Tunsin näin itse lyhyenä miehenä pakottavaa tarvetta purkaa hieman ajatuksiani aiheesta, enkä keksinyt parempaakaan palstaa. Lukekoon ken viitsii...
Olen onnistunut jostain syystä välttämään lyhyen miehen syndroomaa yllättävän pitkään, mutta nyt olen mitä ilmeisimmin kyseiseen alemmuuskompleksiin vajoamassa, vaikka yritänkin kovasti potkia vastaan. Olen 174 cm lyhyt - kengät jalassa toki muutaman sentin pidempi. Ärsyttävästi siis jonkin verran alle keskipituuden, jos nyt en mikään sirkuskääpiökään (anteeksi kaikki sirkuskääpiöt). Vaikka en koe olevani varsinaisesti mikään pituusrasismin uhri, niin alkoi kyllä kovasti masentaa luettuani useita artikkeleita ja nettikeskusteluita lyhyiden miesten yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ongelmista. Tyhmää ehkä tuijotella sellaisia, mutta lukiessani tajusin, että itsenikin usein kohtaama eräänlainen "pikkuveliasenne" on suurimmalta osin seurausta juuri pituudestani. Pituuteni siis hävettää, mutta toisaalta haluaisin vuodattaa muutaman sanan meidän lyhyiden miesten puolustukseksi.
En nyt ala nalkuttaa siitä, että naiset eivät pidä lyhyistä miehistä - se on muuttumaton tosiasia, jota meidän tumppien on turha itkeä. Jokaisella on oikeus ihanteisiinsa. Se, missä sen sijaan pitäisi tapahtua muutos, on tällaisissa syväänjuurtuneissa uskomuksissa, että lyhyet miehet eivät esim. työelämässä ole yhtä luotettavia ja rehellisiä kuin pitkät. Useat työnantajat tietoisesti tai tiedostamattaan suosivat pitkiä työntekijöitä. Se on tilastollinen tosiseikka - ja ainakin minusta erittäin väärin, vaikka se tapahtuisikin alitajuisesti opittujen ihanteiden mukaan. Lyhyttä miestä ei koskaan oteta yhtä vakavasti kuin pitkää. Pitkiä miehiä myös pidetään usein ennakolta älykkäämpinä kuin lyhyitä, vaikka jokainen tietää, ettei näin ole aina asian laita. Jopa äidit kehuvat kilvan poikiensa pituutta, mutta lyhyiden ulkonäöstä ei yllättäen ole juuri muuta sanottavaa kuin korkeintaan se pahin eli "söpö". Parempi tietysti, etteivät valehtele.
Ikävin uutinen on se, ettei lyhyydestä ole etua missään maailman kolkassa. Joka ikisessä kulttuurissa suositaan pitkiä miehiä. Turha siis haaveilla muutosta Japaniin tai Kiinaan (jossa saattaisit toki olla lähempänä pituuskeskiarvoa, mutta jossa työelämässä ja ihmissuhteissa suositaan aina omaa rotua ja silloinkin pisimpiä). Eräässäkin kiinalaisessa yliopistossa muuan oppilaalta evättiin pääsy opiskelemaan, koska tämä ei täyttänyt laitoksen asettamaa pituusrajaa. Kehnompi juttu. Pieni on ihmisten mielissä aina vähemmän, ja menestyäkseen lyhyen miehen täytyy taistella kymmenkertaisesti ja maksimoida kaikki muut avunsa - ja sittenkään hän ei välttämättä onnistu. Lyhyillä naisilla taas tällaista ongelmaa ei ole ja pitkien miesten - luomakunnan kruunujen - ainoa haitta on kolautella silloin tällöin päätään...
Kyllähän tälle syrjinnälle on olemassa oikein oma terminsäkin (heightism tai shortism), mutta todellisuudessa aika harva ottaa ongelman vakavasti. Lyhyet muttei kuitenkaan kääpiöiksi luokiteltavat miehet ovat ikään kuin vähemmistöryhmien väliinputoajia, joille naurahdellaan välillä hyväntahtoisesti, välillä aidosti halveksuen. Mutta miksi? Eivätkö lyhyet miehet ole kestäneet jo tarpeeksi? Kuinka paljon heitä täytyy nöyryyttää asiasta, jolle he eivät voi mitään? Jotkut (onneksi harvat) miehet ovat niin epätoivoisia saamaan lisäsenttejä, että menevät jopa jalkojenpidennysleikkaukseen, joka on paitsi erittäin kallis, myös äärimmäisen kivulias ja riskialtis: pahimmassa tapauksessa he saattavat joutua amputoimaan jalkansa! Tämä viimeistään kertoo jotain pituuden palvonnasta ja merkityksestä kilpailuyhteiskunnassa. Ongelmaan on tosin hankala puuttua, kun mielikuvat ja ihanteet kumpuavat niin syvältä kulttuuristamme ja historiastamme. Sama on tietysti monien muiden ihanteiden kohdalla. Lyhyiden miesten "vähemmyys" on jotenkin niin luonnollinen asia, ettei moni tule sitä arkielämässä koskaan edes kyseenalaistaneeksi. Koetan tässä tietysti lähinnä paasata vielä itseäni huomattavasti lyhyempien puolesta...
Mitä itseeni tulee, olen minäkin joutunut luultavasti näkemään pitempiä miehiä enemmän vaivaa uskottavuuteni eteen (vaikka en aikaisemmin tajunnut lyhyydelläni olevan niin suurta merkitystä). Olen panostanut opiskeluihini valtavasti, hankkinut vuosien aikana punttisalilta raamit ja kasvattanut parrankin. Olen hionut eleitäni ja yritän näyttäytyä aina tyynenä ja itsevarmana. Ääneni ja kasvonpiirteeni ovat onneksi ihan OK ja miehekkäät, se tästä vielä puuttuisikin, että olisin kuin piipittävä tyttö. Puhettakin voi aina tietysti harjoittaa. Suurin merkitys on ollut pukeutumistyylin valinnoilla. Voin vannoa, että kaupan kassoilla minuun on suhtauduttu paljon ystävällisemmin ja kunnioittavammin ryhdikkäämmissä ja vähemmän pikkupoikamaisuutta ja lyhyyttä korostavissa vaatteissa. Lihakset ja leveämmät hartiat ovat selvästi myös murtaneet tuota pikkuveliasetelmaa - en ole ehkä miehen pituinen mutta kokoinen ja painoinen ainakin, ja kyllä se itsevarmuutta tuo. Voin suositella kaikille lyhyille miehille (liiallisuuksiin ei tietenkään kannata mennä). Katkeraa vain, että jos pitkä mies on tarpeeksi fiksu nähdäkseen olemuksensa eteen tämän saman vaivan, hänet arvioidaan ennakolta aina lyhyttä vastaavaa paremmaksi. Se syö kieltämättä miestä ja motivaatiota.
Ahdistaa myös ajatus, että en vielä jokin aika sitten olisi päässyt (jos olisin halunnut) poliisiksi, koska olisin ollut sentin liian lyhyt. Se oli aika iso kolaus itsetunnolle, vaikka ala ei edes houkuttele. Olisi myös aika alentavaa ottaa esim. työhaastatteluun mahdollisimman korkeapohjaiset kengät siksi, että näin saatan tilastojen mukaan parantaa työnsaantimahdollisuuksiani. Miksi ihmiset eivät osaa irrottautua tuollaisista ennakkoluuloista, kuten muiden vähemmistöjen kohdalla on pikkuhiljaa käymässä ja käynyt? Täytyisiköhän heidän kokeilla joskus päivää lyhyenä miehenä huomatakseen eron kanssaihmisten suhtautumisessa? No, poliisikouluun ei onneksi ole enää pituusrajaa, mutta soisi niiden asenteiden muuttuvan laajemminkin, ihan peruskoulusta alkaen. Ei pienempiä tarvitse aina kiusata - ei ainakaan koko elämää.
Lopuksi on pakko todeta vielä yksi hyvin ärsyttävä lyhyyden mukanaan tuoma haitta. Ilmeisen usein lyhyitä miehiä nimittäin luullaan homoiksi. Tämän varmaan jokainen "vertikaalisesti rajoittunut" mies tietää. En ole ennakkoluuloinen homoja kohtaan, mutta on kieltämättä kiusallista, kun minuakin on useammin kuin kerran lähestynyt selvä homssu, vaikkein mielestäni anna minkäänlaisia homosignaaleja. Ilmeisesti syynä on siis lähes puhtaasti lyhyyteni. Onneksi lähestymisiä on sentään tullut naisiltakin, vaikka lohduttavaa olkapäätähän naiset yleensä lyhyistä miehistä korkeintaan hakevat (kuka ikinä sitten sellaiseksi alistuukaan). Siitä huolimatta, ja kaikella kunnioituksella homoseksuaalien värikästä vähemmistöä kohtaan, kaikki lyhyet miehet eivät ole automaattisesti homoja!
Ei muuten liene yllätys, että tutkimusten mukaan miehen pituus korreloi suoraan tämän itsemurha-alttiuteen: mitä lyhyempi mies, sitä varmemmin hän tekee joskus itsemurhan. Olisiko yhteiskunnan aika ottaa lyhyen miehen syndrooma astetta vakavammin?
Olen onnistunut jostain syystä välttämään lyhyen miehen syndroomaa yllättävän pitkään, mutta nyt olen mitä ilmeisimmin kyseiseen alemmuuskompleksiin vajoamassa, vaikka yritänkin kovasti potkia vastaan. Olen 174 cm lyhyt - kengät jalassa toki muutaman sentin pidempi. Ärsyttävästi siis jonkin verran alle keskipituuden, jos nyt en mikään sirkuskääpiökään (anteeksi kaikki sirkuskääpiöt). Vaikka en koe olevani varsinaisesti mikään pituusrasismin uhri, niin alkoi kyllä kovasti masentaa luettuani useita artikkeleita ja nettikeskusteluita lyhyiden miesten yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ongelmista. Tyhmää ehkä tuijotella sellaisia, mutta lukiessani tajusin, että itsenikin usein kohtaama eräänlainen "pikkuveliasenne" on suurimmalta osin seurausta juuri pituudestani. Pituuteni siis hävettää, mutta toisaalta haluaisin vuodattaa muutaman sanan meidän lyhyiden miesten puolustukseksi.
En nyt ala nalkuttaa siitä, että naiset eivät pidä lyhyistä miehistä - se on muuttumaton tosiasia, jota meidän tumppien on turha itkeä. Jokaisella on oikeus ihanteisiinsa. Se, missä sen sijaan pitäisi tapahtua muutos, on tällaisissa syväänjuurtuneissa uskomuksissa, että lyhyet miehet eivät esim. työelämässä ole yhtä luotettavia ja rehellisiä kuin pitkät. Useat työnantajat tietoisesti tai tiedostamattaan suosivat pitkiä työntekijöitä. Se on tilastollinen tosiseikka - ja ainakin minusta erittäin väärin, vaikka se tapahtuisikin alitajuisesti opittujen ihanteiden mukaan. Lyhyttä miestä ei koskaan oteta yhtä vakavasti kuin pitkää. Pitkiä miehiä myös pidetään usein ennakolta älykkäämpinä kuin lyhyitä, vaikka jokainen tietää, ettei näin ole aina asian laita. Jopa äidit kehuvat kilvan poikiensa pituutta, mutta lyhyiden ulkonäöstä ei yllättäen ole juuri muuta sanottavaa kuin korkeintaan se pahin eli "söpö". Parempi tietysti, etteivät valehtele.
Ikävin uutinen on se, ettei lyhyydestä ole etua missään maailman kolkassa. Joka ikisessä kulttuurissa suositaan pitkiä miehiä. Turha siis haaveilla muutosta Japaniin tai Kiinaan (jossa saattaisit toki olla lähempänä pituuskeskiarvoa, mutta jossa työelämässä ja ihmissuhteissa suositaan aina omaa rotua ja silloinkin pisimpiä). Eräässäkin kiinalaisessa yliopistossa muuan oppilaalta evättiin pääsy opiskelemaan, koska tämä ei täyttänyt laitoksen asettamaa pituusrajaa. Kehnompi juttu. Pieni on ihmisten mielissä aina vähemmän, ja menestyäkseen lyhyen miehen täytyy taistella kymmenkertaisesti ja maksimoida kaikki muut avunsa - ja sittenkään hän ei välttämättä onnistu. Lyhyillä naisilla taas tällaista ongelmaa ei ole ja pitkien miesten - luomakunnan kruunujen - ainoa haitta on kolautella silloin tällöin päätään...
Kyllähän tälle syrjinnälle on olemassa oikein oma terminsäkin (heightism tai shortism), mutta todellisuudessa aika harva ottaa ongelman vakavasti. Lyhyet muttei kuitenkaan kääpiöiksi luokiteltavat miehet ovat ikään kuin vähemmistöryhmien väliinputoajia, joille naurahdellaan välillä hyväntahtoisesti, välillä aidosti halveksuen. Mutta miksi? Eivätkö lyhyet miehet ole kestäneet jo tarpeeksi? Kuinka paljon heitä täytyy nöyryyttää asiasta, jolle he eivät voi mitään? Jotkut (onneksi harvat) miehet ovat niin epätoivoisia saamaan lisäsenttejä, että menevät jopa jalkojenpidennysleikkaukseen, joka on paitsi erittäin kallis, myös äärimmäisen kivulias ja riskialtis: pahimmassa tapauksessa he saattavat joutua amputoimaan jalkansa! Tämä viimeistään kertoo jotain pituuden palvonnasta ja merkityksestä kilpailuyhteiskunnassa. Ongelmaan on tosin hankala puuttua, kun mielikuvat ja ihanteet kumpuavat niin syvältä kulttuuristamme ja historiastamme. Sama on tietysti monien muiden ihanteiden kohdalla. Lyhyiden miesten "vähemmyys" on jotenkin niin luonnollinen asia, ettei moni tule sitä arkielämässä koskaan edes kyseenalaistaneeksi. Koetan tässä tietysti lähinnä paasata vielä itseäni huomattavasti lyhyempien puolesta...
Mitä itseeni tulee, olen minäkin joutunut luultavasti näkemään pitempiä miehiä enemmän vaivaa uskottavuuteni eteen (vaikka en aikaisemmin tajunnut lyhyydelläni olevan niin suurta merkitystä). Olen panostanut opiskeluihini valtavasti, hankkinut vuosien aikana punttisalilta raamit ja kasvattanut parrankin. Olen hionut eleitäni ja yritän näyttäytyä aina tyynenä ja itsevarmana. Ääneni ja kasvonpiirteeni ovat onneksi ihan OK ja miehekkäät, se tästä vielä puuttuisikin, että olisin kuin piipittävä tyttö. Puhettakin voi aina tietysti harjoittaa. Suurin merkitys on ollut pukeutumistyylin valinnoilla. Voin vannoa, että kaupan kassoilla minuun on suhtauduttu paljon ystävällisemmin ja kunnioittavammin ryhdikkäämmissä ja vähemmän pikkupoikamaisuutta ja lyhyyttä korostavissa vaatteissa. Lihakset ja leveämmät hartiat ovat selvästi myös murtaneet tuota pikkuveliasetelmaa - en ole ehkä miehen pituinen mutta kokoinen ja painoinen ainakin, ja kyllä se itsevarmuutta tuo. Voin suositella kaikille lyhyille miehille (liiallisuuksiin ei tietenkään kannata mennä). Katkeraa vain, että jos pitkä mies on tarpeeksi fiksu nähdäkseen olemuksensa eteen tämän saman vaivan, hänet arvioidaan ennakolta aina lyhyttä vastaavaa paremmaksi. Se syö kieltämättä miestä ja motivaatiota.
Ahdistaa myös ajatus, että en vielä jokin aika sitten olisi päässyt (jos olisin halunnut) poliisiksi, koska olisin ollut sentin liian lyhyt. Se oli aika iso kolaus itsetunnolle, vaikka ala ei edes houkuttele. Olisi myös aika alentavaa ottaa esim. työhaastatteluun mahdollisimman korkeapohjaiset kengät siksi, että näin saatan tilastojen mukaan parantaa työnsaantimahdollisuuksiani. Miksi ihmiset eivät osaa irrottautua tuollaisista ennakkoluuloista, kuten muiden vähemmistöjen kohdalla on pikkuhiljaa käymässä ja käynyt? Täytyisiköhän heidän kokeilla joskus päivää lyhyenä miehenä huomatakseen eron kanssaihmisten suhtautumisessa? No, poliisikouluun ei onneksi ole enää pituusrajaa, mutta soisi niiden asenteiden muuttuvan laajemminkin, ihan peruskoulusta alkaen. Ei pienempiä tarvitse aina kiusata - ei ainakaan koko elämää.
Lopuksi on pakko todeta vielä yksi hyvin ärsyttävä lyhyyden mukanaan tuoma haitta. Ilmeisen usein lyhyitä miehiä nimittäin luullaan homoiksi. Tämän varmaan jokainen "vertikaalisesti rajoittunut" mies tietää. En ole ennakkoluuloinen homoja kohtaan, mutta on kieltämättä kiusallista, kun minuakin on useammin kuin kerran lähestynyt selvä homssu, vaikkein mielestäni anna minkäänlaisia homosignaaleja. Ilmeisesti syynä on siis lähes puhtaasti lyhyyteni. Onneksi lähestymisiä on sentään tullut naisiltakin, vaikka lohduttavaa olkapäätähän naiset yleensä lyhyistä miehistä korkeintaan hakevat (kuka ikinä sitten sellaiseksi alistuukaan). Siitä huolimatta, ja kaikella kunnioituksella homoseksuaalien värikästä vähemmistöä kohtaan, kaikki lyhyet miehet eivät ole automaattisesti homoja!
Ei muuten liene yllätys, että tutkimusten mukaan miehen pituus korreloi suoraan tämän itsemurha-alttiuteen: mitä lyhyempi mies, sitä varmemmin hän tekee joskus itsemurhan. Olisiko yhteiskunnan aika ottaa lyhyen miehen syndrooma astetta vakavammin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mun ukko on 168cm pitkä, yhdessä ollaan oltu noin kuusi vuotta. En nyt tiedä, pidätkö häntä lyhyenä miehenä, mutta minä olen absoluuttisen hulluna lyhytkasvuisiin miehiin. Ehkä täytyy mennä terapiaan tämän asian suhteen. Ps. mieheni myös ansaitsee todella hyvin, lyhytkasvuisuudesta huolimatta!
Jos kerran pidän itseäni lyhyenä, ja miehesi on minua vielä 6 senttiä lyhyempi, niin tietysti hän on minun mielestäni lyhyt.
Eikä sinun tarvitse mennä terapiaan sen vuoksi, jos pidät lyhyistä miehistä. En ymmärrä, miten tekstini sai sellaista päähäsi. En myöskään sanonut, että lyhyys olisi este menestymiselle, pikemminkin rasite. En usko, ettei miehesikin olisi joutunut asemansa eteen näkemään enemmän vaivaa kuin pitkät miehet.
Ja mitä tulee naisiin, jotka eivät välitä miehen pituudesta... He tietävät, että lyhyt mies pysyy uskollisena, koska uusia ottajia ei tälle todennäköisesti löydy, ja he voivat siten hallita miestään. Heidän ei tarvitse edes kiinnittää huomiota omaan ulkonäköönsä - elleivät sitten halua käydä itse vieraissa. 4/5 naisista nimittäin haluaa mieluummin väh. 180-senttisen miehen, turha sitä on jeesustella. Itse olen mieluummin yksin koko loppuelämäni, kuin alan joksikin alfan korvikkeeksi.
Esim. veljeni on minua jotakuinkin sentin pidempi eli lyhyt hänkin. Hänellä on lyhyt vaimo, ärsyttävän miesmäinen ja hieman feministinenkin. Vakuuttelee pitävänsä lyhyistä miehistä, mutta kuitenkin olen huomannut ihailevan pitkiä miehiä. Enpä voisi sanoa viihtyväni vastaavassa suhteessa. Ehkäpä teidän liittonne sitten on se yksi miljoonasta -poikkeus...
"Ps. mieheni myös ansaitsee todella hyvin, lyhytkasvuisuudesta huolimatta!"
Ettet vain juuri tämän vuoksi olisikin häneen hulluna... ;)
Olen 148 cm pitkä ja minua pidetään täällä netissäkin heti homona. Viljelen toki alapäähuumoriani, mikä on luonnollista kun kasvoni ovat normaalin ihmisen alapään korkeudella.
Onhan lyhyydessä positiivisiakin puolia. Voin juosta suorana aitojen ali, kävellä pöytien alla ja kyykistyminenkin on nopeampaa kuin pitkällä hujopilla. Tällä on merkitystä varsinkin niin kutsutun pikaripulin aikana, jota minulla esiintyy usein. Deodoranttia minun ei tarvitse käyttää, sillä kainaloni ovat alempana, kuin nenäni korkeudella leijuva pesemättömien alapäiden tuoksu, joka peittää kainalohikeni hajun..
Homot minua eivät ahdistele, koska eivät huomaa näin lyhyttä miestä. Sinunkin kannattaisi kokeilla konttaamista ja laskeutua tasolleni, joten voisimme vaikkapa kohdata ja jutella lisää pienistä miehistä.
t: Savon PYGMI aka SavoRULES
...osaat ottaa pituutesi huumorilla. Tutkimusten mukaan - vihaan tuota fraasia mutta kuitenkin - monet lyhyet miehet kompensoivat pituutensa puutetta esimerkiksi juuri olemalla hauska ja vitsikäs. Tässä maailmassa se onkin todennäköisesti paras keino selviytyä pitkien keskellä.
Olet onneksi sen verran lyhyt, että sinulle tuskin kukaan halveksuen uskaltaisi tai haluaisi nauraakaan. Ja sinussa on jo olemuksesi puolesta varmasti sellaista persoonallista ja poikkeuksellista karismaa, jota ei välttämättä ole edes pitkillä miehillä. Ainakin tuo on varmasti etu, etteivät ne homot huomaa sinua, toisin on täällä valitettavasti...
Hauskaa joulua siis sinne Savoon!
Et ole lyhyt, vaan keskimääräistä hieman lyhyempi. Taitaa olla niin, että juuri näillä ei-lyhyillä, mutta hitusen keskimääräistä lyhyemmillä on useiten tämä lyhyyskompleksi. Eli aika moni näistä on vittumoista sakkia, joista saa äkkiä tarpeekseen. Oikeasti lyhyillä tätä ilmenee harvemmin. Rentoudu, ei kukaan pidä sinua lyhyenä, ei noin pieniä eroja miehet noteeraa. Naisista en tiedä, mutta tuntuvat tykkäävän pitkistä enemmän kuin keskimittaisista. Nimim. vähän yli keskimitan eli sitä keskisakkia kuten sinäkin.
Oon 155cm N, mielestäni miehet 165-175cm ovat suloisimpia, pitkät ei kiinnosta, heh :D