RAAMATUN SANA TÄLLE AJALLE NYT.

2600 vuotta sitten profeetta Jesaja ennustaa tämän päivän tapahtumat. Maa saastuu asukkaistensa alla. Ihmiset ovat rikkoneet iankaikkisen liiton ja syystänsä he kärsivät. Kalat kuolevat ja eri lajit ja koko luomakunta huokaa synnytystuskissaan. Tämänkaltaisessa tilassa maailma on juuri tällä hetkellä ja odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.

Ilmestyskirjassa Johannes Patmos-saarella näkee näyn 2000 vuotta sitten, jonka Jeesus Kristus ilmoitti hänelle. Taisteluhelikopterit, hävittäjät, ohjukset ja robotit ja tämän päivän sotakoneiston. Tv:n, tietokoneet, internetin, kännykät; Ilm 13-18 luvut. Suuret vitsaukset ja tuomiot ovat tulossa. Jessus sanoo Matteus 24, Markus 13 ja Luukas 17 luvut. Kun näette verta ja tulta ja savupatsaita, luonnonmullistuksia ja maanjäristyksiä ja maailmansotia, kansa nousee kansaa vastaan, valtakunta valtakuntaa vastaan.
Jerusalem on juovuttava vihan malja, Sakarja 12, kansakunnat juovat ja juopuvat vihan viinistä. Näin juuri tapahtuu maailmassa tällä hetkellä.

Jeesus vertaa takaisintuloaan Nooan päiviin. Maa tuli täyteen väkivaltaa. Ihmiset rakensivat, istuttivat, myivät ja ostivat. Jumala varoitti Nooan kautta 120 vuotta. Nooa rakensi arkkia 120 vuotta. Ihmiset pilkkasivat ja ivasivat, että hullu mies rakentaa laivaa kuivalle maalle. Mutta Jumala aukaisi taivaan akkunat ja tuli 40 päivää ja yötä vettä. Ja kaikki elämä hukkui. Varmasti oli veden noustessa arkin kylkiin hakkaavia ihmisiä: " Nooa avaa ovi, me hukumme." Mutta Nooa vastasi: "Jumala on sulkenut oven." Nooa ja hänen perhekuntansa, kahdeksan henkeä, pelastuivat. Jeesus itse vertasi samanlaiseen tapahtumaan Hänen toisen tulemuksensa edellä, kuin oli Nooan päivät. 2 Piet 3: Jumala on sanonut, että hän ei hukuta ihmiskuntaa enää vedellä. Taivaan voimat järkkyvät ja hän hukuttaa tulella. Kun tiedämme, millaiset ydinasearsenaalit ovat varastossa supervalloilla, tämä sopii hyvin tähän aikaan.

Jeesus sanoo omilleen: "Kun te näette tämän kaiken tapahtuvan, nostakaa päänne, teidän vapautuksen päivänne on lähellä." Jeesus tulee todella, ja evakoi omansa maanpäällisestä helvetistä. Nousee antikristus, ja alkaa 7-vuotinen vihan ja vaivan aika. Antikristus tulee supermiehenä, valhe-rauhan ruhtinaana ja kaikkine saatanallisine ihmeineen ja merkkeineen, sekä julistaa ihmiskunnalle ikuista rauhaa ja vaurautta. Ihmiset ottavat pedon merkin ja hänen nimensä luvun 666 ja kumartavat häntä Jumalana, koska hän kieltää Isän ja Pojan. Kukaan ei voi ostaa eikä myydä, joka ei ota tätä pedon merkkiä oikeaan käteensä tai otsaansa. Kaikki on valmista mikrosirujärjestelmällä, joka sisältää sosiaaliturva- ja pankkitilinumerot. Ilmestyskirja sanoo selvästi, että joka ottaa tämän merkin ja kumartaa petoa, joutuu helvettiin.

Lohdutussanoma sinulle, joka jäät tähän pedon valtakunnan hallinta-aikaan: Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä tämän vihan ajan keskelläkin. Sinun ei ole pakko ottaa pedon merkkiä. Kyllä Jumala pitää sinusta huolen,vaikka joutuisit koko yhteiskuntajärjestelmän ulkopuolelle. Maksoi mitä maksoi, olet taivaan kansalainen, jos et ota pedon merkiä, ja uskot JEESUKSEEN KRISTUKSEEN koko sydämestäsi. Taivaassa tavataan.
11284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tiesitkä, että Israel on sopimassa EU:n kanssa jonkinlaista taloussopimusta 7-vuodeksi!
Tämä ei välttämättä ole se profetioissa mainittu sopimus, koska antikristus ei käsittääkseni ole vielä ilmestynyt. Mutta tämä saattaa olla jonkinlainen kenraaliharjoitus sille!
Monet Jumalan profeetat ovat ennustaneet tästä tulevasta vuodesta suurta vuotta Jumalan profetioissa. 2007...7 on Jumalan luku.

Herran haltuun!

Valen

Äänestä
  • >> Monet Jumalan profeetat ovat ennustaneet tästä tulevasta vuodesta suurta vuotta Jumalan profetioissa. 2007...7 on Jumalan luku. >>

    Kiireisiä ovat olleet, väärät profeetat.
    Uskovat voivat olla huoletta, luottaa tulevaisuuteen ja rakentaa maata rauhan ja rakkauden hengessä niinkuin heidän tehtäväkseen on annettu.
    Vuoteen 7777 on vielä aikaa, ja kirjoitettu on 'älä ennustele'.

    Äänestä

  • profeetat.. kirjoitti:

    >> Monet Jumalan profeetat ovat ennustaneet tästä tulevasta vuodesta suurta vuotta Jumalan profetioissa. 2007...7 on Jumalan luku. >>

    Ei maapallo enää siedä tätä menoa noin kauaa. Luonto on jo saastunut ja koko ajan vaan pahenee. Ekokatastrofi on käsillä. Ei siinä katsota ihmisen uskontoja tuon tajutakseen.

    Äänestä

  • profeetat.. kirjoitti:

    >> Monet Jumalan profeetat ovat ennustaneet tästä tulevasta vuodesta suurta vuotta Jumalan profetioissa. 2007...7 on Jumalan luku. >>

    Kiireisiä ovat olleet, väärät profeetat.
    Uskovat voivat olla huoletta, luottaa tulevaisuuteen ja rakentaa maata rauhan ja rakkauden hengessä niinkuin heidän tehtäväkseen on annettu.
    Vuoteen 7777 on vielä aikaa, ja kirjoitettu on 'älä ennustele'.

    Ajat ja merkit,totisesti lopun ajat ovat lähellä,
    pitäkää lamppunne palamassa sanoo Herra.
    Valvokaa itseänne, ettei synti teihin pesi.
    Mailma on synnytytys tuskissaan, voi heitä jotka saastuttavat itsensä.
    Kokosydämisiä Jeesuksen omia, Jeesus kutsuu, elon korjuu on alkanut, Herra annana työmiehiä elon korjuuseen.
    Ole vapaudessa sinä Jeesuksen ruumiin jäsen, ei ole pelkoa sillä, Jeesus on levittävä teltta majansa omiensa yllesi.
    Älkää horjuko olkaa suoraryhtiset, sillä Jeesus on voittanut perkeleen.
    Voittajana Hän tuli voittamaan, ja joka vahvana kestää lopuun asti, on saava voittopalkintonsa.
    Tehkää paljoon hyvää vätäkää pahaa, nuhdelkaa jos näette nuhdeltavaa.
    Rakkaus rakentaa eripura erottaa, olkaa yksi mieliset, sillä Herra on rauhan rakentaja.
    Aikaa on vähän tehkää työtä, lakkaamatta sillä Jeesus kokoaa omansa ja kaiku huutojen saattelemana, Herra nostaa omansa taivaaseen, vielä on aikaa tehdä parannus.
    Jeesus tulee HALLELUJA.

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen kirjoitti:

    >> Jumala on säätänyt.......Ajat ja merkit,totisesti lopun ajat ovat lähellä >>

    Säätänyt on, otappa sinäkin opiksesi. Älä tuomitse äläkä ennustele, vaan hoida leiviskäsi ja rakasta lähimmäisiäsi niinkuin Sanassa sanotaan.

    ** Sakarja: 13:3
    Ja jos joku vielä ennustaa, sanovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, hänelle: "Sinä et saa elää, koska olet puhunut valhetta Herran nimeen." Ja hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, lävistävät hänet hänen ennustamisensa tähden.**

    Äänestä

  • Olet oikeassa, elämme mielenkiintoisia aikoja, mutta ensi vuoden tapahtumista en kuitenkaan lähde mitään ennustamaan. Mutta jos kuitenkin esim. New York häviäisi maailmankartalta, niin ei se minua hämmästyttäisi. No, Jeesus pitää joka tapauksessa omistaan huolen, eikä meillä näin ollen ole mitään pelättävää.

    Äänestä

  • PAAVALI 1 kirjoitti:

    Olet oikeassa, elämme mielenkiintoisia aikoja, mutta ensi vuoden tapahtumista en kuitenkaan lähde mitään ennustamaan. Mutta jos kuitenkin esim. New York häviäisi maailmankartalta, niin ei se minua hämmästyttäisi. No, Jeesus pitää joka tapauksessa omistaan huolen, eikä meillä näin ollen ole mitään pelättävää.

    No, miten kävi?

    Äänestä

Jesaja:Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
Raamattu ei tunne seitsenvuotista vaivan aikaa. Antikristuksen pedon ajat ovat ennen tempausta, Tempaushan tapahtuu Jeesuksen toisessa tulemisessa. Jeesus vie omansa 1000-vuodeksi taivaaseen. Samoin on kaikki vitsaukset ahistukset, vaivat, vainot ja pedon kumartamiset, ennen Jeesuksen toista tulemista. Ensin ilmestyy myöskin tuo laiton, jonka Herra Jeesus tuhoaa tulemisensa ilmestyksellä, siinä samassa kuolevat KAIKKI jumalattomat.

1000-vuoden jälkeen herätetään jumalattomat tuomiolle. Tuli tekee heistä lopun.

Tämän jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.

Äänestä
  • Fire on lähellä, hyvin lähellä! Mutta autuaat ne, jotka odottavat JEESUSTA!

    Äänestä

Kaikki alkoi menkää lisääntykää ja täyttäkää maa,

Äänestä
  • Niin alkoi, ja saatiin muitakin käskyjä, kuten esim. ÄLÄ TAPA.
    Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.
    ÄLÄ VARASTA. ÄLÄ TEE AVIORIKOSTA
    ÄLÄ SANO VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄSI. ÄLÄ VALEHTELE.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PAAVALI 1 kirjoitti:

2600 vuotta sitten profeetta Jesaja ennustaa tämän päivän tapahtumat. Maa saastuu asukkaistensa alla. Ihmiset ovat rikkoneet iankaikkisen liiton ja syystänsä he kärsivät. Kalat kuolevat ja eri lajit ja koko luomakunta huokaa synnytystuskissaan. Tämänkaltaisessa tilassa maailma on juuri tällä hetkellä ja odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.

Ilmestyskirjassa Johannes Patmos-saarella näkee näyn 2000 vuotta sitten, jonka Jeesus Kristus ilmoitti hänelle. Taisteluhelikopterit, hävittäjät, ohjukset ja robotit ja tämän päivän sotakoneiston. Tv:n, tietokoneet, internetin, kännykät; Ilm 13-18 luvut. Suuret vitsaukset ja tuomiot ovat tulossa. Jessus sanoo Matteus 24, Markus 13 ja Luukas 17 luvut. Kun näette verta ja tulta ja savupatsaita, luonnonmullistuksia ja maanjäristyksiä ja maailmansotia, kansa nousee kansaa vastaan, valtakunta valtakuntaa vastaan.
Jerusalem on juovuttava vihan malja, Sakarja 12, kansakunnat juovat ja juopuvat vihan viinistä. Näin juuri tapahtuu maailmassa tällä hetkellä.

Jeesus vertaa takaisintuloaan Nooan päiviin. Maa tuli täyteen väkivaltaa. Ihmiset rakensivat, istuttivat, myivät ja ostivat. Jumala varoitti Nooan kautta 120 vuotta. Nooa rakensi arkkia 120 vuotta. Ihmiset pilkkasivat ja ivasivat, että hullu mies rakentaa laivaa kuivalle maalle. Mutta Jumala aukaisi taivaan akkunat ja tuli 40 päivää ja yötä vettä. Ja kaikki elämä hukkui. Varmasti oli veden noustessa arkin kylkiin hakkaavia ihmisiä: " Nooa avaa ovi, me hukumme." Mutta Nooa vastasi: "Jumala on sulkenut oven." Nooa ja hänen perhekuntansa, kahdeksan henkeä, pelastuivat. Jeesus itse vertasi samanlaiseen tapahtumaan Hänen toisen tulemuksensa edellä, kuin oli Nooan päivät. 2 Piet 3: Jumala on sanonut, että hän ei hukuta ihmiskuntaa enää vedellä. Taivaan voimat järkkyvät ja hän hukuttaa tulella. Kun tiedämme, millaiset ydinasearsenaalit ovat varastossa supervalloilla, tämä sopii hyvin tähän aikaan.

Jeesus sanoo omilleen: "Kun te näette tämän kaiken tapahtuvan, nostakaa päänne, teidän vapautuksen päivänne on lähellä." Jeesus tulee todella, ja evakoi omansa maanpäällisestä helvetistä. Nousee antikristus, ja alkaa 7-vuotinen vihan ja vaivan aika. Antikristus tulee supermiehenä, valhe-rauhan ruhtinaana ja kaikkine saatanallisine ihmeineen ja merkkeineen, sekä julistaa ihmiskunnalle ikuista rauhaa ja vaurautta. Ihmiset ottavat pedon merkin ja hänen nimensä luvun 666 ja kumartavat häntä Jumalana, koska hän kieltää Isän ja Pojan. Kukaan ei voi ostaa eikä myydä, joka ei ota tätä pedon merkkiä oikeaan käteensä tai otsaansa. Kaikki on valmista mikrosirujärjestelmällä, joka sisältää sosiaaliturva- ja pankkitilinumerot. Ilmestyskirja sanoo selvästi, että joka ottaa tämän merkin ja kumartaa petoa, joutuu helvettiin.

Lohdutussanoma sinulle, joka jäät tähän pedon valtakunnan hallinta-aikaan: Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä tämän vihan ajan keskelläkin. Sinun ei ole pakko ottaa pedon merkkiä. Kyllä Jumala pitää sinusta huolen,vaikka joutuisit koko yhteiskuntajärjestelmän ulkopuolelle. Maksoi mitä maksoi, olet taivaan kansalainen, jos et ota pedon merkiä, ja uskot JEESUKSEEN KRISTUKSEEN koko sydämestäsi. Taivaassa tavataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu