KULTTITESTI
Ota kantaa, jos vastaan “kyllä” anna yksi piste. Jos vastaat ”ei”, anna 0 pistettä.
1. Johtajamme ovat AINA OIKEASSA.
2. Sinä olet aina väärässä, jos on kysymys johtajan ja sinun mielipide-erosta.
3. Sinä et saa erota liikkeestä, muuten menetät jotain korvaamatonta.
4. Vain johtaja päättää, voitko saada asemaa liikkeessä.
5. Yhteisössämme käytetään omaa kieltä, joita vain jäsenet osaavat tulkita oikein.
6. Yhteisössämme jäsenet ovat yksimielisiä kaikesta ja eivät hyväksy eriäviä mielipiteitä.
7. Yhteisömme uskoo että heillä on sellaisia erikoisuuksia, jotka tekevät heistä ainutlaatuisia.
8. Yhteisömme erottaa normeja rikkoneen henkilöt ilman puolustautumismahdollisuutta.
9. Suhtaudumme epäilevästi toisiin liikkeisiin, koska pidämme itseämme parhaina.
10. Jos joku arvostelee meitä, hänet leimataan pahaksi, jopa vainoojaksi.
11. Vain meidän kauttamme löydät oikean tien.
12. Vain meidän yhteisömme ja jäsenemme ovat etuoikeutettuja.
13. Käytämme syyllisyyttä jäsentemme hallitsemiseen.
14. Oppimme perustuvat osittain johtajamme saamiin näkyihin ja visioihin.
15. Vain meiltä saat täydellistä opetusta.
16. Yhteisömme kasvaa ja se on osoitus sen jumalallisesta oikeutuksesta.
17. Yhteisömme johtajan ja hänen lähipiirinsä opetukset ovat erehtymättömiä.
18. Periaatteemme on, että kaikki mitä on sinun on myös meidän.
19. Antautuminen on välttämätöntä oikean tien löytämiseksi.
20. Lahjakkuus on sallittua, jos se palvelee ainoastaan yhteisön päämääriä.
21. Tämä yhteisö synnyttää sinut uudesti ja mitätöi entiset kokemuksesi.
22. Yhteisön jäsenen on edistettävä vain yhteistä hyvää, ei koskaan omaansa.
23. Yhteisö pakottaa sinut hankkimaan uusia jäseniä.
24. Yhteisön huumorintaju liittyy ulkopuolisten halveksimiseen, muu huumori on säädeltyä. Yhteisöstä ei saa laskea leikkiä, se on pilkkaa, josta rangaistaan.
25. Yhteisö lupaa palkkioita niille, jotka hankkivat jäseniä, joko tässä tai tuonpuoleisessa.
26. Jos totuus on yhteisön etuja vastaan, et voi kertoa siitä kenellekään.
27. Sinun tulee muuttua yhteisön arvojen ja roolien mukaiseksi, muuten olet ulkona.
28. Kaikki, mikä on yhteisön etuja vastaan on kiellettyä ja sinun tulee varjella itsesi siltä.
29. Sinun tulee ehdoitta suojella myös lakeja rikkonutta jäsentä, jos teko edistää yhteisön etuja.
30. Totuus on se totuus, jonka johtaja ja hänen nimittämänsä seuraajat sanelevat ylhäältä.
31. Uudet jäsenet käyvät läpi ajatusten ja mielipiteiden muokkaamisen yhteisölle sopiviksi.
32. Yhteisö painottaa, että omaisuuden ja rahan antaminen on jumalallinen teko ja palkitaan taivaassa.
33. Yhteisöllä on mielikuvia ja visioita ihmeellisestä tulevaisuudesta jossakin.
34. Yhteisö valvoo jäsenten mielipiteitä pitämällä hoitokokouksia, hengellisen taistelun kouluja, jälkikokouksia, jäsentilaisuuksia ja vaatimalla jäseniltä säännöllisiä todistuspuheenvuoroja ja palveluksia.
35. Uudistuksia ohi johtajiston ei sallita.
36. Johtajamme ja hänen lähipiirinsä ovat muuttuneet pyhiksi ja koskemattomiksi ja heidän arvostelemisensa tietää onnettomuutta, sairautta tai jopa kuolemaa, jonka itse Jumala langettaa.
37. Jos aiot erota yhteisöstä, sinua varoitetaan sen tuhoisista seurauksista.
38. Jos eroat yhteisöstä, olet merkitty ja henkisesti ja hengellisesti kuollut yhteisön silmissä ja kanssasi ei enää puhuta eikä olla tekemisissä.
39. Yhteisön opetus perustuu yliluonnolliseen kokemukseen ja visioihin, joita on jatkuvasti.
40. Sinua käytetään kaikilla tasoilla hyväksi yhteisössä: esim. et voi valita, miten käytät rahasi, aikaasi, ketkä ovat ystäviäsi, kenen kanssa menet naimisiin, mitä syöt ja juot, miten pukeudut, mitä ammatteja voit opiskella ja miten paljon palveluksia sinun on annettava yhteisölle.
Tulokset:
30-40 pistettä: olet vaarallisen kultin jäsen. Hae apua, keskustele sellaisten ammattiauttajien kanssa, jotka eivät ole yhteisön jäseniä, esim. Uskontojen uhrien tuki ry:n edustajan kanssa tai mielenterveystoimiston psykologin kanssa.
20-30 pistettä: olet yhteisössä, jossa on persoonallisuutta tukahduttavia kultillisia piirteitä. Mieti, onko jäsenyytesi siellä elämänlaatusi kannalta mielekästä ja voisitko vaihtaa terveempään yhteisöön?
10-20 pistettä: olet yhteisössä, jossa on vähän kultillisia piirteitä, silti moni asia ärsyttää sinua ja toivot muutosta. Edistä muutosta osaltasi kertomalla mielipiteitäsi julkisesti ja jos ne mitätöidään, eroa yhteisöstä ja etsi terveempi yhteisö tilalle.
0-10 pistettä: olet yhteisössä, jossa on erittäin vähän kultillisia piirteitä ja on demokraattinen lähes kokonaan. Ihanneyhteisöä, joka olisi virheetön, et voi löytää, mutta opit yhteisössä sietämään omia ja yhteisösi virheitä ja yhdessä opitte niistä ja toimitte virheiden korjaamiseksi. Yhteisössä on hyvä olla ja se rikastuttaa elämääsi suunnattomasti.
0 pistettä: valehtelit. Ei täydellisten ihmisten yhteisöä voi olla tai siellä voi vaania luuranko kaapissa…

Vastaukset 1
Vanhimmat
Otin kantaa, vaikka hyvin ymmärrän että koko kirjoituksesi on tahallisesti täysin väärästa näkökulmasta kirjoitettu, tein sen kuitenkin tähtesi, jotta saisit paremman ymmärryksen ja kääntyisit Jumalan puoleen luottaen siihen että Jeesuksen veriuhri on myös sinulle.
1. (olettamuksesi) Johtajamme ovat AINA OIKEASSA.
Vastaus:
Jeesus on johtajamme ja AINA OIKEASSA
--
2. (olettamuksesi) Sinä olet aina väärässä, jos on kysymys johtajan ja sinun mielipide-erosta.
Vastaus:
Jeesus on johtajamme ja AINA OIKEASSA siis minä olen väärässä.
--
3. (olettamuksesi) Sinä et saa erota liikkeestä, muuten menetät jotain korvaamatonta.
Vastaus:
Jos kadottaa yhteytensä Jeesukseen menettää jotain korvaamatonta - nimittäin iankaikkisen elämän.
--
4. (olettamuksesi) Vain johtaja päättää, voitko saada asemaa liikkeessä.
Vastaus:
Vain Jeesus on tie.
--
5. (olettamuksesi) Yhteisössämme käytetään omaa kieltä, joita vain jäsenet osaavat tulkita oikein.
Vastaus:
Pyhä Henki auttaa ihmistä tulkitsemaan Raamattunsa.
--
6. (olettamuksesi) Yhteisössämme jäsenet ovat yksimielisiä kaikesta ja eivät hyväksy eriäviä mielipiteitä.
Vastaus:
Väärä olettamus. Ainoa mistä olemme yksimielisiä on että Raamattu on Jumalan saa ja Jeesus on ainoa tie Jumalan luo.
--
7. (olettamuksesi) Yhteisömme uskoo että heillä on sellaisia erikoisuuksia, jotka tekevät heistä ainutlaatuisia.
Vastaus:
Yhteisömme opettaa että Jeesus on syntisen pelastaja. Toivon mukaan jokainen adventisti on saanut Pyhän Hengen lahjan, mutta sen tietää vain Jumala.
--
8. (olettamuksesi) Yhteisömme erottaa normeja rikkoneen henkilöt ilman puolustautumismahdollisuutta.
Vastaus:
A-kirkko erottaa ne jotka ehdottomasti eivät tahdo seurata Jeesuksen opetuksia. Kuitenkin olemme iloisia jokaisesta joka tunnustaa syntinsä Jumalan edessä ja katuu sydämmessään ja palaa takaisin.
--
9. (olettamuksesi) Suhtaudumme epäilevästi toisiin liikkeisiin, koska pidämme itseämme parhaina.
Vastaus:
Suhtaudumme suvaitsevasti kaikkiin jotka rehellisin sydämmin haluavat seurata Jeesuksen optuksia. Adventisti tai ei. Kuitenkin on A-kirkko meidän kirkkomme ja me viihdymme siellä ja saamme yhdessä muiden kanssa hiljentyä Jumalan edessä. A-kirkossa pastorit eivät kiihota ihmisiä vaan opetus on rauhallista ja Raamattuun perustuvaa siksi siellä ei esimerkiksi ryömitä hurmoksissa lattialla.
--
10. (olettamuksesi) Jos joku arvostelee meitä, hänet leimataan pahaksi, jopa vainoojaksi.
Vastaus:
Jos joku arvostelee meitä vainoten ja rakkaudettomasti häntä ei tarvitse leimata - hän itse laimaa itsensä.
--
11. (olettamuksesi) Vain meidän kauttamme löydät oikean tien.
Vastaus:
Vain Jeesuksessa löydät oikean tien.
--
12. (olettamuksesi) Vain meidän yhteisömme ja jäsenemme ovat etuoikeutettuja.
Vastaus:
Ei ole koskaan kysymys yhteisöstä vaan Jeesuksesta Kristuksesta Jumalan pojasta joka pois otti maailman synnit.
--
13. (olettamuksesi) Käytämme syyllisyyttä jäsentemme hallitsemiseen.
Vastaus:
Väärin, vain Jumalan rakkaus hallitsee Jeesuksen omia.
--
14. (olettamuksesi) Oppimme perustuvat osittain johtajamme saamiin näkyihin ja visioihin.
Vastaus:
Oppimme perustuvat Raamattuun.
--
15. (olettamuksesi) Vain meiltä saat täydellistä opetusta.
Vain Raamatusta saa täydellistä opetusta.
--
16. (olettamuksesi) Yhteisömme kasvaa ja se on osoitus sen jumalallisesta oikeutuksesta.
Vastaus:
A-kirkko kasvaa ja yhä useammat löytävät tien Jumalan valtakuntaan.
--
17. (olettamuksesi) Yhteisömme johtajan ja hänen lähipiirinsä opetukset ovat erehtymättömiä.
Vastaus:
Jumala on kaikki.
--
18. (olettamuksesi) Periaatteemme on, että kaikki mitä on sinun on myös meidän.
Vastaus:
Periaatteemme on että syntinen tarvitsee Jumalan apua, ja sen voi saada Jeesuksessa Kristuksessa.
--
19. (olettamuksesi) Antautuminen on välttämätöntä oikean tien löytämiseksi.
Vastaus:
Anatautuminen Pyhän Hengen johdatukseen on välttämätöntä sille joka haluaa pelastua.
--
20. (olettamuksesi) Lahjakkuus on sallittua, jos se palvelee ainoastaan yhteisön päämääriä.
Vastaus:
??? Lahjakkuus (mitä sillä nyt sitten tarkoitatkaan) on lahja jonka ihminen on saanut Jumalalta ja se luonnollisesti jokaisen oma ja kristitty käyttää lahjojaan Jumalan haluamalla tavalla. ???
--
21. (olettamuksesi) Tämä yhteisö synnyttää sinut uudesti ja mitätöi entiset kokemuksesi.
Vastaus:
Vain Pyhän Hengen kautta voi syntyä uudeksi.
--
22. (olettamuksesi) Yhteisön jäsenen on edistettävä vain yhteistä hyvää, ei koskaan omaansa.
Vastaus:
"Yheisön" jäsen edistää Jumalan tuntemusta, koska Hänen armonsa on suuri ja vain Hänessä on iankaikkinen elämä ei missään muualla. Adventistit tuntevat Jumalan sellaisena kuin Hän On, oikeudenmukaisena, kaikkiviisaana, huolehtivana, armahtavana ja Hän On osoittanut itsensä meille pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Adventistit eivät usko että iankaikkinen elämä on mahdollista erossa Jumalasta. Sitä he yrittävät ihmisille selittää (sinullekin) ja monet ovatkin löytäneet pelastuksen Jeesuksessa.
--
23. (olettamuksesi) Yhteisö pakottaa sinut hankkimaan uusia jäseniä.
Vastaus:
Katso 22.
--
24. (olettamuksesi) Yhteisön huumorintaju liittyy ulkopuolisten halveksimiseen, muu huumori on säädeltyä. Yhteisöstä ei saa laskea leikkiä, se on pilkkaa, josta rangaistaan.
Vastaus:
Täysin väärä olettamus taholtasi. Se joka käyttää halveksivaa tai vääristelee muiden ihmisten uskoa ei tee Jumalan tahdon mukaan (oli sitten kysymys adventisteista tai esimerkiksi sinusta) :)
--
25. (olettamuksesi) Yhteisö lupaa palkkioita niille, jotka hankkivat jäseniä, joko tässä tai tuonpuoleisessa.
Vastaus:
Jumala lupaa iankaikkisen elämän niile jotka loppuun asti pyrkivät pysymään Hänen tahdossaan.
--
26. (olettamuksesi) Jos totuus on yhteisön etuja vastaan, et voi kertoa siitä kenellekään.
Vastaus:
Raamattu on totuus ja siitä kerrotaan päivittäin.
--
27. (olettamuksesi) Sinun tulee muuttua yhteisön arvojen ja roolien mukaiseksi, muuten olet ulkona.
Vastaus:
Ihmisen tulee parhaansa mukaan yrittää seurata Jeesuksen opetuksia.
--
28. (olettamuksesi) Kaikki, mikä on yhteisön etuja vastaan on kiellettyä ja sinun tulee varjella itsesi siltä.
Vastaus:
Kaikki mikä on Jumalan tahtoa vastaan on myös ihmistä vastaan. Raamattu on A-kirkon ainoa oppikirja ja siitä keskustellaan päivittäin.
--
29. (olettamuksesi) Sinun tulee ehdoitta suojella myös lakeja rikkonutta jäsentä, jos teko edistää yhteisön etuja.
Vastaus:
Väärin, A-kirkko ei mene lakien yläpuolelle, mutta Jumala armahtaa katuvan.
--
30. (olettamuksesi) Totuus on se totuus, jonka johtaja ja hänen nimittämänsä seuraajat sanelevat ylhäältä.
Vastaus:
Totuus on Raamatun totuus. Se kertoo hyvän ja pahan välisestä taistelusta ja adventistit tietävät että hyvä tulee voittamaan.
--
31. (olettamuksesi) Uudet jäsenet käyvät läpi ajatusten ja mielipiteiden muokkaamisen yhteisölle sopiviksi.
Vastaus:
Kuten sanottu Raamattu on ainoa opetuksen perusta. Monet uudet jäsenet eivät ole Raamattua ennen tutkineet ja saavat nyt A-kirkon avulla oppia Raamatun sanoman ja Jumalan lupauksen pelastuksessa Jeesuksessa Kristuksessa.
--
32. (olettamuksesi) Yhteisö painottaa, että omaisuuden ja rahan antaminen on jumalallinen teko ja palkitaan taivaassa.
Vastaus:
A-kirkko (kuten kaikki muutkin kirkot) tarvitsee rahaa voidakseen levittää Jumalan sanaa ympäti maailman. Lisäksi hyväntekeväisyys ADRAn kautta tarvitsee varoja (täten autetaan miljoonia hädässä olevia ihmisiä joka vuosi, katsomatta mikä heidän uskonsa on).
--
33. (olettamuksesi) Yhteisöllä on mielikuvia ja visioita ihmeellisestä tulevaisuudesta jossakin.
Vastaus:
Adventismi on todella Jeesuksen toisen tulemuksen odottamista kaiken yllä kerrotun lisäksi.
--
34. (olettamuksesi) Yhteisö valvoo jäsenten mielipiteitä pitämällä hoitokokouksia, hengellisen taistelun kouluja, jälkikokouksia, jäsentilaisuuksia ja vaatimalla jäseniltä säännöllisiä todistuspuheenvuoroja ja palveluksia.
Vastaus:
Todella väärin ymmärretty taholtasi, A-kirkkossa keskustellaan siitä mitä Jumala tekee ihmisen hyväksi.
--
35. (olettamuksesi) Uudistuksia ohi johtajiston ei sallita.
Vastaus:
Miksei sallittaisi? Jos on tarve.
--
36. (olettamuksesi) Johtajamme ja hänen lähipiirinsä ovat muuttuneet pyhiksi ja koskemattomiksi ja heidän arvostelemisensa tietää onnettomuutta, sairautta tai jopa kuolemaa, jonka itse Jumala langettaa.
Vastaus:
Eivät ole, vaan he ovat Pyhän Hengen johdatuksessa, aivan samoin kuin jokainen kristitty joka antaa Pyhän Hengen tulla elämäänsä.
--
37. (olettamuksesi) Jos aiot erota yhteisöstä, sinua varoitetaan sen tuhoisista seurauksista.
Vastaus:
Jos käännyt pois Jeesuksesta olet jälleen synnin orja ja seuraukset ovat Raamatun mukaan "synnin palkka on kuolema" (ei iankaikkinen kituminen helvetissä kuten niin monet uskovaiset ovat virheellisesti saaneet oppia) ja siitä ihmistä varoitetaan oli sitten kysymyksessä kuka vain.
--
38. (olettamuksesi) Jos eroat yhteisöstä, olet merkitty ja henkisesti ja hengellisesti kuollut yhteisön silmissä ja kanssasi ei enää puhuta eikä olla tekemisissä.
Vastaus:
Jos luovut Jeesuksen veriuhrista olet synnin alla.
--
39. (olettamuksesi) Yhteisön opetus perustuu yliluonnolliseen kokemukseen ja visioihin, joita on jatkuvasti.
Vastaus:
A-kirkon opetus perustuu Raamattuun ja vain Raamattuun.
--
40. (olettamuksesi) Sinua käytetään kaikilla tasoilla hyväksi yhteisössä: esim. et voi valita, miten käytät rahasi, aikaasi, ketkä ovat ystäviäsi, kenen kanssa menet naimisiin, mitä syöt ja juot, miten pukeudut, mitä ammatteja voit opiskella ja miten paljon palveluksia sinun on annettava yhteisölle.
Vastaus:
Väärin (taas), jokainen voi valita miten käyttää rahansa, aikansa, valita ystävänsä, kenen kanssa menee naimisiin, mitä syö ja juo, miten pukeutuu, mitä ammatteja voi opiskella ja miten paljon palveluksia on annettava yhteisölle.
Juuri tästä on Raamatussa kysymys, Jumala ei pakota koska vain vapaaehtoinen rakkaus kestää. Jumala auttaa jokaista joka sydämmeessään kääntyy Hänen puoleensa, mutta jokaisen on tehtävä se vapaaehtoisesti. Kukaan ei voi ostaa itselleen iankaikkista elämää.
----------------------------------------------------------------------
Tulokset:
Ystävä hyvä. Jumalan sanan tutkiminen ja Jeesuksen seuraaminen ei todellakaan ole mikään PELI. Ei ole kysymys mistään arpajaisista tai kuka puhuu nasevasti tai huutaa kovimmin. Jokainen joka haluaa saa seurata Jumalan antamaa (ainoaa) tietä Hänen luokseen voi tehdä sen ja se tie on Jeesus Kristus Jumalan poika joka uhrasi itsensä Golgatalla meidän syntiemme tähden. Lue Raamatusta mitä Jumala on meille tarjonnut. Hän sanoo: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi.
Siis tee lähimmäisillesi Jumalan tahdon mukaan.