Itsemääräämisoikeus

Demokratiassa kukaan ihminen ei saa olla vapaa itsemääräämisoikeuden velvoittamalla tavalla. Hänet ollaan orjallistettu demokratian alla toimiviin järjestelmiin jossa kansalaisten päätökset hoitaa pieni joukko (kansanedustajat) ihmisiä.

Ihmisten mielipiteitä rajoitetaan propagandalla jotta kansalaiset pysyisivät hiljaa. Erinäiset kansalaisjärjestöt pyritään vaientamaan syyttämällä niitä kansalaistottelemattomuudesta ja tässä se piilee tämä totuus että itsemääräämisoikeus on perusrikkomus meidän jokaisen ihmisen vapautta vastaan.

Mutta kuka on keksinyt demokratian ?

Sen on keksinyt maailmaa hallitseva eliitti joka haluaa johtaa edelleen maailmaa salalisesti kulisseista naamioituneena USA:n eli Amerikan hallituksen alle. Todellisuudessa kaikki mitä Amerikka on tehnyt historian valossa (ollut perustamassa Israelia, hyökännyt Vietnamiin, Etelä-Koreaan, Irakiin jne.) on ollut illuminati nimisen maailman eliitin voimannäytöstä.

Tavallinenkin kadunmies tietää että Amerikka on maailmanpoliisivaltio mutta sitä hän ei tiedä että sen takana on kuitenkin suuri salaliitto.

Mitä enemmän ihmisiä havahtuu tästä ja tiedostaa tämän niin sitä tukalammaksi käy illuminatin maailmanvallan johtajuuden. Koska he eivät voi sietää sitä jos joku kokonainen kansalaisjärjestö laajentaisi tämän petoksen tietoa isoille kansakunnille asti. Tämä petos on niin suuri asia että sen paljastuttua syntyisi suunnattoman suuria vastakapinareaktioita.

11 päivän terrori-iskut vuonna 2001 oli illuminati maailmanhallituksen sunnittelemat. Niiden pääorganisoija oli Yhdysvaltain turvallisuudesta vastaava CIA ja FBI oli mukana myös. Amerikan presidentti George W. Bush oli varapresidentti Dick Cheneyn kanssa suunnittelemassa iskuja.

Iskut suoritettiin kauko-ohjatuilla jumbojettejä muistuttavilla sotilaskoneilla.

Pentagoniin ei lennetty 757:lla vaan sinne oltiin asennettu räjähteitä.

WTC-tornit eivät kaatuneet palamallla vaan ne räjäytettiin suurilla ja voimakkailla räjähteillä aj räjähdepurun suoritti maailman suurin räjähdepurkuihin erikoistunut yhtiö. Sama yhtiö sai myös Amerikan hallitukselta määräyksen poistaa ns. räjähderomut tuhottavaksi mm. Intiaan.
5295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tolla sepustuksella saisit yleislääkäriltä heti sairaslomaa (jos olisit töissä). Erikoislääkäri toimittaisi jo pikapikaa johokin paikkaan vähän "lepäämään".

Äänestä
  • Mutta mikäli olet virkamies tai poliitikko tms., niin sairaslomaa "järjestyy" nopeasti, kun asiat alkavat mennä huonosti, ja poliisi tai joku muu viranomainen, alkaa tutkia tekemisiä tai niitä tekemättömiä.

    Äänestä


olekaan tollo, tämä on vaan peitenimi.

Minkä salaliiton jäsen olet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tollo_Peloton kirjoitti:

Demokratiassa kukaan ihminen ei saa olla vapaa itsemääräämisoikeuden velvoittamalla tavalla. Hänet ollaan orjallistettu demokratian alla toimiviin järjestelmiin jossa kansalaisten päätökset hoitaa pieni joukko (kansanedustajat) ihmisiä.

Ihmisten mielipiteitä rajoitetaan propagandalla jotta kansalaiset pysyisivät hiljaa. Erinäiset kansalaisjärjestöt pyritään vaientamaan syyttämällä niitä kansalaistottelemattomuudesta ja tässä se piilee tämä totuus että itsemääräämisoikeus on perusrikkomus meidän jokaisen ihmisen vapautta vastaan.

Mutta kuka on keksinyt demokratian ?

Sen on keksinyt maailmaa hallitseva eliitti joka haluaa johtaa edelleen maailmaa salalisesti kulisseista naamioituneena USA:n eli Amerikan hallituksen alle. Todellisuudessa kaikki mitä Amerikka on tehnyt historian valossa (ollut perustamassa Israelia, hyökännyt Vietnamiin, Etelä-Koreaan, Irakiin jne.) on ollut illuminati nimisen maailman eliitin voimannäytöstä.

Tavallinenkin kadunmies tietää että Amerikka on maailmanpoliisivaltio mutta sitä hän ei tiedä että sen takana on kuitenkin suuri salaliitto.

Mitä enemmän ihmisiä havahtuu tästä ja tiedostaa tämän niin sitä tukalammaksi käy illuminatin maailmanvallan johtajuuden. Koska he eivät voi sietää sitä jos joku kokonainen kansalaisjärjestö laajentaisi tämän petoksen tietoa isoille kansakunnille asti. Tämä petos on niin suuri asia että sen paljastuttua syntyisi suunnattoman suuria vastakapinareaktioita.

11 päivän terrori-iskut vuonna 2001 oli illuminati maailmanhallituksen sunnittelemat. Niiden pääorganisoija oli Yhdysvaltain turvallisuudesta vastaava CIA ja FBI oli mukana myös. Amerikan presidentti George W. Bush oli varapresidentti Dick Cheneyn kanssa suunnittelemassa iskuja.

Iskut suoritettiin kauko-ohjatuilla jumbojettejä muistuttavilla sotilaskoneilla.

Pentagoniin ei lennetty 757:lla vaan sinne oltiin asennettu räjähteitä.

WTC-tornit eivät kaatuneet palamallla vaan ne räjäytettiin suurilla ja voimakkailla räjähteillä aj räjähdepurun suoritti maailman suurin räjähdepurkuihin erikoistunut yhtiö. Sama yhtiö sai myös Amerikan hallitukselta määräyksen poistaa ns. räjähderomut tuhottavaksi mm. Intiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu