Ainoa lajissaan

Suomi on ainoa lajissaan.

Suomi on ainoa hävinneellä puolella taistellut valtio mitä ei pystytty miehittämään, tätä urotekoa ei himmennä pätkääkään se jossittelu, että kyllä neukut olisi pystyneet, jos, jos, jos jne ...

Suomi oli ainoa sotaa käyvä maa Saksan puolella, joka säilytti alkuperäisen perustuslakinsa ja yhteiskunta järjestyksensä.

Sitä ei pystynyt muuttamaan, ei Hitler eikä Stalin.

Vain kolme sotaan osallistuneista valtioista Euroopassa säilytti suurimmaksi osaksi oman maa-alueensa hallinnan koko sodan ajan.
Ne olivat Suomi, Iso-Britannia ja N-liito, kaikki muut miehitettiin tai vallattiin jossakin vaiheessa.

Suomi on muuten ainoa hävinneellä puolen taistellut valtio, joka ei vielä tänäkään päivänä pyytele anteeksi sotimistaan.

Se on vahvin todiste siitä, että meitä ei ole lyöty missään vaiheessa.

Hävettää Saksan kansan puolesta sitä niiden johtajien jatkuvaa vuodesta toiseen jatkuvaa anteeksi pyytelyä ja korvausten maksamista ...
12831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

riittä joka paikkaan, niin äkkiä Natoon ja puolustus asiat kuntoon.

Äänestä
  • emme liity NATO:on, koska siellä ovat kaikki em. sadan luuserit!

    Äänestä

Hyviä pointteja. Minusta ne kertovat siitä, että ollaan onnistuttu, vaikka varmasti virheitäkin on tehty.

Aikoinaan itse kerroin ulkomaalaisille, että Helsinki ja Lontoo olivat ainoat pääkaupungit joita ei sodan aikana miehitetty. Syynä oli yleensä epäröivät tiedustelut Suomen ja NL:n välisistä suhteista ja historiasta.

Kun kylmä sota oli kuumimmillaan, saatoin kertoa amerikkalaisille miten monta sotaa Suomi on käynyt NL/Venäjää vastaan ja kysyä, ovatko amerikkalaiset sotineet NL vastaan. Se pani heidät miettimään, koska atomisodan pelko oli silloin kova.

Joskus Saksassa eräässä firmassa tapasin kavreita, jotka hiukan juotuaan alkoivat haukkua Saksan miehittäjiä. Siis amerikkalaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja kanadalaisia. Tajusin yht´äkkiä, että Länsi-Saksahan on miehitetty maa. Berliiniläiset eivät saaneet kaataa puita, koska miehittäjän komentaja kielsi. Miehitys oli siis jopa pikkuasioihin puuttumista.

Muutama vuosi sitten kävin Vilnan miehitysmuseossa. Se valaisi millaista täälläkin olisi saattanut olla, jos tapahtumat olisivat kulkeneet toisin.

Äänestä
  • Tämä on tavallaan totta, USA:lla on Euroopassa muistaakseni noin 100 000 sotilasta,
    Joista 80 %:tia on Saksassa.

    Kumminkin Saksa on Euroopan maista se, joka vähiten tarvitsee ulkopuolista turvaa itsensä puolustamiseen.

    Saksan liikekannalle panonopeus on 2 miljoonaa miestä 3 päivässä. Mihin helvettiin se jenkkejä tarvitsee.

    Toisaalta Saksa on varmaan jenkeille mieluisampi palveluspaikka kuin joku Puola tai Latvia, puhumattakaan mistään Bulgariasta.

    Mutta eikö joukot pitäisi olla ulkorajoilla, eikä vahtimassa sotilaallisesti voimakkainta jäsentä.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Tämä on tavallaan totta, USA:lla on Euroopassa muistaakseni noin 100 000 sotilasta,
    Joista 80 %:tia on Saksassa.

    Kumminkin Saksa on Euroopan maista se, joka vähiten tarvitsee ulkopuolista turvaa itsensä puolustamiseen.

    Saksan liikekannalle panonopeus on 2 miljoonaa miestä 3 päivässä. Mihin helvettiin se jenkkejä tarvitsee.

    Toisaalta Saksa on varmaan jenkeille mieluisampi palveluspaikka kuin joku Puola tai Latvia, puhumattakaan mistään Bulgariasta.

    Mutta eikö joukot pitäisi olla ulkorajoilla, eikä vahtimassa sotilaallisesti voimakkainta jäsentä.

    Saksa on tämän päivän maailmassa talousmahti, joka nojaa jättimäiseen vienti-
    teollisuuteen.

    Saksa on noussut jo maailman suurimmaksi vientimaaksi reippaastikin USA:n ohi:
    - Saksan osuus kaikesta maailman viennistä oli vuonna 2005 9,3%, USA:n - 8,7%
    ja kolmannella sijalla olevan Kiinan osuus oli 7,3%.

    Kone- ja laiteviennissä Saksan merkitys vain korostuu, sen osuus oli peräti 19,2%
    kun Japanin jälkeen kolmantena olevan USA:n osuus oli vain 12,3%.

    - Mutta Saksa kävi Jaakobin paininsa hävityn sodan jälkeen; me emme! Saksa on
    tänään yhdistynyt kansakunta; me emme!

    Äänestä

Italia ei juurikaan luovuttanut maa-alueitaan.

Suomen piti luopua perinteisestä yhteiskuntajärjestyksestään ja perustuslaistaan.
Huomaa sotasyyllisyysoikeudenkäynnit,
eduskunnan valitseminen, presidentin valitseminen, skdl:n hyväksyminen puolueeksi. Suomi oli totaalisesti Neuvostoliiton määräysvallan alla jatkosodan jälkeen.

Perustuslaki oli muokattu ehdottomasti voittajavaltioiden mielen mukaan.

Neuvostoliiton ei tarvinnut miehittää Suomea, koska se sai täyden määräysvallan Suomeen ainakin pariksi vuosikymmeneksi. Ehkä vasta Kekkosen tai Koiviston aikana Suomi käytännössä jälleen itsenäistyi.
Suomalaiset sitäpaitsi maksoivat tämän kaiken.
Tämähän oli varsinkin Neuvostoliitolle aivan "ilmainen lounas".

On aivan turha sanoa, että Suomi olisi ollut joku "erinomainen häviäjävaltio".
Suomen kansa maksoi nämä kustannukset omalla työllään.

Henkilökohtaisesti en sinua Vaka Vanha erityisesti moiti. Ei tämä ole moitetta.

Äänestä
  • 1. Euroopan mantereella sotaan osallistuneiden maiden pääkaupungeista vain Moskova ja Helsinki jäivät miehittämättä.

    2. Suomen yhteiskuntajärjestys ja perustuslaki säilyivät. Niitä muutettiin vasta 90-luvulla.

    2.2. Suomi säilyi pidempään kuin Neuvostoliitto.

    3. Neuvostoliitolla ei ole koskaan ollut täyttä määräysvaltaa Suomessa.

    4. Suomi ei antautunut ehdoitta vaan teki NL:n kanssa rauhansopimuksen, joka tosin oli epäedullinen mutta sen pykäliin rajoittui kaikki mitä neukut saivat.

    Äänestä

  • Tappis555 kirjoitti:

    1. Euroopan mantereella sotaan osallistuneiden maiden pääkaupungeista vain Moskova ja Helsinki jäivät miehittämättä.

    2. Suomen yhteiskuntajärjestys ja perustuslaki säilyivät. Niitä muutettiin vasta 90-luvulla.

    2.2. Suomi säilyi pidempään kuin Neuvostoliitto.

    3. Neuvostoliitolla ei ole koskaan ollut täyttä määräysvaltaa Suomessa.

    4. Suomi ei antautunut ehdoitta vaan teki NL:n kanssa rauhansopimuksen, joka tosin oli epäedullinen mutta sen pykäliin rajoittui kaikki mitä neukut saivat.

    "Neuvostoliitolla ei ole koskaan ollut täyttä määräysvaltaa Suomessa"

    Niin ei täyttä, vaikka Halonen ja Tuomioja kovasti koittavatkin siirtää määräysvallan itäänpäin.

    Halosen johtama ulkopolitiikka on jämähtänyt pahasti paikoilleen. Halosen ohella myös ulkoministeri Tuomioja jarruttaa kehityst', eikä Vanhasella riitä kiinnostusta asiaan.

    "Viime kädessä presidentin ja ulkoministerin on päätettävä, mitä he haluavat. Jos halutaan istua eristyksissä Venäjän kyljessä, niin mikäs siinä," Ries sanoo.

    Ja Suomen kansa maksaa.

    Äänestä

  • kehitystä kirjoitti:

    niin saadaan asiat taas kuntoon. Kun on putkessa 3 sosialistista pressaa ollut viimeisten 25 vuoden ajan, niin on totaalisesti vesitetty koko Suomen puolustus!

    On jo aika saada muutama täyspäinen remmiin.

    Äänestä

Vuosina 1939-1945 Saksa taisteli eurooppalaisen sivistyksen puolesta kansainvälistä finanssijuutalaisuutta ja bolshevismia vastaan. Siinä ei ole mitään häpeämisen aihetta.

Äänestä
  • nahkatukka NATSI!!!

    Äänestä

  • päästäsi kirjoitti:

    nahkatukka NATSI!!!

    ei ole mitään syytä hävetä, sillä oikeassahan hän on. Toisin kuin punatautisella arvostelijallaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaka Vanha kirjoitti:

Suomi on ainoa lajissaan.

Suomi on ainoa hävinneellä puolella taistellut valtio mitä ei pystytty miehittämään, tätä urotekoa ei himmennä pätkääkään se jossittelu, että kyllä neukut olisi pystyneet, jos, jos, jos jne ...

Suomi oli ainoa sotaa käyvä maa Saksan puolella, joka säilytti alkuperäisen perustuslakinsa ja yhteiskunta järjestyksensä.

Sitä ei pystynyt muuttamaan, ei Hitler eikä Stalin.

Vain kolme sotaan osallistuneista valtioista Euroopassa säilytti suurimmaksi osaksi oman maa-alueensa hallinnan koko sodan ajan.
Ne olivat Suomi, Iso-Britannia ja N-liito, kaikki muut miehitettiin tai vallattiin jossakin vaiheessa.

Suomi on muuten ainoa hävinneellä puolen taistellut valtio, joka ei vielä tänäkään päivänä pyytele anteeksi sotimistaan.

Se on vahvin todiste siitä, että meitä ei ole lyöty missään vaiheessa.

Hävettää Saksan kansan puolesta sitä niiden johtajien jatkuvaa vuodesta toiseen jatkuvaa anteeksi pyytelyä ja korvausten maksamista ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu