Onko Uskonto

todellisuudessa, mitä suuret opettajat yrittivät opettaa sen olevan, sitä että luottaa siihen ettei tiedä, tuntemattomaan. Koska kun tietää, ei voi enään oppia, paitsi sattumalta. Koska tietäessämme emme enään etsi tietoa jolloin me olemme lukossa, jumissa.

Eli siinä mielessä Usko on hyväksi, koska silloin luottaa siihen, että tietää ettei tiedä kaikkea mistään. Se takaa sen, että on mieli avoinna muillekin näkemyksille. Kun jos taas tietää, pitää kiinni vain siitä omasta näkemyksestään. Ja Sitä ei voida kutsua uskoksi tai uskonnoksi, vaan tietämiseksi, joka on vieläpä valheellista..


EIhän tieteessäkään mikään hyväksytty Teoria ole se lopullinen totuus, vaan se on sellainen asia, mikä on vain milläkin hetkellä se eniten täydellisin, tai vähiten virheitä sisällään pitävä. Joskus teoria voi olla vain äänestyksen tulos, jos suurin osa kannattaa jotain teoriaa, vaikkei edes välttämättä ymmärräkään sitä perimmäisiä nurkkia myöten, voi se silti joillekin olla totuus.

Voiko enemmistö ihmisistä sanoa, mikä on totuus? Mitä jos todellisuudessa enemmistö onkin väärässä,mutteivat vain havaitse sitä koska eivät osaa kriittisesti tarkistaa omia näkemyksiään?
tuolla tavoinhan jokainen ajattelee, että "hitsi kun tuo ei tajua omia virheitään" tajuamattaan, että on itse aivan yhtä sokea omilleen.
9464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

>>Onko Uskonto todellisuudessa, mitä suuret opettajat yrittivät opettaa sen olevan, sitä että luottaa siihen ettei tiedä, tuntemattomaan. Koska kun tietää, ei voi enään oppia, paitsi sattumalta. Koska tietäessämme emme enään etsi tietoa jolloin me olemme lukossa, jumissa>>

-Todellinen oppiminen ja tietäminen perustuu oikeaan tietoon (kokemusperäiseen tai muuhun).

Suuri osa "tiedosta", jota pidetään oikeana, on kuitenkin usein virheellistä tietoa. Tietäminen on siis usein uskomista.

Aidoilla uskovilla on usein jokin kokemusperäinen
asia, joka on vahvistanut osaltaan heidän uskoaan henkiseen todellisuuteen. Sellainen tieto on aina arvokasta.

Äänestä

Sekavaa filosofiaa...

Oletko pappi siviiliammatiltasi, miksi haluat hämmentää ja vyöryttää vatkulia täällä.

Äänestä
  • sinulle sekavaa? Ja ammatin ei ole väliä mitä se on, vaan itse aihe. pysytään siis aiheessa mistä keskustellaan paitsi jos koet tarvetta auktoriteetille, jotta sitä kautta sitten "ymmärtäisit"

    Äänestä

Jaahas, taas yksi Jumalan soturi joka ei tajua tieteen olemuksesta yhtikäs mitään. Mikä siinä on että kouluttamattomien hihhuleiden pitää arvostella tiedettä, vaikka eivät tajua siitä yhtään mitään.

Väittäessäsi tiedettä kritiikittömäksi paljastat sivistymättömyytesi. Luepa joskus joku kirja, missä ei ole satuolentoja mukana.

Uskovaiset luottavat siihen, että eivät tiedä kaikkea kaikesta on mieli avoinna muille näkemyksille. Joopa vittu joo. Kuole pois alkkis.

Ps. Näytät muuten Stafroty siltä kun olisit pilvessä tai kauheassa krapulassa tuossa kuvassasi.

Äänestä
  • mitä tiede mielestäsi on ja mitä muita elementtejä kuin ihmisen havainnointia, ennakkoluulotonta pohdiskelua havaitsemansa pohjalta sekä kuvailua asiasta niin sanoin kuin matemaattisin formulaatioinkin tiede pitää sisällään?

    Ei nyt tarvi lähteä selostamaan esim. väitöskirjatilaisuuksien elementtejä tai muita yksityiskohtia tieteen teosta. Kuvaile siis, mitä tiede olennaisesti mielestäsi on.

    Ja ennenkuin alat näpyttelemään sinulle ilmeisesti tyypillisiä ja välttämättömiä arvioita kanssakeskustelijasta, voin kertoa, että opiskelen yliopistossa luonnontieteitä. Toisaalta olis mielenkiintosta lukea, minkälaisen veistoksen tekisit musta ilmeisillä selvännäkijän kyvyilläs :) Galleria on seuraavan linkin takana, en vain aina jaksa kirjautua http://galleria.suomi24.fi/MunNimi

    Äänestä

  • Mun_Nimi kirjoitti:

    mitä tiede mielestäsi on ja mitä muita elementtejä kuin ihmisen havainnointia, ennakkoluulotonta pohdiskelua havaitsemansa pohjalta sekä kuvailua asiasta niin sanoin kuin matemaattisin formulaatioinkin tiede pitää sisällään?

    Ei nyt tarvi lähteä selostamaan esim. väitöskirjatilaisuuksien elementtejä tai muita yksityiskohtia tieteen teosta. Kuvaile siis, mitä tiede olennaisesti mielestäsi on.

    Ja ennenkuin alat näpyttelemään sinulle ilmeisesti tyypillisiä ja välttämättömiä arvioita kanssakeskustelijasta, voin kertoa, että opiskelen yliopistossa luonnontieteitä. Toisaalta olis mielenkiintosta lukea, minkälaisen veistoksen tekisit musta ilmeisillä selvännäkijän kyvyilläs :) Galleria on seuraavan linkin takana, en vain aina jaksa kirjautua http://galleria.suomi24.fi/MunNimi

    Sinuna lukisin vaikkapa "Chalmers: What is this Thing called Science?" -opuksen.

    Opiskelen yliopistossa luonnontieteitä on vähän sama kun sanoisi opiskelevansa yliopistossa taloustieteitä. Jos et tajua mitä tarkoitan, niin et opiskele yliopistossa tai sitten olet aloittanut tänä syksynä.

    Pärstäsi on musta, kulmikas ja erittäin epäsymmetrinen. Sinulla on suippo leuka ja leveä otsa. Omistat vain yhden vaalean silmän, jossa surullinen katse.

    Äänestä

  • Omassa vastauksessasi ei tiivistetysti lue muuta kuin: "Minä ymmärrän tiedettä, te luuserit ette". Mikset yksinkertaisesti kerro mitä se tiede on. Kyllä kai sen ydinominaisuudet saa ihan parilla lauseella kerrottua. Älä kerro sitten siitä, mitä tieteen tekeminen ideaalitilanteessa on, vaan sellaisena kuin se on, ihmisten tekemänä.

    Äänestä

  • Scheitan kirjoitti:

    Sinuna lukisin vaikkapa "Chalmers: What is this Thing called Science?" -opuksen.

    Opiskelen yliopistossa luonnontieteitä on vähän sama kun sanoisi opiskelevansa yliopistossa taloustieteitä. Jos et tajua mitä tarkoitan, niin et opiskele yliopistossa tai sitten olet aloittanut tänä syksynä.

    Pärstäsi on musta, kulmikas ja erittäin epäsymmetrinen. Sinulla on suippo leuka ja leveä otsa. Omistat vain yhden vaalean silmän, jossa surullinen katse.

    Saisipa siinä käsityksen, millä tavalla ja kuinka hienostuneilla sanavalinnoilla yksi ihminen kuvailee ihmisen havainnointia ympäristöstään, ennakkoluulotonta pohdiskelua tai käyttäisinkö niinkin hienoa sanaa kuin analysointia havaitsemansa pohjalta ja havaintojen kuvailemista niin sanoin kuin matemaattisinkin formulaatioin.

    Opiskelen kolmatta vuotta. Edelleenkin keskeinen ajatukseni tieteestä on, että kyllä; kylläpäs se ihminen on vain tarkkoja kuvailuja havaitsemastaan kerennyt historiansa aikana tekemään. On antanut havaitsemilleen asioille, ilmiöille ja objekteille nimiä eli kiinnittänyt niihin käsitteitä ja niillä kuvailee, mitä havaitsemamme todellisuus on. Hienostuneimpia kuvailuja ihminen kutsuu tieteellisiksi teorioiksi, joiden tulee täyttää tietyt normit.

    Todellakin, sinällään toteamuksilla "opiskelen yliopistossa taloustieteitä" ja "opiskelen yliopistossa luonnontieteitä" ei ole kovinkaan suurta eroa, mikäli ei kiinnitetä huomiota näiden tieteenalojen sisältöön ja luonteeseen. En nyt tietenkään aivan satavarma voi olla, mitkä ovat omat sanavalintasi kuvailemaan edellisten olennaista eroa, mutta ymmärrän kyllä, mikä niiden luonteissa eroavaisuus on.

    Heh, kylläpäs tuo viimenen sitten oli aivan hauska väläys tälle illalle. Olenhan kuullut, että tällä palstalla harrastetaan illan kevennyksiä, joten siitä varmaan kuvailussasi täytyi olla kysymys. Heh heh, saankohan lie nauruiltani untakaan.

    Äänestä

  • Valkoparta kirjoitti:

    Omassa vastauksessasi ei tiivistetysti lue muuta kuin: "Minä ymmärrän tiedettä, te luuserit ette". Mikset yksinkertaisesti kerro mitä se tiede on. Kyllä kai sen ydinominaisuudet saa ihan parilla lauseella kerrottua. Älä kerro sitten siitä, mitä tieteen tekeminen ideaalitilanteessa on, vaan sellaisena kuin se on, ihmisten tekemänä.

    Leirit vastakkain, ja jopa minua pistetään uskovaiseksi jonkin mielessänne olevan normin mukaan, mihin itse uskotte.

    Huomatkaa, että Teillä Tiedemiehillä on jokin uskomus, mihin uskotte sitten uskovaisten uskovan, kun ette kye käsittämään, mistä asioista on kysymys. Kyettekö Te ymmärtään nuo uskonnolliset opetukset mitä missäkin uskossossa on, vertauskuvallisiksi asioiksi, joissa viitataan meidän omaan mieleemme, sihen ajattelutapaamme asioistamme. Aivan sama pätee Uskovaisiinkin, että on jokin Jeesus mies joka on vielä tuleva, tai jokin isä jumala, joka on meidän kaikkien ulkopuolella jossain antamassa ja jakamassa sitten armahdusta.
    Mitä jos se Jumala käsite todellakin vain tarkoittaa meidän omaa alitajuntaa tai piilotajuntaamme? Sinne todellakin jää roinaa niin, ettemme edes itse sitä tietoisesti tiedosta.

    Mitä jos saatte tien auki tuntemattomaan, alitajuntaanne, se on toinen todellisuus, aivan kuten unta nähdässännekin sen koette. Vaikka useimmille se on vain "unta" eikä muuta.

    Tiede on toki monissa asioissa hyvä ja monissa asioissa itselleen sokea, ja siten tehnyt paljon kärsimystäkin ihmisten ja eläinten maailmaan.


    Se että tieteen tekijät ja kannattajat epätieteellisesti sanovat jonkin olevan satua tai palturia vain jo henkilökohtaisen asenteensa vuoksi,(**)heidän oma asenteensa silloin saa heidät siihen mielensä loukkuun, jota he eivät kye itse käsittämään ja näkemään. Tieteen harrastajat kuten ei myöskään monet uskonnon harrastajat, (saati minä itse) ole täysin avomielisiä asioita kohtaan joita koemme, vaan lukitamme käsityksemme jo valmiiksi purtuihin asioihin,jotka olemme vain omaksuneet Tietona päähämme, ehkä lainkaan todella tajuamatta, mistä mistäkin on kysymys, kunhan vain ollaan opittu ulkoa erinäiset käsitteet ja nimitykset asioille, joita ehkä emme täysin silti tajuakaan, mutta kun meillä on nimitykset mielessämme, uskomme silloin tietävämme.

    toiseksi se, että aletaan menemään henkilökohtaisuuksiin, se kertoo myös jostain, onko sofistisesta tyylistä hoitaa asioita? siis että tärkeintä on vain voittaa väittely, eikä keskustella asiasta ilman että tarvitsisi alkaa purkaa paineitaan sisältään toisiinsa?
    On sinänsä siis aivan sama, miten te koette näkemänne profiilin kuvan, koska te näette sen mitä haluatte nähdä, voitteko käsittää, että monet ihmiset näkee sen monin eri tavoin, eikä todellakaan teidän kokemanne siitä ole kuin yksi kokemus monista, eikä siten todellisuus kuin vain omalle mielellenne koska mielenne sen todellisuuden itselleen rakensi.

    ((**)koska uskovat että on kyseessä jotain ei järjellisiä asioita,kuten veden päällä kävely tai veden muuttaminen viiniksi tms itsekään en usko noihin sanatarkasti, vaan vertauskuvallisesti omassa mielessämme tapahtuvaksi asiaksi, joka saa ymmärryksen sitten kun jotain todella mielessä tapahtuu, koska pelkkä tieto asian kuulemisesta ei riitä, Vaan siihen todellakin tarvitaan kokemus, jotta sen tajuaa. Minulle suora kokemus on aivan eri asia, kuin siitä kuuleminen/lukeminen, monet silti kuvittelevat että näin ei ole heidän kohdallaan)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Stafroty kirjoitti:

todellisuudessa, mitä suuret opettajat yrittivät opettaa sen olevan, sitä että luottaa siihen ettei tiedä, tuntemattomaan. Koska kun tietää, ei voi enään oppia, paitsi sattumalta. Koska tietäessämme emme enään etsi tietoa jolloin me olemme lukossa, jumissa.

Eli siinä mielessä Usko on hyväksi, koska silloin luottaa siihen, että tietää ettei tiedä kaikkea mistään. Se takaa sen, että on mieli avoinna muillekin näkemyksille. Kun jos taas tietää, pitää kiinni vain siitä omasta näkemyksestään. Ja Sitä ei voida kutsua uskoksi tai uskonnoksi, vaan tietämiseksi, joka on vieläpä valheellista..


EIhän tieteessäkään mikään hyväksytty Teoria ole se lopullinen totuus, vaan se on sellainen asia, mikä on vain milläkin hetkellä se eniten täydellisin, tai vähiten virheitä sisällään pitävä. Joskus teoria voi olla vain äänestyksen tulos, jos suurin osa kannattaa jotain teoriaa, vaikkei edes välttämättä ymmärräkään sitä perimmäisiä nurkkia myöten, voi se silti joillekin olla totuus.

Voiko enemmistö ihmisistä sanoa, mikä on totuus? Mitä jos todellisuudessa enemmistö onkin väärässä,mutteivat vain havaitse sitä koska eivät osaa kriittisesti tarkistaa omia näkemyksiään?
tuolla tavoinhan jokainen ajattelee, että "hitsi kun tuo ei tajua omia virheitään" tajuamattaan, että on itse aivan yhtä sokea omilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu