Jerusalem tuhottiin todellisuudessa v.587 eKr. Siitä kun laskee 7 aikaa em. kaavan mukaisesti päästään vuoteen 1934. Silloin maan päälle heitetyn Saatanan henkeyttämänä Hitler nousi valtaan Saksassa ja alkoi pian järjestelmällisesti tuhota hajallaan olevan alkuperäisen Jumalan kansan jäännöstä, juutalaisia.
Uusi tulkinta
Taivaanpoika
13677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan sikahyvä tulkinta! Lisäksi päästään oikeaa vuosilukuun Jerusalemin tuhon suhteen.
Voitaisiinkohan tuo painaa ongelmitta seuraavaan "Mitä Raamattu todella opettaa 2" kirjaan?
Markku Meilo tietänee vastauksen kysymykseen.
>>Voitaisiinkohan tuo painaa ongelmitta seuraavaan "Mitä Raamattu todella opettaa 2" kirjaan?
2520 vuoden laskutavalla ei ole Raamatun tukea, mutta sehän ei ole tähänkään asti haitannut Vt-seuraa vuoden 1914 suhteen.
Vuodesta 1914 luopuminen on luopumista myös erityissuhteesta Jehovaan. Paljon "totuutta" menisi aivan uusiksi.
Raamattu osoittaa, että profeetallista aikaa laskettaessa päivä lasketaan vuodeksi (Hes. 4:6; 4. Moos. 14:34). Kuinka monta "päivää" sitten on kysymyksessä? Ilmestyksen 11:2, 3 osoittaa selvästi, että 42 kuukautta (31/2 vuotta) lasketaan tuossa profetiassa 1 260 päiväksi. Seitsemän vuotta olisi kaksi kertaa tuo aika eli 2 520 päivää. Säännön "päivä vuotta kohti" soveltaminen johtaisi 2 520 vuoteen.
Vuodesta 587eaa. päästään vuoteen 1934 lisäämällä siihen saadut 2520 vuotta.
>>Raamattu osoittaa, että profeetallista aikaa laskettaessa päivä lasketaan vuodeksi (Hes. 4:6; 4. Moos. 14:34).
Näin Raamatun mukaan noissa kahdessa nimeomaisessa tapauksessa, osoita Raamatulla sama Danielin suhteen ja katsellaan sitten asiaa uudelleen.
>> Kuinka monta "päivää" sitten on kysymyksessä? Ilmestyksen 11:2, 3 osoittaa selvästi, että 42 kuukautta (31/2 vuotta) lasketaan tuossa profetiassa 1 260 päiväksi. Seitsemän vuotta olisi kaksi kertaa tuo aika eli 2 520 päivää.
Mille aikavälille sijoitat 1260 vuotta, vai pidätkö sen epäloogisesti edelleen päivinä?
Mistä otat seitsemän vuotta, seitsemästä ajastako, jonka Nebun kerrotaan olleen sairaslomalla? Raamatun ja historian mukaan Nebu ei koskaan ollut seitsemää vuotta pois vallankahvasta.
Nebun unesta suuresta puusta. Raamatun profetioilla on usein ns. ensi täyttymys ja sitten suurempi toinen täyttymys.
Tämä kaikki kohtasi kuningas Nebukadnessaria. Kaksitoista kuukautta tämän jälkeen kuningas oli kävelemässä kuninkaallisen palatsinsa katolla Baabelissa. Hän puhkesi silloin sanomaan: 'Eikö tämä ole se suuri Baabel, jonka minä väkevällä voimallani olen rakentanut kuninkaalliseksi linnaksi, valtasuuruuteni kunniaksi!' Sana oli vielä kuninkaan suussa, kun taivaasta tuli ääni: 'Kuningas Nebukadnessar, sinulle julistetaan: Valtakuntasi on otettu sinulta pois. Sinut ajetaan pois ihmisten parista, ja kedon eläinten parissa on asuinpaikkasi oleva. Sinä joudut syömään ruohoa kuin naudat. Niin on sinulta kuluva seitsemän aikaa, kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen kenelle tahtoo.' Sillä hetkellä tämä sana toteutui Nebukadnessarissa: hänet ajettiin pois ihmisten parista, hän söi ruohoa kuin naudat ja Hänen ruumiinsa kostui taivaan kasteesta, kunnes hänen hiuksensa kasvoivat pitkiksi kuin kotkan sulat ja hänen kyntensä kuin lintujen kynnet.
Nebu oli mielisairaana 7 vuotta. On muitakin despooteja ollut mielisairaana hallitsemassa.
Ihmisen sydän = persoonallisuuden keskus voi lakata olemasta inhimillinen ja muuttua eläimelliseksi. Nebukadnessarin eläimellisyys kestäisi "seitsemän aikaa" (alkutekstin ja KR 1938:n mukaan, KR 1992 on tulkinnut ajan ‘vuodeksi’).
>>Nebun unesta suuresta puusta. Raamatun profetioilla on usein ns. ensi täyttymys ja sitten suurempi toinen täyttymys.
Miten Raamattu osoittaa nuo useammat täyttymykset tässä nimenomaisessa tapauksessa?
>>Nebu oli mielisairaana 7 vuotta. On muitakin despooteja ollut mielisairaana hallitsemassa.
Nyt heittelet omiasi. Danielissa kerrotaan, että Nebu ajettiin pois ihmisten seasta, eläinten joukkoon. Jos edelleen pidät kiinni siitä, että Danielin iddan-sana tarkoittaa vuotta (vaikka hieman aiemmin se on 'yritätte vain voittaa aikaa'-mallisessa yhteydessä), niin sijoita Nebun 7-vuotinen sairasloma tähän luetteloon, mutta lue varmuuden vuoksi vielä sitä ennen Danielin 4:33:
http://www.kolumbus.fi/hextek/GTR/index.htm
>>Ihmisen sydän = persoonallisuuden keskus voi lakata olemasta inhimillinen ja muuttua eläimelliseksi.
Tiede on hylännyt tuollaisen harhaluulon noin 400 vuotta sitten ja Vt-seurakin kaksi vuosikymmentä sitten.
>>Nebukadnessarin eläimellisyys kestäisi "seitsemän aikaa" (alkutekstin ja KR 1938:n mukaan, KR 1992 on tulkinnut ajan ‘vuodeksi’).
Ei kun laitat nuo 7 vuotta jonoon tuon linkin luetteloon tai osoitat virheen tusta linkin luettelosta tai mitä sitten teetkään.
Näin Raamatun mukaan noissa kahdessa nimeomaisessa tapauksessa, osoita Raamatulla sama Danielin suhteen ja katsellaan sitten asiaa uudelleen
-Kaikki raamatussa ja uskonnossa perustuu uskoon, jos lähdetään kovin tarkalle linjalle ei käteen jää yhtään mitään. Eikö tuossa nyt ole ihan sopivasti perusteluja kuitenkin.
Kaikissa uskonnoissa on asioita perusteltava oletuksilla ja tulkinnoilla.
>>-Kaikki raamatussa ja uskonnossa perustuu uskoon, jos lähdetään kovin tarkalle linjalle ei käteen jää yhtään mitään.
Uskoperustasta huolimatta kaikille ei Raamatussa manittu 'musta' muutu 'valkoiseksi' vain siksi, että raamatunselittäjä väittää näin olevan. Se mitä kukin Raamatusta saa irti vaihtelee, mutta jos omaa näkemystään julkisesti väittää ainoaksi oikeaksi on varustauduttava myös kritiikkiin.
>> Eikö tuossa nyt ole ihan sopivasti perusteluja kuitenkin.
Jos viittaat päivien laskemista vuosiksi, niin ei alkuunkaan. Siinä ei nimittäin ole mitään rajaa, jos tuota periaatetta sovelletaan mielivaltaisesti oman halun mukaan. Tuon periaatteen soveltamisen epäloogisuutta kuvaa esimerkiksi se, että Ilmestyksen 1260 päivää käytetään osoittamaan 7 ajan pituutta, mutta ainoastaan 7 aikaa kerrotaan vuosikertoimella? Miksi 3,5 aikaa jätetään nykyään kertomatta? Russell oli sentään astetta loogisempi tässä asiassa, hänelle tuo 3,5 aikaa oli 1260 vuotta.
Koko seitsemän kirjaimellisen vuoden väitteellä ei ole pohjaa niin kauan kun kyseistä kirjaimellista ajanjaksoa ei kyetä sovittamaan mihinkään Nebun hallinnon vaiheeseen. Historia ja Raamattu pitää Nebua niin kiireisenä, ettei tuollainen 7 vuoden sairasloma näytä todelliselta.
>>Kaikissa uskonnoissa on asioita perusteltava oletuksilla ja tulkinnoilla.
Kukin uskokoon haluamallaan tavalla, mutta tässä onkin kyse Ainoana Oikeana Raamatullisena Totuutena julistetusta asiasta, jota ei kuitenkaan kyetä tukemaan Raamatulla. Kun tuo 607 2520=1914 väite jaetaan osiin, niin jokainen osakysymys jää Raamatun nimenomaista tukea vaille. Ainakin minulle se kertoo hyvin paljon vuoden 1914 väitetystä raamatullisuudesta.
Kovan hallitsijasankarin ei sovi kertoa heikkouksistaan, siksi maallinen historia ei juuri mainitse Nebun mielisairaudesta.Stalinkin piilotteli vaumautunutta kättään.
>>Kovan hallitsijasankarin ei sovi kertoa heikkouksistaan,
Mielipiteesi eivät ole sopusoinnussa Raamatun kertomuksen kanssa, turha jatkaa tällä linjalla.
>>...siksi maallinen historia ei juuri mainitse Nebun mielisairaudesta.
Itse asiassa on viittteitä siitä, että sairastunut ei olisikaan Nebu, vaan Nabo, kuten Kuolleen meren käärö esittää. Mutta tämä palsta käsittelee jehovantodistajuutta, niin vedän rajan Vartiotorniseuran tulkinnan kritisointiin.
Hitler nousi valtaan 1933, ei 1934.
Valtakunnanpresidentti Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934 kello yhdeksältä aamulla. Kolme tuntia aikaisemmin hallitus oli säätänyt lain, joka astuisi voimaan hänen kuoltuaan. Uusia presidentinvaaleja ei järjestetty, vaan Hitler määräsi valtakunnankanslerin ja presidentin virat yhdistettäväksi ja siirrettäväksi ”Führer und Reichskanzler Adolf Hitler”ille, kuten laki määräsi. Tästä lähtien Hitler käytti arvonimeä Führer, joka tarkoittaa yksinkertaisesti johtajaa. Pian Hitler määräsi jokaisen asevoimien jäsenen vannomaan hänelle henkilökohtaisen uskollisuudenvalan.
Kyllä vain, mutta käytännössä Hitler oli siirtänyt vallan itselleen jo valtalailla kesällä 1933. Tämä lakihan antoi hallitukselle (eli käytännössä Hitlerille) oikeuden säätää lakeja ilman valtiopäiviä. Tämä käytännössä siirsi päätäntävallan valtiopäiviltä Hitlerille.
Valtalaki jätti tosin valtakunnapresidentin valtaoikeudet muodollisesti koskemattomiksi. Käytännössä vanha presidentti Hindenburg oli jo tuolloin täysin syrjässä tapahtumista. Vuoden 1934 laki valtakunnanpresidentin viran lakkauttamisesta siis lähinnä vahvisti tilanteen, joka tosiasiassa oli ollut olemassa jo vuoden.
Tietysti Hitler kahmi itselleen vuosien myötä yhä enemmän valtaa. Esimerkiksi asevoimien komentajuuden hän otti itselleen vasta II maailmansodan aikana. Varsinainen valtaannousu (Machtergreifung, vallan kaappaaminen) ajoitetaan kuitenkin yleensä valtalain säätämiseen 1933.