Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen EU-puheenjohtajuus on ollut täydellinen fiasko. Mitään konkreettista ei saatu aikaan Libanonin kriisin kohtuullisen hyvän hoidon lisäksi. Libanonin kriisikin hoidettiin hyvin ainoastaan sen takia, että taitava ulkoministeri Erkki Tuomioja hoiti asian ILMAN Matti Vanhasen sekoilua.
Ulkomailla lehdistö on arvioinut erittäin kriittisesti Suomen tämän kertaista puheenjohtajakautta. Arvioissa on todettu, että tällä kertaa Suomella on heikompi tiimi kuin edellisen kerran Suomen ollessa puheenjohtajana. Aiheellisesti on todettu, että valtiomies Paavo Lipponen oli Vanhasta osaavampi ja taitavampi.
Matti Vanhanen on kielitaidoton tampio, jolta puuttuu kansainvälinen osaaminen tyystin.
Ainoa missä Vanhanen onnistui, oli puheenjohtajuuskaudelle budjetoitujen kustanusten huomattava ylittäminen. Koskapa KEPUlainen olisi mitään talouden pidosta ymmärtänyt.
Vanhasen EU-puheenjohtajuusfiasko
5
141
Vastaukset
- CITY-Kustaa
Se on täydellinen fiasko koko äijä.
- on kritisoitu
on Känän jutut, ja Känän jutut on sama kuin lumeen kusisi tai ilmaa sekaisi kepillä.
- Asioita seuraava
Kannattaa tutustua Ulkoministeriön lehdistökatsaukseen. Ministeriö kerää Suomea käsitteleviä artikkeleita ja juttuja maailman lehdistä.
Yleissävy Suomen nykyistä EU-puheenjohtajuutta käsittelevissä kirjoituksissa on erittäin kriittinen. Suomen kautta pidetään välikautena ennen Saksan puheenjohtajuutta. Suomen (lue Vanhasen) puheenjohtajuudella on epäonnistuttu oikeastaan lähes kaikessa. Ainoastaan tuo avauskirjoituksessa mainittu Libanonin kriisin ratkaisu on laskettu onnistumisiin. - puoli vuotta kestää
Asioita seuraava kirjoitti:
Kannattaa tutustua Ulkoministeriön lehdistökatsaukseen. Ministeriö kerää Suomea käsitteleviä artikkeleita ja juttuja maailman lehdistä.
Yleissävy Suomen nykyistä EU-puheenjohtajuutta käsittelevissä kirjoituksissa on erittäin kriittinen. Suomen kautta pidetään välikautena ennen Saksan puheenjohtajuutta. Suomen (lue Vanhasen) puheenjohtajuudella on epäonnistuttu oikeastaan lähes kaikessa. Ainoastaan tuo avauskirjoituksessa mainittu Libanonin kriisin ratkaisu on laskettu onnistumisiin.Ja etsikää sellainen puheenjohtajamaa ja kausi joka ei olisi saanut ollenkaan kritiikkiä.
- Keksi parempaa
"Mannertenvälinen nahjus" oli Kekkosen Rafael Paasiolle antama nimitys. Vanhaselle sopisi paremmin vaikka "reisienvälinen nahjus".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626