"Yhteiskristillisyydessä" on mielestäni se vika että siinä täytyy luopua totuudesta.
Kristinuskon keskeisistä totuuksista ja opetuksesta vaietaan "yhteiskristillisissä" piireissä. Tämä on seurausta siitä että esim. ihmisen syntisyys, pelastuminen ja vaikkapa kaste sekä ehtoollinen ymmärretään aivan eri tavalla helluntailaisuudessa kuin esim. luterilaisessa tunnustuksessa. Siksi näistä sielumme pelastuksen kannalta keskeisistä opinkohdista ollaan vaiti "yhteiskristillisissä" piireissä jottei pahotettaisi kaverin mieltä eikä aiheutettaisi turhaa "riitaa".
Koska näistä edellä mainituista kaikkein tärkeimmistä asioista vaietaan, pitää tilalle keksiä jotain mistä suurin osa innostuu. Siksi esim. haalitaan paikalle ulkomaisia "tähtiä" jotka osaavat kutkutella kuulijoiden leuan alta lupaamalla kuulijoille kaikkea hyvää, paranemista, ihmeitä, merkkejä, suuren herätyksen Suomeen jne. Suomeen on lupailtu viime aikoina vaikka mitä hyvää. Näin tehdään koska ihmiset haluavat kuulla tätä. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä totuuden kanssa.
Hyvät Kristityt, arvioikaa opetus ja seurakunnan kokouksissa julki tuodut profetiat raamatun valossa. Jos opetus tai profetia ei ole linjassa raamatun kokonaisilmoituksen kanssa, se tulee ehdottomasti hylätä. Paljon on nykyaikana sellaista profetointia jonka tarkoituksena on vain miellyttää kuulijoita. Se on kuitenkin suurta eksytystä.
Lisää aiheesta http://www.kristitynfoorumi.fi/jakobsnokia.htm
yhteiskristillisyydestä
asioita mietittäväksi
3
152
Vastaukset 3
- armoon
tärkein pointti peastuksessa on uskoa Jeesuksen sovitustyö omalle kohdalle!
- herramrks
Jokainen suuntaus, seurakunta, kirkko, uskonto ja lahko uskoo olevansa se joka on "oikeimmassa"
ilosanoma kuuluu kaikille. Pyhä Henki vahvistaa sanan, ei kumoa sitä. Hän opettaa jokaista pelastunutta totuuteen ja rakkauteen Kristuksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561