Olen seuraillut jo pidemmän aikaa tämän palstan eloa. Olen myös seurannut sovinistien juttuja, mutta harmikseni huomannut, että sovkkarien palsta on aika hiljainen. Ja syy on kai selvä; nämä sovinistit kun ovat tulleet tänne haukkumaan naisia - ei kun siis naista, nimenomaan naista.
Minusta on huutava vääryys, ettei miehille ole vastaavaa palstaa, jossa heitä saisi halveksua, paheksua, haukkua ja solvata aivan vapaasti.
Tämä se olisi sitä "tasa-arvoa", mistä nyt kovasti on täälläkin meuhkattu!
Lukiessani näitä viestejä, aloin kuitenkin ymmärtämään, että "miesten viat"-palsta olisi sekin melko hiljainen.
Nämä neidit kun uskaltavat sanoa miehilleen päin naamaa sen kaiken, mitä heistä suutuspäissään ajattelevat tai kuinka heitä halveksuvat/ vihaavat muutoin.
Miehet ovat useimmiten sanallisesti hyvin köyhiä. Riita tilanteessa he eivät osaa paimentaa ajatuksiaan sanoiksi, vaan sortuvat yleinsä haukkumaan toistonomaisesti, sillä riitatilanteessa on sanottava jotakin.
Tällaisella palstalla höyryt on sitten hyvä
päästää, kun saa rauhassa kirjoittaa, eikä tarvitse puolustautua.
"Kun nainen raivostuu, olet jo hävinnyt" sanoo eräs, joka kieltämättä on oikeassa.
Raivostunutta ei voi voittaa mitenkään, mutta tämä pätee sekä miehiin että naisiin.
Olen pitänyt ihmisiä aikalailla samanarvoisina,
mutta mitä enemmän luen näitä teidän viestejänne, sen varmemmaksi käyn tästä:
Suomalainen mies on ruikuttava paskiainen.
Kerrataanpa yksi esimerkki sovinististista.
Nimetkäämme hänet tuttavallisesti "Pateksi".
Pate syntyi tavalliseen duunariperheeseen. Sanotaan, että hän on vaikka perheen neljäs lapsi. Vanhemmat käyvät töissä. Äidin työpäivä 8-10 tuntinen, isän 12 tuntinen.
Pate käy koulussa, kuten kaikki suomalaiset lapset käyvät.
Tämän herttaisen perheen arki sujuu hyvin, vuodesta toiseen. Pate elää helppoa lapsuutta, sellaista, josta jää usein sellaisia muistoja, joita sanotaan "kultaisiksi".
Hänellä ei ole tietoakaan siitä, mitä "lasinen lapsuus" tai "perheväkivalta" ovat.
Äiti hoitaa työpäivänsä jälkeen pyykit, tekee lapsille ruokaa, siivoaa ja lopulta pitää lapsille seuraa. Tottahan toki, onhan hänellä äitinä lapsiinsa vahvempi tunneside, kuin lasten isällä.
Eräänä syksynä, Pate täyttää 18vuotta.
Tuo maaginen ikä, jolloin on vihdoin täysi-ikäinen, saa Paten tuntemaan olonsa vahvaksi. Niin vahvaksi, että hän tahtoo lentää pesästä.
Asunto katsotaan vanhempien kanssa yhdessä ja Pate muuttaa.
Voi sitä hämmennyksen määrää, kun Pate huomaa,
että nyt, kun hän on omillaan, ei ole äitiä, joka tulisi viiden aikaan kotiin, laittaisi pyykit, ruoat ja jonka kanssa voisi jutella.
"Tätäpä en tullut ajatelleeksikaan" Pate ymmärtää äkkiä. No mutta, ei hätää!
Pate vie pyykit kotiin pestäväksi, sillä eihän hänellä ole omaa pesukonetta. Ruoatkin haetaan kotoa. Kavereilleen, jotka vielä asuvat kotona, Pate mahtailee itsenäisyydellään.
Koittaa se päivä, kun lapsuudenkodin pesukone menee rikki. Pate seisoo pyykkisäkki olallaan eteisessä, kun isä ja äiti kantavat vanhan koneenrähjän rappuun.
"Miten minä nyt pesen vaatteeni?" Pate kysyy äidiltään, joka vastaa: "Poikaseni, sinun on tullut jo aika hankkia oma pesukone."
Vai oma pesukone? "Niin!" Pate tajuaa ja juoksee pää viidentenä jalkana kodinkone-liikkeeseen.
Sieltä hän valitsee halvimman mahdollisen koneen joka toimitetaan kotiin.
Pate manailee ensin suurta rahanmenoa, mutta pesukone on mielenkiintoinen laite: on rumpu, on kansi. Yrityksistä huolimatta, pate ei osaa käyttää pesukonetta.
Kun äiti soittaa ja kysyy, millainen kone on, Pate valehtelee sujuvasti; "Se toimii, kuin unelma!" Ja mamma on ylpeä pojastaan, joka on jo niin itsenäinen.
Yksineläminen on vaikeampaa, kuin luulisi.
Pate tuskailee usein tiskien, sotkujen, verhojen ja lakanoidenvaihdon kanssa.
Miten maailmassa onkin keksitty kaikkea näin vaikeaa? Pate kuvittelee, miten ihanaa olisi elää vapaana metsässä, vailla turhia tiskejä, vailla verhoja ja lakanoita, vailla..
Hetkonen! Pate tajuaa äkkiä, kuinka hän voi luistaa kaikista ihmisyyden hänelle langettamista vaikeuksista! "Minä tarvitsen avokin!"
Pate alkaa seurustella samalla lukion luokalla olevan tytön kanssa. Tytön nimi on Sanna ja hänellä on lemmikki-marsu.
Pate rupeaa riemumielin adoptio-isäksi Sannan marsulle ja näin pari muuttaa yhteen.
Virheellisesti Pate olettaa, että koska Sanna on samaa rotua, kuin Paten äiti, niin että Sanna tekisi kaikki kodin ikävät työt.
Paten hämmästys on valtava, kun hän huomaa, ettei Sanna, tuo nuorinainen, haluakaan pestä
hänen pyykkejään, eikä halua tiskata, ei siivota.
Sen sijaan Sanna haluaa luistaa noista kaikista töistä, aivan niinkuin Pate itsekin.
Sannan äiti menehtyi Sannan ollessa vielä pikkutyttö, niin, että siivouksen, tiskin, pyykit ja kaiken sellaisen on hoitanut Sannan isä, Sannan lapsuudenkodissa.
Yksinhuoltajan lapsena Sanna ihmettelee sitä, miksei Pate palvele häntä? Ei vie kouluun, eikä edes siivoa hänen jälkiään!
Nuoren parivaljakon odotukset menevät pahasti ristiin. Sanna tajuaa, että Pate ei osaa mitään.
Patekin tajuaa, että Sanna ei osaa mitään.
Näin ovat kaksi avutonta löytäneet toisensa.
"No voi vittu, kaikki miehet on paskiaisia!" Sanna julistaa ja muuttaa oitis omaan kämppään ja jättää Paten yksin.
Pate on nyt siis yksin, siinä pienessä kämpässä, suuren suuren pyykki- ja tiskikasan kanssa.
"Miten tässä kävi näin?" Poika kysyy itseltään, mutta ymmärtää äkkiä, ettei vika ollut hänessä, vaan Sannassa!
Sanna, tuo perhananmoinen porsas, joka sotki hänen siistin asuntonsa, joka käytti häntä hyväksi häikäilemättä ja joka nyt on poissa.
"Minä vihaan kaikkia naisia." Pate päättää.
Katsellessaan ulos ikkunasta, kadulla käveleviä ihmisiä, Pate näkee myös naisia.
"Perhanat, menisitte kotiin, tekemään ruokaa ja pyykkäämään, siihen teidät on luotu." Hän ajattelee katkerana.
Patesta tulee kiihkoilija-Sovinisti.
Hänestä naiset ovat yksinkertaisesti tympimpiä otuksia, mitä maapallolta löytyy.
Naiset vievät häneltä työpaikat nenän edestä,
naiset nauravat hänelle ja eivät huomioi häntä.
Pate ei ymmärrä sitä, miksi näin on.
Äitinsähän oli valanut hänelle mahtavan itsetunnon ja uskon siitä, että hän on maailman komein ja ihanin poika.
Mamman hemmotellulle kakaralle iski todellisuus vastaan kylmällä nyrkillä ja Pate näkee,
että naisten seurassa on vaikea pärjätä.
Siksi siis naiset ovat tyhmiä hänen mielestään, siksi naisia ei pitäisi olla missään näkyvillä; sillä he ovat häntä älykkäämpiä, parempia, lahjakkaampia, parempiosaisia ja ihme ja kumma; Myös kauniimpia!
Pate elää naisia haukkuen, solvaten, syrjien ja vihaten aina siihen päivään asti, kun hän täyttää 50vuotta.
Viisikymmenpäivillään Pate tapaa syntymäpäiväjuhlillaan erään kaverinsa pikkusiskon.
Pikkusiskon naama on rypyillä, mutta tämän silmät nauravat. Tämä pistää tuhman Paten heti ojennukseen ja Pate ymmärtää, että tuossa on hänen elämänsä nainen. "Enkö olekaan homo?" Pate ihmettelee, kun on potenut syvää naisvihaa melkein koko elämänsä ajan.
Nyt yksi niistä paholaisista, Vahva ja iäkäs nainen valtaa hänen sydämensä.
Pate yrittää tapella vastaan, mutta turhaan.
Loppujen lopuksi hän päätyy viettämään
tämän elämänsä naisen kanssa eläkepäiviä helsinkiin.
Että sillä lailla. Aatteet ovat aatteita ja kauan niitä voi kantaa ja puolustella, mutta ei se ota, kuin hetken, kun se usko siihen aatteeseen murentuu.
Me olemme yksilöitä, tämäkin on vain yhden ihmisen tarina, ei muuta.
Miksi pitää olla aina parempi, kuin muut?
Mitä siitä jää loppupeleissä käteen?
Itsevarmuusko? Vahva usko itseensäkö?
Ei, minäpä kerron, mitä siitä jää;
Tyhjyys.
Mitä teet, kun sinulla ei ole elämää, mitä muistella, on vain se voittojen sarja, sekö saa sinut hymyilemään, kun olet kävelemässä kohti hautaasi?
Etkö mieluummin hymyilisi lämpöiselle onnentunteelle sydämmessäsi?
Jos et, niin oma on päätöksesi. Itse sinä teet elämästäsi sellaista, mitä se on.
Unelmointi on sallittua, jopa suositeltavaa.
Mutta miksi unelmat pitäisi jättää vain haaveiksi?
Mahdoton on mahdotonta, kunnes sen joku tekee, nähkäämme tämä ja muistakaamme se myös.
Minä poistun tältä palstalla tämän viestin myötä,
koska en jaksa tapella siitä, kumpi sukupuoli on parempi. Sukupuolen tunnustaminen on ensimmäinen paha, mistä viha toista puolta vastaan alkaa.
Tyhmien kanssa on turha tapella,
ja te miehet, jotka syytätte naisia tyhmiksi, muistakaas tämä;
Kun osoitat jotakuta syyttääksesi, osoittaa sinua itseäsi kohti aina kolme sormea.
Se on enemmän, kuin se se yksi ainoa, jolla syytettyä osoitat.
Teille, jotka vihaatte ihmisiä vain sukupuolen vuoksi, haluaisin sanoa, ettei viha auta mitään.
Teot ne ovat, jotka auttavat.
Mikä on sinussa se, joka saa sinut näkemään muissa vain virheet? Minkä vuoksi sinun on osoitettava itsesi paremmaksi kuin ne, joita halveksit?
Sinä saat heistä voimaa, minä tiedän sen.
Se voima ei kuitenkaan kestä vuosia, se hiipuu ja sen eteen sinun on loukattava yhä uudestaan ja uudestaan. Onko se sen arvoista?
Me olemme kaikki vain ruumiidemme kahlitsemia, sielusi on ikuinen, eikä se tunnusta tämän elämäsi sukupuolta omakseen.
Seuraavassa hetkessä ei merkitse mikään, mitä olet ollut ennen, eli se, mitä olet nyt.
Nämä sanat ovat keskuudessamme turhia.
Sukupolvi
Sukupuoli
Ymmärränhän minä sen, että ihminen on eläin ja kautta aikain on eläinten ollut pakko ottaa mittaa toisistaan, jotta nähdään, kuka on vahvin, kuka on voimakkain?
Suurin voima on minusta kuitenkin hiljaisuus.
Se, joka ei voi löytää itsestänsä hiljaisuutta,
valehtelee itselleen.
Se, jos mikä mädättää ihmisen sisältä ja tästä syntyy se viha, joka aiheuttaa vain lisää vihaa ja pahaamieltä.
Minä olen tarttunut tuntemattoman ihmisen käteen ruuhkassa. Hän hymyili minulle ja sanoi jotakin sellaista, joka sai minutkin hymyilemään. Se on minulle riittävä todiste siitä, etteivät ihmiset ole vielä jääpatsaita.
Olin uskonut, että kun tartun hänen käteensä, hän kiskaisee sen irti otteestani ja pitää minua hulluna tai varkaana. Näin ei kuitenkaan käynyt
ja olen siitä yhä hämilläni, mutta iloinen.
Iloahan pidetään nykyään tyhmyytenä,
mutta miksi on väärin tuntea lämpöä sydämessä?
Kateus ja ymmärtämättömyys, niiden vuoksi langetetaan ne pahimmat tuomiot.
Ruuhka ei ole minulle enää ahdistus, kun muistan, että voin milloin tahansa herättää noista harmaista hahmoista esiin ihmisen.
Me emme ole harmaita, emmehän?
Minusta on huutava vääryys, ettei miehille ole vastaavaa palstaa, jossa heitä saisi halveksua, paheksua, haukkua ja solvata aivan vapaasti.
Tämä se olisi sitä "tasa-arvoa", mistä nyt kovasti on täälläkin meuhkattu!
Lukiessani näitä viestejä, aloin kuitenkin ymmärtämään, että "miesten viat"-palsta olisi sekin melko hiljainen.
Nämä neidit kun uskaltavat sanoa miehilleen päin naamaa sen kaiken, mitä heistä suutuspäissään ajattelevat tai kuinka heitä halveksuvat/ vihaavat muutoin.
Miehet ovat useimmiten sanallisesti hyvin köyhiä. Riita tilanteessa he eivät osaa paimentaa ajatuksiaan sanoiksi, vaan sortuvat yleinsä haukkumaan toistonomaisesti, sillä riitatilanteessa on sanottava jotakin.
Tällaisella palstalla höyryt on sitten hyvä
päästää, kun saa rauhassa kirjoittaa, eikä tarvitse puolustautua.
"Kun nainen raivostuu, olet jo hävinnyt" sanoo eräs, joka kieltämättä on oikeassa.
Raivostunutta ei voi voittaa mitenkään, mutta tämä pätee sekä miehiin että naisiin.
Olen pitänyt ihmisiä aikalailla samanarvoisina,
mutta mitä enemmän luen näitä teidän viestejänne, sen varmemmaksi käyn tästä:
Suomalainen mies on ruikuttava paskiainen.
Kerrataanpa yksi esimerkki sovinististista.
Nimetkäämme hänet tuttavallisesti "Pateksi".
Pate syntyi tavalliseen duunariperheeseen. Sanotaan, että hän on vaikka perheen neljäs lapsi. Vanhemmat käyvät töissä. Äidin työpäivä 8-10 tuntinen, isän 12 tuntinen.
Pate käy koulussa, kuten kaikki suomalaiset lapset käyvät.
Tämän herttaisen perheen arki sujuu hyvin, vuodesta toiseen. Pate elää helppoa lapsuutta, sellaista, josta jää usein sellaisia muistoja, joita sanotaan "kultaisiksi".
Hänellä ei ole tietoakaan siitä, mitä "lasinen lapsuus" tai "perheväkivalta" ovat.
Äiti hoitaa työpäivänsä jälkeen pyykit, tekee lapsille ruokaa, siivoaa ja lopulta pitää lapsille seuraa. Tottahan toki, onhan hänellä äitinä lapsiinsa vahvempi tunneside, kuin lasten isällä.
Eräänä syksynä, Pate täyttää 18vuotta.
Tuo maaginen ikä, jolloin on vihdoin täysi-ikäinen, saa Paten tuntemaan olonsa vahvaksi. Niin vahvaksi, että hän tahtoo lentää pesästä.
Asunto katsotaan vanhempien kanssa yhdessä ja Pate muuttaa.
Voi sitä hämmennyksen määrää, kun Pate huomaa,
että nyt, kun hän on omillaan, ei ole äitiä, joka tulisi viiden aikaan kotiin, laittaisi pyykit, ruoat ja jonka kanssa voisi jutella.
"Tätäpä en tullut ajatelleeksikaan" Pate ymmärtää äkkiä. No mutta, ei hätää!
Pate vie pyykit kotiin pestäväksi, sillä eihän hänellä ole omaa pesukonetta. Ruoatkin haetaan kotoa. Kavereilleen, jotka vielä asuvat kotona, Pate mahtailee itsenäisyydellään.
Koittaa se päivä, kun lapsuudenkodin pesukone menee rikki. Pate seisoo pyykkisäkki olallaan eteisessä, kun isä ja äiti kantavat vanhan koneenrähjän rappuun.
"Miten minä nyt pesen vaatteeni?" Pate kysyy äidiltään, joka vastaa: "Poikaseni, sinun on tullut jo aika hankkia oma pesukone."
Vai oma pesukone? "Niin!" Pate tajuaa ja juoksee pää viidentenä jalkana kodinkone-liikkeeseen.
Sieltä hän valitsee halvimman mahdollisen koneen joka toimitetaan kotiin.
Pate manailee ensin suurta rahanmenoa, mutta pesukone on mielenkiintoinen laite: on rumpu, on kansi. Yrityksistä huolimatta, pate ei osaa käyttää pesukonetta.
Kun äiti soittaa ja kysyy, millainen kone on, Pate valehtelee sujuvasti; "Se toimii, kuin unelma!" Ja mamma on ylpeä pojastaan, joka on jo niin itsenäinen.
Yksineläminen on vaikeampaa, kuin luulisi.
Pate tuskailee usein tiskien, sotkujen, verhojen ja lakanoidenvaihdon kanssa.
Miten maailmassa onkin keksitty kaikkea näin vaikeaa? Pate kuvittelee, miten ihanaa olisi elää vapaana metsässä, vailla turhia tiskejä, vailla verhoja ja lakanoita, vailla..
Hetkonen! Pate tajuaa äkkiä, kuinka hän voi luistaa kaikista ihmisyyden hänelle langettamista vaikeuksista! "Minä tarvitsen avokin!"
Pate alkaa seurustella samalla lukion luokalla olevan tytön kanssa. Tytön nimi on Sanna ja hänellä on lemmikki-marsu.
Pate rupeaa riemumielin adoptio-isäksi Sannan marsulle ja näin pari muuttaa yhteen.
Virheellisesti Pate olettaa, että koska Sanna on samaa rotua, kuin Paten äiti, niin että Sanna tekisi kaikki kodin ikävät työt.
Paten hämmästys on valtava, kun hän huomaa, ettei Sanna, tuo nuorinainen, haluakaan pestä
hänen pyykkejään, eikä halua tiskata, ei siivota.
Sen sijaan Sanna haluaa luistaa noista kaikista töistä, aivan niinkuin Pate itsekin.
Sannan äiti menehtyi Sannan ollessa vielä pikkutyttö, niin, että siivouksen, tiskin, pyykit ja kaiken sellaisen on hoitanut Sannan isä, Sannan lapsuudenkodissa.
Yksinhuoltajan lapsena Sanna ihmettelee sitä, miksei Pate palvele häntä? Ei vie kouluun, eikä edes siivoa hänen jälkiään!
Nuoren parivaljakon odotukset menevät pahasti ristiin. Sanna tajuaa, että Pate ei osaa mitään.
Patekin tajuaa, että Sanna ei osaa mitään.
Näin ovat kaksi avutonta löytäneet toisensa.
"No voi vittu, kaikki miehet on paskiaisia!" Sanna julistaa ja muuttaa oitis omaan kämppään ja jättää Paten yksin.
Pate on nyt siis yksin, siinä pienessä kämpässä, suuren suuren pyykki- ja tiskikasan kanssa.
"Miten tässä kävi näin?" Poika kysyy itseltään, mutta ymmärtää äkkiä, ettei vika ollut hänessä, vaan Sannassa!
Sanna, tuo perhananmoinen porsas, joka sotki hänen siistin asuntonsa, joka käytti häntä hyväksi häikäilemättä ja joka nyt on poissa.
"Minä vihaan kaikkia naisia." Pate päättää.
Katsellessaan ulos ikkunasta, kadulla käveleviä ihmisiä, Pate näkee myös naisia.
"Perhanat, menisitte kotiin, tekemään ruokaa ja pyykkäämään, siihen teidät on luotu." Hän ajattelee katkerana.
Patesta tulee kiihkoilija-Sovinisti.
Hänestä naiset ovat yksinkertaisesti tympimpiä otuksia, mitä maapallolta löytyy.
Naiset vievät häneltä työpaikat nenän edestä,
naiset nauravat hänelle ja eivät huomioi häntä.
Pate ei ymmärrä sitä, miksi näin on.
Äitinsähän oli valanut hänelle mahtavan itsetunnon ja uskon siitä, että hän on maailman komein ja ihanin poika.
Mamman hemmotellulle kakaralle iski todellisuus vastaan kylmällä nyrkillä ja Pate näkee,
että naisten seurassa on vaikea pärjätä.
Siksi siis naiset ovat tyhmiä hänen mielestään, siksi naisia ei pitäisi olla missään näkyvillä; sillä he ovat häntä älykkäämpiä, parempia, lahjakkaampia, parempiosaisia ja ihme ja kumma; Myös kauniimpia!
Pate elää naisia haukkuen, solvaten, syrjien ja vihaten aina siihen päivään asti, kun hän täyttää 50vuotta.
Viisikymmenpäivillään Pate tapaa syntymäpäiväjuhlillaan erään kaverinsa pikkusiskon.
Pikkusiskon naama on rypyillä, mutta tämän silmät nauravat. Tämä pistää tuhman Paten heti ojennukseen ja Pate ymmärtää, että tuossa on hänen elämänsä nainen. "Enkö olekaan homo?" Pate ihmettelee, kun on potenut syvää naisvihaa melkein koko elämänsä ajan.
Nyt yksi niistä paholaisista, Vahva ja iäkäs nainen valtaa hänen sydämensä.
Pate yrittää tapella vastaan, mutta turhaan.
Loppujen lopuksi hän päätyy viettämään
tämän elämänsä naisen kanssa eläkepäiviä helsinkiin.
Että sillä lailla. Aatteet ovat aatteita ja kauan niitä voi kantaa ja puolustella, mutta ei se ota, kuin hetken, kun se usko siihen aatteeseen murentuu.
Me olemme yksilöitä, tämäkin on vain yhden ihmisen tarina, ei muuta.
Miksi pitää olla aina parempi, kuin muut?
Mitä siitä jää loppupeleissä käteen?
Itsevarmuusko? Vahva usko itseensäkö?
Ei, minäpä kerron, mitä siitä jää;
Tyhjyys.
Mitä teet, kun sinulla ei ole elämää, mitä muistella, on vain se voittojen sarja, sekö saa sinut hymyilemään, kun olet kävelemässä kohti hautaasi?
Etkö mieluummin hymyilisi lämpöiselle onnentunteelle sydämmessäsi?
Jos et, niin oma on päätöksesi. Itse sinä teet elämästäsi sellaista, mitä se on.
Unelmointi on sallittua, jopa suositeltavaa.
Mutta miksi unelmat pitäisi jättää vain haaveiksi?
Mahdoton on mahdotonta, kunnes sen joku tekee, nähkäämme tämä ja muistakaamme se myös.
Minä poistun tältä palstalla tämän viestin myötä,
koska en jaksa tapella siitä, kumpi sukupuoli on parempi. Sukupuolen tunnustaminen on ensimmäinen paha, mistä viha toista puolta vastaan alkaa.
Tyhmien kanssa on turha tapella,
ja te miehet, jotka syytätte naisia tyhmiksi, muistakaas tämä;
Kun osoitat jotakuta syyttääksesi, osoittaa sinua itseäsi kohti aina kolme sormea.
Se on enemmän, kuin se se yksi ainoa, jolla syytettyä osoitat.
Teille, jotka vihaatte ihmisiä vain sukupuolen vuoksi, haluaisin sanoa, ettei viha auta mitään.
Teot ne ovat, jotka auttavat.
Mikä on sinussa se, joka saa sinut näkemään muissa vain virheet? Minkä vuoksi sinun on osoitettava itsesi paremmaksi kuin ne, joita halveksit?
Sinä saat heistä voimaa, minä tiedän sen.
Se voima ei kuitenkaan kestä vuosia, se hiipuu ja sen eteen sinun on loukattava yhä uudestaan ja uudestaan. Onko se sen arvoista?
Me olemme kaikki vain ruumiidemme kahlitsemia, sielusi on ikuinen, eikä se tunnusta tämän elämäsi sukupuolta omakseen.
Seuraavassa hetkessä ei merkitse mikään, mitä olet ollut ennen, eli se, mitä olet nyt.
Nämä sanat ovat keskuudessamme turhia.
Sukupolvi
Sukupuoli
Ymmärränhän minä sen, että ihminen on eläin ja kautta aikain on eläinten ollut pakko ottaa mittaa toisistaan, jotta nähdään, kuka on vahvin, kuka on voimakkain?
Suurin voima on minusta kuitenkin hiljaisuus.
Se, joka ei voi löytää itsestänsä hiljaisuutta,
valehtelee itselleen.
Se, jos mikä mädättää ihmisen sisältä ja tästä syntyy se viha, joka aiheuttaa vain lisää vihaa ja pahaamieltä.
Minä olen tarttunut tuntemattoman ihmisen käteen ruuhkassa. Hän hymyili minulle ja sanoi jotakin sellaista, joka sai minutkin hymyilemään. Se on minulle riittävä todiste siitä, etteivät ihmiset ole vielä jääpatsaita.
Olin uskonut, että kun tartun hänen käteensä, hän kiskaisee sen irti otteestani ja pitää minua hulluna tai varkaana. Näin ei kuitenkaan käynyt
ja olen siitä yhä hämilläni, mutta iloinen.
Iloahan pidetään nykyään tyhmyytenä,
mutta miksi on väärin tuntea lämpöä sydämessä?
Kateus ja ymmärtämättömyys, niiden vuoksi langetetaan ne pahimmat tuomiot.
Ruuhka ei ole minulle enää ahdistus, kun muistan, että voin milloin tahansa herättää noista harmaista hahmoista esiin ihmisen.
Me emme ole harmaita, emmehän?
Vastaukset 30
Vanhimmat
"Minusta on huutava vääryys, ettei miehille ole vastaavaa palstaa, jossa heitä saisi halveksua, paheksua, haukkua ja solvata aivan vapaasti.
Tämä se olisi sitä "tasa-arvoa", mistä nyt kovasti on täälläkin meuhkattu!"
Tässä linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&subcat=977
tuskin luit viestiäni.
Mutta te olettekin lapsia, katkeria, kylmiä, sydämettömiä, torjuttuja, syrjittyjä yksinäisiä ihmisiä.
Täällä itseään kovaksi kehuva on todellisuudessa eunukki, tai jotakin muuta.
On muuten näitä teidän tekstejänne levinnyt muillekin palstoille, niin olette lapsellisia, että en enää teitä mitenkään huomioi, vaan
koetan keskustella vain asiallisten, aikuisten ihmisten kanssa.
"tuskin luit viestiäni."
Muutama ensimmäinen lause riitti moista puusilmäistä paatosta. Asialliseen keskusteluun lähden mielelläni mukaan.
Niinpä, et viitsinyt lukea tuota ja silti kuitenkin kommentoit, negatiivisesti. Mistä se sitten kertookaan. Siinäpä se..
Minä luin koko kirjoituksen ja se oli hyvä, varmaan tämän sivun parhaimpia. Ensimmäisistä lauseista ei voi päätellä vielä mitään.
Siihen sitten vastasin, lyhyesti ja ytimekkäästi. Yrittäkää tekin äärifeministit kiteyttää ajatuksianne jonninjoutavan julistamisen sijaan.
No minä en ole edes feministi, mutta tuo kirjoitus oli hyvä.
Siis sinä kommentoit ensimmäisiä lauseita vain, teetkö useinkin niin, kun päättelet, että feministi on kirjoittanut tekstin. Eipä siinä silloin voi puhua aidosta keskustelusta, jos ei oikeasti ole kiinnostunut siitä mitä vastapuoli yrittää sanoa. Sinä siis kiteytät lukiessasi muiden tekstejä :) Omat ovat luultavasti eri juttu. Mitenkähän on, odotatko, että muut lukisivat sinun tekstisi kunnolla ja jos eivät viitsi sitä tehdä, olisiko parempi, että jättäisivät kommentoimatta ...
Ei ihme, että tämä palsta on tällainen. Aloittaja on täysin oikeassa.
Jos kirjoituksessa jo ensimmäiset lauseet viittaavat puusilmäiseen, miestä mustamaalaavaan propagandaan, kiinnostus lopahtaa ja tuota puusilmäisyyttä kommentoin vastauksessani. Pääsääntöisesti toimin näin, olipa kyseessä kirja, lehti- tai keskustelupalstakirjoitus. Jos juttu ei kiinnosta niin se ei kiinnosta. Siksipä kannattaisikin kiteyttää.
Omia tekstejäni kukin saa lukea tai olla lukematta, kommentoida tai olla kommentoimatta haluamallaan tavalla. Monien Feministien ikävä tapa on poimia kirjoituksista ainoastaan heille sopivat palaset. Siinä on tämän palstan isoin ongelma.
Luin kirjoituksesi, luin tämänkin, kokonaan ja luin tuon aloituksenkin kokonaan. Siksipä sanonkin, että ensilauseiden mukaan ei ehkä kannata kommentoida, sittenkään :)
Kun on luettu kokonaan, sitten voi tehdä johtopäätöksiä mikä kirjoitus oli.
No tämä palsta on täynnänsä toisten ohi puhumista ja kommentoimista, ylimielisyyttä, jokaisen pitää muka saada oma "äänensä" parhaimpana läpi.
Tämä palsta on oiva esimerkki siitä, miten siinä sitten käykään :)
En olettanutkaan, että kukaan viestiäni kokonaan lukisi, mutta kiitos että teit niin.
Ja kiitos myös positiivisesta palautteesta.
Kyllä minä tiedän, että ihmiset tuomitsevat ihan pelkän ensi vilkauksen perusteella.
että me ihmiset olemme yksilöitä.
En pyrkinyt loukkaamaan ketään, vaan kirjoitin teille sadun.
Sen sijaan, että olisit lukenut sen ymmärryksellä, pidät sitä heti pahana.
En ole äärifeministi, mutta ärsytyskynnys on ylitettävä, jotta saisi jotakin taottua ihmismieleen.
Katsos, tuntematonkin voi olla ystäväsi, jos et heti kättelyssä hauku häntä.
"Tämä palsta on oiva esimerkki siitä, miten siinä sitten käykään"
Niin kauan kun tänne olen kirjoitellut, palsta on lievästä aaltoliikkeestä huolimatta toiminut täysin samalla tavalla: Feministit mustamaalaavat miehiä ja fem.kriitikot pyrkivät kumoamaan nämä väitteet (myös vastaväitteillä). Harvemmin, mutta joskus kuitenkin, syntyy asiallistakin debattia. Provot kuuluvat asiaan joskin itse pääsääntöisesti sivutan ne. Joskus saatan vastata provoon provolla.
_ kommentoida, joiden ajatukset on valettu rautaan. Ne eivät ikinä muutu, eivät kehity, sellaiset jaksavat loputtomiin laukoa samaa puppua joka päivä lukematta yhtään mitään. Vuodesta toiseen.
Miksihän sinusta on tullut tuollainen.. oletko kertomuksen Pate?
Olen pepen kanssa samaa mieltä. Kyllä nämä feministit tuntuvat suoraa haukkuvan enemmän miehiä kuin miehet naisia. Miehet saattavat sanoa jotain ilkeää vastaan ilkeilyyn ja sitten on muutama provoaja. Kuitenkin naisissa tuntuu olevan enemmän näitä vakio haukkujia. Esimerkiksi sanelman täytyy säännöllisesti heittää melkeempä joka keskusteluun yksi miehiä loukkaava teksti, joka ei liity sinäänsä aiheeseen mitenkään. Yleisesti ottaen sanoisin että miehet keskimäärin yrittävät ainakin perustella mielipiteensä.
Tämä on minun saamani kuva palstasta, enkä näe pieniä jyrkkyyseroja lukuunottamatta kovinkaan paljon muita vaihtoehtoja tulkita tätä palstaa.
Sääli, että lähdet palstalta.
Harmi jos nikki "humanoideja?" poistuu keskuudestamme.
...ja kokemukset naisnäkökulmasta lienevät myös otollisia tietynlaisen feminismin kehkeytymiselle Sannan luonnossa...
Lopputulos, mikäli tarinamme sankareiden luonne ei muutu, on, että molemmat etsivät koko ikänsä täydellisesti koulutettua vastakkaisen sukupuolen edustajaa.
Liikuttava tarina - otsikon koin jotenkin irralliseksi itse jutusta, tosin.
Katso, että sammutat valot ja että ovi menee kunnolla kiinni, kun lähdet.
Äläkä liukastu rappusissa.
Hetkonen, vain suomalaiset siis?
Varmasti heitä on muuallakin, kuin suomessa, koko maailmassa, samanlaista sakkia ovat kaikki.
Kuka sitten lienetkin, niin kiitos tekstistäsi, sitä oli mukava lukea.
Harmittaa vain se, että täältä hyvät kirjoittajat lähtevät.
Mutta ei mikään ihme.
"Miehet ovat useimmiten sanallisesti hyvin köyhiä. Riita tilanteessa he eivät osaa paimentaa ajatuksiaan sanoiksi, vaan sortuvat yleinsä haukkumaan toistonomaisesti, sillä riitatilanteessa on sanottava jotakin."
Poikkeus ilmottautuu. En ole ehkä sanallisesti aina taitava, mutta riitatilanteissa en kyllä jää koskaan sanattomaksi. Kyllä se tuntuu olevan aika usein se toinen osapuoli joka sortuu huutamaan ja jankkaamaan. Tosin aina en jaksa vaivautua vastaamaan, jos tilanne on haukkujan kannalta hävettävä (kuten monesti on) pieni virnistys riittää ajamaan naisparan hulluksi.
No huh huh.
Ilmeistä on, että olet aina halunnut kirjailijaksi, ehkä salaa peräti runoilijaksi? Kiitos jo etukäteen, jos keksit muuta tekemistä.
Tartu vaan edelleen ruuhkassa tuntemattomien käteen, mutta ole varovainen...
Kirjoitus oli kiva, persoonallinen, jää mieleen. Usko pois.
No joo, ehkä niinkin. Vähän tuli kuitenkin sellainen fiilis, että olisin kuullut tämän ennenkin. Olisiko nuori M. Waltari...
Teksti oli epärealistinen ja teennäinen. Ehkä kaunis, mutta niin... turhanpäiväinen.
Oletko koskaan, ikinä lukenut satuja?
Minä olen, mutta ne ovat paremmin kirjoitettuja. Usein niihin sisältyy jopa jokin opetus.
Oletko itse lukenut Morgan Kanea?
Olen aikoinani lukenut Morgan Kanea. Kauan sitten. Ihan kelvollisia satuja. Pidin enemmän kuin Jerry Cottonista. Grimmin saduista (sensuroimattomina) pidin enemmän kuin noista kummastakaan.
..varoa satuja ne näes ruskeista silmistä elää.
kun en ole waltarin kirjoja ikinä lukenut.