Se, että lapsen tehnyt nainen panostaa uraan?
Vai se, että lapsen tehnyt nainen jää kotiin lapsia hoitamaan?
Vai se, että lapsen tehnyt nainen jää kotiin lapsia hoitamaan?
Kumpi enemmän väärin?
galluG
5361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos esim. lapsen isukki jää hoitamaan lasta esim. hoitovapaalla naisen lähtiessä jatkamaan uraansa, ratkaisu on varmaan yhteinen, eikä siinä ole mitään väärää.
Jos taas nainen on 'itsellinen uranainen' joka on käyttänyt hyväkseen hedelmöityshoitolain suomaa mahdollisuutta ja jättää palleroisen yhteiskunnan tai vaikka omoen vanhempiensa hoiviin heti kun se vain on mahdollista uraansa edistääkseen, hänen kyllä tulisi pohtia arvojaan.
Mikäli osapuolina ovat nainen, mies, lapsi - Silloin tarvitsisimme lisätietoa esim. lapsen hankintaan johtaneista motiiveista ja lähtökohdista. Esim. mikäli mies on halunnut lasta ja sitoutunut sitten hoitamaan, voi nainen tietysti ihan hyvin keskittyä uraansa.
Lasten kanssa se on tärkeintä, että lapsille vanhempien hoiva taataan. Mikäli siitä tingitään uran tähden (nainen taikka mies), on kyseessä eettinen hörhöily.
Lasten hoito pitäisi kuulua yhteiskunnassa sille perheelle, missä lapsi on syntynyt. Lapsen paras paikka on olla kotona hoidettavana kouluikään asti. Nykyinen järjestelmämme vaan ei sitä sulata, joten syyllisyyttä tuntien äidit joutuvat viemään lapsensa liian aikaisin hoitoon. Kyllä se isiäkin riipaisee. Muistan aikanaan, kun lapsemme joutuivat hoitoon, kuinka en nähnyt heitä kuin nukkumassa vuorotöiden takia. Lapset piti viedä ajoissa hoitoon ja iltavuoroon lähtiessä ei kotona ollut ketään. Jouduin itse tekemään valinnan; jäädä pois 2-vuorotyöstä. Samalla kuukausiansiot putosivat 4500mk/kk. Pääsin kauppaan töihin. Vaimo teki silloin pelkkää iltavuoroa kaupan kassalla, joten lasten hoito helpottui iltavuorojen jäädessä minulta pois.
Lasten hoitaminen vaatii siis asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista. Pitää miettiä taloudellista turvallisuutta vs. lapsen henkinen kehitys. Siitä sitten elämäntilanteen mukaan oma ratkaisu.
Työnantajat vaativat mielestäni tarjoaamaansa työhön nähden liian kovaa sitoutumista varsinkin nuorilta äideiltä tai äideiksi aikovilta. Monella uskallus ja mahdollisuudet perheen perustamiseen menevät ohi, kun saa jatkuvasti vinkkejä siitä,että olisi jotenkin tehoton ja hyödytön, jos perustaa perheen. Voi siis perustellusti kysyä: Mitä meistä jää jäljelle jos ei seuraavaa sukupolvea?
...pistät tänne pierukeskustelujen sekaan.
Tästä on aiemminkin vähän puhuttu... minä olen sitä mieltä, että työnantajan niskoille pitäisi jättää pelkästään riski sijaisten löytymisestä, kun taas sitten esim. verohelpotuksin tulisi kompensoida muutoin äitiys- ja isyysvapaita. Miksipä ei myös esim. lastenhoitokustannuksia, kun on työssä käyvistä vanhemmista kysymys.
Henk. koht. olen sitä mieltä, että lapsen olisi hyvä olla kotona reilu kolmevuotiaaksi tms... sen jälkeen sitä sitten oppiipi sosiaalisuutta kuka mitenkin, hoitopaikasta jne. riippuen.
Mutta kyllä lapsiperheiden kurjistuminen pitäisi Suomessa pysäyttää, ja pyrkiä ikään kuin tukemaan suomalaisten suvun jatkuvuutta myös kohti tulevaisuutta.
Aikanaan lukiessani avoimessa yliopistossa kasvatustiedettä siellä oli opintojakso, jossa Eija Rusanen piti meille luentoa lapsen kehityksestä. Siellä sanottiin suurinpiirtein niin, että alle 3 vuotias lapsi ei vielä ymmärrä, että vanhemmat ovat olemassa vaikka eivät ole näkyvillä. Rusanen sanoi, että lapset luulevat joka aamu näkevänsä vanhempansa viimeisen kerran, kun he jättävät lapsen hoitoon. Helsingissä oli kuulemma kokeiltu jopa lasten päiväunisängyn viereen laitettavia vanhempien kuvia, että lapsi tuntisi olonsa turvatuksi. Kysyin silloin, että voiko olla enää järjenköyhempää toimintaa, jos lapsi saa joka aamu trauman jäädessään hoitoon. Jos olemme mukana tässä yhteiskunnassa ja sen päätöksenteossa niin miksi hyväksymme tällaisen kohtelun markkinavoimien edessä omia lapsiamme kohtaan? kyllä ollaan viisaina kieltämässä koirilta kuristuspannat, lehmiä pitää kävelytää, liito-oravia suojella jne... mutta kun kyse on omista lapsistamme, niin kaikki hienot aatteet heitetään romukoppaan.
Olen lähtenyt siksi jo vuosia sitten mukaan politiikkaan, että saisimme tämän maan oikeutetusti omaan hallintaamme ja jätettyä sen jälkipolville vieläkin paremmassa kunnossa, kuin missä itse olemme eläneet. Saattaa kuulostaa naivilta, mutta jos ei yritä, niin kukaan ei jarruta nykymenoa.
Luottakaa aina oman sydämenenne ääneen ja tehkää ihmisinä oikeita ratkaisuja.