Mitä mieltä olit lapsesi todistuksesta-saiko hän todistuksen? Ilmeisesti joissakin kaupungeissa ekalukkalaiset eivät saa todistusta-mitä olet tästä mieltä?
Koitko, että lapsesi joku arvosana ei ollut perusteltu, suuntaan tai toiseen?
lapsesi todistus
45
6791
Vastaukset
- ekaluokkalaisen äiti
Meillä ekaluokkalainen toi pettyneenä todistuksen kotiin. Todistuksessa on seitsemän kohtaa, jotka kaikki käsittelivät jollain tavalla käytöstä tai työskentelytapoja. Itse opiskeltuja aineita (matematiikka, äidinkieli) ei arvioitu lainkaan.
Poika oli surullinen siitä, että kun hän on pärjännyt hyvin oppiaineissa (täydet pisteet matikan ja äikän kokeista), sitä ei mainittu todistuksessa lainkaan.
Eniten äitiä hämmästyttää se, että arvio on annettu skaalalla "erittäin hyvästä" "tarvitsee tukeen". Tämähän on sama kun sanottaisiin, että yo-kirjotuksista saa sanallisen arvion! Eikö sanallisen arvion kuuluisi olla vapaamuotoinen ja kannustava?
Opettajan antamat arviot käytöksestä/työskentelystä ovat todennäköisesti aivan oikeat, mutta olisin odottanut vähän kannustavampaa todistusta. Tässä todistuksessa olisi aivan hyvin voinut olla numerot. Onko muuallakin tällaisia todistuksia ekalla? Ja onko tosiaan niin, että oppiaineiden oppimista ei arvioida lainkaan?- alkuope
kun ensimmäistä luokkaa on käyty vasta yksi lukukausi, ei varmasti ole syytä lähteä numeroin arvioimaan lasta. Alkuopetus (1-2 lk) painottuu paljon juuri opiskelu ja työskentelytaitojen harjoittelemiseen, siksi ne painottuvat myös todistuksessa. Meidän kunnassa todistuskaavakkeessa tosin arvioidaan lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan osaaminen juuri tuolla samalla osaat erinomaisesti-tarvitset tukea -skaalalla. Samalla skaalalla arvioidaan myös lapsen muuta olemista ja työskentelyä koulussa.
Sittenkin, kun todistuksessa on numerot, niitä annetaan aika varovaisesti. Ei heti kymppiä englannista kolmannen syksyllä vaikka kaikista kokeista olisi kymppi. Aineen opiskelu on vasta alussa (ekaluokkalaisella kaikki aineet)ja yksi lukukausi ei vielä näytä oppilaan taitoa ko. aineessa, kaikki aineethan ovat suhteellisen helppoja alussa, kun siihen vasta orientoidutaan. Pudotus on suuri jos saa ensin kympin ja loppupeleissä mennäänkin seiskan vauhtia.
Oma lapseni on opiskellut nyt 3 lukukautta ranskaa, ja kaikista kokeista on tullut 10 tai 10- ja numero on todistuksssa 9. Ei tullut mieleen valittaa opettajalle, ei edes kysyä perusteita. Lapsen omasta mielestä hän on myös tunnilla "ihan aktiivinen".
TArkemmat henkilökohtaisemmat arviot opettaja antaa lapsestanne,kun teillä on arviointikeskustelu. Usein on jopa opettajan on vaikea tiivistaa muutamaan lauseeseen oppilaan osaaminen ja taitojen arviointi jos se pitäisi kirjoittaa todistukseen. - ekaluokkalainen
ei saanut minkäänlaista todistusta, vaan saavat jonkinlaiset arvioinnit hiihtolomalle lähtiessä. Meille oli ihan sama tuleeko todistusta vai ei, kun itse lapsi ei kuitenkaan siitä niin ymmärrä. Joulujuhla oli lapsen mielestä mukava ja lomalle oli hyvä mieli lähteä. Me vanhemmat emme tarvitse mitään numeroita lapsen pärjäämisestä ainakaan tässä vaiheessa. Pääasia että koulu on lähtenyt hyvin käyntiin ja sinne mennään mielellään. Jos oppimisessa olisi jotain vialla olisi opettaja varmasti siitä maininnut syys loman jälkeen keskustelussa:) Hyvää Joulua
- tokarit
kerro yhtään mitään. ope pääsee helpolla kun saa vaan laittaa rastin ruutuun. Kun poika oli ekalla, hänellä oli upea ope, joka viitsi tehdä jokaiselle pienen kirjallisen lausunnon noiden rasti-ruutuun arviointien lisäksi. Oli äidistä ja pojasta mukava lukea, että poika oli asioista kiinnostunut, liikunnallinen ja rohkea keskustelelija. Unohtelija ja tunnilla pulisija oli myös, mutta se oli mainittu tyylillä "muista kuunnelle, mitä opella on asiaaa" tai vastaavaa... Eli kaikin puolin mukava ja kannustava kirjoitus.
nyt on tyttö ekalla ja sai tuommoisen rasti ruutuun -tokarin. Se ei oikeastaan kerro mitään, paitsi, että lukee lauseita ja antaa toisille työrauhan ym. Käsialakin oli "vaan" hyvää, vaikka tyttö kirjoittaa paremmin kuin nelosluokkalainen veljensä. Numerotkaan eivät olisi kertoneet yhtään enempää.
- äippä
Meidän ekalaisella arvioitiin 13 asiaa-arviokohtia oli kolme. Arvioitavia "aine" kohtia oli kolme matematiikka, lukeminen ja kirjoitus.
Olisin odottanut todistukseen edes jotain henkilökohtaista kommenttia, kehittämisaluetta tai positiivista palautetta. - joku vaan
Kymppejä oli kuusi kappaletta, loput ysejä.
Kympit olivat tärkeistä aineista, ysit hömpästä.
Ja tämä vielä yhdessä maan parhaista kouluista, missä arvostelu on huomattavasti tiukempaa kun muuaalla.
Että ihan tyytyväinen saa olla. :-)- tipahtanut pulkasta
Missä on maan paras koulu?
- pojallani.
oli 12 kymppiä ja kaksi ysiä Munkkiniemen yhteiskoulusta yläasteelta (Helsinki).
Yksi yhdeksikkö oli tullut puhtaasti erimielisyyksistä ja "huonosta käytöksestä" tunnilla, koska oikeasti aine kuuluu hänen todellisiin vahvuuksiinsa.
Mutta enpä nyt valita kuitenkaan.
Mitkä ovat muuten mielestäsi "hömppää" Itse arvostan taideaineita ja muitakin käytännön aineita erittäin paljon. Vai tarkoititko esim. uskontoa? - ottaa
tipahtanut pulkasta kirjoitti:
Missä on maan paras koulu?
lukioon noin 9,3:n keskiarvolla. Laudaturin yleisarvosanalla kirjoittaneita on suhteessa eniten koko maassa. Omalla pojallani keskiarvo on nyt yläasteella 9,8 ja hän harkitsee tätä koulua tällä hetkellä.
Tästä tietysti voi ajatella monenlaista. Ovatko nuoret Ressuun tullessaan kansakunnan kermaa ja keskinkertaisesta opetuksesta huolimatta pärjäävät loistavasti.
Vai onko koulu aidosti "hyvä" ja leipoo keskinkertaisestakin oppilaasta ylisuoriutujan?
Eli tarkoittaako hyvä koulu hyviä oppilaita vai hyvää opetusta? - joku vaan
pojallani. kirjoitti:
oli 12 kymppiä ja kaksi ysiä Munkkiniemen yhteiskoulusta yläasteelta (Helsinki).
Yksi yhdeksikkö oli tullut puhtaasti erimielisyyksistä ja "huonosta käytöksestä" tunnilla, koska oikeasti aine kuuluu hänen todellisiin vahvuuksiinsa.
Mutta enpä nyt valita kuitenkaan.
Mitkä ovat muuten mielestäsi "hömppää" Itse arvostan taideaineita ja muitakin käytännön aineita erittäin paljon. Vai tarkoititko esim. uskontoa?Abiluokan huppareissa lukee "Kun eximia ei riitä".
Ressua tai Sykkiä on mietitty kaikkien lasten kohdalla. Ei kuitenkaan ole niihin päädytty, kun tulisi tunti lisää päivittäistä matkustamista ja kun noilla näyttää koulun lisäksi olevan runsaaasti harrastuksia.
Oma arvojärjestykseni aineissa on:
Tärkeitä matematiikka, fysiikka, kemia, englanti.
Keskitärkeitä historia ja saksa, ehkä venäjä.
Hömppää ruotsi, uskonto, terveysoppi, maantieto erillisenä aineeena. Kuvaamataito ja musiikki saisivat olla harrastuspohjalta, uutena pakollisena aineena saisivat olla autokoulu, autonkorjaus ja asunnon remontointi. - nousko hattuun?
joku vaan kirjoitti:
Abiluokan huppareissa lukee "Kun eximia ei riitä".
Ressua tai Sykkiä on mietitty kaikkien lasten kohdalla. Ei kuitenkaan ole niihin päädytty, kun tulisi tunti lisää päivittäistä matkustamista ja kun noilla näyttää koulun lisäksi olevan runsaaasti harrastuksia.
Oma arvojärjestykseni aineissa on:
Tärkeitä matematiikka, fysiikka, kemia, englanti.
Keskitärkeitä historia ja saksa, ehkä venäjä.
Hömppää ruotsi, uskonto, terveysoppi, maantieto erillisenä aineeena. Kuvaamataito ja musiikki saisivat olla harrastuspohjalta, uutena pakollisena aineena saisivat olla autokoulu, autonkorjaus ja asunnon remontointi.kun lapsella omn pari kymppiä, niin äiskällä kihahtaa päänuppiin.
Mikään kouluaine ei ole hömppää. Tietysti, jos ei saa kymppiä, vaikka kuinka yrittäisi, niin se on hyvä kuitata, että "se on vaan hömppäaine". - joku vaan
nousko hattuun? kirjoitti:
kun lapsella omn pari kymppiä, niin äiskällä kihahtaa päänuppiin.
Mikään kouluaine ei ole hömppää. Tietysti, jos ei saa kymppiä, vaikka kuinka yrittäisi, niin se on hyvä kuitata, että "se on vaan hömppäaine".Mikäs lapsilla ollessa, jos toisella vanhemmista on kuusi laudaturia ja toisella "vain" viisi ja magna. Ja vielä maan parhaat koulut käytössä.
Kiva kumminkin huomata, että jokainen sukupolvi pistää vähän paremmaksi. - perhe
joku vaan kirjoitti:
Mikäs lapsilla ollessa, jos toisella vanhemmista on kuusi laudaturia ja toisella "vain" viisi ja magna. Ja vielä maan parhaat koulut käytössä.
Kiva kumminkin huomata, että jokainen sukupolvi pistää vähän paremmaksi.Entäs ne elämän arvot,jotka loppupelissä painaa onnellista elämää toivottaessa-noista arvoista ei sulla varmaan ole edes tietoa.Ne ovat ne jotka tekevät elämän elämisen arvoiseksi ja viime kädessä voi sanoa että ELIN! Niitä ei mitata numerolla ja hienoilla kouluilla. Nuo koulut ovat korkeintain VAIN yksi väline sen saavyttamiseen, mutta rinnalla kulkee kymmenen muuta. Muistetaan siis että koulu on VAIN YKSI juttu.
- ihanaa, kun
joku vaan kirjoitti:
Mikäs lapsilla ollessa, jos toisella vanhemmista on kuusi laudaturia ja toisella "vain" viisi ja magna. Ja vielä maan parhaat koulut käytössä.
Kiva kumminkin huomata, että jokainen sukupolvi pistää vähän paremmaksi.saa täällä vapaasti kehua itseään ja muksujaan.
- joku vaan
ihanaa, kun kirjoitti:
saa täällä vapaasti kehua itseään ja muksujaan.
Jos muilla menee hyvin, onko se jotakin sinulta pois?
- sama
joku vaan kirjoitti:
Jos muilla menee hyvin, onko se jotakin sinulta pois?
hyvin voi mennä monella tapaa-sinun tyylisi on yksi-mut niitä on monta muutakin...
- silmäinen
joku vaan kirjoitti:
Abiluokan huppareissa lukee "Kun eximia ei riitä".
Ressua tai Sykkiä on mietitty kaikkien lasten kohdalla. Ei kuitenkaan ole niihin päädytty, kun tulisi tunti lisää päivittäistä matkustamista ja kun noilla näyttää koulun lisäksi olevan runsaaasti harrastuksia.
Oma arvojärjestykseni aineissa on:
Tärkeitä matematiikka, fysiikka, kemia, englanti.
Keskitärkeitä historia ja saksa, ehkä venäjä.
Hömppää ruotsi, uskonto, terveysoppi, maantieto erillisenä aineeena. Kuvaamataito ja musiikki saisivat olla harrastuspohjalta, uutena pakollisena aineena saisivat olla autokoulu, autonkorjaus ja asunnon remontointi.Jaa. Et sitten maininnut ollenkaan esimerkiksi äidinkieltä, joka sentään on nykyään yo-kirjoitustenkin ainoa pakollinen aine ja lähes kaiken oppimisen ja opiskelun perusta.
Toivottavasti et muuten tuputa omaa arvojärjestystäsi lapsellesi. Sekä mikä on yhdelle turhempaa, voi olla toiselle intohimon kohde ja leipäpuukin. Kuvaamataito voi olla mielestäsi turhaa, mutta kaikella, mitä kaupasta ostat, on visuaalinen ilme, jonka joku alan ammattilainen on suunnitellut. Ei se riitä, että insinööri keksii vehkeen, kyllä täällä muitakin tarvitaan. - joku vaan
silmäinen kirjoitti:
Jaa. Et sitten maininnut ollenkaan esimerkiksi äidinkieltä, joka sentään on nykyään yo-kirjoitustenkin ainoa pakollinen aine ja lähes kaiken oppimisen ja opiskelun perusta.
Toivottavasti et muuten tuputa omaa arvojärjestystäsi lapsellesi. Sekä mikä on yhdelle turhempaa, voi olla toiselle intohimon kohde ja leipäpuukin. Kuvaamataito voi olla mielestäsi turhaa, mutta kaikella, mitä kaupasta ostat, on visuaalinen ilme, jonka joku alan ammattilainen on suunnitellut. Ei se riitä, että insinööri keksii vehkeen, kyllä täällä muitakin tarvitaan.Äidinkieli on niitä keskitärkeitä aineita. Ensin pitää tietää mitä kirjoittaa, vasta sen jälkeen on tärkeää miten. Sisällöttömän hömpän tuottajia on maailmassa jo nyt liikaa.
Sitäpaitsi kansainvälisen yhteisön kieli on englanti, suomeksi julkaistaan korkeintaan graduja.
Itse olen tuottanut ehkä tuhat sivua hyvälaatuista tekstiä, kaikki englanniksi. Ja siitä kun luin suomenkielisen kirjan taitaa olla viitisentoista vuotta, ne vaan on paljon kivempi lukea alkukielellä. - silmäinen
joku vaan kirjoitti:
Äidinkieli on niitä keskitärkeitä aineita. Ensin pitää tietää mitä kirjoittaa, vasta sen jälkeen on tärkeää miten. Sisällöttömän hömpän tuottajia on maailmassa jo nyt liikaa.
Sitäpaitsi kansainvälisen yhteisön kieli on englanti, suomeksi julkaistaan korkeintaan graduja.
Itse olen tuottanut ehkä tuhat sivua hyvälaatuista tekstiä, kaikki englanniksi. Ja siitä kun luin suomenkielisen kirjan taitaa olla viitisentoista vuotta, ne vaan on paljon kivempi lukea alkukielellä.Kaikki mitä alakoulun jälkeen äikäntunneilla opetetaan lukemisesta ja kirjoittamisesta (oikeinkirjoitusta lukuunottamatta) on täysin sovellettavissa millä tahansa kielellä kirjoittamiseen. Otsikointi, erilaiset tekstilajit (arvostelu, uutinen, kirje, koevastaus, tutkielma, essee, mielipidetekstit jne.) perusteleminen, tekstin rakenne, aloittaminen, lopettaminen yms. asiat ovat äikän keskeistä oppisisältöä. Lisäksi opetetaan tekstin suunnittelemista, tiedonhakua yms. eli sitä, miten sitä sisältöä saa tekstiin, ja tietysti myös kriittistä ja päättelevää lukutaitoa.
Kieliopilla puolestaan on suuri välinearvo vieraita kieli opiskeltaessa. Kun kielenopettaja puhuu aikamuodoista ja substantiivien taivutuksesta, mahtaa olla vaikeaa seurata, ellei tiedä, mitä nuo asiat omassa äidinkielessä ovat.
Ei pitäisi esittää noin varmoja mielipiteitä oppiaineiden tärkeydestä, kun ei selvästikään ole yhtään mitään käsitystä siitä, mitä niihin edes kuuluu! Äikkä on todella paljon muutakin kuin mekaanisen luku- ja kirjoitustaidon opiskelua. - joku vaan
silmäinen kirjoitti:
Kaikki mitä alakoulun jälkeen äikäntunneilla opetetaan lukemisesta ja kirjoittamisesta (oikeinkirjoitusta lukuunottamatta) on täysin sovellettavissa millä tahansa kielellä kirjoittamiseen. Otsikointi, erilaiset tekstilajit (arvostelu, uutinen, kirje, koevastaus, tutkielma, essee, mielipidetekstit jne.) perusteleminen, tekstin rakenne, aloittaminen, lopettaminen yms. asiat ovat äikän keskeistä oppisisältöä. Lisäksi opetetaan tekstin suunnittelemista, tiedonhakua yms. eli sitä, miten sitä sisältöä saa tekstiin, ja tietysti myös kriittistä ja päättelevää lukutaitoa.
Kieliopilla puolestaan on suuri välinearvo vieraita kieli opiskeltaessa. Kun kielenopettaja puhuu aikamuodoista ja substantiivien taivutuksesta, mahtaa olla vaikeaa seurata, ellei tiedä, mitä nuo asiat omassa äidinkielessä ovat.
Ei pitäisi esittää noin varmoja mielipiteitä oppiaineiden tärkeydestä, kun ei selvästikään ole yhtään mitään käsitystä siitä, mitä niihin edes kuuluu! Äikkä on todella paljon muutakin kuin mekaanisen luku- ja kirjoitustaidon opiskelua.Sama argumentti kuin pakkoruotsittajilla, muita kieliä oppii helpommin jos on ensin opetellut pakkoruotsin. Nuo suomenkielen erikoisuudet puuttuvat useimmista muista kielistä.
Tietenkin nuo kieliopin perusasiat pitää osata, erityyppisten asiakirjojen laatiminen on jopa hyödyllistä.
Ainekirjoituksen korostaminen opetuksessa sitä ei välttämättä ole, harvasta tulee kaunokirjailija. - feikkiä?
joku vaan kirjoitti:
Sama argumentti kuin pakkoruotsittajilla, muita kieliä oppii helpommin jos on ensin opetellut pakkoruotsin. Nuo suomenkielen erikoisuudet puuttuvat useimmista muista kielistä.
Tietenkin nuo kieliopin perusasiat pitää osata, erityyppisten asiakirjojen laatiminen on jopa hyödyllistä.
Ainekirjoituksen korostaminen opetuksessa sitä ei välttämättä ole, harvasta tulee kaunokirjailija.ois hauska tietää minkä olan kirjoitelmia kyhäilet?
- joku vaan
feikkiä? kirjoitti:
ois hauska tietää minkä olan kirjoitelmia kyhäilet?
Noin kaksi kolmasosaa on tieteellisiä artikkeleita ja esitelmiä englanniksi. Nimeni tuottaa noin 750 osumaa googlessa. Pieni ylläri oli se, että niitä juttuja on käännetty ranskaksi, puolaksi ja koreaksi. Japanista nyt puhumattakaan.
Noin kolmannes (ainakin työmäärästä) on tuottaa lehdistötiedotteita mahdollisimman helposti ymmärrettävässä ja muokattavassa muodossa. Ja mahdollisimman komeita tietenkin. Tämä auttaa rahan saamisessa uusiin hommiin, rahanjakajat käyttävät leikekirjapalvelua minkä avulla katsovat rahananojien ansiot. - muka tärkeämpää
joku vaan kirjoitti:
Sama argumentti kuin pakkoruotsittajilla, muita kieliä oppii helpommin jos on ensin opetellut pakkoruotsin. Nuo suomenkielen erikoisuudet puuttuvat useimmista muista kielistä.
Tietenkin nuo kieliopin perusasiat pitää osata, erityyppisten asiakirjojen laatiminen on jopa hyödyllistä.
Ainekirjoituksen korostaminen opetuksessa sitä ei välttämättä ole, harvasta tulee kaunokirjailija.kuin äidinkieli. oikeastaan voisi perusteisiin lopettaa koko kemian, harvasta meistä kuitenkaan kemistiä tulee.. kuten ei kirjailijaakaan.
lopeta nuo typerät lausuntosi täällä, voit olla itse mahdottoman älykäs ja hyvä ja menestynyt, mutta suomalaisesta peruskoulusta sinulla ei mitään hajua. ei aineita opiskella siksi, että niistä olisi jotakin hyötyä ja laiteta tärkeysjärjestykseen ja aivopestä lapsikin uskomaan samaan.
mietipä miksi niitä aineita koulussa on. - tapu-tapu
joku vaan kirjoitti:
Noin kaksi kolmasosaa on tieteellisiä artikkeleita ja esitelmiä englanniksi. Nimeni tuottaa noin 750 osumaa googlessa. Pieni ylläri oli se, että niitä juttuja on käännetty ranskaksi, puolaksi ja koreaksi. Japanista nyt puhumattakaan.
Noin kolmannes (ainakin työmäärästä) on tuottaa lehdistötiedotteita mahdollisimman helposti ymmärrettävässä ja muokattavassa muodossa. Ja mahdollisimman komeita tietenkin. Tämä auttaa rahan saamisessa uusiin hommiin, rahanjakajat käyttävät leikekirjapalvelua minkä avulla katsovat rahananojien ansiot....lehterit huokaavat...ja poistuvat kyseisen luennoitsijan läheisyydestä...
hoh-hoijaa-onneksi elämässäni on mielenkiintoisempia ihmisiä.... - joku vaan
tapu-tapu kirjoitti:
...lehterit huokaavat...ja poistuvat kyseisen luennoitsijan läheisyydestä...
hoh-hoijaa-onneksi elämässäni on mielenkiintoisempia ihmisiä....En siis luennoi vaan teen asioita. Sinä luet Hesarista mitä tuli tehtyä.
En siis mitenkään väheksy muiden ammattien harjoittajia, eihän siitä mitään tulisi jos kaikki tekisivät samaa mitä minä.
Kumminkin kiva näinpäin. - sama
joku vaan kirjoitti:
En siis luennoi vaan teen asioita. Sinä luet Hesarista mitä tuli tehtyä.
En siis mitenkään väheksy muiden ammattien harjoittajia, eihän siitä mitään tulisi jos kaikki tekisivät samaa mitä minä.
Kumminkin kiva näinpäin.olemme siis kollegoita-luet myös minun juttujani jos luet Hesaria ja kirjoitat -ja silti olemme niin erilaisia...
- joku vaan
sama kirjoitti:
olemme siis kollegoita-luet myös minun juttujani jos luet Hesaria ja kirjoitat -ja silti olemme niin erilaisia...
Minulle noiden tiedotteiden kirjoittaminen on välttämätön paha, teen sitä koska osaan ja koska kollegat inhoavat sitä vielä enemmän.
Sama kai koskee koko hesarin tiedepalstaa, ei porukka sinne hyvän hyvyyttään kirjoita vaan saadakseen näkyvyyttä. Geenitutkijat ja kylmälaboratorio ovat olleet tässä parhaita.
Alkuperäinen vastaus oli siis kateustesti, kokeilin saako galluppiin vastata että kaikki on hyvin.
Niinkuin en olisi etukäteen tiennyt tulosta. *LOL* - silmäinen
joku vaan kirjoitti:
Sama argumentti kuin pakkoruotsittajilla, muita kieliä oppii helpommin jos on ensin opetellut pakkoruotsin. Nuo suomenkielen erikoisuudet puuttuvat useimmista muista kielistä.
Tietenkin nuo kieliopin perusasiat pitää osata, erityyppisten asiakirjojen laatiminen on jopa hyödyllistä.
Ainekirjoituksen korostaminen opetuksessa sitä ei välttämättä ole, harvasta tulee kaunokirjailija.Ainekirjoitus ei ole enää ala-asteen jälkeen yleensä fiktiivisten kertomusten kirjoittamista, eikä kirjoittamisen opetus yläkoulussa ja lukiossa todellakaan tähtää kaunokirjailijoiden tuottamiseen. Käsityksesi ovat viime vuosituhannelta, ja aika kaukaa sieltä.
Kieliopin opetus on osin vertailevaa. Kerron oppilaille jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten eri keinoin erilaiset asiat erilaisissa kielissä ilmaistaan. Tarkoitus ei ole opettaa ritirimpsuja ulkoa vaan lisätä oppilaan kielellistä tietoisuutta, josta - kuten myös oman äidinkielen rakenteen hahmottamisesta ylipäänsä - on väistämättä etua, kun yrittää ymmärtää muiden kielten rakenteita.
Yhä edelleen kirkkaammaksi käy, että esität itsevarmasti vankkoja mielipiteitä asioista, joista sinulla ei ole juuri mitään tietoa. Mielipiteiden lisäksi sinulla on vankkoja asenteita ja ennakkoluuloja ja arvostuksia, joita toivon mukaan et kuitenkaan tuputa lapsellesi. Lastesi pitää elää itselleen ja tulevaisuudelle; heidän pitää saada itse päättää, esimerkiksi mitkä oppiaineet ovat heille niitä tärkeitä. Monen nuoren elämässä on ollut turhia mutkia, koska isukki on kotona vähätellyt joitakin aineita, aloja ja ammatteja ja ohjannut itse valitsemaansa suuntaan, joka on voinut olla väärä. Vanhempien tieto monesta asiasta on vanhaa ja arvot ja asenteet perustuvat heidän omaan suppeaan näkövinkkeliinsä. - joku vaan
silmäinen kirjoitti:
Ainekirjoitus ei ole enää ala-asteen jälkeen yleensä fiktiivisten kertomusten kirjoittamista, eikä kirjoittamisen opetus yläkoulussa ja lukiossa todellakaan tähtää kaunokirjailijoiden tuottamiseen. Käsityksesi ovat viime vuosituhannelta, ja aika kaukaa sieltä.
Kieliopin opetus on osin vertailevaa. Kerron oppilaille jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten eri keinoin erilaiset asiat erilaisissa kielissä ilmaistaan. Tarkoitus ei ole opettaa ritirimpsuja ulkoa vaan lisätä oppilaan kielellistä tietoisuutta, josta - kuten myös oman äidinkielen rakenteen hahmottamisesta ylipäänsä - on väistämättä etua, kun yrittää ymmärtää muiden kielten rakenteita.
Yhä edelleen kirkkaammaksi käy, että esität itsevarmasti vankkoja mielipiteitä asioista, joista sinulla ei ole juuri mitään tietoa. Mielipiteiden lisäksi sinulla on vankkoja asenteita ja ennakkoluuloja ja arvostuksia, joita toivon mukaan et kuitenkaan tuputa lapsellesi. Lastesi pitää elää itselleen ja tulevaisuudelle; heidän pitää saada itse päättää, esimerkiksi mitkä oppiaineet ovat heille niitä tärkeitä. Monen nuoren elämässä on ollut turhia mutkia, koska isukki on kotona vähätellyt joitakin aineita, aloja ja ammatteja ja ohjannut itse valitsemaansa suuntaan, joka on voinut olla väärä. Vanhempien tieto monesta asiasta on vanhaa ja arvot ja asenteet perustuvat heidän omaan suppeaan näkövinkkeliinsä.Ok, en voinut vastustaa kiusausta.
Todellisuudessa noissa paremmissa kouluissa opetus on tosi monipuolista ja meno on ihan erilaista kuin useimmissa muissa kouluissa.
Esimerkiksi joka vuosi tuotetaan oma näytelmä tai musikaali. Käsikirjoitus, lavastus, näyttelijät jne. ovat omasta takaa. On itsestäänselvyys, että orkesteri ja kuoro saadaan koottua oman luokan keskuudesta, joskus voi jonkun erikoisemman soittimen joutua hankkimaan vuotta vanhemmista tai nuoremmista. - että .
joku vaan kirjoitti:
Ok, en voinut vastustaa kiusausta.
Todellisuudessa noissa paremmissa kouluissa opetus on tosi monipuolista ja meno on ihan erilaista kuin useimmissa muissa kouluissa.
Esimerkiksi joka vuosi tuotetaan oma näytelmä tai musikaali. Käsikirjoitus, lavastus, näyttelijät jne. ovat omasta takaa. On itsestäänselvyys, että orkesteri ja kuoro saadaan koottua oman luokan keskuudesta, joskus voi jonkun erikoisemman soittimen joutua hankkimaan vuotta vanhemmista tai nuoremmista.teillä on mahdollisuus ns parempiin kouluihin ja varmaan ja parempaan elämäänkin. kunhan muistat, että suurin osa näistä ns paremmin toimeen tulevista, lahjakkaista, kuuluisista ym ihmisistä tulevat ihan tavallisista opinahjoista ympäri suomen. ihan vaan vähättelemättä.
sun tekstis on niin itteään täynnä olevaa, että tekis mieli kuittailla koko ajan. antaa kuitenkin olla, mulla ei oo tarvetta päteä nimettömänä nettipalstalla. itse kukin täällä voisi esittää olevansa vaikka presidentti tai pääministeri. - joku vaan
että . kirjoitti:
teillä on mahdollisuus ns parempiin kouluihin ja varmaan ja parempaan elämäänkin. kunhan muistat, että suurin osa näistä ns paremmin toimeen tulevista, lahjakkaista, kuuluisista ym ihmisistä tulevat ihan tavallisista opinahjoista ympäri suomen. ihan vaan vähättelemättä.
sun tekstis on niin itteään täynnä olevaa, että tekis mieli kuittailla koko ajan. antaa kuitenkin olla, mulla ei oo tarvetta päteä nimettömänä nettipalstalla. itse kukin täällä voisi esittää olevansa vaikka presidentti tai pääministeri.Kai meistä jokainen haluaa antaa lapsilleen niin hyvät eväät elämään kuin mihin pystyy. Minä pystyn siihen paremmin kuin useimmat muut.
Itse olen ollut tosi huonossa koulussa, aivan Suomen tilaston hännillä. Siitä huolimatta olen pärjäillyt. Jopa yhdys sanojen oikein kirjoitus taitokin pelaa useimmiten. :-) - tilastoja?
joku vaan kirjoitti:
Kai meistä jokainen haluaa antaa lapsilleen niin hyvät eväät elämään kuin mihin pystyy. Minä pystyn siihen paremmin kuin useimmat muut.
Itse olen ollut tosi huonossa koulussa, aivan Suomen tilaston hännillä. Siitä huolimatta olen pärjäillyt. Jopa yhdys sanojen oikein kirjoitus taitokin pelaa useimmiten. :-)mielestäni parhaat eväät lapselle on hyvä ja rakastava koti, sosiaaliset suhteet, hyviä harrastuksia ja ahkeruus koulussa. siitä on hyvä ponnistaa vaikka miten korkealle, me emme tarvitse tilastoja kouluista tietääksemme, että lapsi tulee meidän antamillamme eväillä pärjäämään.
- heh heh
Monilla opettajilla on sellainen linja että kymppiä ei anneta kenellekkään, koska kaikilla on parantamisen varaa.
Enpä sanoisi arvostelu kovinkaan tiukaksi jos on ylipäätään mahdolista saada noin monta kymppiä.
Toki olen sitä mieltä että kympin pitäsi olla saatavissa, jos osaa sen mitä on vaadittu. Onhan se tyhmää että käytännössä numerot annetaan asteikolla 6-9. - joku vaan
tilastoja? kirjoitti:
mielestäni parhaat eväät lapselle on hyvä ja rakastava koti, sosiaaliset suhteet, hyviä harrastuksia ja ahkeruus koulussa. siitä on hyvä ponnistaa vaikka miten korkealle, me emme tarvitse tilastoja kouluista tietääksemme, että lapsi tulee meidän antamillamme eväillä pärjäämään.
Yksi vanhimman lapsen kavereista ei päässyt jatkamaan samassa lukiossa, kun todistus ei ollut tarpeeksi hyvä.
Siirtyi ns. tavalliseen (aika hyvätasoiseen) lukioon ja huomasi olevansa luokan paras.
Tietysti nuo teidänkin lapsenne tulevat pärjäämään. Kuka paremmin, kuka huonommin. :-) - UiMari
pojallani. kirjoitti:
oli 12 kymppiä ja kaksi ysiä Munkkiniemen yhteiskoulusta yläasteelta (Helsinki).
Yksi yhdeksikkö oli tullut puhtaasti erimielisyyksistä ja "huonosta käytöksestä" tunnilla, koska oikeasti aine kuuluu hänen todellisiin vahvuuksiinsa.
Mutta enpä nyt valita kuitenkaan.
Mitkä ovat muuten mielestäsi "hömppää" Itse arvostan taideaineita ja muitakin käytännön aineita erittäin paljon. Vai tarkoititko esim. uskontoa?Opettaja on aina keskuteluissa muistanut mainita lapseni olevan lahjakas.
Me olemme epäilleet asiaa aina - siis sitä että lapsella on selvästi ollut aina ns. (moni)lahjakkaan profiili - mutta onko hän ihan oikeasti lahjakas. Mutta kymppejä ei todistukseen tule, kun käytös on lahjakkaalle ominaista (kun meinaa tylsyys iskeä oppitunneilla, niin ei jaksa keskittyä ihan joka juttuun ja kaverilla on vielä mielipiteitäkin - kyseenalaistaa ja kritisoi sekä tekee tarkkoja huomiota) - ysejä vaan todistukseen aineesta kuin aineesta, varsinkin reaaliaineista, matematiikasta, kielistä ja äidinkielestä, vaikka koearvosanat olisivatkin aina kymppejä. Ja käytös siten seiska. Ajattelin, että ainakin lapsi on oma itsensä eikä feikkaa sen enempää koulussakaan kuin muuallakaan. Hänellä on kuitenkin kavereita, joilla numerot on päinvastoin - käytös ysi, muut numerot seiskoja. Kavereitten käytös kuitenkin kouluajan ulkopuolella on välillä kyseenalainen.
- Näin meillä
Meillä tokaluokkalainen ei saanut todistusta ollenkaan nyt jouluna, keväällä tullee sanallinen arviointi kuten viime keväänäkin (2 sivua!), nyt oli arviointikeskustelu.
Minusta numerot eivät kovin tärkeitä olekaan, näenhän itse jo kotiin tuoduista kokeista mitä lapsi osaa ja missä on vielä harjoiteltavaa. Periaatteena on ollut, että yli luokan keskiarvon kokeissa pitäisi suoriutua koska on kuitenkin fiksu lapsi. Kolmena ensimmäisenä vuotena saatiin kirjallinen arvio, neljännellä luokalla tuli numerotodistus. Ihan hyvä niinkin.
Toisenlainen keissi: kokeesta tulee 9, todistukseen 6. Millaisia toimenpiteitä aiheuttaa?- ekaluokkalaisten äiskä
Meidän ekaluokkalaiset kaksosemme saivat upeat todistukset, itse asiassa kaksi erillistä paperia, toisessa arvioituna matematiikka ja äidinkieli eriteltynä lukemiseen ja kirjoittamiseen asteikolla erittäin hyvästä välttävään, lisäksi rastitettuna ne eri oppiaineet, joissa on edistytty tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi toinen todistus oli käyttäytymistodistus, jossa käyttäytymisen ja huolellisuuden eri osa-alueet oli arvioitu asteikolla erittäin hyvä-hyvä-tyydyttävä-välttävä. Vaikkei todistuksissa ollutkaan mitään vapaamuotoista sanallista arviointia, oli se kuitenkin hyvin selkeä ja informatiivinen...
Arvostelut olivat molemmilla lapsillamme tosi hyvät, ja he olivat myös itse erittäin tyytyväisiä saamiinsa arvosteluihin. "Äiti katso, erittäin hyvin mennyt tämä ja tämä..." :) Tosin pientä kannustavaa arviointia taisi olla mukana, kun toinen heistä itsekin huomasi ihmetellä että "äiti miksi minulla on tämä huolehtii kotitehtävistään hyvin laitettu tänne erittäin hyvin-kohtaan, kun minulla unohtuu kirjat niin usein kouluun..?" Niinpä :D - kaksi koululaista meillä
Meillä 13v poika sai muuten ansaitut numerot mutta kolme numeroa jäi mietityttämään.
Maantieto:sai isosta kokeesta 10:n ja sitten 9 tuntikokeesta,viittaa tunneilla,läksyt aina tehtynä,sai todistukseen vain 9:n
Kotitalous:saanut kokeesta yli ysin,viittaa tunneilla...saanut tuntikuulustelusta ysin ja tiskikokeesta 10-,opettaja kehuu kovasti pojan kokkauksia...silti todistuksessa 8
Historia: kokeista ottanut 9.5 ja 8.5 tuntikuulusteluista ottanut 8:ja ja 9:jä,aina läksyt tehtynä,viittaa mutta todistuksessa 8.
Käytösnumero ihmetyttää:opettajat aina kehuvat lastani hyvästä käytöksestä,ei kiroile,ei kiusaa,on aina kohtelias,lapseni kanssa pystyy puhumaan asiasta kun asiasta silti todistuksessa vain 8
Kolmasluokkalainen sai ihan oikein arvosanat,hänen todistuksessaan ei moitteen sijaa löytynyt suuntaan eikä toiseen.- syistä kiinnostunu
kuulin just Joulun aikana ettei nukyään käytöksestä anneta koskaan 10 ja 9 on kans "kiven alla"... Liekkö näin? Kun itse olin koulussa oli tehnyt jotain pahaa jos käytös ei ollu 10. Opet kommentoikaa asiaa jos olette perillä syistä-ois mielenkiintosta tietää.
- opettajatar007
syistä kiinnostunu kirjoitti:
kuulin just Joulun aikana ettei nukyään käytöksestä anneta koskaan 10 ja 9 on kans "kiven alla"... Liekkö näin? Kun itse olin koulussa oli tehnyt jotain pahaa jos käytös ei ollu 10. Opet kommentoikaa asiaa jos olette perillä syistä-ois mielenkiintosta tietää.
Tässä perässä valtakunnalliset kriteerit oppilaan käyttäytymisen arviointiin. Vanhempien kannattaa muistaa, että numero 8 = hyvä osaaminen.
OPS:n valtakunnallisten arviointikriteerien mukaan numero 10 on oikeastaan mahdotonta saavuttaa. Kukapa meistä aikuisista pystyisi numero kymmenen arvoiseen toimintaan? KOulussa, jossa itse työskentelen noin 2 % oppilaista saa numeron 10. Itse en antanut ainuttakaan kymppiä. Hiljainen, kiltti tyttö sai omana kouluaikani automaattisesti numeron 10, toista on tänä päivänä. Lukekaa itse.
Käyttäytymisen arvosanaa annettaessa kiinnitetään huomiota seuraaviin arvosteluperusteisiin:
Erinomainen 10
- kunnioittaa toisia ja ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön
- toimii itse positiivisena esimerkkinä muille
- on esimerkillinen käytöksessään
- on luotettava ja oikeudenmukainen
- on aktiivinen ja toimii rakentavasti ryhmän ja kouluyhteisön parhaaksi
Kiitettävä 9
- kunnioittaa toisia ja ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön
- on hyväkäytöksinen
- toimii vastuullisesti kouluyhteisössä
- on luotettava ja oikeudenmukainen
Hyvä 8
- ottaa useimmiten huomioon muut ihmiset ja ympäristön
- käyttäytyy asiallisesti
- noudattaa koulun sääntöjä
- on sopuisa ja yhteistyöhaluinen
- suhtautuu vastuullisesti yhteiseen omaisuuteen
Tyydyttävä 7
- parannettavaa muiden ihmisten ja ympäristön huomioimisessa, työn arvostuksessa ja
sääntöjen noudattamisessa
- osoittaa silloin tällöin piittaamattomuutta toisia työyhteisön jäseniä ja ympäristöä kohtaan
295
- on toisinaan haluton, jopa häiritsevä
- harvoin oma-aloitteinen, tekee vain vaaditun
- myöhästelee
Kohtalainen 6
- suhtautuu välinpitämättömästi koulunkäyntiin ja koulun omaisuuteen
- rikkoo koulun sääntöjä
- häiritsee oppitunteja
- on epäluotettava
- käyttää sopimatonta kieltä
- uhkaa tai loukkaa toisen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta
- lietsoo asenteillaan ja teoillaan kielteistä ilmapiiriä
Välttävä 5
- erittäin törkeä, välinpitämätön ja jopa aggressiivinen käytös
- toisen fyysisen tai henkisen koskemattomuuden toistuva loukkaaminen
- ei piittaa koulun säännöistä
- oppilas käy epäsäännöllisesti koulussa
Hylätty 4
- käyttäytyminen kouluyhteisöön täysin sopimatonta
- oppilas käy satunnaisesti koulussa
- vaatii viranomaisten toimenpiteitä
- vahingoittaa tahallisesti toista kouluyhteisön jäsentä
- vahingoittaa törkeästi toisten tai koulun omaisuutta
- ei ole koulun käytettävissä olevin keinoin ojennettavissa - edellinen
opettajatar007 kirjoitti:
Tässä perässä valtakunnalliset kriteerit oppilaan käyttäytymisen arviointiin. Vanhempien kannattaa muistaa, että numero 8 = hyvä osaaminen.
OPS:n valtakunnallisten arviointikriteerien mukaan numero 10 on oikeastaan mahdotonta saavuttaa. Kukapa meistä aikuisista pystyisi numero kymmenen arvoiseen toimintaan? KOulussa, jossa itse työskentelen noin 2 % oppilaista saa numeron 10. Itse en antanut ainuttakaan kymppiä. Hiljainen, kiltti tyttö sai omana kouluaikani automaattisesti numeron 10, toista on tänä päivänä. Lukekaa itse.
Käyttäytymisen arvosanaa annettaessa kiinnitetään huomiota seuraaviin arvosteluperusteisiin:
Erinomainen 10
- kunnioittaa toisia ja ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön
- toimii itse positiivisena esimerkkinä muille
- on esimerkillinen käytöksessään
- on luotettava ja oikeudenmukainen
- on aktiivinen ja toimii rakentavasti ryhmän ja kouluyhteisön parhaaksi
Kiitettävä 9
- kunnioittaa toisia ja ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön
- on hyväkäytöksinen
- toimii vastuullisesti kouluyhteisössä
- on luotettava ja oikeudenmukainen
Hyvä 8
- ottaa useimmiten huomioon muut ihmiset ja ympäristön
- käyttäytyy asiallisesti
- noudattaa koulun sääntöjä
- on sopuisa ja yhteistyöhaluinen
- suhtautuu vastuullisesti yhteiseen omaisuuteen
Tyydyttävä 7
- parannettavaa muiden ihmisten ja ympäristön huomioimisessa, työn arvostuksessa ja
sääntöjen noudattamisessa
- osoittaa silloin tällöin piittaamattomuutta toisia työyhteisön jäseniä ja ympäristöä kohtaan
295
- on toisinaan haluton, jopa häiritsevä
- harvoin oma-aloitteinen, tekee vain vaaditun
- myöhästelee
Kohtalainen 6
- suhtautuu välinpitämättömästi koulunkäyntiin ja koulun omaisuuteen
- rikkoo koulun sääntöjä
- häiritsee oppitunteja
- on epäluotettava
- käyttää sopimatonta kieltä
- uhkaa tai loukkaa toisen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta
- lietsoo asenteillaan ja teoillaan kielteistä ilmapiiriä
Välttävä 5
- erittäin törkeä, välinpitämätön ja jopa aggressiivinen käytös
- toisen fyysisen tai henkisen koskemattomuuden toistuva loukkaaminen
- ei piittaa koulun säännöistä
- oppilas käy epäsäännöllisesti koulussa
Hylätty 4
- käyttäytyminen kouluyhteisöön täysin sopimatonta
- oppilas käy satunnaisesti koulussa
- vaatii viranomaisten toimenpiteitä
- vahingoittaa tahallisesti toista kouluyhteisön jäsentä
- vahingoittaa törkeästi toisten tai koulun omaisuutta
- ei ole koulun käytettävissä olevin keinoin ojennettavissaKiitos-tuo selventi paljon!
- keskiarvo
syistä kiinnostunu kirjoitti:
kuulin just Joulun aikana ettei nukyään käytöksestä anneta koskaan 10 ja 9 on kans "kiven alla"... Liekkö näin? Kun itse olin koulussa oli tehnyt jotain pahaa jos käytös ei ollu 10. Opet kommentoikaa asiaa jos olette perillä syistä-ois mielenkiintosta tietää.
Yläkouluissa kaikki oppilasta opettavat opettajat antavat oman numeron jokaiselle opettamalleen oppilaalle käytöksestä ja huolellisuudesta. Luokanvalvoja laskee sitten niistä keskiarvon. Eli ei ole pelkästään luokanvalvojan näkemys oppilaasta. Joskus arvosanoissa on paljonkin heittoa; oppilas käyttäytyy esim. taitoaineissa hyvinkin eri tavalla kuin reaaliaineiden tai kielten tunneilla
- Joskus tuntuu että ne on ar...
Eihän arvosanoa ole koskaan mitenkään perusteltu. Opettajat antaa sellaisia numeroita kuin lystäävät.
- Anonyymi
Ekaluokkalaisen todistuksessa ympäristöoppi, uskonto ja musiikki arvioitu "hyvin". Koko kouluvuonna syksystä kevääseen ei ole nähty eikä kuultu näistä aineista yhtään mitään kotona, ei kirjoja eikä tehtäviä, välillä lapsi sanonut, että ko. tunteja ei ole ollut, kun on aika mennyt äikkään tai matikkaan. (nämä lapsen arviossa erinomaiset) Opettajan kanssa "tavoitekeskustelussa" ei sanottu näistä sanallakaan mitään, annettiin vaan ymmärtää, että lapsi on ihan oikea reipas koululainen ja sai syyskauden päätteeksi hyvis-diplominkin, auttaa muita ja on ystävällinen ja kohtelias. Silti myös käytös arvioitu "hyvin", ei "erinomaisesti". Ottaisin ennemmin sanallisen arvion, kuin rastin ruutuun. Tämä on tätä nykyaikaa, että annetaan olettaa kaiken olevan hienosti ja tyrkytetään jatkuvaa positiivista ja sitten lapsella itku silmässä, kun "todellisuus" paljastuu todistuksesta koulun viimeisenä päivänä, jolloin edes opettajan kanssa ei voi saada lisäselvyyttä asioihin eikä lapsi itse ymmärrä, kun koko ajan on kaikkea hienoksi hehkutettu, että miksi sitten tokarissa onkin vain "hyvin".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391