RAAMATUN SANA TÄLLE AJALLE NYT

2600 vuotta sitten profeetta Jesaja ennustaa tämän päivän tapahtumat. Maa saastuu asukkaistensa alla. Ihmiset ovat rikkoneet iankaikkisen liiton, ja syystänsä he kärsivät.
Kalat kuolevat ja eri lajit ja koko luomakunta huokaa synnytystuskissaan.
Tämänkaltaisessa tilassa maailma on juuri tällä hetkellä ja odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.

Ilmestyskirjassa Johannes Patmos-saarella näkee näyn 2000 vuotta sitten, jonka Jeesus Kristus ilmoitti hänelle. Taisteluhelikopterit, hävittäjät, ohjukset ja robotit ja tämän päivän sotakoneistot. Tv:n, tietokoneet, internetin, kännykät; Ilm 13-18 luvut. Suuret vitsaukset ja tuomiot ovat tulossa. Jeesus sanoo Matteus 24, Markus 13 ja Luukas 17 luvut. Kun näette verta ja tulta ja savupatsaita, luonnonmullistuksia ja maanjäristyksiä ja maailmansotia, kansa nousee kansaa vastaan. Jerusalem on juovuttava vihan malja, Sakarja 12, kansakunnat juovat ja juopuvat vihan viinistä. Näin juuri tapahtuu tällä hetkellä.

Jeesus vertaa takaisintuloaan Nooan päiviin. Maa tuli täyteen väkivaltaa. Ihmiset rakensivat, istuttivat, myivät ja ostivat. Jumala varoitti Nooan kautta 120 vuotta. Nooa rakensi arkkia 120 vuotta. Ihmiset pilkkasivat ja ivasivat, että hullu mies rakentaa laivaa kuivalle maalle. Mutta Jumala aukaisi taivaan akkunat, ja tuli 40 päivää ja yötä vettä. Ja kaikki elämä hukkui. Varmasti oli veden noustessa arkin kylkeen hakkaavia ihmisiä: " Nooa avaa ovi, me hukumme." Mutta Nooa vastasi: " Jumala on sulkenut oven." Nooa ja hänen perhekuntansa, 8 henkeä, pelastuivat. Jeesus itse vertasi samanlaisiin tapahtumiin päiviä hänen toisen tulemuksensa edellä, kuin oli Nooan päivinä.2 Piet.3: Jumala on kuitenkin sanonut, että Hän ei hukuta enää ihmiskuntaa vedellä. Taivaan voimat järkkyvät ja Hän hukuttaa tulella. Kun tiedämme, millaiset ydinasearsenaalit ovat varastossa supervalloilla, tämä sopii hyvin aikaan.

Jeesus sanoo omilleen: "Kun te näette tämän kaiken tapahtuvan, nostakaa päänne, teidän vapautuksen päivänne on lähellä." Jeesus tulee todella, ja evakoi omansa maanpäällisestä helvetistä. Nousee antikristus, ja alkaa 7-vuotinen vihan ja vaivan aika. Antikristus tulee supermiehenä, valhe-rauhan ruhtinaana ja kaikkine saatanallisine ihmeineen ja merkkeineen, sekä julistaa ikuista rauhaa ja vaurautta. Ihmiset ottavat pedon merkin ja hänen nimensä luvun 666 ja kumartavat häntä Jumalana, koska hän kieltää Isän ja Pojan. Kukaan ei voi ostaa eikä myydä, joka ei ota tätä pedon merkkiä oikeaan käteensä tai otsaansa. Kaikki on valmista mikrosirujärjestelmällä, joka sisältää sosiaaliturva- ja pankkitilinumerot. Ilmestyskirja sanoo selvästi, että joka ottaa tämän merkin ja kumartaa petoa, joutuu helvettiin.

Lohdutussanoma sinulle, joka jäät tähän pedon valtakunnan hallinta-aikaan: Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä tämän vihan ajan keskelläkin. Sinun ei ole pakko ottaa pedon merkkiä. Kyllä Jumala pitää sinusta huolen, vaikka joutuisit koko yhteiskuntajärkestelmän ulkopuolelle. Maksoi mitä maksoi, olet taivaan kansalainen, jos et ota pedon merkkiä, ja uskot JEESUKSEEN KRISTUKSEEN koko sydämestäsi. Taivaassa tavataan.
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

PAAVALI 1 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu