Pyhät ilman välittäjää

Jeesus poistuu pyhäköstä suoritettuaan kansansa puhdistamisen. Sen jälkeen jokainen pelastettu seisoo ilman välittäjää. Miksi näin? Koska välitystyö on päättynyt, eikä välittäjää tarvita. Jumalan lapset kastetaan kuitenkin ahdistuksen kasteella, Jaakobin ahdistus valtaa Jumalan lapset. mutta he ovat vaa'alla punnitut ja kestäviksi havaitut. Jumalattomat saavat riuhua paholaisen yllyttäminä kaikessa vihassaan pyhiä vastaan, mutta he eivät voi läpäistä enkelien suojamuuria. Pyhät huutavat ja huokaavat pelastusta taivaasta ja silloin näkyy Ihmisen Pojan merkki taivaalla....
35428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jaakobin ahdistus koskee kotimaahansa palannutta Jaakobia eli Israelia, kuten profeetta Jeremian kirjasta selvästi voimme lukea. Jeremian kirjan 30. luku puhuu Israelin ja Juudan kansan pelastuksesta sekä paluusta ahdistuksen jälkeen omaan maahansa, vaikka White on virheellisesti ”hengellistänyt” kuvauksen koskemaan adventisteja/kristittyjä. Jeremia siis ennustaa näistä päivistä, jolloin Israel on osaksi jo saanut palata omaan maahansa, mutta myös tulevaisuudesta, ”Jaakobin ahdistuksesta”, johon kansa vielä kotimaahansa palattuaankin joutuu.

”1. Sana, joka tuli Herralta Jeremialle ja kuului näin:
2. "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Kirjoita kirjaan kaikki sanat, jotka minä olen sinulle puhunut.
3. Sillä tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä palautan kansani Israelin ja Juudan poisviedyt, sanoo Herra. Minä palautan heidät takaisin maahan, minkä olen antanut heidän isilleen, ja he saavat sen omakseen."
4. Nämä ovat ne sanat, jotka Herra on puhunut Israelista ja Juudasta.
5. Hän sanoi: "Kauhun huuto kuuluu: Voi hirveää, rauhaa ei ole!
6. Kysykää ja katsokaa: Synnyttääkö miehenpuoli? Miksi näen kaikkien miesten pitelevän käsin lanteitaan synnyttävien tavalla, ja miksi ovat kaikkien kasvot käyneet kalpeiksi?
7. Voi! Suuri on se päivä, ei ole toista sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä.
8. Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä särjen ikeen sinun kaulastasi ja katkaisen sinun siteesi. Muukalaiset eivät enää tee heitä orjikseen,
9. vaan he saavat palvella Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastaan, jonka minä heille herätän.
10. Palvelijani Jaakob, älä pelkää, sanoo Herra, älä säiky, Israel. Minä pelastan sinut kaukaisesta maasta, sinun jälkeläisesi heidän pakkosiirtolaisuutensa maasta. Jaakob on palaava, elävä rauhassa ja turvassa, kenenkään uhkaamatta heitä.
11. Minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden keskuuteen olen sinut hajottanut. Sinusta minä en kuitenkaan tee loppua: Minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta en sinua jätä” Jer. 30:1-11.

Äänestä
  • että UT ottaa Jeremian ennustukset ja siirtää niiden toteutumisen kristilliseen seurakuntaan? Lue vaikka Hepr. 8. luku.

    Äänestä

  • huomannut kirjoitti:

    että UT ottaa Jeremian ennustukset ja siirtää niiden toteutumisen kristilliseen seurakuntaan? Lue vaikka Hepr. 8. luku.

    Heprealaiskirjeen kirjoittaja opettaa heprealais- eli juutalaiskristittyjä, joita nykypäivänä sanottaisiin messiaanisiksi, seuraavasti:

    "1. Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
    2. tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.
    3. Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista.
    4. Jos hän siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja,
    5. ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin".
    6. Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
    7. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
    8. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
    9. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.

    10. SILLÄ TÄMÄ ON SE LIITTO, JONKA MINÄ TEEN ISRAELIN HEIMON KANSSA NÄIDEN PÄIVIEN JÄLKEEN, SANOO HERRA: MINÄ PANEN LAKINI HEIDÄN MIELEENSÄ, JA KIRJOITAN NE HEIDÄN SYDÄMIINSÄ, JA NIIN MINÄ OLEN HEIDÄN JUMALANSA, JA HE OVAT MINUN KANSANI.
    11. JA SILLOIN EI ENÄÄ KUKAAN OPETA KANSALAISTAAN EIKÄ VELI VELJEÄÄN SANOEN: 'TUNNE HERRA'; SILLÄ HE KAIKKI, PIENIMMÄSTÄ SUURIMPAAN, TUNTEVAT MINUT.
    12. SILLÄ MINÄ ANNAN ANTEEKSI HEIDÄN VÄÄRYYTENSÄ ENKÄ ENÄÄ MUISTA HEIDÄN SYNTEJÄNSÄ."
    13. SANOESSAAN "UUDEN" HÄN ON JULISTANUT ENSIMMÄISEN LIITON VANHENTUNEEKSI; MUTTA SE, MIKÄ VANHENEE JA KÄY IÄLLISEKSI, ON LÄHELLÄ HÄVIÄMISTÄÄN." Hepr. 11:1-13.

    Sanomalla on kaksi merkitystä. Hengellinen merkitys sillä on Uuden liiton seurakunnalle, sekä juutalausille, nykykielellä messiaanisille, joille se alun perin on suunnattu, että muihin kansoihin kuuluville uskoville. Yhtä selvästi sillä on kuitenkin KIRJAIMELLINEN MERKITYS Jumalan omaisuuskansalle, Israelille. Heprealaiskirjeen kirjoittaja lainaa suoraan Jeremian 31. lukua, jossa Jumala lupaa tehdä uuden liiton myös Israelin kanssa. Varmemmaksi vakuudeksi tämä toistetaan vielä Uuden liiton seurakunnalle, jotta se varmasti tulisi ymmärretyksi. Heprealaisilla, eli juutalaisilla uskovilla, messiaanisilla, ei varmastikaan ollut vaikeutta ymmärtää tätä kaksoissanomaa. Meillä muihin kansoihin kuuluvilla uskovilla, varsinkin näköjään adventisteilla, on tässä selvästi ymmärtämisvaikeuksia.

    Paavali opettaa muihin kansoihin kuuluvia kristittyjä Israelin kohtalosta Roomalaiskirjeessä seuraavasti:

    "1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
    3. "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
    4. Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
    5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
    6. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
    7. Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,
    8. niinkuin kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti".
    9. Ja Daavid sanoo: "Tulkoon heidän pöytänsä heille paulaksi ja ansaksi ja lankeemukseksi ja kostoksi,
    10. soetkoot heidän silmänsä, etteivät he näkisi; ja paina yhäti heidän selkänsä kumaraan".
    11. Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen.
    12. Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!” Room. 11:1-12.

    Siis, sekä heprealaisille, että muihin kansoihin kuuluville Uuden liiton uskoville vakuutetaan, ettei Jumala ole hylännyt, eikä hylkää omaa kansaansa Israelia lopullisesti.

    Äänestä

  • uudelle ja vanhalle kirjoitti:

    onkin se, että Israelille annettu ennustus toteutui heprealaiskirjeen mukaan kristilliselle seurakunnalle, koska Jeesus on Israel, eikä juutalaiselle kansakunnalle.

    Jumalalla on kaksi eri kansaa maan päällä? En usko tuohon, koska Paavali sanoo, että Jumalalla on vain yksi kansa, Jumalalle uskollinen kristillinen seurakunta. Juutalaiset kansakuntana eivät ole enää Jumalan kansa. He itse sanoutuivat siitä irti sanomalla Jeesukselle, että heillä keisari Roomassa eikä kuningasta taivaassa. Yksilöinä juutalainen voi pelastua ja pelastuu kuten me muutkin, mutta suurin osa kristittyjä on väärässä opettaessaan, että juutalaisvaltio Palestiinassa olisi yhä Jumalan kansa. Ei ole eikä tule olemaan.

    Äänestä

  • pointtini kirjoitti:

    onkin se, että Israelille annettu ennustus toteutui heprealaiskirjeen mukaan kristilliselle seurakunnalle, koska Jeesus on Israel, eikä juutalaiselle kansakunnalle.

    Sanot, että Jeesus on Israel. Välillä taas hän Mikael? Mistä nämä nimet tulevat Jeesukselle????????

    Äänestä

  • huomannut kirjoitti:

    että UT ottaa Jeremian ennustukset ja siirtää niiden toteutumisen kristilliseen seurakuntaan? Lue vaikka Hepr. 8. luku.

    Adventisti katsoo vain yhdellä silmällään kerrallaan, eikä näe asioita stereona. Paavali puhuukin tuossa kohden hebrealaisille. Muuallakin Paavali pyuhuu juutalaisista eritavoin kuin pakanoista.Ef.2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
    10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
    11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
    12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
    13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
    14. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
    15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
    16. ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
    17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
    18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
    19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
    20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
    21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
    22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Paavali;"Että näet pakanatkin...." Ja te kuvittelette että vain pakanat!!!!!??? Paavali erottelee pakanoiden pelastuvan uskon kautta "lähelle" ja Israelille tuo pelastus on jo lupauksen kautta.   

    Galatalaiskirje:
    3:8 Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi." Tuossakin on sanottu vain pakanoista "PAKANAT USKOSTA". >Raamattuhan on KIRJOITETTU siksi että siellä asiat ovat kerrottu eikä meidän luulomme!? EIKÄ mitään vastaavaa ominaisuutta ole annettu ELLEN G: WHITEN KIRJOITTAMILLE ASIOILLE, vaikka niitä olisi kuinka paljon. SE on juuri se, jonka vuoksi kristityt eivät tunnusta Ellenin profeetallisuutta;VALTUUKSIEN PUUTE!

    Äänestä

  • pointtini kirjoitti:

    onkin se, että Israelille annettu ennustus toteutui heprealaiskirjeen mukaan kristilliselle seurakunnalle, koska Jeesus on Israel, eikä juutalaiselle kansakunnalle.

    On se kummaa, että adventisti näkee vain yhden asian kerrallaan! Jeesuksesta luvataan, että HÄN ON ISRAELIN LUNASTAJA. Jos Jeesus ei sitä olekaan, niin olisikin sanottu, että HÄN on pakanoiden lunastaja. Mutta molemmat on otettu ssamaan lauseeseen ;Jesaja:
    49:6 hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti. Ja tuon takia ,että homma toteutuisi, Israel on paaduttanut sydämensä. Sillä kun Israel ottaa Jeesuksen vastaan lopuksi, on kaikki ohi. Näinhän olisi asia ollut jo heti ensi käynnillä!!!! ROOM:11:11 Minä siis sanon: eivät kaiketi he ole sitä varten kompastuneet, että lankeaisivat? Pois se! Vaan heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen.
    11:12 Mutta jos heidän lankeemuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän vajautensa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä... ADVENTISM;I hylkää kaiken totuuden opettamisen näistä asioista korvausteologiaansa tukeakseen. Ja korvausteologia on muiden adventismin perusoppien edellytys. Jos he ottaisivat yhdessä kohden totuuden oppiinsa, heihän koko oppijärjestelmänsä romahtaisi kuin korttitalo, KOSKA SE ON SITEN HANKALASTI rakennettu oppi, että kun kaikki nyt liittyy teillä kaikkeen vääristelyn vuoksi, niin totuuden kautta nuo liitokset vesitiiviistä opista purkeaisivat.Teidän kirkkonne on savijaloilla seisova MUUMIO. Teoploginne sen ehkä aavistavat, ja siksi he eivät sallisi teidän opeistanne keskusteltavan. Hehän vedättävät puheen aina pois "heihin itseensä" yksityisinä henkilöinä. Näin he toimivat kuin houkutuslinnukkeina .Kyllä Taavi sen tietää!

    Äänestä

  • tarkoittaa? kirjoitti:

    Sanot, että Jeesus on Israel. Välillä taas hän Mikael? Mistä nämä nimet tulevat Jeesukselle????????

    Hoos. 11:1 ja Matt. 2:15 niin huomaat, että Israelia koskeva teksti toteutuu Jeesuksessa. KOKO Vanha testamentti on ennustusta Jeesuksen elämästä (Luuk. 24:27, 44)

    Äänestä

  • YKSISILMÄISELLE kirjoitti:

    Adventisti katsoo vain yhdellä silmällään kerrallaan, eikä näe asioita stereona. Paavali puhuukin tuossa kohden hebrealaisille. Muuallakin Paavali pyuhuu juutalaisista eritavoin kuin pakanoista.Ef.2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
    10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
    11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
    12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
    13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
    14. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
    15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
    16. ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
    17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
    18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
    19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
    20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
    21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
    22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Paavali;"Että näet pakanatkin...." Ja te kuvittelette että vain pakanat!!!!!??? Paavali erottelee pakanoiden pelastuvan uskon kautta "lähelle" ja Israelille tuo pelastus on jo lupauksen kautta.   

    Galatalaiskirje:
    3:8 Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi." Tuossakin on sanottu vain pakanoista "PAKANAT USKOSTA". >Raamattuhan on KIRJOITETTU siksi että siellä asiat ovat kerrottu eikä meidän luulomme!? EIKÄ mitään vastaavaa ominaisuutta ole annettu ELLEN G: WHITEN KIRJOITTAMILLE ASIOILLE, vaikka niitä olisi kuinka paljon. SE on juuri se, jonka vuoksi kristityt eivät tunnusta Ellenin profeetallisuutta;VALTUUKSIEN PUUTE!

    *kristityille*, jotka tulivat heprealaisesta taustasta.

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    Hoos. 11:1 ja Matt. 2:15 niin huomaat, että Israelia koskeva teksti toteutuu Jeesuksessa. KOKO Vanha testamentti on ennustusta Jeesuksen elämästä (Luuk. 24:27, 44)

    Sekä myös=> 6:11. Myös sinun varallesi, Juuda, on asetettu elonleikkuu, silloin kun minä käännän kansani kohtalon. Kaikki profeetat puhuvat Israelin luopumuksesta ja sen päättymisestä lopuksi

    Äänestä

  • pari tuhatta vuottako? kirjoitti:

    Sekä myös=> 6:11. Myös sinun varallesi, Juuda, on asetettu elonleikkuu, silloin kun minä käännän kansani kohtalon. Kaikki profeetat puhuvat Israelin luopumuksesta ja sen päättymisestä lopuksi

    Jeesus itse sanoi, että KAIKKI Vanhassa testamentissa viittaa häneen, siis myös tuo teksti.

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    Hoos. 11:1 ja Matt. 2:15 niin huomaat, että Israelia koskeva teksti toteutuu Jeesuksessa. KOKO Vanha testamentti on ennustusta Jeesuksen elämästä (Luuk. 24:27, 44)

    Vai oletko muuten vain yksinkertainen? Pitääkö sinulle selittää, että ensimmäinen, hyvin kirjaimellinen toteutuminen on luettavissa 2. Mooseksen kirjan alkuluvuista, kun Israelin kansa lähtee Egyptistä ja että saman ennustuksen toinen toteutuminen oli se, kun Jeesus vanhempiensa kanssa oli maanpaossa Egyptissä, mutta ettei Israelin kansa ja Jeesus silti ole sama asia.

    Isä on Jumala, Luoja ja Jeesus Jumalan poika, Lunastaja. Kumpikaan heistä ei silti ole Israel, lunastettava. Katsopa vaikka näitä kahta raamatunpaikkaa:

    "Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen Lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä." Jes. 44:6.

    tai

    ”5. Nyt sanoo Herra, joka on äitini kohdusta asti valmistanut minut palvelijakseen kääntämään Jaakobin hänen puoleensa ja kokoamaan Israelin hänen omakseen. Minä olen arvokas Herran silmissä, ja minun Jumalani on tullut minun voimakseni.
    6. Hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle minun palvelijani, saattaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut kansojen valoksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.
    7. NÄIN SANOO HERRA, ISRAELIN LUNASTAJA, HÄNEN PYHÄNSÄ, SYVÄSTI HALVEKSITULLE, KANSAN INHOAMALLE, VALTIAITTEN ORJALLE: KUNINKAAT NÄKEVÄT SEN JA NOUSEVAT SEISOMAAN, RUHTINAAT NÄKEVÄT JA KUMARTUVAT MAAHAN HERRAN TÄHDEN, JOKA ON USKOLLINEN, ISRAELIN PYHÄN TÄHDEN, JOKA ON SINUT VALINNUT.
    8. Näin sanoo Herra: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. Minä olen valmistanut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, saattamaan ennalleen maan, jakamaan hävitetyt perintöosat,
    9. sanomaan vangituille: "Käykää ulos!" ja pimeässä oleville: "Tulkaa esiin!" Teiden varsilta he löytävät laitumen, kaikki kalliokukkulat ovat heillä laidunpaikkoina.
    10. Heille ei tule nälkä eikä jano, hietikon helle ja aurinko ei satu heihin, sillä heidän Armahtajansa johdattaa heitä ja vie heidät vesilähteille.
    11. Minä teen kaikki vuoreni teiksi, minun valtatieni kulkevat korkealla.
    12. Katsokaa kuinka he tulevat kaukaa! Nuo pohjoisesta, nuo lännestä, nuo Siinimin maalta!” Jes. 49:5-12.

    Ajattelin ensin ottaa esimerkiksi vain 7. jakeen, joka puhuu Israelin Lunastajasta, mutta tarkastellessani jaekokonaisuutta huomasin sen sisältävän monenkertaista profetiaa, eli ainakin 1) Kristusta ja hänen lunastustyötä korkevaa profetiaa, 2) Israelin kansan senhetkiseen tilanteeseen soveltuvaa sanomaa, 3) Uuden liiton seurakuntaa koskevaa kuvausta sekä vielä 4) Israelin kansan hajotuksen jälkeen viimeisinä, eli näinä päivinä tapahtuvaa kokoamista takaisin omaan maahansa.

    Ei siis pidä vetää yksisilmäisiä johtopäätöksiä rikkaasta profetian sanasta, jolla voi olla monta eri toteutumista.

    Äänestä

  • kuin piru raamattua kirjoitti:

    Vanhaa testamentti kuin piru Raamattua? Hänhän se sanoo, että Hoos. 11:1 puhuu Jeesuksesta. Lue tekstit.

    Äänestä

  • Matteus kirjoitti:

    Vanhaa testamentti kuin piru Raamattua? Hänhän se sanoo, että Hoos. 11:1 puhuu Jeesuksesta. Lue tekstit.

    Väännetään nyt vielä kerran rautalankamalli:

    Tämä oli Hoosean aikana jo toteutunut historiallinen tapahtuma Israelin kansan kohdalla ja se toteutui profetiana Jeesuksen kohdalla.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Väännetään nyt vielä kerran rautalankamalli:

    Tämä oli Hoosean aikana jo toteutunut historiallinen tapahtuma Israelin kansan kohdalla ja se toteutui profetiana Jeesuksen kohdalla.

    Jeesus on Israel. Tätä sanotaan typologiaksi.

    Äänestä

  • kuin piru raamattua kirjoitti:

    Vai oletko muuten vain yksinkertainen? Pitääkö sinulle selittää, että ensimmäinen, hyvin kirjaimellinen toteutuminen on luettavissa 2. Mooseksen kirjan alkuluvuista, kun Israelin kansa lähtee Egyptistä ja että saman ennustuksen toinen toteutuminen oli se, kun Jeesus vanhempiensa kanssa oli maanpaossa Egyptissä, mutta ettei Israelin kansa ja Jeesus silti ole sama asia.

    Isä on Jumala, Luoja ja Jeesus Jumalan poika, Lunastaja. Kumpikaan heistä ei silti ole Israel, lunastettava. Katsopa vaikka näitä kahta raamatunpaikkaa:

    "Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen Lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä." Jes. 44:6.

    tai

    ”5. Nyt sanoo Herra, joka on äitini kohdusta asti valmistanut minut palvelijakseen kääntämään Jaakobin hänen puoleensa ja kokoamaan Israelin hänen omakseen. Minä olen arvokas Herran silmissä, ja minun Jumalani on tullut minun voimakseni.
    6. Hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle minun palvelijani, saattaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut kansojen valoksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.
    7. NÄIN SANOO HERRA, ISRAELIN LUNASTAJA, HÄNEN PYHÄNSÄ, SYVÄSTI HALVEKSITULLE, KANSAN INHOAMALLE, VALTIAITTEN ORJALLE: KUNINKAAT NÄKEVÄT SEN JA NOUSEVAT SEISOMAAN, RUHTINAAT NÄKEVÄT JA KUMARTUVAT MAAHAN HERRAN TÄHDEN, JOKA ON USKOLLINEN, ISRAELIN PYHÄN TÄHDEN, JOKA ON SINUT VALINNUT.
    8. Näin sanoo Herra: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. Minä olen valmistanut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, saattamaan ennalleen maan, jakamaan hävitetyt perintöosat,
    9. sanomaan vangituille: "Käykää ulos!" ja pimeässä oleville: "Tulkaa esiin!" Teiden varsilta he löytävät laitumen, kaikki kalliokukkulat ovat heillä laidunpaikkoina.
    10. Heille ei tule nälkä eikä jano, hietikon helle ja aurinko ei satu heihin, sillä heidän Armahtajansa johdattaa heitä ja vie heidät vesilähteille.
    11. Minä teen kaikki vuoreni teiksi, minun valtatieni kulkevat korkealla.
    12. Katsokaa kuinka he tulevat kaukaa! Nuo pohjoisesta, nuo lännestä, nuo Siinimin maalta!” Jes. 49:5-12.

    Ajattelin ensin ottaa esimerkiksi vain 7. jakeen, joka puhuu Israelin Lunastajasta, mutta tarkastellessani jaekokonaisuutta huomasin sen sisältävän monenkertaista profetiaa, eli ainakin 1) Kristusta ja hänen lunastustyötä korkevaa profetiaa, 2) Israelin kansan senhetkiseen tilanteeseen soveltuvaa sanomaa, 3) Uuden liiton seurakuntaa koskevaa kuvausta sekä vielä 4) Israelin kansan hajotuksen jälkeen viimeisinä, eli näinä päivinä tapahtuvaa kokoamista takaisin omaan maahansa.

    Ei siis pidä vetää yksisilmäisiä johtopäätöksiä rikkaasta profetian sanasta, jolla voi olla monta eri toteutumista.

    """"""""hyvin kirjaimellinen toteutuminen on luettavissa 2. Mooseksen kirjan alkuluvuista, kun Israelin kansa lähtee Egyptistä ja että saman ennustuksen toinen toteutuminen oli se, kun Jeesus vanhempiensa kanssa oli maanpaossa Egyptissä, mutta ettei Israelin kansa ja Jeesus silti ole sama asia.""""" Jeesuksen koko elämä oli profetioden täyttämistä. Jeesuksen laåpsuus oli Israelin erämaavaelluksen täyttämistä luvattuun maahan tuloon asti. Paavali puhuu "rikkomisten vuoksi jälkeenpäin annetuista laeista. Jeesuksessa toteutuivat nuokin erämaavaelluksen asiat. "UTssa toistetaan todistus tästä asiasta sanoin "Egyptistä minä kutsuin poikani". Jeesus kulki uudelleen nuo Israelin reitit "korjaten sen tekemät erheet tuon matkan aikana. NIIMPÄ JEESUKSELLE EI TULLUT NIITÄ LAKEJA; JOTKA tulivat Israelille rikkomisten vuoksi. NE EIVÄT JEESUSTA koskeneet. Sapattilait ja Jumalanpalveluslait olivat eräs tällainen. Samoin muistakaapa, että Jeesuksen vanhemmat asettuivat paluun jälkeen Pakanain alueelle asumaan. Tämä siksi, että Israeli tultua luvattuun maahansa, heillä astui koko laki voimaan kun he ASETTUIVAT ASUMAAN omaan maahansa. Jeesuksella ei näin verraten tullut laki viralliseksi . Jeesus myös itse sanoi että " ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesänsä, muttaa Ihmisen Pojalla ei ole missä päänsä kallistaa." Jordanilla Jeesus täytti kaiken vanhurskauden siten, että kun Mooses ei saavuttanut luvattua maata, ja Mooseksen työ päättyi JORDANILLE, niin JEESUKSEN työ alkoi siitä kohden missä Mooseksen työ päättyi. Vertauskuva on moniselitteinen kuvaten myös UUDEN LIITON uutta ulottuvuutta eri olotilaan kuin Mooseksen liitto. Uusi Liitto on ikuisuutta varten. Tässä oli samalla kerrottuna se, kuinka Jeesus oli Sapatin Herruuden saavuttanut. Jeesuksen toiminnan aloitus oli PAASTO erämaahan siirtyen JORDANIN TUOLLE PUOLEN vertauskuvaten Israelin 40 vuotta erämaassa ja langeten siellä kiusaamaan Herraa.

    Äänestä

  • siis -> kirjoitti:

    Jeesus on Israel. Tätä sanotaan typologiaksi.

    Profetian kolmas (tai toinen, jos ajatellaan, että Hoosean aikana ensimmäinen oli jo historiaa) on ennustettu Jesalan 11. luvussa. Lue tarkoin erityisesti 11. jae:

    Messias ja hänen valtakuntansa

    1. Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristaan.
    2. Hänen päällään on Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen Henki, neuvon ja voiman Henki, tiedon ja Herran pelon Henki.
    3. Hän haluaa Herran pelkoa. Hän ei tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvakuulolta,
    4. vaan tuomitsee köyhät vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille. Suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa laittoman* huultensa henkäyksellä.
    5. Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side.
    6. Silloin susi majailee karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä. Vasikka, nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja poikanen niitä paimentaa.
    7. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut makaavat yhdessä, ja leijona syö rehua kuin nauta.
    8. Imevä lapsi leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
    9. Missään minun pyhällä vuorellani ei tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, kuten vedet peittävät meren.
    10. Sinä päivänä kansat etsivät Iisain juurrivesaa, joka on kansojen lippuna, ja hänen pyhäkkönsä on oleva kunniaa täynnä.

    Israelin toinen kokoaminen

    11. SINÄ PÄIVÄNÄ HERRA VIELÄ TOISEN KERRAN OJENTAA KÄTENSÄ HANKKIAKSEEN ITSELLEEN KANSANSA JÄÄNNÖKSEN, JOKA ON JÄLJELLÄ ASSURISSA, EGYPTISSÄ, PATROKSESSA, KUUSISSA (ETIOPIASSA), EELAMISSA, SINEARISSA, HAMATISSA JA MERENSAARILLA.
    12. Hän nostaa viirin kansoille ja kokoaa Israelin karkotetut miehet, ja Juudan hajotetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä.

    *11:4 Kirkkoraamattu: jumalattomat. Tässä on yksikkö RaaShaa’=laiton, väärintekijä, jumalaton, se on Antikristus.

    Äänestä

"...Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Vielä uskon, että Jeesus on luotettava Herramme. Hän on luvannut olla kanssamme kaikki päivät eikä vain lopun aikaan asti, paitsi muutamina päivinä tai viikkoina vähän ennen Ihmisen Pojan paluuta. Tulevaisuuden jätän Jeesuksen käsiin. Uskon häneen ja luotan itseni hänelle kuten Ps. 23:n kirjoittaja.

Äänestä
  • mutta kyse olikin välitystehtävästä ja sen päättymisestä.

    Äänestä

  • luonamme kirjoitti:

    mutta kyse olikin välitystehtävästä ja sen päättymisestä.

    "mutta kyse olikin välitystehtävästä ja sen päättymisestä." on väite vailla raamatullista perustusta.

    Kun noin todistat itsestäsi ja kirkkonne opista on selvää, etten voi tuollaisen uskojaa sanoa sisarekseni enkä uskonveljekseni hyvällä tahdollakaan. Emme ole edes saamassa uskonnossa. Teidän oppinne eroaa kristinuskosta yhtä paljon kuin juutalaisuus tai islami. Jos tuon oppinne takia joudutte vainotuiksi muiden väärille annettujen ennustusten mukaan en voi olla teidän puolestanne enempää pahoillani kuin muistakaan vääristä.

    Äänestä

  • vailla perustusta kirjoitti:

    "mutta kyse olikin välitystehtävästä ja sen päättymisestä." on väite vailla raamatullista perustusta.

    on Ilm. 15:5-8.

    Äänestä

  • hankala juttu kirjoitti:

    Kun noin todistat itsestäsi ja kirkkonne opista on selvää, etten voi tuollaisen uskojaa sanoa sisarekseni enkä uskonveljekseni hyvällä tahdollakaan. Emme ole edes saamassa uskonnossa. Teidän oppinne eroaa kristinuskosta yhtä paljon kuin juutalaisuus tai islami. Jos tuon oppinne takia joudutte vainotuiksi muiden väärille annettujen ennustusten mukaan en voi olla teidän puolestanne enempää pahoillani kuin muistakaan vääristä.

    ovat aina olleet vainottuja, ja vainon ovat pistäneet pystyyn maailmanmieliset ja luopiot.

    Äänestä

  • Jumalan omat kirjoitti:

    ovat aina olleet vainottuja, ja vainon ovat pistäneet pystyyn maailmanmieliset ja luopiot.

    Sanasi ovat ristiriitasia, jos ne merkitsevät tweidät oikeassaoleviksi. Sitten ovat jehovan todistajat, muslimit, ja mormoonitkin oikeassa. Te olette samassa korissa heidän kanssaan tuolla yhteisellä tunnuksella! Voi kun on vaikeaa tulkita, kuka teistä neljästä olisi se kaikkein oikein!!

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    on Ilm. 15:5-8.

    Ei Ilmestyskirjan 15. luvussa mitään välittäjän tehtävästä tai sen loppumisesta puhuta. Se on teidän luuloanne:

    "5. Ja sen jälkeen minä näin: todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin;
    6. ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän vitsausta, lähtivät temppelistä, puettuina puhtaisiin, hohtaviin pellavavaatteisiin ja rinnoilta vyötettyinä kultaisilla vöillä.
    7. Ja yksi niistä neljästä olennosta antoi niille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja iankaikkisesti.
    8. Ja temppeli tuli savua täyteen Jumalan kirkkaudesta ja hänen voimastansa, eikä kukaan voinut mennä sisälle temppeliin, ennenkuin niiden seitsemän enkelin seitsemän vitsausta oli käynyt täytäntöön." Ilm. 15:5-8.

    Äänestä

  • kerran todettiin kirjoitti:

    Siinähän selkeästi kuvaillaan taivaan pyhäkön palveluksen päättyminen. Missäs Jeesus on välimiehenä? Lue Hepr. 8:1-2.

    Äänestä

  • ongelmaa aiheuttava sanasi kirjoitti:

    Sanasi ovat ristiriitasia, jos ne merkitsevät tweidät oikeassaoleviksi. Sitten ovat jehovan todistajat, muslimit, ja mormoonitkin oikeassa. Te olette samassa korissa heidän kanssaan tuolla yhteisellä tunnuksella! Voi kun on vaikeaa tulkita, kuka teistä neljästä olisi se kaikkein oikein!!

    ne ihmiset, jotka ovat kaikkein lähinnä Jeesusta (ovat missä ovat), joutuvat niiden vainoamiksi, jotka väittävät olevansa uskovia. Näin on ollut aina. Lue vaikka 1Tess. 2:14-16 esimerkkinä. Se, että sinä et hyväksy adventistia kristityksi, ei merkitse todellisuudessa yhtään mitään, koska Jumalahan asian ratkaisee emmekä me.

    Äänestä

  • mitään ristiriitaa kirjoitti:

    Ristiriitaa kerrakseen, kun teidän toimenne ovat kristittyjen joukossa joista olette ovet paukkuen lähteneet. Ja sitten käytätte sitä perustaa työnne tukena, joka on tehty monien sukupolvien aikana kristittyjen toimesta, joita vastaan te käytte. Te olette valmiit hajoittamaan perheetkin jolloin vaimo ei enää mene kotiinsa kysymään sitä, jota ei ymmärrä. Te saatte aikaan epäsopua perheiden sisällä ollen valmiit käännyttämään vaimon miestään vastaan. Ja eron tullessa on käynyt, että sama käännyttäjäpastori vielä ottaa tuon eronneen naisen vaimokseen. Näinhän asia periaatteessa kulkee. Ei puhettakaan että teidän toimenne johtaisi siihen, mihin lain on tarkoitettu johtavan vaan yleensä päinvastaiseen eli epäsopuun. Tiedän itse yhden perheen jossa tyttären toimet ovat koko suvun suru hänen liityttyään adventisteihin ja on nyt adventitilähetyssaarnaajan puoliso Aasian lähetysmailla väärän opin levitystyössä.

    Äänestä

  • lukemaasi? kirjoitti:

    Siinähän selkeästi kuvaillaan taivaan pyhäkön palveluksen päättyminen. Missäs Jeesus on välimiehenä? Lue Hepr. 8:1-2.

    Otetaan nyt se adventismin syntyhistoria vielä kerran esille:

    "Amerikkalainen maanviljelijä William Miller (1782-1849) tuli 1800-luvun alkupuolella Raamattua tutkiessaan siihen käsitykseen, että Kristuksen toinen tuleminen ja seurakunnan ylöstempaaminen tapahtuisi 1843-1844. Tätä koskevissa laskelmissaan hän otti lähtökohdakseen Dan. 8:14 olevat sanat: ’Kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö puhdistetaan.’ Hänen käyttämänsä engl. Raamatussa sanat olivat näin. Suom. Raamatussa tässä on: ’Asetetaan jälleen oikeuteensa.’ Miller ymmärsi tässä mainitut 2300 iltaa ja aamua näin moneksi vuodeksi. Hän selitti niiden alkaneen v. 457 eKr., jolloin Esra sai valtuudet järjestää Jerusalemin pyhäkön ja seurakunnan asiat. Tästä ajankohdasta 2300 vuotta eteenpäin vei aikaan 1843-44. Miller odotti Kristuksen tulevan silloin maan päälle puhdistamaan seurakunnan (kirkon) pyhäkköä ja saattamaan sen yleismaailmalliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa.

    Milleriin ja häneen liittyneiden suullinen ja kirjallinen julistus sai aikaan suuren kansanliikkeen. Kun Kristus ei tullutkaan odotettuna aikana, Hiram Edson –nimiselle Millerin ystävälle juolahti mieleen (hän itse piti sitä Jumalan ilmoituksena), että odotuksessa oli tapahtunut erehdys: pyhäkkö olikin taivaassa eikä maan päällä. Kristus meni laskettuna aikana 22.10.1844 taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan siellä ’tutkivaa tuomiota’, jossa hän määrää kunkin kohtalon ja palkan, ja tulee tämän työnsä suoritettuaan toisen kerran maan päälle panemaan tuomion täytäntöön ja antamaan omilleen taivaassa sen kirkkauden, mikä kullekin kuuluu."

    Kun tämä ei ole totta, ei ole myöskään mitään puutetta tai katkoa Kristuksen täytetylle työlle, ei mitään aukkopaikkoja, jolloin uskovan olisi seistävä ilman Kristuksen veren turvaa Jumalan edessä. Kysymyksesi oli, missä Jeesus on välimiehenä. Vastaus on yksinkertainen: Jumalan ja ihmisten välillä. Syntien jatkosovitus on tämän teidän "profeettanne" houretta, ei Raamatun sanaa.

    Lainataan tähän yhteyteen mieluummin Heprealaiskirjeen 10. lukua, joka vahvistaa Kristuksen Golgatan uhrin täydellisyyttä ja kertakaikkisuutta:

    ”10. Tämän tahdon perusteella meidät on pyhitetty Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
    11. Jokainen pappi seisoo päivä päivältä toimittamassa palvelustaan ja toistuvasti uhraamassa samoja uhreja, jotka eivät koskaan voi poistaa syntejä.
    12. KRISTUS SITÄ VASTOIN ON UHRANNUT YHDEN AINOAN UHRIN SYNTIEN TÄHDEN ja ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle.
    13. Hän odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
    14. HÄN ON NÄET YHDELLÄ AINOALLA UHRILLA AINIAAKSI TEHNYT TÄYDELLISIKSI NE, JOTKA PYHITETÄÄN.” Hebr. 10:10-14.

    Äänestä

  • et vain myönnä kirjoitti:

    Ristiriitaa kerrakseen, kun teidän toimenne ovat kristittyjen joukossa joista olette ovet paukkuen lähteneet. Ja sitten käytätte sitä perustaa työnne tukena, joka on tehty monien sukupolvien aikana kristittyjen toimesta, joita vastaan te käytte. Te olette valmiit hajoittamaan perheetkin jolloin vaimo ei enää mene kotiinsa kysymään sitä, jota ei ymmärrä. Te saatte aikaan epäsopua perheiden sisällä ollen valmiit käännyttämään vaimon miestään vastaan. Ja eron tullessa on käynyt, että sama käännyttäjäpastori vielä ottaa tuon eronneen naisen vaimokseen. Näinhän asia periaatteessa kulkee. Ei puhettakaan että teidän toimenne johtaisi siihen, mihin lain on tarkoitettu johtavan vaan yleensä päinvastaiseen eli epäsopuun. Tiedän itse yhden perheen jossa tyttären toimet ovat koko suvun suru hänen liityttyään adventisteihin ja on nyt adventitilähetyssaarnaajan puoliso Aasian lähetysmailla väärän opin levitystyössä.

    sieltä eli vihaat adventisteja siksi, että joku on sinua loukannut ja sen perusteella sodit jokaista advaria vastaan. Oletko katkera vai mitä? Sinulla on siis oma lehmä ojassa haukkuessasi jokaista adventistia, joista suurin osa ei ole koskaan tehnyt sinulle mitään. Tuoko sitten on muka kristillistä???

    Äänestä

Tutkiva tuomio-oppi merkitsee itse asiassa sitä, että vanhurskauttamisen perustana ei ole yksin Kristuksen sovituskuolema, vaan myös omat "uutterat ponnistukset" sekä ihmisen luonne, jonka ihmisen on pitänyt "luonteenkehitystyön" avulla tehdä tahrattomaksi. Ei ole harvassa kerrat, jolloin adventismin tärkein auktoriteetti Ellen G. White kirjoitti "luonteenkehitystyöstä" ja vaatimuksesta kehittää itselleen tahraton luonne. Ihminen ei voi olla ollenkaan varma selviämisestään tutkivalla tuomiolla, eikä tiedä koska oma vuoro tulee. Tutkivan tuomion päätyttyä maan päällä olevat joutuvat elämään ilman Välittäjää (Kristusta). Pelastumiseksi tutkivalla tuomiolla tarvitaan ihmisen ja Jumalan yhteisvaikutusta: omia uutteria ponnistuksia ja Jumalan armoa saavuttaakseen "tahrattomat vaatteet" (tämä oppirakennelma todellakin muistuttaa enemmän Trenton konsiilin mukaista katolisuutta kuin uskonpuhdistajien teologiaa). Uskovien synnit ovat adventismin pyhäkköopin mukaan jäljellä "taivaan pyhäkössä" ja sovitustyö ei ole vielä(kään) täydellinen eikä valmis, vaan taivaan oletetussa pyhäkössä Kristus tekee vielä "erikoisen sovitustyön", lopullisen sovituksen. Kristuksen ristinkuoleman kertakaikkisuus ja riittävyys, sovituksen tuleminen täydellisesti valmiiksi jo ristillä, on näin ollen selvästi kielletty EGW:n ja adventismin teologiassa. EGW:n mukaan Kristus vain "aloitti" ristillä työn, joka jatkuu vieläkin taivaan "pyhäkössä". Tämäkin "pyhäkköteologia" on silläkin tavalla sukua katoliselle teologialle, jossa Kristuksen uhraus jatkuu oikeastaan vieläkin, aina ehtoollisella, eikä ole vieläkään päättynyt.

Äänestä
  • pyhäkköoppia. Tuossa meni niin moni asia pieleen. Tuolla on nimikin: kansataruadventismi. Se ei vastaa sitä, mitä Adventtikirkko asiasta opettaa. Eikä se vastaa sitäkään, mitä Ellen White asiasta opettaa. Ja mitä tulee pyhitykseen (luonteen kehittymiseen), niin Paavali puhuu siitä aika paljon eri yhteyksissä. Se on raamatullinen konsepti ja osa vanhurskauttamista (ei julistusta, vaan seurausta).

    Äänestä

  • heti ettet tunne kirjoitti:

    pyhäkköoppia. Tuossa meni niin moni asia pieleen. Tuolla on nimikin: kansataruadventismi. Se ei vastaa sitä, mitä Adventtikirkko asiasta opettaa. Eikä se vastaa sitäkään, mitä Ellen White asiasta opettaa. Ja mitä tulee pyhitykseen (luonteen kehittymiseen), niin Paavali puhuu siitä aika paljon eri yhteyksissä. Se on raamatullinen konsepti ja osa vanhurskauttamista (ei julistusta, vaan seurausta).

    Kun en usko teidän oppiinne, niin onhan se vähän vaikeaa siitä vakuuttavasti kirjoittaa.

    Äänestä

  • heti ettet tunne kirjoitti:

    pyhäkköoppia. Tuossa meni niin moni asia pieleen. Tuolla on nimikin: kansataruadventismi. Se ei vastaa sitä, mitä Adventtikirkko asiasta opettaa. Eikä se vastaa sitäkään, mitä Ellen White asiasta opettaa. Ja mitä tulee pyhitykseen (luonteen kehittymiseen), niin Paavali puhuu siitä aika paljon eri yhteyksissä. Se on raamatullinen konsepti ja osa vanhurskauttamista (ei julistusta, vaan seurausta).

    Noin vain tiedoksesi, ettei adventistien pyhäkköoppia tarvitsekaan opetella juurtajaksain. Sehän on täysin tarpeeton ja kristinuskoon kuulumaton oppi. Eikö niin, että olisikin kohtuutonta vaatia opettelemaan kaikkien harhaoppien opit ,jotta olisi oikeutettu niistä kieltäytymään. Meille kristityille riittää vallan hyvin tiedoksemme se joka on oikeaa tietoa ja toditettuna Raamatussa. Muut opit ovatkin sitten väärää opetusta.Näin tämän asian Paavali meille valistaa;"
    Galatalaiskirje:
    1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
    1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

väistämätöntä kirjoitti:

Jeesus poistuu pyhäköstä suoritettuaan kansansa puhdistamisen. Sen jälkeen jokainen pelastettu seisoo ilman välittäjää. Miksi näin? Koska välitystyö on päättynyt, eikä välittäjää tarvita. Jumalan lapset kastetaan kuitenkin ahdistuksen kasteella, Jaakobin ahdistus valtaa Jumalan lapset. mutta he ovat vaa'alla punnitut ja kestäviksi havaitut. Jumalattomat saavat riuhua paholaisen yllyttäminä kaikessa vihassaan pyhiä vastaan, mutta he eivät voi läpäistä enkelien suojamuuria. Pyhät huutavat ja huokaavat pelastusta taivaasta ja silloin näkyy Ihmisen Pojan merkki taivaalla....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu