Rakennemuutoksen myötä 60-luvulla muutti Pohjois-Karjalasta nuorempi, työkykyinen väestö eteläisempään Suomeen. Heidän vanhempansa olivat enimmäkseen sydäninfarktin kokeneita, alkeellisin välinein maa- ja metsätöitä tekeviä ja he jäivät sinne korpiin, eikä kirkonkylissä ollut asuntojakaan.
Pohjois-Karjalassa kylvettiin niihin aikoihin valtion toimesta ( Metsähallitus ) vesakkomyrkkyä, mutta kaikki vanhukset eivät vielä niihin myrkkyihin kuolleet.
Metsätöitä pokasahalla, kirveellä ja kuorintapetkeleellä töitä tekeville vanhuksille määrättiin verta ohentavia lääkkeitä ja passitettiin takaisin töihin. Heitä kuoli runsaasti ennen eläkeikää.
Vanhusten keskuudessa puhuttiin yleisesti, että "se on laskettu niin, jotta 65-vuotijaana kun lasketaan eläkkeelle, elinaikkoo on sen jäläkeen kaks- kolome vuotta korkeintaan".
Se, kuka on hankkinut toimeentulonsa urakkatyönä noilla alkeellisilla välineillä, tietää kuinka tiukassa leipä on ollut hyväkuntoisellekin.
Sydämelle ei tehnyt hyvää myöskään pitkä välimatka lapsiin ja lastenlasten vieraiksi jääminen.
Myös isäni, jonka tapauksen tunnen parhaiten, kuoli 64-vuotiaana ( ei ollut eläkkeellä ). Äitini kertoman mukaan hänellä oli ollut tiheään toistuneita infarkteja kymmenen viimeisen elinvuotensa aikana, mutta kohtauksen tultua, jo terveyskeskukseen pääsemiseksi olisi pitänyt olla parempikuntoinen. Sitäpaitsi terveyskeskuksesta ei saanut aikojakaan.
Sitten saatiin lukea lehdistä Pohjois-Karjalan väestön sydäntauteihin kuolleisuuden olevan korkeinta koko maailmassa ja kuolleet itse saivat syyt niskoilleen tästä ei-halutusta ennätyksestä.
Sanottiin heidän syöneen epäterveellisesti.
Mutta näin kyllä mitä työväestö muualla Suomessa siihen aikaan söi ja jälkiviisaana minusta näyttää sille, että Pohjois-Karjalassa syötiin yhtä terveellisesti, ellei jopa terveellisemmin kuin eteläisemmässä Suomessa.
Vasta tänne etelämmäs tultuani näin, että myös miehet voivat olla lihavia.
Mieleeni on usein tullut, että Pohjois-Karjalassa peitettiin vanhusten heitteillejättö.
Pohjois-Karjalassa kylvettiin niihin aikoihin valtion toimesta ( Metsähallitus ) vesakkomyrkkyä, mutta kaikki vanhukset eivät vielä niihin myrkkyihin kuolleet.
Metsätöitä pokasahalla, kirveellä ja kuorintapetkeleellä töitä tekeville vanhuksille määrättiin verta ohentavia lääkkeitä ja passitettiin takaisin töihin. Heitä kuoli runsaasti ennen eläkeikää.
Vanhusten keskuudessa puhuttiin yleisesti, että "se on laskettu niin, jotta 65-vuotijaana kun lasketaan eläkkeelle, elinaikkoo on sen jäläkeen kaks- kolome vuotta korkeintaan".
Se, kuka on hankkinut toimeentulonsa urakkatyönä noilla alkeellisilla välineillä, tietää kuinka tiukassa leipä on ollut hyväkuntoisellekin.
Sydämelle ei tehnyt hyvää myöskään pitkä välimatka lapsiin ja lastenlasten vieraiksi jääminen.
Myös isäni, jonka tapauksen tunnen parhaiten, kuoli 64-vuotiaana ( ei ollut eläkkeellä ). Äitini kertoman mukaan hänellä oli ollut tiheään toistuneita infarkteja kymmenen viimeisen elinvuotensa aikana, mutta kohtauksen tultua, jo terveyskeskukseen pääsemiseksi olisi pitänyt olla parempikuntoinen. Sitäpaitsi terveyskeskuksesta ei saanut aikojakaan.
Sitten saatiin lukea lehdistä Pohjois-Karjalan väestön sydäntauteihin kuolleisuuden olevan korkeinta koko maailmassa ja kuolleet itse saivat syyt niskoilleen tästä ei-halutusta ennätyksestä.
Sanottiin heidän syöneen epäterveellisesti.
Mutta näin kyllä mitä työväestö muualla Suomessa siihen aikaan söi ja jälkiviisaana minusta näyttää sille, että Pohjois-Karjalassa syötiin yhtä terveellisesti, ellei jopa terveellisemmin kuin eteläisemmässä Suomessa.
Vasta tänne etelämmäs tultuani näin, että myös miehet voivat olla lihavia.
Mieleeni on usein tullut, että Pohjois-Karjalassa peitettiin vanhusten heitteillejättö.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.