Suomen itsenäisyyden alasajo, talouden ja yhteiskuntajärjestyksen murtaminen ja nakertaminen pala palalta on ollut ja on käsittämättömän röyhkeää. Se on tapahtunut ”kaikessa hiljaisuudessa”.
Järjettömyys sai vallan Koiviston 1. kauden 1. Päivästä alkaen. Järjettömyys on seurannut toistaan loputtomana virtana ”kaikessa hiljaisuudessa”.
Järjettömyyksien lista on liian pitkä lueteltavaksi ja luvut ovat liian suuria tavallisen pulliaisen kuten minun aivokapasiteetille, mutta fortumin optiot ehkä kannattaa mainita esimerkkinä koska siinä rosvosaalis tarpeeksi pieni mahtuakseen meikäläisen kaaliin.
Fortum yksityistettiin ”kaikessa hiljaisuudessa” ja kuluttajista tehtiin ulkolaisten osakkeenomistajien ja optiorähmäkäpälien lypsylehmiä. Ikävä kyllä siitä on myöhemmin päässyt vuotamaan julkisuuteen jotain pientä.
Syksymmällä silmääni pisti sellainen pikku-uutinen että valtio ihmetteli onko sillä enää varaa ostaa kalliita jäänmurtajapalveluja. En muista uutista tarkalleen, mutta yksityinen yrittäjä vastasi jotenkin siihen malliin että tällaista se markkinatalous on, ota tai jätä.
Veromarkoilla rakennettu jäänmurtajalaivasto oli yksityistetty. Kaikessa hiljaisuudessa tietysti. Arvelen että vahingosta viisastuneena johtajien palkkioita ei päästetä julkisuuteen vaan niistä nautitaan ”kaikessa hiljaisuudessa”.
Koska palstalla kävijöistä ainakin muutama on lukutaitoinen, niin tässä heille kertomus siitä miten valtion omaisuus muuttuu yksityisomaisuudeksi:
http://www.finstaship.fi/fi/pdf/vuosikertomus2004.pdf
Niin sitä tehtiin taas optiomiljonäärejä. Mitä arvelette, rakentavatko nämä uudet miljonäärit seuraavat jäänmurtaja-alukset liikevoitoillaan vai käytetäänkö siihen veromarkkoja? ( markka on edelleen suomen laillinen raha ). Entä laivaston huolto ja muu ylläpito? Maa-organisaatio? Surrealistit huom.
Kauniiksi lopuksi ja pisteeksi iin päälle meidän tutkivat surrealistimme, tuttavallisemmin medianilkit, huomasivat vasta aivan viime tingassa että EU:n perustuslaki oli päätetty ratifioida ”kaikessa hiljaisuudessa”. Sosiaaliturvaa on jo yksityistetty ”kaikessa hiljaisuudessa” pitkään, ja nyt ovet ovat auki lopunkin sosiaaliturvan yksityistämiselle. Se tapahtuu tietysti ”kaikessa hiljaisuudessa”.
Kysymys kuuluu: mitä porukkaa siellä eduskunnassa ja toimittajakunnassa oikein on?

Vastaukset 14
Vanhimmat
on vain mielessämme oleva asia, käsitejoukko, arvoasetelmia, jotka olemme omaksuneet.
jos sinut vietäisiin venäjän erikoisjoukkojen toimesta rajan yli salaa, ja sitten olet siellä kilometrejä rajan takana vankina, ja kuulet, että tulet viettämään louhoksella lopun ikäsi. Viimeisenä toiveena pyydät saada nähdä suomen vielä viimeisen kerran. He suostuvat pyyntöösi. he vievät sinut joen rantaan, jonka kertovat ajavan rajan virkaa. Näet vastarannalla puita, kiviä, kukkulan , aah, suomalainen metsä, niin kaunis, tuo maasto,niin ihana ja arvokas. olet tunnekuohun vallassa ja kyynel vierii poskellesi. Kaipaat. Heräät unestasi kun vartija tönää sinua ja sanoo, että erehtyivät joesta, että tältä joelta on vielä 20 kilometriä rajalle. Sinä olit näkevinäsi suomalaista metsää, kukkulaa sun muuta ja koit mitä suurimpia tunteita.
RAjat ovat vain meidän mielissämme, samoin kuin arvot, Me olemme kaiken oppineet ja omaksuneet ja todellisuudessa meillä ei ole noiden asioiden kanssa mitään tekemistä. Ne rajat muodostuvat ahneiden ihmisten toimesta, jotka haluavat hallita. Se on suurta harhaa, että tarvitsemme jonkun "suomen" . Miksi emme halua olla maailman mahtavin liittovaltio EU? siinä olisi voimaa ja kulttuurista rikkautta. Miksi me vastustamme moista ja haluamme pitää kiinni perin rajoittuneista käsityksistämme, samaistaen itseämme arvoihin ja asioihin, mitä todellisuudessa emme ole?
Onko vaikea hyväksyä muutos?
Maanpetturien ajatuksen juoksua jalat tukevasti ilmassa.
"Onko vaikea hyväksyä muutos? "
Minun on vaikea hyväksyä puolenmiljoonan pysyvä työttömyys, leipäjonot, vanhusten makuuttaminen ulosteissa ja monet muut EU:n mukanaan tuomat "edut".
Jos minusta olisi kiinni niin rupeaisi linnan ovet paukkumaan, eikä missään pilipalikutsujen merkeissä.
mistä olet omaksunut sen käsityksen, että Työ olisi tärkeätä? miksi uskot, että sen tekeminen on välttämätöntä? mihin sillä työntekemisellä pyritään? pitämään yllä turhamaista elintasoa, joka kuluttaa maapallon resurssit meidän itsekkyyteen, ilman, että todella saataisiin jotain aikaiseksi, kuin krääsää ja hiton moinen kriisi tulevaisuuteen.
Mitä pahaa on leipäjonoissa? Sehän on hyvä asia, ihmiset edelleen saavat ruokaa.
Vanhusten makuuttaminen uloisteissa. osaatko sanoa, miten vanhuksia pitäisi mielestäsi hoitaa? kuinka monen materialisti idealistin luulet pienellä palkalla haluavan tehdä moista hommaa, koska nykyisillä palkoilla heidän hanureitaan ei ole vara palkata, jos palkkaa nostettaisiin kulutettaisiin vain enemmän maapallon resursseja, jotka ovat rajalliset..
Onko EU jäsenyydessä pahaa esimerkiksi se, että nyt pistetään tukimarkkoja esimerkiksi uusien EU maiden infraktuurin ja muun toiminnan ehostamiseen? harmittaako se että liittovaltio, mihin kuulumme, laittaa paikat kuntoon niin, että voimme toimia tehokkaammin oman etumme tähden? miten luulet, miten piskuinen suomi tulisi pärjäämään sitten kun tulevaisuudessa se öljy tai energia sitten tulee loppumaan. ei tuota metsää pitkään riitä ;)
Onneksi se ei ole sinusta kiinni, olet vanhoillinen, et osaa nähdä muuttunutta tilannetta, vaan pysyt edellee kiinni arvoissa ja asenteissa, jotka olivat muotia joskus 80 luvulla, jolloin ei vielä ollut tietoa tulevasta niinkuin nykyään.
ei ole mitään käsitystä tulevasta.
Kukaan ei ole täydellinen mutta sinä olet niin lähellä täydellistä typerystä kuin se ylipäätään on mahdollista.
En viitsi enää vastata sekavaan jorinaasi.
mistäs sinä nyt noin suutuit?
Ei ole väliä sillä kuka on täydellinen ja kuka ei, jokaisen kuuluu vain huolehtia siitä, mitä itse on.
Ihmeellinen reaktio sinulta kyllä tuli nyt, huomaatko millainen tunnekuohu, aivan kuin koittaisit pitää jotain itsestäsi loitolla jotta voit edelleen pysyä entisessä maailmankuvassasi. ehkä Pelkäät että olet väärässä jossain asioissa?
Suomi on organisaatio, jolla on yksinoikeus käyttää väkivaltaa omalla alueellaan. Kuulut kyseiseen organisaatioon ja tarvittaessa se voi pakottaa sinut tappamaan ja kuolemaan puolestaan.
on vain mielessämme oleva asia, käsitejoukko, arvoasetelmia, jotka olemme omaksuneet.
Jos sinut vietäisiin New World Orderin eli YK:n erikoisjoukkojen toimesta Burkina Fasoon salaa, ja sitten olet viidakossa vankina, ja kuulet vangitsijoiltasi, että tulet viettämään maan pääkaupungissa Ouagadougoussa lopun ikäsi. Viimeisenä toiveena pyydät saada nähdä Helsingin rautatieseman viimeisen kerran. YK suostuu pyyntöösi. He panevat sinut lentokoneeseen, jonka kertovat lentävän Helsinkiin. Saavut säkki päässä lentokentälle ja sinut kuljetetaan sieltä kaupungille. Säkki otetaan pois päästäsi ja näet vastakkaisella raiteella notkuvat huumeita myyvät somalit, jotka tekevät väkisin seuraa 12-vuotiaille vaaleille tytöille, njaah, Helsingin rautatiesema, tummapintaisten EU:n miehitysjoukkojen hallitsema alue, nuo rullaportaat edustat,niin ihanien ja arvokkaiden kulttuurinrikastajien estämät. Olet tunnekuohun vallassa ja kyynel vierii poskellesi. Kaipaat. Heräät unestasi kun vartija tönää sinua ja sanoo, että erehtyivät steissistä, että tältä murhakujalta on vielä 20 kilometriä Ougadougan keskustaan. Sinä olit näkevinäsi Helsingin rautatieseman, tutut raiskaajaneekerit sun muuta ja koit mitä suurimpia tunteita.
Rajat ovat vain meidän mielissämme, samoin kuin arvot, Me olemme kaiken oppineet ja omaksuneet ja todellisuudessa meillä ei ole noiden asioiden kanssa mitään tekemistä. Ne rajat muodostuvat ahneiden ihmisten toimesta, jotka haluavat hallita. Samoin kuin ne jotka luovat sellaisia fantasiaan perustuvia käsitteitä kuin universaalit ihmisoikeudet, jotka kuuluvat muka yhtä lailla mitä viheliäisemmälle raiskaajaneekerille, ja jolla sen peruusteella on lupa mennä mihin tahansa loisimaan, rötöstelemään ja käymään kukkarollesi.
kuvailemalla tavalla vain mielisämme ja valtiorajasopimuksisa (nekin mielisämme). Fysikaalinen luonto ei tunnista valtioiden välisiä rajoja. Meillä ihmisillä on mielikuvat eri valtioista, esim. Suomeksi kutsutusta neidon muotoisesta maa-alueesta. Mielikuviimme Suomesta liittyvät myös kaikenlaiset muutkin asiat kuten suomen kieli, leijonapaitaiset lätkämiehet, lukuisat ja lukuisat järvet, Mannerheim, Kalevala jne.
Valtio tosiaan voi pakottaa kansalaisiaan tekemään mitä hullumpia asioita hengen menettämisen uhalla. On tosin elänyt niitäkin, jotka eivät ole tästä uhasta välittäneet ja ovat kieltäytyneet kaikesta sellaisesta, mitä eivät ole halunneet tehdä tullen lopulta joidenkin valtion asiaa ajavien ihmisten toimesta tapetuiksi. Hyvä esimerkki on muun muasa Arndt Pekurinen.
Onneksi Suomikaan valtiona ei enää pakota yksittäistä kansalaistaan esim. tappamaan. Taustalla se ajatus, ettei mikään instituutio tai auktoriteetti saa mennä yksilön oman tahdon olla tappamatta edelle. Äärimmilläänhän tämä tarkoittaisi sitä, että kukaan Suomenkaan kansalaisista ei enää haluaisi ihmisiä tappaa. Onneksi kuitenkin valtioiden henkinen kehitys on keskimääräisesti jokseenkin samaa luokkaa, ja mikäli edellisen kaltainen onnekas tilanne pääsisi muodostumaan, olisivat todennäköisesti naapurimaittemme kansalaisetkin omaksuneet toistensa tappamattomuuden menttaliteetin eikä kukaan henkeämme näin ollen siis uhkaisi.
Onneksi enään ei myöskään niin paljoa ihannoida kuolemista jonkin valtion tai muun instituution puolesta. Nykyään ihannoidaan enemmän yksittäisten ihmisten mahdollisuutta elää oma elämänsä.
Raiskaamisista ja rötöstelyistä sun muista on luvassa rangaistus, millöin minkäkinlainen tai -pituinen eri maisa. Emme ole saattaneet muun muasa raiskaamista ja rötöstelyä hyväksyttäviks. Ja toivottavasti emme hyväksy jatkosakaan.
Ihmisoikeudet, arvot, fysikaaliset oliot kuten maapallo ovat kaikki tosiaan mieltämiämme tai havaitsemiamme ja sitä myöten nimeämiämme asioita. Olet siinä aivan oikeasa.
KÄSITYS ja KUVA tulevasta toisin kuin kerrot tilanteen Stafrotylla olevan, vastaisit etkä kehtaisi laittaa keskustelusta vetäytymisestä kertovia tokaisuja kuten "En viitsi enää vastata sekavaan jorinaasi".
Siis missä on se sinun selkeä käsitys tulevasta, jonka toki kertoisit meille? Ihminen kun pystyy argumentoimaan sitä paremmin mitä selkeämmin asiat, ilmiöt ja niiden syy-seuraus -suhteet hänen mielessään ovat..
Öljy ja maakaasu on 67% on Norjan valtion omistuksessa ja on nostamassa omistuspohjaa vielä lisää,kun taas Suomessa on toisenlainen trendi?
Myydään ja yksityistetään ja alasajetaan valtion omaisuus ja energia saatavuus kohtuuhintaisena kuluttajille on tässä yhtälössä mahdoton,voitot menee optioihin ja pörssiyhtiön osakkeitten hyväksi,jotka haluavat vain voiton maksimointia,hinnalla millä hyvänsä,avainhenkilöille!
Karvinisti on ihan oikeassa,että nyt meitä Suomalaisia viedään kuin pässiä narussa.
Äänestetään eduskuntaan uudet pässit jotka ovat valtion omaissuden kasvattajia ja huolehtivia,kuluttajien edun puolustajia.
pääosa vaalikarjaa on Stafrotyja.
itsee omasta edustaan, siis ahneudestaan, samalla kun muut saavat enemmän? Huomaatteko mikä teidän motivaatio on, halunne, tahdonne himonne ja ahneutenne, Tekin haluatte.
maailman ihmisistä on vielä KARVINISTEJA.