Churchill tilasi WW2 aikoina 18.2.1944 Yhdysvalloista 500 000 pernaruttopommia joita Brittien oli tarkoitus pudottaa Saksaan palopommien ja muiden mukana.
Talven 1943 aikana brittien ja amerikkalaisten valmistamat pommit olivat täytetty 1,8 kg pernarutto itiöillä ja 6 Lancaster pommikoneen kylväessä lastinsa tasaisesti olisi se riittänyt tappamaan kaiken kahden ja puolen neliökilometrin alueelta,ja tekemään se asuinkelvottomaksi.
Mutta tästä luovuttiin sitten myöhemmin kun he eivät olisi pystyneet miehittää tai edes yrittää menoa sen jälkeen alueilla vuosikymmeniin.
Mutta kyllä palopommitkin olivat hirvittävää jälkeä tehneet ja tekevät,sillä Firstorm jonka britit olivat kehitelleen oli tulihelvetti jossa palo kehittyy pyörremyrskyksi ja tuulen nopeus on jopa 75km/h,tulipätsi nousee kilometrien korkeudelle,pyörteen hirvittävä voima imaisee kellareista kaiken hapen ja 75km/h riehuvan tulimyrkyyn se imaisee kaiken lähettyviltä mukaansa niin ihmiset ja jopa satoja vuosia vanhat tammet sepeytyivät lähistöltä irti juurineen,silmin näkijät kertoivat kauhuissaan kuinka ne ensin olivat vaakatasossa jonka jälkee Firestorm imaisi ne kitaansa autojen ja kaiken muun roinan kanssa.
Tulimyrskyn lämpötila oli todella hämmästyttävän korkea,se nousi jopa 1 700 asteeseen tai ainakin metallit joiden sulamis lämpötila oli 1 700 astetta jonka seurauksena kellareista ja muualta löytyvistä ihmisistä oli vain tuhka kekoja jäljellä.
Eikä nämä pommitukset koskeneet vain Saksaa niistä sai omansa myös Ranska ja Churchill kommentoikin joillekin asiasta kysyneelle,että heidän vannottava olevan piittaamatta ranskalaisten teurastamisesta,samanlaisen tulihelvetin saivat monet muut akselivaltojen kaupungit.
Esimerkki tulimyrkystä/Firestorm
http://www.youtube.com/watch?v=JFQHhaGMyn8&mode=related&search=
Dresden tulihelvetin jäljiltä
http://www.youtube.com/watch?v=p-3VzHqtCLE

Vastaukset 17
Vanhimmat
HAHAHAHAHAHAAHAHAHAHAAHHA!!!!!!!!!!!
Aivan oikein natsipaskoille!
PUNARINTAMA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Irakin,Vietnamin ja muiden maiden käryävistä ihmisistä,kysyisinkin oletko kenties myös palestiinalaisten teurastamisen kannalla.
Sillä Churchillilla oli joskus myös oman tunnon tuskia ja hän kyseli jatkuvasti läheisiltä neuvosantajilta,Olemmeko eläimiä,eikö meillä ole omaa tuntoa,leikimmekö jumalaa," ja kaikkea muuta vastaa.
Erityisen tärkeitä neuvonantajia olivat sionistijohtajat Chaim Weizmann ja Moshe Schertok ja muut samankaltaiset iljetykset jotka rinnasti kaikki akselivaltojen ihmiset olevan sotakoneistoja ja neivoivat myös niin ajattelemaan ,ihmiset pääsääntöisesti siviilit sen saivat sitten tuntea nahoissaan kun akselivaltojen väki oli vain "konepistooleja,käsikranaatteja,tankkeja, jne." ja olivat valmiita kylvämään eurooppan täyteen pernaruttoa ja sinappikaasua täyteen.
http://www.youtube.com/watch?v=JFQHhaGMyn8&mode=related&search=
Palomiehet, sotilaat ja sairaanhoitajat, jotka kuolevat kuvan videossa näyttäisivät ranskalaisilta?
Kelkkaan,ei kerkiä silmä edes päpsähtää kun ollaan jo punarintamalta loikattu toiselle puolelle,muisteletko yhtä kiivaasti myös ranskalaisia,belgialaisia,italialaisia jne.joita liittoutuneet pommittivat toisen maailmaansodan aikana.
Yhtä riumuisasti kiljiút varmasti myös Irakin moukaroinnin aikana,eikö!
Kuolema kaikille muille paitsi sosialisteille ja siinonisteille!!!
Olisivatpa kaikki ihmiset yhtä viisaita ja hyviä kommunisteja kuin toveri Punarintama.
Ylistäkää Tarja Halosta!!!
Video on clippi 50/60-luvulla tehdystä brittiläisestä ydinsodan vaikutuksia kuvaavasta dokumenttifilmistä The War Game, taisi olla BBC:n tekemä.
Kiitän tiedosta.
Onko tieto Churchillistä valmistelmassa kaikkien aikojen suurinta sotarikosta eli Saksan muuttamista bioaseella elinkelvottomaksi Jörg Friedrichin kirjasta?
enkä epäile yhtään että Britit Churchilin johdolla olisi niin tehnyt jos porukassa ei olisi ollut joilllakin järkipäässä.
Varsinkin kun noi bioaseet eivät ole ihan uusi keksintä ja niitä on käytetty vuosisatoja ja tuhoisin seurauksin.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/anthrax.html
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/sotaepid.html
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=452&vl=2005
http://www.luetutkirjat.com/Valmiit/suuripalo.htm
Ovat sotarikollisia ja syyllistyneet moniin todella kuvottaviin rikoksiin pommittaessa juuri akselivaltojen siviilejä monissa kaupungeissa.
Caenista (Ranskassa) ei jäänyt oikeastaa mitään jäljelle kun liittoutuneet pommittivat sitä.
http://www.ranskanuutiset.com/article.php3?id_article=144
http://www.legionmagazine.com/features/canadianmilitaryhistory/98-11.asp?id=print
http://www.legionmagazine.com/features/canadianmilitaryhistory/98-11.asp
Tossa jutussa olevan tuulenn nopeudennolevan 75m/s tai niin tossa kirjassa ilmoitetaan jos tiedot ovat samoista läheteistä.
Suuri palo:Jörg Friedrich
Lueskelen kirjaa juuri ja siinä näin kerrottiin joten ei sen kummenpaa.
Katsos vain sitä sattuu sillä tarkoitin juuri tuota 75m/s enkä 75km/h.
Mitä te natsit aina valitatte.
Kyllä esim. Dresdenin pommituskin pelasti varmasti monia rohkeita venäläissotilaita, kun pommituksessa tuhoutui paljon mm. asetehtaita ja jopa yksi hermokaasu varastokin.
Kummunisti vai sionisti,kumpaa tunnustat?
Sotahistorian menestyneinen hävittäjälentäjä Erich Hartmann kertoo, kuinka hän sodan viimeisenä päivänä teki taisteluparinsa kanssa sen vihoviimeisen sotalentonsa.
He osuivat jonkun tsekkiläisen kaupungin kohdalle juuri kun venäläinen hävittäjä esitti jonkinlaista taitolentoa t. voiton tanssia. Ilmassa oli runsaasti amerikkalaisia Mustangeja ja venäläisiä Jak-hävittäjiä.
Saksalaiset lensivät syöksykiidossa koko revohkan läpi, ja Hartmann niittasi taitolentäjän ohimennen kanveesiin. Ja sitten matalalla pois.
Erich ehti nähdä kuinka Mustangit ja Jakit kävivät toistensa kimppuun, ja vahinkojakin tuli. Sakuja nauratti niin.
Saivat tsekitkin oikeaa tunnelmaa "vapautukseensa"...
Tämä on niitä sotahistoriikkeja, joiden lukeminen jättää hyvän mielen.
Ei aivan yhtä hauska juttu, mutta silti tavallaan optimistinen on Hans-Ulrich Rudelin, stukalentäjän, muistelu eräästä lennostaan itäisen Saksan alueella.
Rudel näki ilmasta, kuinka neuvostopanssareiden kolonna oli ajamassa maantiellä siviilipakolaisten karavaaniin, ja tapansa mukaan murskaamassa vaunuja, hevosia, naisia ja lapsia. Stukat kääntyvät kohti, ja kun Rudel lensi siihen aikaan yleensä tykeillä aseistettuna, hän saattoi ampua nämä puna-rosvot ympärilläolevia ihmisiä pahemmin vaarantamatta.
Rudelin stukassa oli kaksi 37mm tykkiä, ja hän osui myös niillä. Luodeissa oli wolfram-metalli sisus, joka panssaria läpäistessään muuttui sulan metallin suihkuksi, joka yhdessä itse vaunusta irtoavien sirpaleiden kanssa teki gutaa sisälläolijoille.
Stukien poistuessa kaikki panssarit seisoivat satuten, eikä kukaan ehtinyt niistä ulos. "Ukkoloihe perskarvat palo!" ("Tuntemattomasta")
Loppui näiltä puna-sotureilta sotarikoksien teko ja viha-propagandisti Ehrenburgin kuuntelu. Toisinaan oikeus voittaa, reaaliajassa.
Justiinsa "Mitä te natsit aina valtatte" on näitä kuutamolla olijoita sitten joka lähtöön,olihan kommentti.
Kuinka monta puna-armeijan raiskaaja sadistia siltä Dresdeniä ja muita siviili kohteita pommittamalla sitten pelastettiin?
Puna-armeija ilmeisesti "pelasti" kymmeniä miljoonia ihmisiä pitkin eurooppaa ja siirsi siperian kuolemanleireille.
Hyvähyvä. Aplodeja.
Kyllä nuo Eerikki ja Truudeli oli kovia poikia.