Anssin

maajussien nettisivuilla:
Supersuosion saavuttaneen Maajussille morsian -ohjelman miehet vannoivat rakkauttaan kesän korvilla kuvatussa finaalijaksossa. Kuvauksista on kulunut puoli vuotta ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon.

Eurajokelainen Anssi jatkaa edelleen sen oikean etsimistä, sillä kuvauksissa orastanut rakkaus Miiaan ei lopulta kantanut sen pidemmälle. Yhteinen taival päättyi jo viime heinäkuussa ja suurin syy siihen oli Anssin mielestä Miian koirat.

- Pitkän aikaa meillä meni mun mielestä ihan mukavasti. Mutta ilmeisesti siinä oli kyse niistä koirista. Jäin siinä vähän kuin nalli kalliolle, Anssi summaa.

Nuorimies ei ole innokas koiraihminen, mutta suhteen kaatuminen jäi painamaan mieltä, koska Miialta ei koskaan tullut kunnon selitystä välirikolle.

- Mä pelkään koiria, eikä Miia oikein ymmärtänyt sitä. Hän ilmeisesti luuli, että en tykkää koirista.

Nuorenparin eron jälkeen Miia löysi rinnalleen uuden, ja nopeahko asioiden eteneminen jäi vaivaamaan Anssin mieltä.

- Kyllähän se nyt totta kai hiukan kaivelee. Eihän se nyt ole kauhean kiva kattella, kun siinä ei mennyt kahtakaan viikkoa. Kyllä siinä tuli aika vihainen olo ja suutuinkin aika pahasti.

Anssin palava rakkaus Miaa kohtaan tuli ohjelmassa hyvin esille. Jälkikäteen niin avoin tunteiden näyttäminen on harmittanut nuorukaista.

- Ei se niin kauhean mukavaa kattottavaa ole ollut. En mä sitä kadu, mutta harmittaa kun tuli näytettyä. Olin oma itseni, en mä rupea mitään esittämään, Anssi tiivistää.

Mia on useassa eri yhteydessä kertonut ahdistuneensa Anssin liiallisista rakkaudentunnustuksista. Anssin mielestä tilanne oli vaikea, koska hän halusi osoittaa tunteensa, jotta ne tulivat selville. Miehiä kun useasti moititaan siitä, etteivät he näytä avoimesti tunteitaan.

- Se on vähän sellainen kaksipiippuinen juttu, että koska on hyvä. Semmoista kohtaa ei taida ollakaan, Anssi pohtii.

Suhteen yhtenä kiilana oli 850 kilometrin välimatka, ja he näkivät kuvausten aikana toisiaan harvoin. Anssi uumoili rakkaudentunnustusten olleen hyväksi harvoilla tapaamiskerroilla.

- Mä ajattelin tehdä siitä yhdessäoloajasta mahdollisimman hyvää ja mukavaa, mutta se sitten ilmeisesti oli hänelle hieman liikaa.

Mian lisäksi tilalla vieraili myös Marika, johon Anssi on pitänyt yhteyttä kuvausten jälkeenkin. Sen suuremmasta tunteiden palosta ei silti ole kyse.

- En mä oikein usko. Kyllä mä valkkasin sen, kenen kanssa uskoin tulevaisuutta olevan.

Mian kanssa he ovat edelleen puheväleissä, mutta yhteydenpito ei ole ollut kovin aktiivista. Mia on mennyt elämässään eteenpäin ja niin aikoi tehdä Anssikin.

- Ei se nyt sitten kannata, kyllä tässä on nyt puoli vuotta asioita mietitty monelta kantilta. Siinä on kerinnyt ajattelemaan aika paljon.

- Täytyy vaan hyväksyä se, että hän haluaa jatkaa elämäänsä, vaikka mä olisin kauheasti tykännyt jatkaa sitä yhdessä hänen kanssaan. Toivottavasti hänellä on asiat hyvin, Anssi toivoo.

Haku on päällä
Nykyään Anssille kuluu pelkää hyvää. Nuorukainen on paiskinut töitä pitkin syksyä ja alkutalvea, eikä Mia kolkuttele enää mielessä.

Sen oikean löytymiseen 21-vuotias tomaatinviljelijä uskoo vielä vahvasti.

- Kyllä mä edelleen uskon, että sellainen voi löytyä. Vielä pitäisi olla muutama vuosi edessä, Anssi vitsailee nuoresta iästään.

Hän aikoo pitää silmänsä auki ja ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin, jos oikeanoloinen ihminen osuu kohdalle.

- Mutta ei tässä ainakaan vielä ole sellaista vastaan tullut, Anssi toteaa.

Hän odottaa tulevan rakkauden vievän jalat alta samalla tavoin kuin Mian kohtaaminen. Ilman oikeanlaista kipinää on turha rynnätä uuteen suhteeseen.

- Vähintään yhtä hyvä, tai parempi. Ei tässä nyt huonompaankaan lähdetä.

Ohjelman myötä Anssi on saanut myös yhteydenottoja, mutta hän on halunnut ensin rauhoittaa tilanteen. Ihannenaisen määritelmää on hankala pukea sanoiksi.

- Se on se melkein täydellinen nainen, koska täydellistä ei ole. Se on se kaikkien summa, Anssi toteaa.
62254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"- Vähintään yhtä hyvä, tai parempi. Ei tässä nyt huonompaankaan lähdetä."

On ainakin asetettu rima tarpeeksi alas. lol

Äänestä

Jokainen voi ihan itse lukea näitä iltalehden sivuilta joten ÄLÄ kopioi juttuja tänne jos ei sulla ole mitään IKIOMAA sanottavaa!!!!!!!!!

Äänestä
  • Ihan hyvä, että joku vetää yhteen.

    Äänestä

  • iltalehtiä kirjoitti:

    Ihan hyvä, että joku vetää yhteen.

    Ei kait niitä kukaan tilaa. Jos kerran netissä pitää palstoja lukea niin voihan niitä ip-lehtien sivuja lukea ihan samalla viissiin.

    Äänestä

  • Siis tämä ei mistään iltalehdestä ole kopioitu, vaan maikkarin nettisivuilta.

    Äänestä

  • sinä siellä kirjoitti:

    Siis tämä ei mistään iltalehdestä ole kopioitu, vaan maikkarin nettisivuilta.

    joku viittii tänne kopsata, kun ei kaikki käy maikkarin sivuilla. Itse en KOSKAAN, että kiitos vaan aloittajalle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haastattelu kirjoitti:

maajussien nettisivuilla:
Supersuosion saavuttaneen Maajussille morsian -ohjelman miehet vannoivat rakkauttaan kesän korvilla kuvatussa finaalijaksossa. Kuvauksista on kulunut puoli vuotta ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon.

Eurajokelainen Anssi jatkaa edelleen sen oikean etsimistä, sillä kuvauksissa orastanut rakkaus Miiaan ei lopulta kantanut sen pidemmälle. Yhteinen taival päättyi jo viime heinäkuussa ja suurin syy siihen oli Anssin mielestä Miian koirat.

- Pitkän aikaa meillä meni mun mielestä ihan mukavasti. Mutta ilmeisesti siinä oli kyse niistä koirista. Jäin siinä vähän kuin nalli kalliolle, Anssi summaa.

Nuorimies ei ole innokas koiraihminen, mutta suhteen kaatuminen jäi painamaan mieltä, koska Miialta ei koskaan tullut kunnon selitystä välirikolle.

- Mä pelkään koiria, eikä Miia oikein ymmärtänyt sitä. Hän ilmeisesti luuli, että en tykkää koirista.

Nuorenparin eron jälkeen Miia löysi rinnalleen uuden, ja nopeahko asioiden eteneminen jäi vaivaamaan Anssin mieltä.

- Kyllähän se nyt totta kai hiukan kaivelee. Eihän se nyt ole kauhean kiva kattella, kun siinä ei mennyt kahtakaan viikkoa. Kyllä siinä tuli aika vihainen olo ja suutuinkin aika pahasti.

Anssin palava rakkaus Miaa kohtaan tuli ohjelmassa hyvin esille. Jälkikäteen niin avoin tunteiden näyttäminen on harmittanut nuorukaista.

- Ei se niin kauhean mukavaa kattottavaa ole ollut. En mä sitä kadu, mutta harmittaa kun tuli näytettyä. Olin oma itseni, en mä rupea mitään esittämään, Anssi tiivistää.

Mia on useassa eri yhteydessä kertonut ahdistuneensa Anssin liiallisista rakkaudentunnustuksista. Anssin mielestä tilanne oli vaikea, koska hän halusi osoittaa tunteensa, jotta ne tulivat selville. Miehiä kun useasti moititaan siitä, etteivät he näytä avoimesti tunteitaan.

- Se on vähän sellainen kaksipiippuinen juttu, että koska on hyvä. Semmoista kohtaa ei taida ollakaan, Anssi pohtii.

Suhteen yhtenä kiilana oli 850 kilometrin välimatka, ja he näkivät kuvausten aikana toisiaan harvoin. Anssi uumoili rakkaudentunnustusten olleen hyväksi harvoilla tapaamiskerroilla.

- Mä ajattelin tehdä siitä yhdessäoloajasta mahdollisimman hyvää ja mukavaa, mutta se sitten ilmeisesti oli hänelle hieman liikaa.

Mian lisäksi tilalla vieraili myös Marika, johon Anssi on pitänyt yhteyttä kuvausten jälkeenkin. Sen suuremmasta tunteiden palosta ei silti ole kyse.

- En mä oikein usko. Kyllä mä valkkasin sen, kenen kanssa uskoin tulevaisuutta olevan.

Mian kanssa he ovat edelleen puheväleissä, mutta yhteydenpito ei ole ollut kovin aktiivista. Mia on mennyt elämässään eteenpäin ja niin aikoi tehdä Anssikin.

- Ei se nyt sitten kannata, kyllä tässä on nyt puoli vuotta asioita mietitty monelta kantilta. Siinä on kerinnyt ajattelemaan aika paljon.

- Täytyy vaan hyväksyä se, että hän haluaa jatkaa elämäänsä, vaikka mä olisin kauheasti tykännyt jatkaa sitä yhdessä hänen kanssaan. Toivottavasti hänellä on asiat hyvin, Anssi toivoo.

Haku on päällä
Nykyään Anssille kuluu pelkää hyvää. Nuorukainen on paiskinut töitä pitkin syksyä ja alkutalvea, eikä Mia kolkuttele enää mielessä.

Sen oikean löytymiseen 21-vuotias tomaatinviljelijä uskoo vielä vahvasti.

- Kyllä mä edelleen uskon, että sellainen voi löytyä. Vielä pitäisi olla muutama vuosi edessä, Anssi vitsailee nuoresta iästään.

Hän aikoo pitää silmänsä auki ja ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin, jos oikeanoloinen ihminen osuu kohdalle.

- Mutta ei tässä ainakaan vielä ole sellaista vastaan tullut, Anssi toteaa.

Hän odottaa tulevan rakkauden vievän jalat alta samalla tavoin kuin Mian kohtaaminen. Ilman oikeanlaista kipinää on turha rynnätä uuteen suhteeseen.

- Vähintään yhtä hyvä, tai parempi. Ei tässä nyt huonompaankaan lähdetä.

Ohjelman myötä Anssi on saanut myös yhteydenottoja, mutta hän on halunnut ensin rauhoittaa tilanteen. Ihannenaisen määritelmää on hankala pukea sanoiksi.

- Se on se melkein täydellinen nainen, koska täydellistä ei ole. Se on se kaikkien summa, Anssi toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu