Miksi rakkaus

3.on aina pyyteetöntä
4.saa aina vastarakkautta
5.lohduttaa
6.auttaa
7.turvaa
8.kantaa yli karikkoiden
9.valaisee
10.sitä ei koskaa näe
11.olento antaa anteeksi

helpompaa olettaa Jumala mielikuvitusolennoksi?

1. Rakkauden määrän voi itse asettaa.
2. Ei koskaan loukkaa.
3. Ei koskaan petä.

??? Ensimmäiseen kohtaan palaan, koska se on varsin keskeinen aihe kristillisyydessä, ensin lyhyesti kohtiin 2 ja 3.

2. Ei koskaan loukkaa.
Kun olettaa Jumalan mielikuvitusolennoksi, ei koskaan joudu tarpeidensa ja halujensa kanssa loukkaantumaan Häneen. Ei siis joudu loukkaantumaan tosi Jumalaan, jonka tahto on erilainen kuin omat halut, ja joka vaatii tahtonsa asettamista kaiken muun, pinnallisemman (mutta monta kertaa "niin tärkeältä" tuntuvan) edelle.

3. Ei koskaan petä.
Kun olettaa Jumalan mielikuvitusolennoksi omat olettamukset Jumalasta eivät petä. Jumalan voi olettaa milloin miksikin, aivan kuinka itse haluttaa. Se on pelkkä termi ja käsite jonka sisältöä voi määrittää ja väännellä mielensä mukaan. Sen sijaan, jos uskaltautuisi antautua suhteeseen todellisen Jumalan, persoonan kanssa, omat mielikuvat ja odotukset Jumalan suhteen voisivat pettää tämän tästä. Niin kuin tapahtuu jos emme vielä tunne Häntä syvällisesti. Suhteessa todelliseen Jumalaan joutuu laittamaan omat mielikuvat toiselle sijalle ja antautumaan yksin Hänen varaansa, että voisi omien mieltymysten, mielikuvien ja odotusten keskellä oppia tuntemaan Hänet ja Hänen tahtonsa oikein.

Kohta 1.

Jumalan rakkaus on inhimillistä rakastamisen kykyäni suurempi.
Jumalan rakkaus käytännöllisenä ulottuvuutena kristityn arkielämässä on aina sidottu lähimmäisen rakastamiseen. Tämä on keskeinen aihe UT:ssa, mm. ensimmäinen Johanneksen kirje, jossa Raamattu asettaa rakkautemme mittapuuksi rakkauden lähimmäistä kohtaan: et rakasta Jumalaa, ellet suostu rakastamaan lähimmäistä.

Perustana on anteeksiantamus.
Elämä kristittynä on elämää anteeksiantamuksen olotilassa. Olen kohdannut Jumalan anteeksiantamuksen. Elän armossa. Niinpä minun kuuluu suhteessani lähimmäisiä kohtaan elää tästä olotilasta käsin, ammentaen siitä mitä olen saanut ja minkä omistan riippuvaisuudessa Kristukseen. Kieltäytyminen anteeksiantamuksesta lähimmäistä kohtaan on kieltäytymistä Jumalan armosta, se on selän kääntämistä anteeksiantamuksen eli pelastuksen todellisuudelle. Raamattu puhuu tästä hyvin vakavasti.

Syytön ei tarvitse anteeksiantamusta. Ainoastaan syyllinen tarvitsee sen.
Armollisuuden osoittaminen niitä kohtaan, joiden loukkaukset ovat vähäpätöisiä ja helposti ohitettavia, ei vielä ilmaise anteeksiantamuksen todellisuuden luonnetta. Mutta kun kyse on rikkomuksista, joilla minua on todellisesti, epäoikeudenmukaisesti ja julmasti haavoitettu, niin ETTEN ITSESSÄNI KYKENE antamaan anteeksi, viimeistään siinä tulee kuvaan suhteeni Jumalaan. Elänkö Hänen anteeksiantamuksessaan? Jos elän, etuoikeuteni on kääntää sisäinen katseeni Kristukseen ja ammentaa Hänen suloisuudestaan armollisuutta joka itseltäni puuttuu.
Koska olemme ihmisinä vajavaisia ja epätäydellisiä sekä tunne-elämältämme usein varsin rikkinäisiä, temperamentiltamme ehkä äkkipikaisia, inhimilliseltä luonteeltamme kenties hyvinkin kaunaisia, tällainen Jumalasta ammentaminen ei aina ole suinkaan helppoa. Kyse on myös hengellisestä kasvusta, kuinka olemme seurustelleet Jumalan kanssa rukoillen ja hiljentyen, että Hänen sydämensä laatu on saanut meissä sijaa. Joka tapauksessa anteeksiantamukseen tarvitaan tahdon päätös. Silloinkin kun en inhimillisesti haluaisi antaa anteeksi voin päättää että annan anteeksi Jeesuksen tähden. Pyhä Henki - joka on totuuden Henki - tulee mukaan oikeisiin, Raamatun mukaisiin päätöksiin ja näin sisimpämme lähtee parantumaan emmekä jää loukkaantumisen ja katkeruuden ansoihin.

Olen itse useita kertoja kokenut kuinka Jumalan Henki antaa rakkautta ja armollisuutta silloin kun sitä ei omasta tunne-elämästäni löydy. Se ei ole jotakin psyykattua tai epätodellista muka-rakkautta vaan on hyvin todellista ja toimivaa. Lähtökohtana on Jumalan anteeksiantamuksen täydellinen teko Golgatalla.

Uuden testamentin mukaan:
Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta.

Sellainen henkilö, joka ei usko Jumalaan, ei tietenkään voi hyväksyä tällaista todeksi. Hänen mukaansa Jumalan rakkauden kokeminen on jotakin muuta kuin Jumalan rakkauden kokemista. Koska hän on jo päättänyt ja pitää kiinni siitä ettei Jumalaa ole.

Siksi hän saa rakastaa siinä määrin ja sillä tavalla kuin itseä huvittaa. Hän ei ole rakastamisistaan tai rakastamatta jättämisistään vastuussa Jumalan edessä - mielestään. Hän on vastuussa vain oman itsensä edessä, jonka lähtökohta on hänessä itsessään. Se on kuin omaan sisimpään, omaan sieluun heitetty ankkuri. Toimit inhimillisten rajoitustesi, ehdollistumiesi ja moraalikäsityksesi mukaan.

Autonomian illuusiota elättelevän ihmisen on turvallista uskoa mielikuvitusjumalaan: uskoa, että Jumala on pelkkää mielikuvitusta; ja että todellisuudessa ei ole hengellistä olentoa, Kaikkeuden Luojaa, jonka edessä olen vastuussa tekoineni ja asenteineni.

Kerro nyt, miksi hamuat mielesi kuvitteleman olennon rakkautta itsellesi?