Sattuneesta syystä katselen useimmiten piipiisiin ohjelmia vaikka en kieltä ymmärräkään. Piipiisii panee ensimmäiset asiat ensimmäiseksi eli piipiisiin mainosrutkutuksen mahdollisimman usein. Sitä taas ei kuuntele pirukaan, sillä aikaa katson jotain muuta kanavaa josta en myöskään ymmärrä mitään.
Pakostakin tulee välillä katsoneeksi suomen kanavia, minkä täten häveten tunnustan. Pistipä silmääni semmonenkin pläjäys että haluatteko te amatöörit neuvoa meitä toimittajia. Taisi päästä ykköseltä.
Suoraan ja selvästi sanottuna en halua. Suomimedian toimittajat ovat avun ulottumattomissa. Kaikki joilla on oma tahto, on savustettu ulos ja jäljelle jääneet joo-miehet on peloteltu järjiltään jatkuvan lopputilin uhalla.
Erityisen lämmin muisto on jäänyt 90-luvulta kun joku työpaikkansa puolesta kynsin hampain taisteleva ”toimittaja” haastatteli pääministeriä, taisi olla tuhoaho:
Herra tasavallan pääministeri…
Meinasin kuolla nauruun. Voiko muuten toimittajan saattaa edesvastuuseen nauruuntappamisyrityksestä?
Eipä silti, minä olen mennyt mukaan tähän Uuteen Poliittiseen Kyldyyriin, ostan herratasavallan virallisia urheilusukkia, kun niitä saa lähikaupasta, enkä viitsi sukkien takia lähteä kylille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.