BBC:n tutkimaa.

Luin eilen aamusella paikallista aviisia ja olin tukehtua aamukahviini silmieni sattuessa BBC:n 7-11 -vuotiaiden koululaisten keskuudessa tekemään kyselyyn, tai tarkemmin pieneen uutiseen siitä. Uutisen otsikko oli "Jaa että joulunako se syntyikin?" Seuraavassa suora katkelma:

"Lapsista 44% tiesi joulua vietettävän Jeesuksen syntymän vuoksi. Parhaiten asiasta perillä olivat POhjoisirlantilaiset lapset. Heistä 71% osasi vastata, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla"

Nyt: kenestä tämä kuulostaa ihan sitlä että BBC ei ole ihan ajan tasalla siitä miksi joulua vietetään (alunperin 25.12. Roomalaisen Mithras-jumalhahmon syntymäpäivä, kristityksi juhlaksi Konstantinuksen toiveesta)(Jeesuksen syntymäpäivä vasta keväällä, eikä se mikään salaisuus ole) tai siitä missä kohtaa menevät kristillisen tradition, kirkon oppien ja todellisuuden rajat.

Minua suoraan sanottuna ottaa päähän melkomoisesti. Ihan aloituksen arvoisesti.

***
7635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

""Lapsista 44% tiesi joulua vietettävän Jeesuksen syntymän vuoksi."

Toisaalta, jäljellehän jää suuri enemmistö, 56% jotka eivät tuossa harhassa elä.

Toisaalta, jos lapsen vanhemmat ovat hihhuleita, he todennäköisesti viettävät joulua mielikuvituskaverinsa syntymäpäivän kunniaksi, jolloin heiden lapsilleen tuo on tavallaan totta.

Niin säälittävää kuin viattoman lapsen mielen raiskaaminen onkin.

Äänestä
  • BBC:n suhtautumisessa, jonka mukaan joulu Jessen synttäreiden vuoksi olisi se "oikea vastaus". 44% "tiesi oikein"?? Tässä meillä on kohtuullisen luotettu tiedon levittäjä, joka ilmaisee noin selkeästi kantansa (joka ei perustu totuuteen edes löyhästi, vaan yhden ryhmän mytologiseen traditioon), se minua tässä pelottaa. Itse luvut ovat jopa huojentavia minusta, enemmistö kuitenkin on selvinnyt :D

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    BBC:n suhtautumisessa, jonka mukaan joulu Jessen synttäreiden vuoksi olisi se "oikea vastaus". 44% "tiesi oikein"?? Tässä meillä on kohtuullisen luotettu tiedon levittäjä, joka ilmaisee noin selkeästi kantansa (joka ei perustu totuuteen edes löyhästi, vaan yhden ryhmän mytologiseen traditioon), se minua tässä pelottaa. Itse luvut ovat jopa huojentavia minusta, enemmistö kuitenkin on selvinnyt :D

    ***

    lähetti eilen hyvin taikauskomyönteisen pätkän jossa Papunen-Koskinen ilmeisesti oman muksunsa koulun jeesusaturiittejä oli kuvaamassa ja toimittaja haastattelemassa jonkin takahikiän yh-äippää jeesussadun tarpeellisuudesta.

    Eli sama paska pyörii täälläkin.

    Itse kyllä annoin MTV3:lle palautetta asiasta, vain siten vastaavat toimittajat saadaan siivoamaan pahimmat kikkareet pois.

    Äänestä

Joulua todellakin vietetään pääsääntöisesti Jeesuksen syntymän kunniaksi. Se että juhla on vanhempi ja että jeesus ei syntynyt lähelläkään joulua ei liity siihen.

Jutun otsikko on sitten harhaanjohtava. Oliko otsikko BBC:n vai sen paikallisen aviisin käsialaa? Otsikko levittää väärää informaatiota, sisältö ilmeisesti oikeaa.

Äänestä
  • En muutens tiedä missä muodossa lapsille on kysymys esitetty, tosin kun on kysymys lapsista niin emme voi olettaa että he osaavat erottaa merkityksiä siinä että juhlaa vietettäisiin vaikka aiheen aika olisi muulloin. Kun lapsesta on kyse, on logiikka kovin yksioikoinen, joulua vietetään jessen ysnttärinä ja selvä. Ei vivahteita.

    Jos samaa olisi kysytty aikuisilta niin uskoisin tulkintakysymykseen.

    "Joulua todellakin vietetään pääsääntöisesti Jeesuksen syntymän kunniaksi."

    Tästä silti olen eri mieltä, Joulun aikaan on (yule, josta nimikin juontuu) vuodenkiertoon liittyvää valon juhlaa juhlittu suomessakin kauan ennen kristinuskon rantautumista tänne takapajulaan. Joulu on joulu vaikka voissa paistaisi tai uusia merkityksiä antaisi. En tiedä kuinka suuri osa ihmisistä viettää joulua siksi että juhlistaa Jessen syntymäpäivää, mutta en menisi sanomaan että pääsääntöisesti. Minusta näyttää siltä että pääsääntöisesti kyseessä on perhe- ja tapajuhla, ei niinkään uskonnollinen juhla.

    ***

    Äänestä

  • Noin ajatellen säästyy paljolta jänkäämiseltä. Aika hassua olisi esim. englanniksi väittää, ettei "Kristusjuhlaa vietetä Jeesuksen vuoksi" tms.

    Kenelle sitten mitäkin merkitsee Joulu, mutta sentään aikamonelle Suomessakin sillä on jotain tekemistä seimen lapsen kanssa. Se, ettei päivä osu ehkä tasan syntymäpäivän vuosimäärän kanssa, on melko pikku juttu. (Tämänhän voi helposti havaita siitäkin, että eri kalentereita käyttävät kirkot juhlivat eri päivinä Jeesuksen syntymää). Ja kaikilla on toki vapaus olla juhlimattakin, mutta jos ateistit tulee aattona mun ovelle myymään "Vapaa-ajattelijaa", jossa kerrotaan, miten Joulua ei pidä viettää, niin kyllä minä vähän närkästyn (-;

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Noin ajatellen säästyy paljolta jänkäämiseltä. Aika hassua olisi esim. englanniksi väittää, ettei "Kristusjuhlaa vietetä Jeesuksen vuoksi" tms.

    Kenelle sitten mitäkin merkitsee Joulu, mutta sentään aikamonelle Suomessakin sillä on jotain tekemistä seimen lapsen kanssa. Se, ettei päivä osu ehkä tasan syntymäpäivän vuosimäärän kanssa, on melko pikku juttu. (Tämänhän voi helposti havaita siitäkin, että eri kalentereita käyttävät kirkot juhlivat eri päivinä Jeesuksen syntymää). Ja kaikilla on toki vapaus olla juhlimattakin, mutta jos ateistit tulee aattona mun ovelle myymään "Vapaa-ajattelijaa", jossa kerrotaan, miten Joulua ei pidä viettää, niin kyllä minä vähän närkästyn (-;

    Amerikassa on paljon keskusteltu käsitteen Christmas-käytöstä ja sille on tullut korvaavaa termistöäkin.

    Toiseksi, käsitteet eivät ole staattisia ja niille annetut merkitykset muuttuvat ajan kuluessa. Siksi voi käyttää sanaa Christmas ja olla tarkoittamatta sillä Jeesuksen syntymäjuhlaa.

    Minäkin närkästyin Jyväskylän keskustassa nyt joulunaikana liikkuvia Jeesuskaupittelijoita, jotka tarjoavat kaikenlaista Jeesuskrääsää. Mediakin uusintaa joulun kristinuskokytköstä uutisoimalla siitä, että Kristus liittyy jouluun ja näin ihmiset asian kokevat (mistä ei seuraa, että joulun tulisi liittyä kristilliseen perinteeseen, vaikka näin asia koetaan ja on koettu). Me tarvitsemme uudenlaista puhetta, uudenlaisia kuvia joulusta, emmekä ev.lutin propagandaa kristillisestä joulusta, minkä avulla saadaan toistettua, ylläpidettyä ja rakennettua joulusta tietyn ideologisen poliitikan mukaista tapahtumaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tristar kirjoitti:

Luin eilen aamusella paikallista aviisia ja olin tukehtua aamukahviini silmieni sattuessa BBC:n 7-11 -vuotiaiden koululaisten keskuudessa tekemään kyselyyn, tai tarkemmin pieneen uutiseen siitä. Uutisen otsikko oli "Jaa että joulunako se syntyikin?" Seuraavassa suora katkelma:

"Lapsista 44% tiesi joulua vietettävän Jeesuksen syntymän vuoksi. Parhaiten asiasta perillä olivat POhjoisirlantilaiset lapset. Heistä 71% osasi vastata, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla"

Nyt: kenestä tämä kuulostaa ihan sitlä että BBC ei ole ihan ajan tasalla siitä miksi joulua vietetään (alunperin 25.12. Roomalaisen Mithras-jumalhahmon syntymäpäivä, kristityksi juhlaksi Konstantinuksen toiveesta)(Jeesuksen syntymäpäivä vasta keväällä, eikä se mikään salaisuus ole) tai siitä missä kohtaa menevät kristillisen tradition, kirkon oppien ja todellisuuden rajat.

Minua suoraan sanottuna ottaa päähän melkomoisesti. Ihan aloituksen arvoisesti.

***

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu