Otettiin sieltä Mäntsälästä yksi kaveri töihin meidän puusepän verstaaseen kun kaverilla oli hyvät paperit. No, tyhminä tietysti kirjoitettiin työsopimukset ilman koeaikaa ja alku menikin ihan hyvin. Vaan nyt noin puolen vuoden jälkeen kaveri ei ilmaannu töihin juuri koskaan, toimittelee vain sairaslomatodistuksia.
No, asiassahan ei sinänsä mitään, mutta kun kaveri kuitenkin oli koko ajan terve sen puolen vuoden ajan. Nyt ei uskalleta sitten potkia sitä pois kun sairastelu ei ole riittävä peruste siihen. Firmalle pelkkää miinusta kun kuitenkin joudumme maksamaan sairasajan palkkaa vaikka kyseinen kaveri oli jopa kehuskellut yhdelle työntekijöistämme että hullu sitä töitä tekee viisas pääsee paljon vähemmällä.
Nyt olisi kiva tietää, että uskaltaako sieltä teiltä päin enää ketään palkata, ovatko kaikki samanlaisia? Ei muuten, mutta kun meillä täällä PK-seudulla on todelline pula työvoimasta.
Ja sinä kaveri, jos tunnistit itsesi, niin ota välittömästilopputili tai rupea käymään töissä säännöllisesti niin kuin muutkin, jos kaikki olisivat kaltaisiasi vetelehtijöitä niin firma olisi jo konkurssissa!
No, asiassahan ei sinänsä mitään, mutta kun kaveri kuitenkin oli koko ajan terve sen puolen vuoden ajan. Nyt ei uskalleta sitten potkia sitä pois kun sairastelu ei ole riittävä peruste siihen. Firmalle pelkkää miinusta kun kuitenkin joudumme maksamaan sairasajan palkkaa vaikka kyseinen kaveri oli jopa kehuskellut yhdelle työntekijöistämme että hullu sitä töitä tekee viisas pääsee paljon vähemmällä.
Nyt olisi kiva tietää, että uskaltaako sieltä teiltä päin enää ketään palkata, ovatko kaikki samanlaisia? Ei muuten, mutta kun meillä täällä PK-seudulla on todelline pula työvoimasta.
Ja sinä kaveri, jos tunnistit itsesi, niin ota välittömästilopputili tai rupea käymään töissä säännöllisesti niin kuin muutkin, jos kaikki olisivat kaltaisiasi vetelehtijöitä niin firma olisi jo konkurssissa!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei tänä päivänä ketään uskalla vakinaisesti ottaa.
Otan töihin ainoastaan sopimuksella, kutsuttaessa töihin.
Kahvipöydässä kahden kesken sanon kaverille, että joka päivä on töitä 8 tuntia tästä eteenpäin,
edellytyksellä,että hoidat hommat, koska voin sanoa sinulle koska vaan ett huomen ei tartte tulla.
Tuli tappelu työpaikalla ja vain minä sain potkut.
Tää oli järjestetty juttu, pomo vaan naureskeli kun pääsi minusta eroon.
Jep, jep
Sulla on sit asiat kunnossa... Kuulostaa parilta tutulta jotka tekee rakennushommia Mäntsälässä. Työntekijällä on oikeus sairastaa, mut tän palstan tarkoitus oli kuitenkin tuoda esiin se Mäntsälässä vallitseva "mennään ajamaan hurua"-meininki, joka vallitsee 20-50-vuotiaissa ihmisissä siellä. Turha sieltä on työntekijöitä hakea. Ja mulla on aika kovaa faktaa (tosiasioita) tarjota.
..olet, että heti alkuun pelottelet työntekijää, ei ole ihme, jos he lähtevät itse pois. Sulla on väärä tapa olla työnantaja, tänä päivänä pitää kannustaa ja pitää työntekijän hyvinvoinnista kiinni kaikin tavoin. Opettele tai olet yksin vielä joku päivä, sana kiirii.
jos ihminen sairastaa ei sille mitään voi.Tuo oli loukkaavaa käytöstä työntekijääsi kohtaan.Työkkäri/kela laittaa kaikki vajaa kuntoiset töihin, jos hän sitä kautta tuli..ja hänen velvollisuus ei ole sinulle puhua mistään hklö kohtaisista asioistaan.
Toivon ettei kukaan semmosta työpaikkaa ees vastaan ota.Onko teissä on joku vika..sillä itsekkin lähdin litoon, mä en vaan viihtynyt siinnä työssä jonka vastaan otin ja saimpa uuden työn!!ihanaa!!!nyt elämä hymyilee.Yksityiset yritykset vaatii liikaa työntekijöiltä,minulla siitä on kokemus,paljon töitä ilman ruokataukoakin ja pitkää päivää,yli 8h ja siitä eteen päin,, ei maksettu ylityö tai iltalisiä..vaan vapaana ja tunnit kertyyy...
ei mitään ekstraa ja työntekijä jousti koko ajan työvuoroissa se veetutti!Entä palkka se oli alle kaiken...monensadan euron ero samasta työstä..eli kannatti lähteä ja olla rohkee.
Nim:Ahkera
tosta päätellen te mäntsäläiset ette osaa ees lukee!!! lueppa toi teksti vaikka tavaamalla ni sullekki selvii että se tyyppi EI OLE SAIRAS VAAN LAISKA!! jos on oikeesti sairas ni tuskin sitä tuolla kylillä hillutaan ja kehuskellaan kavereille että oompa tässä ihan terve mutta vaan ne hullut töitä tekee!!!! taas nähtiin mäntsäläisten älykkyysosamäärä...
Toi oli aika loukkaavaa määritellä kaikki mäntsäläläiset työtävieroksuviks, kyllä se riippuu ihan yksilöstä, kuten tiiätkin. Sulle nyt sattu ikävä tyyppi töihin. On kai sitä joku taho, joka pitää väärinkäytöksissä työnantajankin puolta?
ei oo, työnantajalla eli yrittäjällä ei ole enää mitään oikeuksia eikä puolestapuhujia.
Yrittäjät ovat se kansaluokka joille ovat vain kasaantuneet velvollisuudet ja pakotteet.
Heiltä otetaan kansalaisoikeudet pois kun ovat yrittäjiä.
Olen humioinut sen että hesalaiset ovat laiskointa työporukkaa. Eivät ole monetkaan lapsena oppineet tekemään mitään hommia ja sitten aikuisenakin luulevat, että joku muu tekee hommat. Maalta ja nimenomaan maalaistalon- tai pienen yrityksen pyörittäjän lapsista tulee ahkeria, koska monet ovat jo pienestä pitäen olleet omassa perheyrityksessä hommissa.
Minunkin pomo on niin laiskajussi, suutaan soittaa ja selitteleen kiireitään, puuhastelee vähemmän tärkeissä asioissa.
Melkein 20.000 mäntsäläisessä löytyy sekä ahkeria ja laiskoja.
Ei pidä paikkaansa. Itse olen Hesasta ja omalla työpaikallani Mäntsälässä olen saanut todeta, että täkäläiset juntit mieluummin nojailevat talikon varteen työpaikallakin.
Joku talikonkorvike löytyy aina.
Suorastaan loukkaantuvat, kun odottaa heidän hommansa hoitavan.
Itse olen omituisen maineessa kun teen työtäni ihan tosissani.
En ole syntyperäinen mäntsäläinen enkä hesalainen. Asunut olen kummassakin kylässä ja valitettavasti on todettava hesan tappioksi 35 vuoden työkokemuksella, että laiskuutta esiintty hesalaisissa eniten.
Mistä edes tiedät, että laiskat "hesalaiset" olivat hesalaisia? Helsinki on täynnä muualta tulleita juntteja.
Sinulla on oikeus määrätä työntekijäsi käymään sinun osoittamallasi lääkärillä. Sen lystin sinä kylläkin maksat, mutta tulee varmasti halvemmaksi kuin sairaslomilla ratsastava työntekijä.
Loppuu lyhyeen turhasta sairastaminen kun lomaa ei enää saa niin helposti. Samaa lääkäriä ei voi montaa kertaa kusettaa.
Näin tein minä ja ymmärsi työntekijä siirtyä muualle vedättämään.
Kai sinä tiedät että kela maksaa yrityksellesi työntekijän sairausajan palkan?
Kela ei kuitenkaan tee niitä hommia.
ei niin, kiitos kuitenkin kun sen kerroit :)
Jep, asian ytimessä ollaan. Valitettavan usea "mänylainen" tuntuu olevan tukien varassa oleva työnkaihtaja. No poikkeuksiakin on, mutta omasta ikäluokasta ja nuoremmista en kyllä menisi takuuseen. Ja valitettavan usea tuttunikin tekee tuota sairaslomarumbaa.
Että olkaapahan varuillanne
Wili
Niin, yksi tuttuni on mäntsäläinen nuori heppu, hyvässä firmassa Helsingissä töissä, mutta joka viikko sairauslomalla, viimeksi kysyttäessä kapakassa sanoi, että silmät tulehtui. No, kapakassa tupakan savussahan ne paranevat hyvin ja viinaa juomalla. Ei Helsingin päässä tiedetä pojan olevan "ns. omalla lomalla", kun ei työt kiinnosta. No, varmaan tulee sillekin seinä vastaan. Eli juntit käyvät Hgissä töissä, ei siellä olla laiskoja ja jos ollaan, osa tuleekin mäntsälän suunnalta, jotka eivät diggaa työnteosta, makeempaa ajella päivät pitkät rallia keskustassa ja viikonloput bailata. Että sillai työnteosta ja sen pituudesta. Työnantajien pitäisi olla nykyistä enemmän tarkkaavaisempia työntekijöiden suhteen, koeaika ja pihalle, jos ei työnteko maistu.