Kaasu

Ei ole pitkään aikaan kirjoitettu.Miksi jättää taitamattomia päättäjiä rauhaan.
4396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisihan se nyt ihme jos jokin lapualla onnistuisi ilmaan saatanallista valituskierrättä. Kuka helvetin hölmö tänne mitään investoisi, kun valittajia on niin perkeleesti. Perustetaan saatana oikein yhdistys valituksia varten. Ja näistä suurin osa yhteiskunnan loisia. Yksinkertaisuudessaan he varmaan ajattelivat kuoleman välttää, kun varastoa ei Lapualle tullu. Todennäköisempää kuitenkin on että paukun vanha ruokala romahtaa jonkun niskaan.

Äänestä
  • Sulla näyttää menevän huanosti.

    Äänestä

  • Kaasukenttää vastustaneet oikoivat päättäjien murheellisia päätöksiä perustein, joita kukaan ei voinut vääriksi väittää. Sen takia venäläisiä kaasuvaunuja ei Lapualla nähdä.

    Äänestä

  • Yhdistystä valituksia varten en kannata. Järjestötoiminta ei ole oikein nyt huudossa.

    Sen sijaan kunnallinen ja demokraattinen valituslautakunta kokouspalkkioineen ja voileipineen olisi kaikille mieleen. Sen puheenjohtajuus olisi ehkä pormestariuttakin tavoitellumpi palli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varastosta kirjoitti:

Ei ole pitkään aikaan kirjoitettu.Miksi jättää taitamattomia päättäjiä rauhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu