HEI !
Tulinpa taas sen huomaamaan.
Työkkäri on ihan turha laitos. Verorahoja palaa aivan liian paljon Haukiputaan työkkäriin. Siellä istuu liian iso sakki virkailijoita, johtaja ja hälle vieläpä apulaisjohtaja keskittymässä TYÖTTÖMYYDEN hoitoon ja ylläpitämiseen ei sen poistamiseen! Jos et usko käyppä tutustumassa. Ei sieltä saa töitä, ei apua kysymyksiin. Nauretaan päin naamaa, jos jotain "vähän vaikeampaa" kysyy. Luvataan soittaa ja selvittää asia, mutta eipä sitä soittoa koskaan kuulu.
Aivan liian usein perjantaisin ovessa on lappu, jossa lukee "Olemme sulkeneet kello 12.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi" Taitaa olla ainut pulju, josta kaikki työntekijät SAAVAT lähteä yhtäaikaa perjantain viettoon jo noin aikasten. Täytyy sanoa, että kyllä menee koulutus hukkaan heiltä kun ei osata edes asiakaspalvelua.
Itse olen erittäin aktiivinen työtön. Etsin, lähetän työpaikkahakemuksia ja tutustun asioihin ja kouluihin. Hankin itse tietoa, koska virkailijat eivät sitä osaa antaa. Koulupaikan saatuani heräsi virkailijakin ja otti toimeentuloni pois...että näin sitä meitä työttömiä kannustetaan eteenpäin elämässä!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Eihän ne muuta tee kuin juoruavat kahvihuoneessa meistä asiakkaista!
Juu, eipä näytä homma muuttuneen, sama meininki oli jo 15v.sitten. Vuosi sitten oma lapsi siirtyi amm. koulun jälkeen Haukip.työkkäriin työnhakijaksi, kun koulutusta vastaava työtä ei ollut löytynyt. Kyllä nuoren kohtelu oli erittäin ala-arvoista ja nöyryyttävää. Mutta nuoren sitkeys, itsepäisyys,oma-aloitteellisuus ja hyvä itsetunto kesti tämänkin.Töitä löytyi omin avuin, ei työkkärin. Työkkärille arvosanaksi nolla.
olla työkkäri jokainen voi itse hakea töitä jos huvittaa mitä se kellekään virkailijalle kuuluu ei muuta ku jos on ammattiliitos niin sieltä vaan rahaa odottamaan jos ei löydy töitä päiväraha pitäs olla liitossa olijalle vähintään 80e päivä eikä mitään rajoja päivät vois olla vaikka 10000 päivää jos ei sinä aikana töitä itse löydä vois siirtää reserviin niinkuin armeijassa eli eläkkeelle vähimmäiseläke vois olla puhtaana käteen jotakin 1500 euroa ps alan eduskunta ehdokkaaksi jos olette samaa mieltä
jonkun töitäkin tehdä ja veroja maksaa, että tuollaiset summat saisit...
Tämä työkkäri on haukiputaalla syvältä. Mielivaltaisia päätöksiä; karenssia lääkärintodistuksesta huolimatta,vaikka työ oli sairauteni takia mahdotonta.
Kiva joulu tuli lapsiperheelle ilman rahaa!(OLIN SIIS TYÖLLISTÄMIS TYÖSSÄ)
Työnhaussa törmää ainakin kolmeen erilaiseen ongelmaan.
Sinulla voi olla ammatti, jonka palveluksia ei paikkakunnalla tarvita (esim. Haukiputaalla on aikanaan koulutettu pilvin pimein ompelijoita ja terälaitteen asentajia sahoille).
Toinen vielä enemmän ongelmia aiheuttava seikka on se, ettei sinulla ole ammatillista koulutusta lainkaan (lähes poikkeuksetta tarjolla oleviin työpaikkoihin edellytetään ammatillista koulutusta).
Sairaus, tai vamma voi vaikeuttaa työnsaantiasi.
Ajatelkaapa työvoimatoimiston mahdollisuuksia.
Ompelijan osoitus työnantajalle, joka tarjoaa esim. myyjälle töitä, on melkein toivoton yritys. Työnantaja hakee tietenkin kaupallisen peruskoulutuksen saanutta.
Yhtään helpompaa ei ole osoittaa uuteen työpaikkaan täysin ammattikouluttautumatonta työtöntä. Työnantaja edellyttää ammatillista koulutusta.
Vajaakuntoisen työllistäminen on kaikkein vaikeinta. Työnhakija usein hakee itse työtä, jossa tarvitsee vain istua. "Istumahommiin" vaaditaan aina juuri siinä tehtävässä edellytetty ammatillinen koulutus. Kieltämättä työnantajatkin karsastavat vajaakuntoisen työllistämistä (pelätään, että he ovat enemmän sairaslomalla kuin työssä).
Neljäs vaikea työllistettävien ryhmä ovat yli 50-vuotiaat. Heidän työllistämisensä on vaikeaa työnantajien erilaisten ennakkoluulojen takia.
Työvoimatoimisto tietysti tarjoaa tarjolla olevaa työtä. Jos esim. ompelija odottaa Haukiputaalta alansa töitä, saattaa olla, että hän saa odotella niitä lopun ikäänsä. Samoin ammattikouluttautumattomat ja vajaakuntoiset. Ei heille yleensä ole tarjolla juuri heille räätälöityä työtä. Silloin on tarjottava sitä mitä on tarjolla.
Eli summa summarum: ei työvoimatoimiston työ ole niin mustavalkoista, kuin annetaan ymmärtää. Kielteisen palautteen saa aina, kiitosta ei juuri koskaan.
Sinulla jäi mainitsematta neljäs ja ehkä pahin ongelma. Työvoimatoimiston henkilökunnan ammattitaito sijoittaa pitkäaikaistyöttömät töihin ilman pärstäkertoimia.
koulutetaan terien asentajia ei sitä tarvi kouluttaa jos itse oppii niin turhaa koulua käy eikä koulu opeta terän oikomista eikä jännitystä opi kuin monien vuosien kokemuksella minulla on omakohtaista tietoa asiasta sillä olen alalla ollut 60 luvusta lähtien enkä mitään koulua ole käynyt
Minulla on merkonomin koulutus ja hain toimistoalan PÄIVÄtöitä. Mitä tarjottiin? Grillille yötöitä.
Ymmärtäisin jos olisin joskus ollut grillillä töissä, mutta kun never.
En mennyt työhaastatteluun, siitä johtuen karenssi.
No karistin työvoimatoimiston ahdistavat pölyt jaloistani ja sain kun sainkin hankittua itselleni mielekästä työtä. Siis päivätyötä.
Jossain vaiheessa elämää hain myös työkkäristä rahoitusta työharjoitteluun. Sanoivat että kaikki koulutusrahat on loppu, mutta jos olisit 500 päivää työttömänä pääsisit työmarkkinatuelle ja voisit sitten mennä työharjoitteluun. Kaiken lisäksi minulla oli itse hankittu työharjoittelupaikka.
Se vissiin olikin paha ku itte hankki sen työpaikan. Aiva naurettavaa niinku nuoriso sanoo LOL.
laittaa grillille ilmaiseksi töitä tekemään ja omistajat ei muuta kun lompsaa lihottavat
Kyllä puhut asiaa!Jumalavita,että mä oon kyllästynyt ton laitoksen tietämättömiin tiuskijavirkailijoihin.Itkun kanssa olen saanut lähteä tuolta parikin kertaa.Annetaan ymmärtää,ettet ole muuta kuin kuluja kun kerran työtön olet.Viedään ihmisarvo ja poljetaan maan rakoon.Kyllästyttää simputus!!