Olen miettinyt jo pitkään sitä miksei enää saa välittää mistään. Kun jossain mainitsee miten kurjaa on kun puita kaadetaan, ja eläimiä kuolee sukupuuttoon ihmisten takia, tai siitä miten ydindsodan uhka pelottaa. Heti alkaa tulemaan negatiivista palautetta, tyyliin: painu helvettiin puunhalaaja. Ja pahempaakin. Aivankuin heille olisi ihan sama mitä nykypäivänä tapahtuu, kunhan heillä on kaikki hyvin. Ilmeisesti nykyään pitää vain kulkea massan mukana, olla lainkaan ajattelematta maapallon ja lastemme tulavaisuutta.
eikö saa enää välittää?
Sudenmieli
22565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Nykyään monet ajattelevat vain itseään, eivätkä välitä muista. Jos joku vilpittömästi haluaa toisille vain hyvää ilman vastapalveluksia, heti epäillään, että "Tuolla on pakko olla jotain taka-ajatuksia".
Jos joku kertoo muille Jumalan sanaa, kaikki vaan ylimielisesti sanovat: "Painu ***** saarnaaja!"
Nykyään korostetaan liikaa suvaitsevaisuutta. Sekin on lopulta pelkkää välinpitämättömyyttä.
Maapallon tilasta, luonnosta, ihmisoikeuksista jne. voi välittää, vaikka ei minkään suunnan uskovainen olisikaan.
Monesti(useimmiten?) jopa "jumalaton" on humaanimpi ja ekologisempi kansalainen, kuin vaikkapa tavalliset ev.lut. kristityt.
Ja jos ihminen on oikein "hihhuli"uskovainen, niin eihän sille olekaan mitään merkitystä tämän maailman maallisilla asioilla, vaikkapa saastumisella. Kun se hänen elämänsä alkaa vasta fyysisen kuoleman jälkeen siellä Taivaassa. Ja luonnon tuhoutumisenkin sun muut sodat ja katastrofit hän näkee vain merkkinä innolla odottamastaan Jeesuksen uudesta tulemisesta ja maailmanlopusta. Ei uskovainen haluakaan yrittää poistaa näitä "lopun merkkejä"...
Ja ovathan nuo kristityt olleet innokkaasti mukana luomassa tätä välinpitämättömyyden perustaa levittämällä myyttejä siitä kuinka maailma on luotu ihmisille, kuinka luonto on ihmisen puutarha ja eläimet välineitä omaan hyvään.
Eikös kristinusko muutenkin ole yksilöiden uskonto. Omaa etuaanhan siinä tavoitellaan, taivaspaikka kiiltää silmissä. Eivät kristityt tee hyvää hyvän takia vaan koska joku muu käskee ja vain jos siitä sitten itse hyötyy...Eli ette ole sen parempia tekään.
Olen samaa mieltä. Kristityt tekevät hyviä tekoja päästäkseen taivaaseen, kun taas ne jotka eivät taivaaseen usko, tekevät sen koska haluavat.
Kun luin viestisi, rupes kyllä hieman hymyilyttämään.
Ei lopun merkkejä voi poistaa. Jumala on määrännyt miten kaikki tulee tapahtumaan.
Ymmärsinkö oikein, että yrität epätoivoisesti pelastaa tämän "maailman" ja palat helvetin tulessa, kuin menisit taivaaseen ja saisit elää iänkaikkisesti?
Jeesus kuoli myös sinun puolesta, jotta pelastuisit. Etkä ilmeisesti halua ottaa tätä armoa vastaan?
Juuri jumalattomien takia maailma menee koko ajan huonompaan suuntaan. Luonnonsuojelun avulla ei tätä "elämää" voi pelastaa. Jumala on ainoa vastaus kaikkeen.
Siinähän se on: yksi profetia on se, että kristinuskon vihaajia tulee olemaan vaan enemmän. Eikö kuulostakin hieman kornilta: ihmiset nykyään vihaavat hyvää ja rakastavat pahuutta.
Ihmettelen myös, miksi tuo Dreamer saa kaikkien haukut päällensä? Hänhän ajattelee vain hyvää. Kaikki vaan ylimielisesti torjuvat Jumalan.
...kuin, että todistit juuri väitteeni todeksi.
Hihhulin tärkein aate: Jumala on määrännyt ihanan maailmanlopun. Ei kannata epätoivoisesti pelastaa maailmaa, kun taivaspaikka häämöttää.
Uskovaiset, itsetuhoista porukkaa kautta aikojen. Ikävä kyllä tämä uskovaisten fatalismi pahimmillaan tuhoaa mahdollisuudet kunnon elämään "jumalattomiltakin".
...kuin, että todistit juuri väitteeni todeksi.
Hihhulin tärkein aate: Jumala on määrännyt ihanan maailmanlopun. Ei kannata epätoivoisesti pelastaa maailmaa, kun taivaspaikka häämöttää.
Uskovaiset, itsetuhoista porukkaa kautta aikojen. Ikävä kyllä tämä uskovaisten fatalismi pahimmillaan tuhoaa mahdollisuudet kunnon elämään "jumalattomiltakin".
Jumalattomat tuhoavat itse omat mahdollisuutensa pelastukseen. Se on itsetuhoista, jos ei ole uskossa. Nykyinen jumalattomien elämäntapa on äärettömän itsetuhoista, kun haluavat ennemmin tuhoutua Helvetissä kuin päästä Taivaaseen.
*nauraa* ei voi muuta kun päätään pudistella uskovaisille. Siis "mitä väliä vaikka maailma kuolee meidän takiamme, koska meidän ei tarvitse huolehtia siitä. Me menemme taivaaseen joka tapauksessa. te "puunhalaajat" palatte helvetin tulessa kun yritätte muuttaa jumalan luomaa, jumlaa maailmaa"
Mutta jos on syntiä välittää, ja yrittää muuttaa maailma paremmaksi, niin kyllä mä sitten mielelläni menen "helvettiin" käristymään, jos semmoista edes on... Suurin osa maailmaa tuhoavista suurista ihmisitä on Jumalan nimeen vannoneet, ja tässä sitä nyt ollaan. Kiitos Jumala
Hyvän ja pahan välinen eroavaisuus on oikeasti pieni, lähes olematon. Riippuu näkökulmasta.
Mietitäänpä vaikka uskontoa, mikäs sen tehokkaampi konsti kiihottaa ihmisiä sotaan!
Uskonto on vian mytologiaa, taikauskoa, jolla ei ole totuuden kanssa tekemistä!
"Ei lopun merkkejä voi poistaa. Jumala on määrännyt miten kaikki tulee tapahtumaan. "
Mistäs sinäkin sen tiedät? Jokainen kun muutenkin tuntuu löytävän isosta kirjasta juuri niitä merkkejä joita milloinkin haluavat...
"Jeesus kuoli myös sinun puolesta, jotta pelastuisit. Etkä ilmeisesti halua ottaa tätä armoa vastaan?"
Miksei se armo ulotu kaikkiin ihmisiin? Miksi monet hyvät, mutta "vääräuskoiset" ihmiset eivät saa kokea sitä "armoa"? Miksei usko ole tullut minua vastaan? Miksei armoa riitä kaikille?
"Juuri jumalattomien takia maailma menee koko ajan huonompaan suuntaan. Luonnonsuojelun avulla ei tätä "elämää" voi pelastaa. Jumala on ainoa vastaus kaikkeen. "
Eivät kristityt ole yhtään sen parempaa sakkia luonnonsuojelun puolesta...kenties jopa päinvastoin: kun jumala on vastaus kaikkeen, ei mistään maanpäällisestä tarvitse turhia huolehtia.
Ja kerro nyt ihmeessä miten jumala on vastaus kaikkeen? Minulle hän ei ole vastaillut mitään...
"ihmiset nykyään vihaavat hyvää ja rakastavat pahuutta."
Ja esimerkkejä löytyy..? Minusta esimerkiksi se, etteivät uskottomat, mutta muuten hyvät pääse taivaaseen, vaan joutuvat kadotukseen hyvän ja oikeudenmukaisen jumalan silmissä, on äärimmäisen pahaa ja sairasta.
Tai, että joutuisi pakon sanelemana uskomaan, sitä vasten mitä sydän todella sanoo tosiasioista, jumalan vaietessa, jotta pelastuisi. Aika pimahtanutta.
"Ihmettelen myös, miksi tuo Dreamer saa kaikkien haukut päällensä? Hänhän ajattelee vain hyvää. Kaikki vaan ylimielisesti torjuvat Jumalan"
Kyllä sellainen sälli, jonka mielestä koulussa pitäisi opettaa kreationismia, on läpeensä pimahtanut. Todisteita kreationismin puolesta? Missä? Ei missään, pelkkää paskaa.
Muuten ei millään pahalla Dreameria kohtaan, onhan hän muuten positiivinen kaveri, joita ei ole koskaan liikaa. Mutta tolkkua.
Ja kyllä asia lienee niinpäin, että jumala on torjunut lapsensa.
On kysymys maapallon pelastamisesta!! Että tulevatkin sukupolvet ja eläimet voisivat täällä viettä ihmis,ja-eläinarvoisen MAALLISEN matkansa!! Tuskin maailmanloppu nyt vielä häämöttää, koska Neptunus, (oikeinkirj.ei varmuutta)jonka ennusteet tähän astikkin pitäneet paikkansa, ennusti, että maapallo räjähtää vasta n. v.2700!! Kysymys ei ole siis pelkästään SINUSTA, minusta, tai meistä, vaan tulevistakin sukupolvista!!
Yritetään nyt ottaa ihan rauhallisesti, vaikka kuinka suututtaisi.
Antikristuksen valtakauden tuloa, Jeesuksen tulemista ja maailmanloppua ei millään luonnonsuojelulla voi hidastaa tai estää. Se on tämän asian pointti. Jos asteroidi törmää maahan, sitäkään ei voi luonnonsuojelulla estää.
Asteroidin voi toki yrittää ampua kappaleiksi, ja silloin asteroidin kappaleita voi pudota maahan.
Raamatussa lukee, että taivaalta sataa maahan "rakeita". Ne ovat hyvin todennäköisesti niitä asteroidin kappaleita.
>>>> Juuri jumalattomien takia maailma menee koko ajan huonompaan suuntaan >>>>
Minusta maailma menee aina vaan pahempaan suuntaan eri uskontojen vuoksi.
Mikä on synnyttänyt eniten sotia maailmassa ?
Eri uskonnot,
joiden pohja on kuitenkin sama, rakasta lähimmäistäsi ja usko.
Taitaa nuo uskon sisaret ja veljet käsittää sen Jumalan sanan ja uskonnolliset vertauskuvat niin kuin parhaakseen näkee.
En ole "uskovainen", mutta luulen että jos kaikki olisivat kaltaisiani, niin maailmassa ei olisi tapettu, murhattu ja pahoinpidelty yhtään ihmistä tai elollista olentoa.
(No, ehkä kuitenkin bakteereita tuhottaisiin).
Rakastan, kunnioitan, annan anteeksi .......
>>>>Raamatussa lukee, että taivaalta sataa maahan "rakeita". Ne ovat hyvin todennäköisesti niitä asteroidin kappaleita. >>>>
Missäs sadussa sanottiin että; Taivas putoaa niskaan.
Totta on että luonnonsuojelu ei paljoa auta, ei ainakaan pienten ihmisten teot. Teollisuus se on mikä jyllää .....
Ai sanotaanko naisiakin nykyään sälleiksi? Mielenkiintoista...
Onko sellainen sälli muka pimahtanut, jonka mielestä koulussa pitäisi opettaa totuutta valheen sijaan?! Sitä paitsi, uskonnontunneillahan opetetaan kreationismia. Mutta sitä pitäisi opettaa myös biologiantunneilla tuon saastaisen evoluutiovalheen sijasta.
taisteluista johtuu sodat ja epäoikeudenmukaisuudet. Tämä taistelu alkoi , missäs muualla kuin Paratiisissa ? Siellä ihminen myytiin Saatanalle, tottelemattomuuden kautta.
Perkele on sodanlietsoja ihmisten välille.
Vaikka päältäpäin näyttäisi, että ihmiset sotii keskenään, niinkuin kyllä tekevätkin, mutta mistä tulee sodat ja riidat ja kaikkinainen pahuus ihmisten keskelle, eikö vaan ihmisten himoista ja haluista?
Ihminen on täynnä mahdoton määrä haluamisia ja himoitsevaisuutta.
Raamattu opettaa, että liha on liitossa Saatanan kanssa, liha=luonnollinen luontomme. Siellä asuu vaikka mitä. Sitten on heikkoja ja vahvoja luonteita, molemmissa on vaaransa.
Heikot sortuu kuka mihinkäkin, yleensä lihallisiin haluihin ja himoihin .
Vahvat sortuu valtaan ja rahaan ja sitä kautta tulevat itsekkäiksi ja toiset "oikeuden" puolesta sotaisiksi, niinkuin nytkin on menossa valtaisat sota jäjestelyt. Ihme on jos ei sotaa syty?
Onneksi on sitten suurin osa meitä tavallisia tallaajia, jotka "pidämme" maailman niinkin hyvänä kuin se on. Tosin se on kaikki Jumalan hyvyyttä tietenkin .
Miksi se on näin, kuin se on? Jumala sen tietää ja vastaa myöskin vanhurskaasti jokisesta ihmisestä. Hänellä on meitä jokaista varten apsolyyttisen oikeudenmukainen tuomio varattuna.
Jos on uskossa Jeesukseen ja suhde Häneen kunnossa, niin Hän on Välimies, Jumalan ja ihmisen välillä . "Sentähden ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat."Raamatussa näin sanotaan !
Kosto ja viha on nyt suurimpia sodan syitä, joka koskee lähinnä Amerikkaa. Mistä tulee terrorit pahoine töinensä ? Mistä tulee viha ja katkeruus ja silmitön halu kostaa?
Kaikki tämä paha on lähtöisin Perkeleestä, joka on valhettelija ollut alusta saakka ja on valheen isä. Hän se langetti Eevankin !
Sota on todellisuudessa Jumalan ja Saatanan välillä. Mutta se loppuu kyllä joskus, kunhan aika on täytetty.
Ilmastyskirjassa sanotaan, että: Saatana sidotaan tuhanneksi vuodeksi ja heitetään helvettiin jossa sen kotipaikka oikeasti onkin.
Helvetti onkin valmistettu Perkelettä ja hänen enkeitään varten, ei sitä koskaan ole ihmistä varten tehtykkään. Valitettvasti sinne vaan joutuu kaikki ne, jotka ovat Saatanan kannattajia ja seuraajia. Raamattu niin asian ilmoittaa !
Ai että neitokaisia sitä?
Anteeksi, jotenkin yhdistin sinut erääseen kohtaamaani stereotypiaan: parinkympin tienoilla oleva uskonsa äskettäin löytänyt tärähtänyt tai aivopesty totuuttansa ilman minkäänlaisia todisteita julistava sälli...
Mutta et ole vieläkään osannut todistaa kreationismia oikeaksi tiedoksi.
Evoluutio ja kreationismi -palstalta vaikkapa Tulisielun kirjoittamat jutut. Mielestäni hän on osannut perustella luomisopin oikeellisuuden aika hyvin.
Mietipä näitä:
"Sielullinen ihminen ei ole voinut kehittyä sieluttomasta apinasta."
"Jos evoluutio olisi totta, ei olisi olemassa mitään uskontoja, eikä olisi olemassa sellaisia käsitteitä kuin moraali ja etiikka."
Miten ihmeessä sitten todistat, että ihmisellä on sielu?
Uskontoja on ollut olemassa yli satatuhatta vuotta ja kaikissa on omat jumalansa, henkensä, olionsa, voimansa...ovatko ne kaikki sitten olemassa? vai miten ne todistavat kristinuskon jumalan ainoaksi oikeaksi?
Onko kaikki abstrakti(sitä on paljon...)mitä ihmisen mielikuvitus pystyy luomaan siis olemassa?
Vai mitä haluat oikein sanoa?
maailmaa luodessaan saada kaikille ajatteleville sellainen "omatunto", joka olisi estänyt kaikenlaisen saastuttamisen ja tappamisen.
Ehkä silloin nuokin teollisuuden viisaat kehittäjät olisivat keksineet alusta alkaen luonnonystävällisiä tehtaita ja menetelmiä ja ihmiset eivät tappaisi toisiaan tai eläimiä.
Pienen ihmisen on nykyisin vaikea tehdä enää mitään....
Paitsi opettaa lapsiaan kaikenlaiseen hyvään. Tämä tie on vain liian hidas enää pelastamaan maapalloa.