lapuan

minkälaisia perhepäivähoitajia/päiväkoteja lapualla on? minkä tasoisia, parhaat paikat? harkitsemme muuttoa sinne ja hoitopaikkan tarvitsisimme lapsillemme.
kiitos etukäteen.
252617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Lapuan kaupungin politiikka tuntuu olevan se, että yritetään haalia väkeä muuttamaan kaupunkiin veromarkkojen toivossa, mutta ei haluta antaa kunnolla edes peruspalveluita.

Päivähoitopaikkoja on liian vähän, lapsia pidetään ylipaikoilla eikä kaikki hoitajat ole tehtäviensä tasalla. Loistavia hoitajia toki on, mutta osalla ei olisi mitään asiaa alalle ellei hoitajista olisi huutava pula. Ja hoitajia ei saa, koska korvaus ja työajat ovat huonoja.

Hoitomaksut ovat kalliita, eikä maksuista ole minkäänlaista neuvottelun varaa. Lapsia pidetään hoidossa usein tunteja tarvittavaa aikaa kauemmin koska näistä tunneista joutuu kuitenkin maksamaan. Jos päivähoidon maksujärjestelmä olisi joustavampi, voitaisiin lapsia sijoittaa hoitoon nykyistä enemmän kun maksu olisi toteutuneiden hoitotuntien mukainen eikä kuten nyt.

Muutama vuosi sitten lapualle suurin odotuksin muuttaneina, tunnemme suurta pettymystä sekä kaupungin "perhekoon kaupunki"-mainontaan, kaupungin päättäjiin ja virkamiehiin, sekä suhtautumiseen muualta muuttaneisiin. En suosittele kenellekkään.

Äänestä
  • Perusturvalautakunta on juuri tehnyt päätöksen uuden päiväkodin perustamisesta. Vielä kun saadaan Aron Piia perusturvajohtajaksi niin jo rupiaa asiat luistamaan. Irtisanoivat sitten myös sopimuksen Lapuan sairaankuljetuksen kanssa...

    Äänestä

Lukekaa näitä sivuja niin varmaan tulette siihen tulokseen ,että ette muuta tälläiseen ahdasmieliseen ja nurkkakuntaiseen pöpilään.

Äänestä
  • Tarkoitit varmaan nurkkakivistä pöpilää.

    Äänestä

Lapua liitetään seinäjokeen,sitten tämä kylä näivettyy.

Äänestä

Nämä osaa mainonnalla kyllä harhauttaa .

Äänestä

Jos ihan todellisen tilanteen haluat tietää, kannattaa ottaa yhteyttä sosiaalisihteeriin, joka asioita hoitaa. Näillä sivuilla vain ilkutaan kaikkea ja kaikkia. Meidän lapsille on AINA järjestynyt HYVÄ hoito, ketään ei jätetä ilman hoitoa, johan sen nyt lakikin määrää. Ja maksut ovat kohdallaan, kyllä jok`ikinen hoitaja tekee niin arvokasta työtä, että ovat palkkansa ansainneet. Nämä hoitomaksut ei edes niitä kata, ajatelkaas jos jokainen joutuis maksamaan todellisten kulujen mukaan hoitomaksunsa...Kyllä nousis hinnat kaikilla.

Ja eikös tämä tässäkin asiassa parjattu valtuusto juuri päättänyt antaa rahaa uuden päiväkodin suunnitteluun ja rakentamiseen ja pari pienempää UUTTA päiväkotia/ryhmistä aloittaa pian ensi vuoden puolella keskustassa ja toinen Tiistellä. Että se niistä luuloista, etteikö näitäkin asioita Lapualla hoideta. Kannattais ottaa selvää, ennenkuin haukkuu.

Yhdes yös ei toki asiat valmistu. "Mulle kaikki täs heti ja välittömästi" -nykynuorison on totuttava, että joskus joutuu odottamaan.

Äänestä
  • Tottakai hoitopaikka perustuu lakiin. Mutta maksun suuruun on jokaisen kunnan oman harkinnan varassa. Ylihärmässä kokeiltiin pari vuotta täysin ilmaista hoitoa ja se toi nuorta väkeä paikkakunnalle. Ilmaisuus tuli vain kalliiksi ja maksuja nostettiinkin niin, että nykyisin ne ovat silti vieläkin puolet halvempia kuin lapuan hoitomaksut. Tästä huolimatta hoitajat saivat saman palkan kuin ennenkin.Kyllä hoitajat saavat pienen palkkansa siitä huolimatta paljonko lapsia hoitaa ja mitkä ovat työtunnit, sekin perustuu lakiin. En silti karehdi.

    Mutta lapualla en ymmärrä sitä, että jos lapsi on hoidossa 2-3 päivänä viikossa yhteensä korkeintaan 6-8 tuntia viikossa, eli kuukaudessa keskimäärin 30 tuntia, on hoitomaksu sama puolihoitomaksu kuin lapsella joka on hoidossa viikossa 25 tuntia ja kuukaudessa 100 tuntia, joka on puolihoitomaksun raja.

    Pitäisikö minun pitää lastani hoidossa nykyiseen verrattuna aikaan neljä kertaa kauemmin kun kuitenkin sen jo maksan, vai pidänkö lastani hoidossa ainoastaan sen ajan kuin on todellinen tarve, ja näin omalta osaltani annan lisää tilaa muille lapsille ja myös helpotan hoitajien työtä ja vastuuta?

    Äänestä

  • Pettynyt kirjoitti:

    Tottakai hoitopaikka perustuu lakiin. Mutta maksun suuruun on jokaisen kunnan oman harkinnan varassa. Ylihärmässä kokeiltiin pari vuotta täysin ilmaista hoitoa ja se toi nuorta väkeä paikkakunnalle. Ilmaisuus tuli vain kalliiksi ja maksuja nostettiinkin niin, että nykyisin ne ovat silti vieläkin puolet halvempia kuin lapuan hoitomaksut. Tästä huolimatta hoitajat saivat saman palkan kuin ennenkin.Kyllä hoitajat saavat pienen palkkansa siitä huolimatta paljonko lapsia hoitaa ja mitkä ovat työtunnit, sekin perustuu lakiin. En silti karehdi.

    Jos lapsesi on niin vähän hoidossa, hommaa oma hoitaja, joka häntä hoitaa, äläkä vie kunnalta sitä puolipäiväpaikkaakaan. Jos vaikka tulisi sinullekin halvemmaksi ja lisäksi voi saada kodinhoidontuen, mikäli on alle 3v. lapsia.

    Johonkinhan se raja on vedettävä (maksuhan on hoitopaikan viemisestä ei hoitoajasta) ja harvoilla noin vähän hoitotarvetta on kuin sinulla. Eli neljäsosapäiväpaikalle on ehkä vähän liian vähän tarvetta.

    Äänestä

  • hoitaja kirjoitti:

    Myös vähäinen hoitotarve perustuu lakiin, ei kaikilla ole mahdollisuutta, rahaa tai haluakaan ottaa ketään "vierasta" kotiinsa. Kaikilla ei myöskään ole isovanhempia tai muita sukulaisia lapualla, joita voisi tällaisessa pienessä tarpeessa käyttää. Koska itse olemme muuttaneet työn perässä lapualle, on vain luonnollista käyttää kunnallisia palveluita hyväksi, vaikka tarve onkin vähäinen. Ei ainoa lapsemme, ekaluokkalainen, voi viettää tuntia kahta päivässä kadulla vain siitä syystä, että koulun loputtua on tunti kaksi aikaa kun isä tai äiti pääsee töistä. Vai otatko sinä tyttäremme siksi ajaksi?

    Oikeassa olet, että lasten paras paikka olisi kotona, mutta myös lapsi tarvitsee muitakin sosiaalisia kontakteja kuin vanhempansa ja sisaruksensa. Päiväkoti, ryhmis tai perhepäivähoito antaa myös tähän mahdollisuuden.

    Miksi et laita häntä koulun iltapäiväkerhoon? Ei maksa paljoa. Kysele asiaa koulujen puolelta.

    Äänestä

  • vaihtoehtona kirjoitti:

    Miksi et laita häntä koulun iltapäiväkerhoon? Ei maksa paljoa. Kysele asiaa koulujen puolelta.

    Ai mihin iltapäiväkerhoon, ei taira lapualla toimia sekään...

    Äänestä

  • Pettynyt kirjoitti:

    Tottakai hoitopaikka perustuu lakiin. Mutta maksun suuruun on jokaisen kunnan oman harkinnan varassa. Ylihärmässä kokeiltiin pari vuotta täysin ilmaista hoitoa ja se toi nuorta väkeä paikkakunnalle. Ilmaisuus tuli vain kalliiksi ja maksuja nostettiinkin niin, että nykyisin ne ovat silti vieläkin puolet halvempia kuin lapuan hoitomaksut. Tästä huolimatta hoitajat saivat saman palkan kuin ennenkin.Kyllä hoitajat saavat pienen palkkansa siitä huolimatta paljonko lapsia hoitaa ja mitkä ovat työtunnit, sekin perustuu lakiin. En silti karehdi.

    Mutta lapualla en ymmärrä sitä, että jos lapsi on hoidossa 2-3 päivänä viikossa yhteensä korkeintaan 6-8 tuntia viikossa, eli kuukaudessa keskimäärin 30 tuntia, on hoitomaksu sama puolihoitomaksu kuin lapsella joka on hoidossa viikossa 25 tuntia ja kuukaudessa 100 tuntia, joka on puolihoitomaksun raja.

    Pitäisikö minun pitää lastani hoidossa nykyiseen verrattuna aikaan neljä kertaa kauemmin kun kuitenkin sen jo maksan, vai pidänkö lastani hoidossa ainoastaan sen ajan kuin on todellinen tarve, ja näin omalta osaltani annan lisää tilaa muille lapsille ja myös helpotan hoitajien työtä ja vastuuta?

    Ei kai sentään ole tarkoitus, että hoitajien palkat maksetaan hoitomaksuista. Päivähoito kuuluu lakiin siitä riippumatta mikä hoitomaksu on. Jos kaupungissa mentäisiin siihen, että kunkin työntekijän tulee tuottaa oma palkkansa, haöuaismpa nähdä mitä Latva-Rasku ynnä muut tuottamattomat tekisivät palkkansa eteen. Samoin kaupunginhallitus ja -valtuusto saisivat olla taloudellisesti henkilökohtaisesti vastuussa tyhmistä ja kalliista päätöksistään. Konkurssissa olisi kohta koko kaupunki

    Äänestä

Ylimmän lastensuojelijan tapaus?

Äänestä
  • toimi hoitajana? turha siis pelätä

    Äänestä

  • hän- kirjoitti:

    toimi hoitajana? turha siis pelätä

    Mahdollisien uhrien porukkaan

    Äänestä

Päiväkoti Kissankello on aivan upea paikka, mikäli lapsensa onnistuu sinne saamaan. Suurimman osan ajasta lapseni ovat olleet perhepäivähoitajilla ja sekin on toiminut hienosti. Lapua on kasvava paikka ja lapsiperheiden lukumäärä kasvaa niin se aiheuttaa ajoittain ongelmia. Mutta lehtitietojen mukaan kokonaan uusi päiväkoti on jo suunnitteilla ja uusi ryhmäpäiväkoti aloittaa pian toimintansa. Tilanne on kuitenkin parempi kuin Seinäjoella mistä olen tänne muuttanut tai Nurmossa missä mitkään paikat ei enää riitä...

Äänestä

Näitä sivuja,niin varmaankaan et muuta tänne.

Äänestä

ryhmistä ja päiväkotia

Äänestä

Mikähän on tämän päivän tilanne "perhekoon kaupungissa"? Kysyin hoitopaikkatilannetta suoraan päivähoidon johtajalta saamatta vastausta...

Äänestä

Täällä my;s mietitään Lapualle muuttamista ja näitä asioita. Meillä on erityislapsi jonka tietysti olisi hyvä päästä päiväkotiin mahdollisimman pian muuton jälkeen jos tuo 4kuukautta päiväkotipaikan odottelua on totta niin se voi jo meidän tilanteessa haitata lapsen kehitystä. Onko Lapualla erityispäiväkotia kun tuolla nettisivuilla ei oikein l;ytänyt entäs koulu? Lapsella siis kielellisiä erityisvaikeuksi. Lapsen kannalta huolestuttaa muutto kun tällä paikkakunnalla kaikki terapiat ym. järjestynyt kuin unelma

Äänestä
  • ja tämä kaikki assjoella tapahtui.Lapualla ollahan heteroita !

    Äänestä

Lapuan kaupunki on monelle leppoisa suojatyöpaikka...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hoitopaikat kirjoitti:

minkälaisia perhepäivähoitajia/päiväkoteja lapualla on? minkä tasoisia, parhaat paikat? harkitsemme muuttoa sinne ja hoitopaikkan tarvitsisimme lapsillemme.
kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu