Top ten

Viime aikoina on valitettu, että kouluissa ei enää lueta Suomen ja Ruotsin yhteistä historiaa ajalta ennen 1809. Sen vuoksi on syytä tarkastella millaista tietoa kouluissa ei kerrota.
Keskiajalla Pohjolassa piti valtaa Kalmarin Unioni, jota hallitsivat tanskalaiset kuninkaat. Itämeren kauppa oli saksalaisen Hansa-liiton hallussa ja Suomessa valtaa pitävä Turun piispa sai ohjeensa Vatikaanista. Vasta keskiajan lopulla valta siirtyi Ruotsiin.
Tärkeitä tapahtumia Suomen ja Ruotsin yhteiseltä taipaleelta:

1. Vanha viha eli Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1495–97. Sodan aikana Suomea, varsinkin Hämettä ja Savoa hävitettiin pahasti.

2. Rajariidat 1500-luvun alkupuolella. Mikael Agricola kävi Moskovassa asti hieromassa rauhaa, ja kuoli paluumatkalla 1557.

3. Pitkä viha, eli 25 vuotta kestänyt Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1570–1595, joka päättyi Täyssinän rauhaan.

4. Nuijasota 1596–97 syntyi Ruotsin valtataisteluiden ja Suomen kiristyvien säätyvastakohtaisuuksien, sekä pitkällisen Venäjän sodan aiheuttaman väsymysreaktion takia.

5. Osallistuminen kolmikymmenvuotiseen sotaan, ajalla 1630-1648.

6. Isoviha eli suuren Pohjolan sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa 1714–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Siviilejä surmattiin tuhansittain. Suuri osa suomalaisista pakeni Ruotsin puolelle turvaan. Rauhan tultua alkoi maamme ruotsittaminen.

7. Pikkuviha 1741–43 oli Ruotsin hyökkäyksen, ns. hattujen sodan, aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan.

8. Pommerin sota (seitsenvuotinen sota) 1756–63, josta suomalaiset toivat mukanaan uuden juureksen, perunan.

9. Kustaa III:n sota (”Kustavin sota Sven Dufvassa) eli Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1788–90.. Sota syttyi Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n aloitteesta.

10. Suomen sota 1808–09 käytiin Venäjän ja Ruotsin välillä.

Tämä oli top ten. Suomalaisia kuoli monissa muissakin Ruotsin aloittamissa sodissa.
1273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ruotsin ja Venäjän välillä käytiin ns. ruptuurisota 1656-58. Alkoi silmitön
Karjalan hävitys; karjalaisia, vepsäläisiä ja vatjalaisia pakeni suurin joukoin
uskonvainoja Venäjälle.

- Syntyi mm. Tverin Karjala Venäjälle

http://www.tie.to/tver/

Vatjalaisten asuinaluetta Suomenkin historian propagandassa alettiin ruotsalaisittain
nimittää INKERINMAAKSI

Suomi, Häme, Pohjanmaa (Botnia), Kainuu ja Karjala vuonna 1662:
http://www.nic.funet.fi/pub/sci/geo/carto/maakirjakartat/fkk/highres/fkk0038.jpg

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vm-38 kirjoitti:

Viime aikoina on valitettu, että kouluissa ei enää lueta Suomen ja Ruotsin yhteistä historiaa ajalta ennen 1809. Sen vuoksi on syytä tarkastella millaista tietoa kouluissa ei kerrota.
Keskiajalla Pohjolassa piti valtaa Kalmarin Unioni, jota hallitsivat tanskalaiset kuninkaat. Itämeren kauppa oli saksalaisen Hansa-liiton hallussa ja Suomessa valtaa pitävä Turun piispa sai ohjeensa Vatikaanista. Vasta keskiajan lopulla valta siirtyi Ruotsiin.
Tärkeitä tapahtumia Suomen ja Ruotsin yhteiseltä taipaleelta:

1. Vanha viha eli Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1495–97. Sodan aikana Suomea, varsinkin Hämettä ja Savoa hävitettiin pahasti.

2. Rajariidat 1500-luvun alkupuolella. Mikael Agricola kävi Moskovassa asti hieromassa rauhaa, ja kuoli paluumatkalla 1557.

3. Pitkä viha, eli 25 vuotta kestänyt Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1570–1595, joka päättyi Täyssinän rauhaan.

4. Nuijasota 1596–97 syntyi Ruotsin valtataisteluiden ja Suomen kiristyvien säätyvastakohtaisuuksien, sekä pitkällisen Venäjän sodan aiheuttaman väsymysreaktion takia.

5. Osallistuminen kolmikymmenvuotiseen sotaan, ajalla 1630-1648.

6. Isoviha eli suuren Pohjolan sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa 1714–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Siviilejä surmattiin tuhansittain. Suuri osa suomalaisista pakeni Ruotsin puolelle turvaan. Rauhan tultua alkoi maamme ruotsittaminen.

7. Pikkuviha 1741–43 oli Ruotsin hyökkäyksen, ns. hattujen sodan, aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan.

8. Pommerin sota (seitsenvuotinen sota) 1756–63, josta suomalaiset toivat mukanaan uuden juureksen, perunan.

9. Kustaa III:n sota (”Kustavin sota Sven Dufvassa) eli Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1788–90.. Sota syttyi Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n aloitteesta.

10. Suomen sota 1808–09 käytiin Venäjän ja Ruotsin välillä.

Tämä oli top ten. Suomalaisia kuoli monissa muissakin Ruotsin aloittamissa sodissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu