harhaoppi

Ilmestyskirjassa luetellaan kaikki 144000 merkittyä israelin sukukunnista. Ei siihen porukkaan mainita missään yhteydessä kuuluvan pakanoita, eli ei israelilaisia. Jeesukseen uskovat pelastetukaan pakanat eivät ole tuota sakkia. Pitää lukea ja ymmärtää lukemansa.
Tuhatvuotinen valtakunta on ilmestyskirjassa selvästi kerrottu asia, mutta jehovalaiset tarinat jehovalaisten selviytymisestä läpi 7 vuoden ahdistusten ajan on hölmöä pelottelua. Lukekaapa kaikki se mitä ilmestyskirja kertoo vihanmaljoista ja pasuunatuomioista. Ei tosiaankaan kovin lohdullista tulevaisuudenkuvaa. Nämä ahdistuksen ajat ovat yhtä kirjaimellisesti totta, kuin tuhatvuotinen rauhanvaltakuntakin. En tosiaankaan toivoisi lasteni ja kenenkään muunkaan jäävän tuohon hirveään aikaan, jossa vain vähän ihmisiä jää jäljelle.
Itse en voi itseäni, enkä muitakaan pelastaa, mutta kiitos Jumalalle, hän voi. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös koko sinun perhekuntasi.
2202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et ole edes tutkinut Jehovan todistajien uskoa ja näkemyksiä tästä asiasta kun alat julistamaan täällä sitä harhaopiksi!
Tuosta aiheesta löytyy sivukaupalla tekstiä Raamatun ymmärtämisen oppaasta ja Puhu Perustellen kirjasta.
Se jolla on seuran Cd rom voisi laittaa sinulle lainauksen. Minulla ei ole, enkä todellakaan jaksa kirjoittaa pitkiä pätkiä.
Jos haluat lukea tarkemmin ilmestyskirjasta hanki JT julkaisu "Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä!" Siinä käydään koko ilmestyskirja jae jakeelta läpi.
Noissa näkemyksissä joita esität on vakavia ongelmia kun niitä tutkitaan tarkemmin.
Otan kuitenkin yhden väittämäsi ja esitän siihen pienen huomion:

Ilmestyskirjassa luetellaan kaikki 144000 merkittyä israelin sukukunnista.

Nämä eivät ole luonnollisia Israelin heimoja koska siihen ei koskaan kuulunut Joosefin heimoa.
Jakeessa ei myöskään ole lueteltu Efraimin ja Danin heimoja ja leeviläiset asetettiin erikseen palvelemaan temppelin yhteydessä, mutta heitä ei laskettu yhdeksi 12 heimoksi.
Yritä ymmärtää asia näiden jakeiden merkitystä pohtimalla. Jakeessasi puhutaan "Jumalan Isrealista" eikä kirjaimellisista sukukunnista.

28 Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa. [Matt. 3:9; Joh. 8:39; Room. 9:6-8; Gal. 6:15]
29 Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä

Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. [Joh. 1:12; Room. 8:15; Gal. 4:5,6]
27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. [Room. 13:14 ]
28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. [1. Kor. 12:13 ]
29 Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu. [1. Moos. 21:12; Room. 9:7,8]

Äänestä
  • Että tämän 144000 Israelin heimon LISÄKSI oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea kaikista kansoista (ilm.7:9)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja 144000 merkittyä. kirjoitti:

Ilmestyskirjassa luetellaan kaikki 144000 merkittyä israelin sukukunnista. Ei siihen porukkaan mainita missään yhteydessä kuuluvan pakanoita, eli ei israelilaisia. Jeesukseen uskovat pelastetukaan pakanat eivät ole tuota sakkia. Pitää lukea ja ymmärtää lukemansa.
Tuhatvuotinen valtakunta on ilmestyskirjassa selvästi kerrottu asia, mutta jehovalaiset tarinat jehovalaisten selviytymisestä läpi 7 vuoden ahdistusten ajan on hölmöä pelottelua. Lukekaapa kaikki se mitä ilmestyskirja kertoo vihanmaljoista ja pasuunatuomioista. Ei tosiaankaan kovin lohdullista tulevaisuudenkuvaa. Nämä ahdistuksen ajat ovat yhtä kirjaimellisesti totta, kuin tuhatvuotinen rauhanvaltakuntakin. En tosiaankaan toivoisi lasteni ja kenenkään muunkaan jäävän tuohon hirveään aikaan, jossa vain vähän ihmisiä jää jäljelle.
Itse en voi itseäni, enkä muitakaan pelastaa, mutta kiitos Jumalalle, hän voi. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös koko sinun perhekuntasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu