SUOMEN JUNNUJÄÄKIEKKO

no ei se nyt ihan noin huonosti ole... mutta osittain olen samaa mieltä.. suomi on muuten aloittanut yhteistyön hockeycanadan kanssa.. uskon että se on hyvä ratkaisu.. kanadastakin tulee huippu taitavia pelimiehiä esimerkiksi Sidney Crosby, joka johtaa NHL pistepörssiä ja on vasta 19 vuotias..

Eilisessä U20 matsissa suomen ja kanadan tasoero oli kyllä silmiin pistävä.. Kanada vei kyllä kauniisti peleiä eteenpäin.. Mutta kyllä kyseinen ongelma on suomessa jo tiedostettu ja siihen on puututtu tulokset eivät vain näy heti.. Nuoria suomalaisia huippujakin maailmalta löytyy..

Kyllä Venäjällä, Kandassa ja Ruotsissakin on ainakin toistaiseksi vielä tuo kriittinen massa,joka harrastaa kiekkoa,niin paljon isompi kuin Suomessa. Tämä selittää erot varsinkin junioreiden suhteen.Kun ikäluokkia aletaan yhdistaa vanhemmissa, alkaa ero kapeutua. Suuria uhkia Suomalaiselle jääkiekolle on jalkapallo ja salibandy,jotka vievät lahjakkuuksia jääkiekolta.Valmennuksellisia ongelmia voi olla,mutta ne ovat pieniä ja johtuvat lähinnä "isävalmentajista",joilla on enemmän intoa kuin koulutusta.Sitten ne oikovat ja teettävät liian vaativia harjoitteita ja pelikirjoja jo pikkujunnuille. Suurempi ongelma kuin valmennus on kuitenkin se,ettei hyviä joukkueita riitä montaa,vaikka kaikki lahjakkaimmat kasattaisiin jo 10-vuotiaina yhteen kussakin seurassa. Näin ollen kovia pelejä ei tule kuin muutamia kaudessa.Pitäisi olla paljon enemmän kovia joukkueita,jotta voitaisiin kehittyä "kansainvälisien pelien tasolle" kotimaan sarjassa.Ja koska harrastajamäärät ovat pikemminkin laskemassa (ikäluokatkin pienenevät muut lajit vievät)kuin kasvamassa, ei ongelmaan näy ratkaisua.Valmennus on suomessa lähes kaikissa urheilulajeissa maailman ehdotonta huippua silloin,kun ollaan jo A-ikäisiä.

Suomi on jo voittanut melko paljon muutamissa pienissä lajeissa kuten jääkiekossa ja curlingissa. Näkisin ehkä mieluiten Suomen pärjäävän myös todella suurissa lajeissa, ennen kaikkea jalkapallossa ja ehkä koripallossakin. Tosin Suomessa ei osata suhtautua kovinkaan realistisesti jalkapallossa menestymiseen ja kärjistettynä ja hiukan karrikoiden mottona on se, että "voitto on voitto lajissa kuin lajissa harrastajamääristä ja kilpailun kovuudesta huolimatta". Kyse on siis tietyntyyppisestä menestyshulluudesta, jonka vasta itsekin tajusin jokin aika sitten selatessani Jatkoajan keskustelupalstaa. Siteeraan muutamia mielestäni varteenotettavia kannanottoja:

----------------------------------------------
"Eksyin tänne futisforumilla olleen linkin kautta ja tuli mielenkiinnolla luettua lähes koko ketju kaikesta pituudestaan huolimatta. En jaksa panostaa tähän kinasteluun palstojen paremmuudesta vaan siirryn suosiolla off-topicciin, selvittämään tätä monien niin vaikeasti ymmärtämää futiskannattajien kiekko-antipatiaa.

Yksioikoiset kommentit futisfanien 'katkeruudesta'ja 'kateudesta' kiekkoa kohtaan ja sen purkautumisesta lajin mollaukseen ovat varmasti oikeassa, mutta ne eivät sano noiden reaktioiden syistä vielä mitään. Itsekin kuulun siihen osastoon, joka ainakin mentaalisesti jakelee sentterihymiöitä leijonien voitonjuhlille sekä sikspäk-päiselle örveltäjälle Helsingin keskustassa sekä joka suunnattomasti ilahtui Ruotsin voitettua viime sunnuntain olympiafinaalin. Se ei kuitenkaan ole sinänsä lajin syytä, kiekko on pelinä periaatteessa ihan hauska talvikauden piristäjä, vaan vastareaktio sille epämiellyttävälle sosiaaliselle ilmiölle, joka Suomessa jääkiekko nimiseen urheilumuotoon liittyy.

Kärjistäen voi sanoa, että jääkiekko on Suomessa saavuttanut 'virallisen urheilulajin aseman'. Se on median pyhä lehmä ja yksilötasolla jääkiekon odotetaan kiinnostavan kaikkia, ainakin urheilua seuraavia miespuolisia suomalaisia. Kiekon seuraaminen on muodostunut normatiiviseksi itsestäänselvyydeksi ja median sekä kansallisen konsensuksen ylläpitämä kiekkoilmiö sosiaalistaa suomalaiset automaattisesti tämän lajin seuraajiksi. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin joukkueiden logot leafin suosikkikarkeissa, puolihuolimattomat 'ilves vai tappara' -heitot tv-ohjelmassa ja loppumattomat viittaukset jääkiekkoon kun on muuten kyse sinänsä anonyymistä urheilusta ihan missä tahansa yhteydessä muokkaavat huomaamatta ihmisten ajattelumaailmaa. Varsinkin lapset, joilta puuttuu kriittinen ajattelukyky ja toisaalta mahdollisuudet/taidot tiedonhankintaan, ovat lähes suurimpia kiekkofaneja Suomessa. Miettikääpä esimerkiksi nimmareita jahtaavaa pikkupoikalaumaa tai jääkiekkokorttien keräilybuumia. Jääkiekon suosio Suomessa ei kerrokaan mitään lajin paremmuudesta tai suomalaisten älykkäästä preferaatiosta, vaan yksinkertaisesti siitä sosialisaatiosta, jonka kohteena me joudumme elämään. Vastaavaa toki ilmenee muualla ja eri lajien yhteydessä, mutta Suomessa tilannetta kärjistää historiasta kumpuava 'yhdentotuuden kulttuuri' ja konsensuspyrkimys. Suomen katsotaan usein selvinneen, sodista ja neuvostopaineesta, koska se oli yhtenäinen ja järkevä. Nykyään tämä näkyy yhä median olemattomana mielipiteenä, varovaisuudesta ja yhden totuuden ilmapiirinä. Suomi rakastaa konsensusta, Suomi rakastaa menestystä yli kaiken. Ehkä se onkin huono kansallinen itsetunto, jota paikataan näillä menestystarinoilla. Curling-huumassa oli kyse siitä, että menestystä oli luvassa. Jääkiekon ylikorostuneessa asemassa on kyse siitä, että siinä Suomi näyttää saavuttavan absoluuttista menestystä. Tavallinen kiekkofani perustelee jääkiekon seuraamista sillä, että 'siinä Suomi pärjää'. Vastaavasti esimerkiksi futis ei kiinnosta, koska 'siinä Suomi on huono'. Lajilla sinänsä ei ole väliä, vaan sen välinearvolla menestykseen.

Tiedostaen tämän sosiaalisen massahysterian, joka on suurelta osin ontto, jalkapallokannattajia harmittaakin futista kohtaan tältä janariosastolta tuleva vähättely ja ymmärryksen puute sille, ettei juuri jääkiekkoa seuraa. Jos itseltäni kysytään vaikka töissä suosikkijoukkuetta, kysyjä yleensä hiljenee ja keskustelu tyssää kun vastaus on 'HJK'. Välillä tulee jatkokysymys 'entäs lätkässä?', johon vastaukseni 'en seuraa' aiheuttaa joskus jopa tyrmistyneen vihaisen reaktion.

Lajien välinen vastakkainasettelu ei tietenkään saavuta mitään eikä hyödytä ketään. Olisi hienoa, jos Suomen menestyshulluus voisi kehittyä kohti aitoa 'urheiluhulluutta', jossa myös muilla lajeilla kuin kiekolla olisi tunnustettu ja sosiaalisesti hyväksytty asemansa. Seurakulttuurin vahvistuminen on sitä positiivista kehitystä ja se luo urheilukulttuuria pikkuhiljaa myös meillä. Siinä on haastetta myös kiekolle. Kun futiksessa selvästi ja tietoisesti panostetaan tähän kulttuurin luomiseen, on jääkiekko jättäytymässä tyystin menestyksen pohjalle rakennettuihin asemiinsa."
----------------------------------------------
[VASTAUS] "Eli käytännössä 'väärin suosittu'. Vaikka naamioit valitukseksi monimutkaiseen kieliasuun, niin se on silti varsin tyhjää sisällöltään.

Käytännössä siis teesisi on se, että koska lätkä on suosittua, sen pitäisi pysyä poissa julkisuudesta, että muut urheilulajit pääsisivät esille.
Tai, kuten FF:ltä huomaa, myöskin ilmeisesti formulat ovat saatanasta, eli sama kohtalo niillekin.
Jäljelle jää, yllättäen, jalkapallo."
----------------------------------------------
"Ilmeisesti kaikki jatkoajassa eivät olekaan maistereita, toisin sanoen sisälukutaidossasi on vikaa, tai sitten ymmärrät minua tarkoituksellisesti väärin. Varsinkin jälkimmäisen ollessa kyseessä minua harmittaa itseasiassa yllättävän paljon varsinkin kun muut tähän ketjuun ja viestiini vastanneet ovat kyenneet oikein asialliseen keskusteluun.

Sinulle ja muille vastausta siitä, miten futiskannattajat suhtautuisivat vastaavaan ilmiöön oman lajimme ollessa kohdalla. No, lähtökohtaisesti ei tietenkään voi pitää tavoiteltavana sellaista, mikä ei perustu lajille itselleen ja sen kulttuuriin sinänsä vaan toissijaisille tavoitteille kuten menestyksenhimolle. Näin Suomessa nyt näkyvä pakkososialisaatio ja yhden lajin jalustalle nostaminen menestyksen ja sen aiheuttaman kansallisen itsesuggestion kontributioimana olisivat ilmiönä periaatteessa yhtä vastenmielisiä vaikka kyseessä olisi mikä muu laji tahansa. Se mitä tavoittelen on urheilukulttuurin nousu, todellisen substanssin lisääntyminen niissä motiiveissa, jotka lajia saavat seuraamaan. Ei se pelin taso Skotlannin divarissa tai Englannin konferenssissa ole kovinkaan korkea, mutta silti kannattajia ja katsojia riittää, laulu raikuu ja olut virtaa seuran kaulahuivein koristelluissa pubeissa. Ei siellä kukaan ala kyseenalaistamaan pelin tasoa ja kerro suosikkijoukkueekseen Interiä, jonka pelejä hän voi katsoa Canal plussalta. Kunnioitus kohdistuu rakkautena lajiin itseensä, ei pintapuolisiin tekijöihin. Toki minäkin katson mielelläni näitä CL-pelejä, mutta silloin katsomiseni motiivi on ainakin osittain eri kuin seuratessani Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelua Jampan hiekalla kaatosateessa. (Karrikoin tarkoituksellisesti, enkä tarkoittanut, että kaikkien pitäisi suinkaan tehdä samoin.) Suorana vastauksena kysymykseenne voin vastata, että luonnollisesti itse mieluummin näkisin jalkapallon siinä asemassa, jossa jääkiekko Suomessa nyt on. Rakastaan harva kritisoi ja hyvä niin, mutta tuolloinkin ongelma olisi yhtälailla olemassa ja siitä olisi luonnollisesti käytävä keskustelua."
----------------------------------------------
"I Saunamäki nosti menestyksen palvonnan esiin erinomaisessa kirjoituksessaan. Suomalaisten menestyksen palvonta näkyy Jari Porttilan kaltaisten 'journalistien' kirjoituksissa ja siinä, että jonkun marginaalilajin voittoa hehkutetaan hirvittävästi, jos voittaja sattuu olemaan suomalainen.

Henrik Dettmann totesi aikanaan, että Suomi ei menesty kehittyneissä urheilulajeissa, kuten jalkapallo tai koripallo vaan urheilun kehityslajeissa (esim. lumilautailu ja freestyle-hiihto).

Eli on tärkeämpää kannattaa jotakin sen takia, että 'Suomi pärjää siinä', kuin kannustaa Suomea menestykseen esim. jalkapallossa. Tämän asian yksi ilmentymä on Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen liittyvä karjalalippisilmiö."
----------------------------------------------
"Suomessa ei ole kunnollista kannatuskulttuuria missään joukkuelajissa. Meiltä puuttuu lähes tyystin se Saunamäenkin esiin nostama seura- ja lajirakkaus, joka saa ihmismassat ulkokatsomoon räntäsateessa. Suomalainen urheilukulttuuri on rakentunut yksilölajien ja kansainvälisen menestyksen varaan, koska aikoinaan Suomi piti juosta maailmankartalle. Urheiluun on meillä totuttu suhtautumaan kansallisen itsetunnon kohottajana, ja siksi kunnollista kannatuskulttuuria ei ole päässyt syntymään.

Suomalaiset kiinnostuvat lajista kuin lajista, jossa suomalaiset pärjäävät. Olkoon se sitten vaikkapa curling, keihäänheitto, formula 1 tai jääkiekkoilu. Jos Suomi alkaisi yhtäkkiä menestyä vaikkapa ohjaskelkkailussa, adoptoisi suuri penkkiurheilijamassa lajin äkkiä lempilapsekseen, vaikka minkäänlaista historiaa tai lajikulttuuria ei olekaan olemassa.

Suomalaiset (ja tässä tarkoitan tietysti ns. suurta yleisöä - poikkeuksiahan aina löytyy) eivät ole niinkään kiinnostuneita urheilusta itsestään, vaan kansainvälisestä menestyksestä."
----------------------------------------------
[LOPPU]

Kussakin lajissa tuo kansainvälinen menestyksen mukana tuoma hehkutus mediassa pitäisi osata suhteuttaa sen mukaan, kuinka vaativaa pärjääminen on.