistella maailmassa vallitsevaa energian kansallistamispyrkimystä vastaan? On kai selvää, ettei se voi miehittää Irakin tyyliin jokaista energiarikasta valtiota, joka alkaa toteuttamaan USA:sta riippumatonta ja sen etujen vastaista politiikkaa. Miehittämistä kätevämpi ja halvempi keino on tietysti lahjoa usein kehittämättömien tai vielä kehitysvaiheessa olevien valtioiden helposti korruptoitavissa oleva eliitti suosiolliseksi USA:n intressejä kohtaan. Tätä politiikkaahan USA on toteuttanut jo vuosikymmeniä niin Lähi-Idässä kuin Etelä-Amerikassakin. Mutta nyt kuitenkin puhaltelevat uudet tuulet, ja USA on huomaamassa että valtiot alkavat olla entistä kiinnostuneempia vaurastumisesta. Koska maailman energiavarannot ovat rajalliset, on kyseessä nollasummapeli. Eli jos energiantuottajat haluavat rikastua energiallaan nykyistä enemmän, tarkoittaa se samalla energian kallistumista kuluttajan näkökulmasta. Länsimaat olisivat silloin tämän pelin selkeät häviäjät, ja energiarikkaat maat voittajia.
Myös latinalaisessa Amerikassa jalansijaa saanut bolivaarinen vallankumous on korostanut samaa asiaa. Venezuelan johtaja Hugo Chavez ajoi jenkit pois maan öljykentiltä ja kansallisti öljyn yksinkertaisesti korottamalla ulkomaalaisten yritysten verotuksen niin korkeaksi, ettei niiden toiminta ollut enää kannattavaa.
Lähi-Idän voidaan edelleen sanoa olevan pitkälti USA:n taloudellisen ja sotilaallisen kontrollin alaisuudessa, joten siellä bolivaarisen tai putinistisen vallankumouksen toteuttaminen öljysektorilla on vaikeampaa. Irakin sodan suurin syy oli halvan öljyn virtaamisen Yhdysvaltoihin myös jatkossa, sillä Saddam oli viemässä maan öljypolitiikkaa liian itsenäiseen suuntaan. Sitähän öljyriippuvainen USA ei voinut tietenkään sallia, koska pyhäksi julistettu Amerikkalainen Elämäntapa olisi silloin joutunut vaaraan.
Mutta onko USA:lla riittävästi voimaa vastustaa maailmalla meneillään olevaa bolivaarista tai putinistista vallankumousta? On luonnollista, että valtiot haluavat itse hyötyä luonnonvaroistaan, ellei sitten maan johdossa istu ulkomaisten firmojen lahjoma ja ulkomaisen armeijan suojelema korruptoitunut eliitti, kuten tämän hetken Irakissa ja Saudi-Arabiassa. USA:n markkinoima "demokratian" levittäminen kuulostaakin asiaa tuntevalle lähinnä surkuhupaisan tekopyhältä selityksellä, sillä TODELLINEN demokratia ei tietenkään vapaaehtoisesti luovuta rikkauksiaan amerikkalaisille, kuten USA:n hegemoniallisen aseman säilyminen tulevaisuudessakin edellyttäisi, ja joka on 1990-luvulla kehitetyn Pax Americana- ja The Great American Century -teorioiden onnistumisen pääedellytys.
USA:n hegemonian suurimpana uhkana voidaan pitää ehdottomasti Aasian nousevia suurvaltoja Kiinaa ja Intiaa, joiden nousevat taloudet tarvitsevat runsaasti lisää energiaa, jota maailmassa on rajallisesti. Vielä Intiaa ja Kiinaakin suurempana uhkana nähdään Vladimir Putinin Venäjä, joka on Putinin johdolla aggressiivisesti lobannut omaa energiamalliaan, joka poikkeaa kokonaan USA:n suosimasta liberaalista mallista. Putinin Venäjän tarjoama malli sitoo asiakkaan ja tuottajan yhteen pitkillä kahdenvälisillä sopimuksilla, ja antaisi tuottajamaiden kansallisille yrityksille lähes yksinoikeuden hyödyntää maassa olevia energiavarantoja. USA:n suosima malli puolestaan edellyttää energiasektorin vapauttamista ulkomaalaisille yrityksille ja öljyn myymistä öljypörsseissä dollareilla, joiden painamista ja arvoa USA:n keskuspankki kontrolloi.
Venäjän malli suosii selvästi energian tuottajia, USA:n malli puolestaan energian kuluttajia.
Venäjän kehittelemä energiamalli on saanut suosiota mm. latinalaisessa Amerikassa, Algeriassa, keski-Aasian tasavalloissa, Indonesiassa ja osin myös Iranissa. Esimerkiksi Gazprom on solminut lukuisia sopimuksia keski-Aasian tasavaltojen kanssa, ja USA on menettänyt jalansijaansa tuolla strategisesti tärkeällä alueella, ja Venäjä (ja ennenkaikkea Gazprom) on halukkaasti astunut täyttämään USA:n jättämää aukkoa. Viimeisin takaisku USA:lle oli Kirgisian vaatimus, että USA poistaisi Kirgisiassa sijaitsevan sotilastukikohtansa melko pikaisesti.
Mutta miten USA voi taistella maailmassa vallitsevaa energian kansallistamispyrkimystä vastaan? On kai selvää, ettei se voi miehittää Irakin tyyliin jokaista energiarikasta valtiota, joka alkaa toteuttamaan USA:sta riippumatonta ja sen etujen vastaista politiikkaa. Miehittämistä kätevämpi ja halvempi keino on tietysti lahjoa usein kehittämättömien tai vielä kehitysvaiheessa olevien valtioiden helposti korruptoitavissa oleva eliitti suosiolliseksi USA:n intressejä kohtaan. Tätä politiikkaahan USA on toteuttanut jo vuosikymmeniä niin Lähi-Idässä kuin Etelä-Amerikassakin. Mutta nyt kuitenkin puhaltelevat uudet tuulet, ja USA on huomaamassa että valtiot alkavat olla entistä kiinnostuneempia vaurastumisesta. Koska maailman energiavarannot ovat rajalliset, on kyseessä nollasummapeli. Eli jos energiantuottajat haluavat rikastua energiallaan nykyistä enemmän, tarkoittaa se samalla energian kallistumista kuluttajan näkökulmasta. Länsimaat olisivat silloin tämän pelin selkeät häviäjät, ja energiarikkaat maat voittajia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuinka monen suomalaisen luulet ottavan täydestä tuota Kremliä tukevaa propagandaasi?
Onneksi nimimerkkisi paljastaa, minkä isännän palveluksessa olet..
kuvaile ja korjaa epätodet kohdat, ettei jää pelkäksi huuteluksi.
Tuon "ups.herrasmiehen"mielestä Fakta-tieto on "Moskovan ääntä". Missä kohdin avaajan ajatukset poikkesivat totuudesta ??
väärin Sergein aloituksessa?
Mikä on väärin, jos kansat maailmalla pitävät kiinni kansallisvarallisuudestaan?
Pitäisikö mielestäsi vahvemman saada rauhassa ryöstää yksityinen omaisuus?
> Maailmalla on viime vuosina ollut havaittavissa >trendi, jossa valtiot pyrkivät kansallistamaan >luonnonvarojaan ja rajoittamaan ulkomaisten >yritysten pääsyä niihin käsiksi.
Katso vaikka vain Euroopan maita, varsinkin Suomea:)
Yhdysvalloilla on keinoja ja niitä on käytetty, aina ei tarvitse sotia, onhan WTO ja IMF olemassa.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/05/talouden-ammattitappaja-paljastaa.html
Greece 1964-1974
"Fuck your Parliament and your Constitution,"
said the President of the United States
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000021896271
kuten hän toimii
tottakai on hulluutta antaa usan sanella ja kusettaa itseään
maailma on heräämässä oikeudenmukaisempaan elämäntapaan ja silloin jenkki pannaan aisoihin
Ovatko "tshetshenit" nyt hiljattain räjäytelleet kerrostaloja Moskovassa?
Vapaasana-palstalta lainasin tämän kolumnin.
"Kuvitellaanpa, että Berliinissä tai Pariisissa olisi murhattu entinen CIA:n agentti, joka on arvostellut George W. Bushin hallintoa. Jäljet johtaisivat CIA:n murharyhmään, joka olisi käyttänyt aseenaan radioaktiivista säteilyä ja samalla saastuttanut hotelleja, ravintoloita, lentokoneita jne. Millainen häly nousisikaan? Miljoonat ihmiset marssisivat kaduilla, parlamentit vaatisivat virallista selitystä ja diplomaattisia vastatoimia, tuomarit ja ihmisoikeusjärjestöt nostaisivat syytteitä Yhdysvaltain viranomaisia vastaan, valtiovierailuja peruttaisiin, amerikkalaisia tuotteita boikotoitaisiin, tähtilippuja poltettaisiin ja Hollywood ryhtyisi tekemään elokuvaa maailmaa järkyttävästä skandaalista.
Mutta mitä tapahtuukaan, kun asialla on Venäjä? Kadut kumisevat tyhjyyttään, Amnesty raportoi Tshetshenian sodan sijasta Viron venäläisvähemmistön asemasta, poliitikot pahoittelevat ja toivovat parasta, Putinka-vodkan kysyntä kasvaa ja media etsii epätoivoisesti vaihtoehtoista teoriaa palauttamaan uskon Venäjän viattomuuteen.
Aleksandr Litvinenkon murhan johtolangat kulkevat lontoolaishotellissa oleskelleiden ”lomailevien” FSB:n agenttien kautta suoraan Moskovaan. Venäläiset antavat pääepäiltyjen tilasta ja kuulusteltavuudesta ristiriitaisia tietoja. Ilmeisesti vielä ei ole päätetty, onko Venäjän turvallisuuspalvelun epäileminen törkeä ulkopoliittinen loukkaus, ovatko epäillyt olleet yli-innokkaasti omalla asiallaan (”renegades”, ”rogue elements”), ovatko syylliset tavanomaisia tshetsheenejä ja juuri menehtyneet tapaturmaisesti tai yrittäessään paeta vai ovatko venäläiset itse asiassa maailmanlaajuisen siionistis-imperialistis-islamilaisen salaliiton uhreja.
Viimeksi mainittu teoria tarkoittaa johtolangan kerimistä päinvastaiseen suunnitelmaan: Venäjä lähettääkin tutkijansa Lontooseen selvittämään sairaalassa olevan agenttinsa murhayritystä, josta epäillään Litvinenkoa, tämän juutalaista kapitalistiystävää (Berezovski) ja islamilaista separatistiystävää (Zakajev) sekä Puolan ja Baltian maiden turvallisuuspalveluja. Teorian mukaan Litvinenko kääntyi salaa muslimiksi eli päätti tehdä itsemurhaiskun pilatakseen entisen kollegansa Vladimir Putinin maineen. Jäljet johtavat Pankisin ja Pändzhshirin laaksoihin, joihin pitäisi lähettää FSB:n rikostutkijaprikaatit. Jäljet johtavat myös Litvinenkon looshiystäviin, jotka pitävät valtaa Venäjän revanshistisissa naapurimaissa.
Todistaakseen teoriansa yhtä vakuuttavaksi kuin Huhtiniemen karkurihaudat, Itä-Karjalan tuhoamisleirit ja Suomen tuhannet salatut ihmisluovutukset Saksaan sota-aikana, Kreml on jo järjestänyt tiedotustilaisuuden ja syyttänyt myös Anna Politkovskajan murhaa osaksi kavalaa salaliittoa. Kremlin tiedottajan mukaan lisää selvittämättömiä murhia on tulossa. Tämä ei toki ole yllättävä ennustus maassa, jossa jää vuosittain selvittämättä enemmän murhia kuin parjatussa Yhdysvalloissa tehdään ylipäätään. Vaikka Venäjän murhatilastot ylittävät sen rajan, joka eräiden läntisten konfliktintutkimuslaitosten mukaan määrittelee sisällissodan, vallitsevaksi totuudeksi jää edelleen, että presidentti Putin on palauttanut Venäjälle kurin ja rauhan. Tästä venäläiset rakastavat johtajaansa yhtä palavasti kuin afgaanit aikoinaan kiittelivät Taliban-hallintoa.
Erityisen alttiita Kremlin tiedottajan ennustamille uusille provokaatioille ovat luonnollisesti Moskovassa liikkuvat brittipoliisit, yhä harvinaisemmiksi käyvät tutkivat journalistit sekä muut Venäjään kriittisesti suhtautuvat tahot. Heistähän ei ole kenellekään elävänä mitään hyötyä, kuten presidentti Putin totesi taannoin vähäpätöisestä lapsellisten satujen kirjoittajasta Politkovskajasta, joka silkkaa huomionkipeyttään hankkiutui ammuttavaksi. Sama oman arvottomuutensa tunnistaminen lienee ajanut myös Litvinenkon epätoivoiseen joukkoitsemurhaansa, jolla hän halusi vetää mukanaan arvostettuja FSB:n agentteja ja loata Venäjän hallitusta. Tästä huolimatta Venäjä tulee jatkamaan horjumatta tiellään voitosta voittoihin, todellisesta demokratiasta vielä suurempaan demokratiaan. Ainoa lääke sitä epäilevien kylvämään terrorismin siemeneen on aito kristillinen sokea usko. Jos Scotland Yard, The Times ja viimeiset maansa dostojevskiläistä kutsumusta kyseenalaistavat venäläiset lakkaisivat epäilemästä ja antautuisivat Kremlin lääkittäviksi, murhasarja katkeaisi.
Venäläinen turvallisuusalan osaaminen ja rauhanturvaaminen ovat suosittuja vientituotteita. Niille on pysyvää kysyntää Transnistriassa, Abhasiassa, Libanonissa ja monilla muilla siionistis-imperialistis-islamilaisen kaaoksen uhkaamilla alueilla. Toisin kuin amerikkalaisten miehittämissä maissa, Venäjän liittolaisten parissa ei tarvitse pelätä ikäviä lehtikirjoituksia, jonoja vaaliuurnille eikä opposition pommi-iskuja. Venäjän vapauttamat kansat Etelä-Ossetiasta Pohjois-Koreaan ovat todistaneet 99,99 %:sta kiitollisuuttaan kansanäänestyksissä, joiden äänestysaktiivisuutta eivät ole haitanneet edes äänioikeutettujen sairastelu tai normaali kuolleisuus vaalipäivinä. Venäjä on myös aktiivisesti vaatinut ihmisoikeuksien kunnioittamista mm. Virossa, jossa tiedustelu-upseerien jälkeläisiltä on riistetty oikeus käyttää viranomaisissa asioidessaan yksinomaan äidinkieltään. Tässä Venäjä voi luottaa palestiinalaisten, useiden arabimaiden ja Iranin periaatteelliseen solidaarisuuteen.
Kalsean protestanttisen kasvatuksen saanut ei voi olla ihailematta venäläisen poliittisen mystiikan kunniakkaita perinteitä. Itärajamme takana avautuu rajaton satumaa, jonka sotavoimien marssitahdeista, ideologisesta kekseliäisyydestä ja poloniumista koko maailma on saanut nauttia sukupolvesta toiseen. Jo 1800-luvulla Venäjän turvallisuuspalvelu tuotti kirjallisuuden klassikon Siionin viisaiden pöytäkirjat. Sata vuotta sitten maailmaa itketti ja nauratti samaan aikaan Venäjän turvallisuuspalvelun provokaatioakrobaatti Jevgeni Azev, joka osallistui sisäministerin murhaan ja useisiin pommi-iskuihin ennen paljastumistaan kaksois- tai kolmoisagentiksi. Vasta Azevin tapauksen nostattama hämmennys sai Venäjän turvallisuuspalvelun luopumaan vallankumouksellisten soluttamisesta ja lavastamisesta terroristeiksi – sillä seurauksella, että Venäjällä pian todella tapahtui vallankumous.
Venäläisen poliittisen väkivallan tahatonta tragikomiikkaa edusti myös hovimunkki Rasputinin murha, josta on pian kulunut 90 vuotta. Rasputiniin eivät myrkky ja luodit tehonneet, vaan hänet saatiin surmattua vasta hyiseen kanavaan hukuttamalla. Kun Nevan kaupungista aikanaan nousi Venäjän ihmeisiin uskovien uusi sankari, irvileuat ennustivat tästä yhtä sitkeähenkistä: ”RazPutin, svegda Putin” (kerran Putin, aina Putin).
Vanhat ”hyvät” ajat ovat palanneet Venäjän turvallisuuspalvelun toimintaan. Lev Trotskin kirvesmurha ja bulgarialainen sateenvarjo ovat saaneet arvoisensa seuraajat Rjazanin ”pommiharjoituksessa”, Moskovan teatterikaappauksessa, Ukrainan nykyisen presidentin myrkytyksessä ja monissa muissa operaatioissa, jotka hipovat toden ja tarun rajoja. Ehkä hämmästyttävintä ei sittenkään ole venäläisten ehtymätön satujen kerronta, rikollisen mielen luovuus ja tapa sotkea asiansa lopulta vodkahuuruiseen liioitteluun, vaan länsimaisen yleisön loputon kärsivällisyys, halu ymmärtää ja kyky antaa anteeksi."
ne siellä Venäjällä onkaan.
Tosin, voisit laittaa mukaan myös omia ajatuksiasi.
Vaikkapa liittyen siihen avausotsikkoon. Energiaan.
Ja samalla unohtaa enimmät salaliittoteoriat.
Ei kenenkään pidä lahjoittaa energiavarojaan pois.
Minusta Venäjä toimii ihan oikein, etujensa mukaisesti. Ja tietysti kaikki energian viejät, kuten vaikkapa Venezuela. Tosin se poliittinen puoli Venezuelan osalta on ainakin nyt vähän liian räväkkää.
Onko Kirgisia tosiaan vaatinut USA:n joukkojen poistamista alueeltaan?
Monet eivät ole varmaan tienneet, että USA:n sotilasjoukkoja on Venäjän eteläpuolisissa tasavalloissa.
Kerrankin asiaa!!
Tässäkään ei puhuta koronasta. Siksi nosto.