Odotan kolmatta, enkä millään muista millä viikoilla olen aikaisemmissa raskauksissa liikkeet tuntenut - mutta luulisin, että kuitenkin aikaisemmin?!
Kahdessa ekassa odotuksessa istukka oli takaseinässä ja tässä raskaudessa kätilön mukaan ihan etuseinässä - siinä siis syy, etten liikkeitä tunne. Vatsalla maatessa tunnen sellaisen "möykyn " vatsassa ja joskus ihan rauhassa makoillessa tunnen jonkin pienen muljahduksen, mutta saattaa hyvinkin olla vatsanväänteitäkin?!
Millä viikoilla te uudelleensynnyttäjät olette liikkeenne tunteneet?

Vastaukset 4
Vanhimmat
aloin tuntemaan ns. ,muljahduksia viikolla 15-16, kunnon liikkeitä sitten vk 18. älä ole huolissasi vielä. toinen raskaus minulla.
Nyt viikkoja 18 eikä mitään vielä ole tuntunut. Esikoiseltakin tuntui vasta viikolla 23.
muljahduksia rv 15. Toista odottelen. Se on niin yksilöllistä et miten niitä alkaa tuntemaan. Älä vielä hermoile.=) Onnea odotukseen!
mä toisen kanssa muistelisin tunteneeni liikkeet aiemmin, nyt sama vika kuin sulla, ei tunne liikkeitä...nyt viikot 20 ja on alkanut tuntua pienet liikkeet. ehkä se kohtu venyy niin hyvin, että vauvalla on tilaa liikkua? en osaa sanoa... Mutta kyllähän se siellä liikkuu.