Heräsin aamulla ihan pirteänä, mutta saamattomana.
Olen tutkinut mieltäni; syyt tai selitykset eivät ”oikeuta” tätä saamattomuuteni.
Olen vapaalla ensi työ on 27.12. -06 joten nyt pitäisi siivota ja tehdä se jonkinlainen joulu…
Taidan kirjata tyhjänpäiväisyyksiäni tänne, _rauhallista_.
Joulu on sanojen aikaa; puhetta, laulua: onnesta, odotuksesta, lähimmäisistä rakkaudesta, perheyhteydestä
Anna lahjoita..
Olen itsekäs, asumismenoni, netti, puhelin ja Tv jättävät käyttövaroiksi alla 400 € kk, siitä ei riitä mihinkää antaa, nyt silmälääkäri ja mätkyt kokokuun käyttövaraksi jäi alle 200 €
En siis osta joulua, itselleni enkä muille
Arkiviholaiseni
16
1168
Vastaukset
- turhimus
Pidän taukoa.
Olen pessyt osan keittiönkaapeista hävitettävää on kertynyt pari muovikassillista. Vanhentunutta tavaraa tai koteloita ja rasioita…
Miksi sitä kerää nurkkiinsa aina kaikkea uusiokäyttöön?
Selkäni on kipeä, joudun tekemään matalalla olevat hommat pikkujakkaralla istuen, ei se haittaa. Äänikirja, jonka lainasin kirjastosta, on suurimaksi osaksi rikki.
Oli tarkoitus siivotessa komeroita kuunnella, CD – levyiltä Sinuhe Egyptiläinen.
Ei sitten jäänyt kuin radio, joskus ärsyttävät, juontajilla tupaa olemaan ”oma mielipide” haastateltava ei saa rauhaa sanoa sanottavaansa, tai juontaja sanoo omansa ”viimeisenä sanana”.
Uutisia saisi tulla harvemmin tai kaikkea ei tarvitsisi joka lähetyksessä toistaa… - turhimus
Ai niin näin viime yönä unta jossa valkkasin mattoja?
Mattoja oli rullissa läjinä, kaikki olivat punasävyisiä ja koot olivat n. 70 x 100 ja suurimmat varmaan 120 x 160. Valitsin mattoja joissa oli oranssia ja kahta punaista erilailla raidoiteltuna.. muutama vaalea joissa vaaleansinistä oli ja
En ole hankkimassa mattoja.. kummaa sinänsä…- turhimus
Hittolainen joudun vierailuseuraksi. Meni siivous into ja halu, jospa menisin ajoissa nukkumaan, TV stä ei tule mitään ja ei huvita enää siivota.
Toivottavasti ei tarjottu kahvi pidä hereillä. - turhimus
turhimus kirjoitti:
Hittolainen joudun vierailuseuraksi. Meni siivous into ja halu, jospa menisin ajoissa nukkumaan, TV stä ei tule mitään ja ei huvita enää siivota.
Toivottavasti ei tarjottu kahvi pidä hereillä.Ei pitänyt kahvi hereillä, nukuin kuin pikkuinen porsas.
Nyt on aamukahvit juotu ja seilattu netissä, päivä puolessa ja olo tyhjä.
Antaessaan saa, sanotaan, ainakin masentuu lisää, kuten eilisestä vierailusta.
Miten saan alettua kesken jääneen siivouksen tuli ”turkkiin” eilisissä ”keskusteluissa". Siivous ei nykyään ole hyväksyttävää enne pyhiä, minä taas siivoan silloin tai en ollenkaan.
Ehkä olisi parasta pysyä asiantuntijana vain omissa asioissaan, taitavat kuitenkin olla ainoat asiat, jotka tietää melkein niin kuin ne ovat.
Naisten ärsyttävimpiä ominaisuuksia on puhua päällekkäin, tietää ainoana oikeana omista katsanto kannoistaan, kaikkien asiat ja olla kuuntelematta mitään muuta.
Yhden naispuolisen kanssa voi puhella ja silloin jokin selkeys pysyy, useampi nainen on kaakattava kanalauma, ilman asiaa kotkotusta ja kaakatusta.
Yhteisvastuu emännästä, oli kuitenkin pakottava syy osallistua vierailuun tukena.. - turhimus
turhimus kirjoitti:
Ei pitänyt kahvi hereillä, nukuin kuin pikkuinen porsas.
Nyt on aamukahvit juotu ja seilattu netissä, päivä puolessa ja olo tyhjä.
Antaessaan saa, sanotaan, ainakin masentuu lisää, kuten eilisestä vierailusta.
Miten saan alettua kesken jääneen siivouksen tuli ”turkkiin” eilisissä ”keskusteluissa". Siivous ei nykyään ole hyväksyttävää enne pyhiä, minä taas siivoan silloin tai en ollenkaan.
Ehkä olisi parasta pysyä asiantuntijana vain omissa asioissaan, taitavat kuitenkin olla ainoat asiat, jotka tietää melkein niin kuin ne ovat.
Naisten ärsyttävimpiä ominaisuuksia on puhua päällekkäin, tietää ainoana oikeana omista katsanto kannoistaan, kaikkien asiat ja olla kuuntelematta mitään muuta.
Yhden naispuolisen kanssa voi puhella ja silloin jokin selkeys pysyy, useampi nainen on kaakattava kanalauma, ilman asiaa kotkotusta ja kaakatusta.
Yhteisvastuu emännästä, oli kuitenkin pakottava syy osallistua vierailuun tukena..Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa
Porsailla silloin on herkut suussa, se lihoo
se kasvaa se vahvistuu.
Ja sitten kun koittaa marraskuu
niin lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton
Sika, se kuulan kalloon saa
Sika, sen setä teurastaa
Sika, ja setä verta juo
Sika, se joulumielen tuo
Minä läävässä lojuvaa karjua katsoin
Kärsivin ilmein, vellovin vatsoin
Jouluna sikaa mä muista en
Vain kinkkua vahtaan himoiten
Ja lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton
Sika, kun sitä suolataan
Sika, yhdessä kuolataan
Sika, ja isi mielellään
Sika, on vesi kielellään
Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää
Kadulla adventti sohjoa kyntää
Joku ihmistä katsoo, kääntää pään
Kun ihminen rypee läävässään
Ja lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton
Sika, se kohta paistetaan
Sika, sen perää maistetaan
Sika, on sähköuunissa
Sika, on mutsi duunissa
Kato Ãiti on laittanut kystä kyllä
Sinappi huntu on sialla yllä
Isoveli veistänsä terottaa
Ja luistansa porsaan erottaa
Lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton
Sika, lopulta tappoi sen
Sika, ympäristö vatsanhappoisen
Sika, voi kuinka isi syö
Sika, isiltä loppuu vyä
Joulu täynnä on kinkkua ,kylkeä, potkaa,
läskiä, niskaa ja tietenkin votkaa
Kun loppuu aatto ja alkaa yä
Ihminen on sitä mitä hän syä
Sika, lalllaallaaa-aa
Sika, trallallaa-aa
Sika, trallallaa-aa
Sika, trallaallaaalla-aa - turhimus
turhimus kirjoitti:
Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa

Sika, trallaallaaalla-aaJoulumaa
Joulumaahan matkamies ja moni tietä kysyy,
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katso taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa,
itselleen etsittävä on mun joulurauhaa.
Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämmestä.
Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!
Joulumaa on muutakin kuin pelkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauvan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämmestä!
Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijäänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha,
itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha.
Joulumaa on muutakin kuin pelkää toive unta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauvan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämmestä.
Juha Vainio/ Katri Helena Kalaoja - turhimus
turhimus kirjoitti:
Joulumaa

Juha Vainio/ Katri Helena Kalaojaavasin koneen jo kolmatta kertaa tänään, odotan vastausta sähköpostiin. Keittiöön vaihdan vielä verhot ja pesen lattian. Kait tänään...
- enkka
Ehkä tuo sinun unesi oli, kun siivosit kaapit ja valkkasit tavaroita joita heittäisit meneen?
- enkka
turhimus kirjoitti:
Ei pitänyt kahvi hereillä, nukuin kuin pikkuinen porsas.
Nyt on aamukahvit juotu ja seilattu netissä, päivä puolessa ja olo tyhjä.
Antaessaan saa, sanotaan, ainakin masentuu lisää, kuten eilisestä vierailusta.
Miten saan alettua kesken jääneen siivouksen tuli ”turkkiin” eilisissä ”keskusteluissa". Siivous ei nykyään ole hyväksyttävää enne pyhiä, minä taas siivoan silloin tai en ollenkaan.
Ehkä olisi parasta pysyä asiantuntijana vain omissa asioissaan, taitavat kuitenkin olla ainoat asiat, jotka tietää melkein niin kuin ne ovat.
Naisten ärsyttävimpiä ominaisuuksia on puhua päällekkäin, tietää ainoana oikeana omista katsanto kannoistaan, kaikkien asiat ja olla kuuntelematta mitään muuta.
Yhden naispuolisen kanssa voi puhella ja silloin jokin selkeys pysyy, useampi nainen on kaakattava kanalauma, ilman asiaa kotkotusta ja kaakatusta.
Yhteisvastuu emännästä, oli kuitenkin pakottava syy osallistua vierailuun tukena..Luin tämän jutun, niin voin sanoa, etten ole pitkään aikaan nauranut niin makeasti, kun tästä kirjoituksestasi, positiivessa mielessä :) Miten kaiken keskellä, jossa olet tuo huumorisi ei ole kadonnut minnekään, olet oma itsesi ja haluat nähdä vain omia asioita sellaisena kuin ne ovat.
- turhimus
kelaan miten saan rahat riitämään.
Voimat siinä hupenee aamuisin en halua nousta sänkystä ylös, mutta ei nukuta kun sen 7-8 tuntia sänky ei ole kiva paikka siellä tulee selkä kipeäksi.
Keittiön verhoja ei löydy
Pitänee alkaa järjestelemään vaatehuonetta siellä ne ovat...
Keitiön kaapit ja ovet ovat valmiit...
Onnekseni ruokavieraani tulevat vasta Tapaninpäivänä...- turhimus
Minulla on todella kaunis koti.
Vein pois masennuksen syövereissä unohtuneet kukkaset, jotka eivät unohtamistani kestäneet. Talvi on siitä ”ikävää” aikaa ettei uusia kukkia saa kuljetettua paleltuvat mokomalla matkalla.
Kukkanani valikoituvat pikku hiljaa, kuivaa sietäviksi jopa vaativiksi, silloin mielenailahtelut/unohtaminen ei koidu niiden kuivakuolemaksi.
Nyt on jäljellä 32 kukkaruukullista viherkasveja, syksyn aikana olen saanut rahdata bioroskikseen 16, ikävä kyllä ne isoimmat ja vanhimmat. Altakasteluruukku ei pelasta kun unohdus on viikkoja.
Oikeastaan olen hyvin yllättynyt puhelin muistamisia tuli kolme ja korttejakin 12 en itse ole lähettänyt yhtään tulotasoni tiputtua viisi vuotta sitten.
Tänään teen täytekakun ja yritän lajitella turhaa paperia tietokonepöydän kaapeista pois…
Netti on hiljainen, ihmiset ovat toistensa seurassa, eivätkä roiku koneella.
- turhimus
Olen soturi, turvattomat ja osaamattomat ovat aina saaneet suojan siipieni alta.
Työni, palkaton ja vapaaehtoinen, näyttää minulle 60 sekuntia minuutissa mitä elämä voi olla, ilman omaa turvaa ja osaamista, jos luulee ”ystävien, kavereiden tai suvun” turvaavan _peräti auttavan_ Sinua.
Lisäksi en ole eläissäni tehnyt vielä mitään, joka ei olisi herättänyt jyrkkää arvostelua negatiivisessa mielessä. Kuitenkin, arvostelijat ovat kuin karjapiiat lypsyllä; raportit menemisistäni ja olemisistani ovat ”elintärkeitä” Heille.
Kaikesta huolimatta olen savijaloilla seisova Jättiläinen, voimani saan uudesta ja liikkeestä elämässäni, sekä yllätys, yllätys, lähimmäisten kiukkuisesta kateudesta, jota elämäni herättää.
Joulu on ainoa todella turhauttava aika kalenterissa, nyt järjestin se erilailla tänä vuonna. Eilen illalla annoin periksi ”uudesta” ja vierailin parituntia yksinäisen dementikon luona, ihan ilman sivusta tukea.
Viime yönä näin sitten unta juotikkaista, joita oli vaatteeni täynnä, ravistelin ne pois vaateiltani. Oli isossa huoneessa, jossa oli antiikki huonekalut, huone oli hyvin kaunis. Istuin isossa pehmustetussa antiikkituolissa, tehdessäni pöllytysliikettä pudottaakseni juotikkaat vaateistani, mulla meni pissat housuun… Nousin tuolilta ja katsoin sitä, ihan märkä, mutta vaatteeni eivät olleet.
Ensi intohimoni saapui paikalle ja halusi minut mukaansa.. lähdin tiesin… Heräsin nenääni kutitti, pitänee pöllyttää sänkyvaattet. ..- turhimus
Nodii nyt on vuoden velvollisuudet hoidettu. Tarjoomiset kelpasivat, jopa taapero söi todella hyvin, äitinsä maininnan mukaan.
Huomenna työniloa taidan ottaa oikein rennosti.
Sain kivan lahjan, ihan teetetyn, minun lisäkseni kaksi muuta sai samanlaisen..
Joulu yö se juhla yö kun päättynyt kaik' on työ.. - turhimus
turhimus kirjoitti:
Nodii nyt on vuoden velvollisuudet hoidettu. Tarjoomiset kelpasivat, jopa taapero söi todella hyvin, äitinsä maininnan mukaan.
Huomenna työniloa taidan ottaa oikein rennosti.
Sain kivan lahjan, ihan teetetyn, minun lisäkseni kaksi muuta sai samanlaisen..
Joulu yö se juhla yö kun päättynyt kaik' on työ..Pitäisi kait kurkata Lätsää, vaateista päätellen, painoa on tullut mähkinnän myötä.
Kyljessä on jotain, tunnen kroppani, lonkkaluu on päältä toisinaan kipeä eli kipu ei ole luussa vaan lihassa siinä ympärillä. Tämän kaukaisimmat kipupisteet ovat kyljessä nyt jo rinnan korkeudella. En ymmärrä, miten voisin osaisin asiasta puhua lääkärille, jotta asia tutkittaisiin.
Olen vain miettinyt päiväni ovat jo luetut, vaikken tarkkaa lukua tiedä olkoon kaikki turha vahtimatta.
Nyt pitää lähteä pankkiin, vanhin hankki mulle uudet tietokoneen, tuo vielä monitoimitulostimen ja puheluvälineet annan maksun kerralla tänään..
DOdiin nyt ammukahvi on valmis hi klo on pian puolipäivä... - enkka
No joo, en tiedä mitä sanoa tähän, mutta yritän?
Säikähdin ensin, kuin luin kirjoituksesi, että mitä taas olen mennyt aukomaan suuta ja väärässä paikassa. Minä en ole soturi, mutta omista ja hyväksi havaitsemistani asioista yritän pitää kiinni, vaikka joskus muut haluavat olla näppärämpiä ja osaavaisempia, kun minä. Tietysti minua nauratti se, arvioidessasi nais-väkeä lähinnä. Melkein, kuin olisin kuullut ja nähnyt Sinua kotiaskareidesi keskellä sanovasi tuota minulle. Olen mies ja työskentelen sellaisella alalla, jossa on vain naisia. En tee sitä työtä mitä he tekevät, mutta työnantajamme on sama. Joskus naiset ovat toivoneet, että tulisi joku mies ikään kuin (pomoksi) ohjaamaan heitä ja sanoisi asiat halki- poikki ja pinoon. Ehkä olen nähnyt heidän (naisten)
turhautumista ja ovat joskus jopa kiitelleet minua, kun viittin käydä useasti heidän työpisteessä ja pyytävät monesti kahvillekin, jos satun käymään heidän kahvitauon aikaan siellä. En tiedä mitä tarkoitit tuolla ”ystävien, kavereiden tai suvun” turvaavan _peräti auttavan_ Sinua? Mielestäni minua yritetään käyttää vain hyödyksi, eikä minulla ole, kuin ehkä yksi ystävä, kenen kanssa voin puhua omista asioistani hänelle. Olen auttavainen luonteeltani ja ”ei” sanaa en jotensakin osaa sanoa. Sen verran Joulusta, että olen Joulu ihminen ja se on aikaa, jolloin voin pysähtyä ja olla vain. Mietin tuota unesi, mutta enpä osaa siihen sanoa mitään:) - turhimus
turhimus kirjoitti:
Pitäisi kait kurkata Lätsää, vaateista päätellen, painoa on tullut mähkinnän myötä.
Kyljessä on jotain, tunnen kroppani, lonkkaluu on päältä toisinaan kipeä eli kipu ei ole luussa vaan lihassa siinä ympärillä. Tämän kaukaisimmat kipupisteet ovat kyljessä nyt jo rinnan korkeudella. En ymmärrä, miten voisin osaisin asiasta puhua lääkärille, jotta asia tutkittaisiin.
Olen vain miettinyt päiväni ovat jo luetut, vaikken tarkkaa lukua tiedä olkoon kaikki turha vahtimatta.
Nyt pitää lähteä pankkiin, vanhin hankki mulle uudet tietokoneen, tuo vielä monitoimitulostimen ja puheluvälineet annan maksun kerralla tänään..
DOdiin nyt ammukahvi on valmis hi klo on pian puolipäivä...Selkä ärtyi tosi pahaksi, suorastaan tuskanhiki nousee pienistä liikkeistä.
Huomenna on iloinen työni ja muutenkin sellainen arjenrytmi alkaa olla kasassa. Uusi tietokone, ohjelmat, monistustulostus, mitä lie Canon PIXMA MP 180. Mulla on muutama vanha musta/valkoinen valokuva suvustani, tarkoitus on monistaa/lisätä niitä suvulleni ja omille lapsilleni.
Olen kirjoittanut lapsuuttani ylös ja lisään näihin tarinoihin omia kuviani sekä haen sitten vanhoja asiakuvia netistä esim. hevosia työssään, vanhoja autoja ja 50–60 luvun tyylin asioita, tavaroita ja vaateita. Silloin olivat sähkötolpatkin omanlaisiaan, eli ne posliiniset lankojen pitimet olivat tolppien päässä joko “tangossa” tai tolpassa kierteisenä.
“Ensi rakkaus?
Oli kesä viisikymmenluvun puolessa välissä, olin pihalla Syreenimajassa, tulin majasta katsomaan auton äänen kuultuani, minulla oli päälläni vain mekko. Pihaan tuli musta auto. Autossa ei ollut kattoa, sen kyljet kiilsivät ja kokoon taitettu katto näytti oudolta takaikkunan kohdalla. Auton etulasi kökötti oudon näköisenä, en ollut aiemmin nähnyt katotonta pikkuista autoa, Leenassa (kuorma-automme) on koppi se on punainen. Meillä on Oliver, se on raktori ja vihreä, siinä ei ole kattoa, tuulilasia, eikä pehmustettuja penkkejä.
Seisoin pihassa Syreenimajan vieressä aivan hiljaa, siinä oli korkea piha kasvillisuus Leinikeitä, Voikukkia, Ratamoa, nokkosiakin. Nokoset polttelivat kinttuja, auto oli niin ihmeellinen, että tuijotin vain sitä.
Viimein huomasin nokkosten polttavan ja siirryin niiden ulottuvilta. Mekkoni alla osui Timoteita, ne kutittivat paljasta napaa ja vatsaa.
Pidätin henkeäni jännityksestä, autoa ajanut mies nousi autosta ja käveli meille sisälle. ”
Eli pikku pätkä jutuistani, joita sitten myös kuvitan. Juttuja kirjoitan menneen maailman kulttuurista työstä ja tavoista, ehkä lapsenlapset ne joskus lukevat.
Teen pojanpojalleni päiväkirjaa, jossa kerron kaikesta kohtaamisistamme, vanhempansa ottavat kuvia minä juttelen.
”Vauvaa odottaessa.
Mummuksi tullaan, se on lasten lahja vanhemmilleen.
Ensimmäisen kerran tulostasi ilmoitti xxxxxx klo 9.49 tekstiviesti:
"Synnyttämässä ollaan.
Kaikki hyvin, kestää vielä,
mutta syntyy tänään."
Olin harjoituksissa, vieruskaverini Tuula kysyi: ”Joko on valmista?” Johon vastasin: ”Ei. Vielä odotetaan. Jaa venttaas, pitää tarkastaa.”,
ja siellä se luki Kulkurin näytössä; ”Tulossa olet!”
Seuraavan kerran kuulin sinusta klo 15.10 isäsi tärisevä väsynyt hiljainen ääni: ”Poika, 3190g, 51 cm, ei mennyt… ”
Pidän kirjoittamisesta, vaikka muistot ovat joskus todella raskaita, ovat ne suomaista mennyttä maailmaa, jonka toivoisin lastenlasteni ymmärtävän ja tuntevan..
Yritän ryhdistäytyä, olen aika vakavissani yhden vapaaehtoistyöni lopettamisesta, vaikka se on vain joka neljäs sunnuntain. Töitä jää silti neljään osoitteeseen keskivertona 45 tuntia/kk matkat ja harrastukset lisäksi.
Dementikko tuttavani/nainen tuntuu työltä, jota ei voi lopettaa, kyse on lievästä hyväksi käytöstäni. Tunnen hänet jotain 26 v. mutta tapailleet ystävystyneet olemme vain 6 vuotta sitten ja dementia astui kuvioihin 4 vuotta sitten. Muut ystävänsä ovat hänet unohtaneet ja ainoa lapsensa asuu muualla.
Menenpä mahani viereen maata; “Hyvää yötä”
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009