Syntien sovittaja

Jeesus tuli maailmaan syntien sovittajaksi.
Näin meille kerrotaan.

Itse asiassa Jeesus ei kuollut 2000 vuotta sitten, koska syntien sovittamiseen tarvittiin aikaisemman käytännön mukaan puhdas karitsa.

Jeesus kuoli, koska hän joutui sovittamattomaan ristiriitaan papiston kanssa, ja papisto halusi päästä Jeesuksesta eroon, kuten monesta hänenlaisestaan kansankiihottajasta ja uskonnonvääristelijästä.

Jeesus tosin oli puhdas kaikin tavoin, mutta jos hän ei olisi saarnannut papistoa ja olemassaolevaa uskonnonharjoittamista vastaan, niin hän olisi saanut kenenkään estelemättä elää.

Jeesuksen puhdas ja synnitön elämä riitti juutalaisten Jumalalle vakuuttamaan, että ihmisten keskuudesta taivaaseen pääsevät ihmiset tarvitsivat inhimilliseen hyvyyteen kykenevinä enää uskon Jumalaan ja Jumalan armoa. Lakia ei enää vaadita, ja kuka lain kirjaimen koskaan voisikaan täydellisesti täyttää.

Raamatun perintötiedon mukaan eläinuhri annettiin synnissäelävien ihmisten edestä Jumalalle.
Tämä käytäntö oli syntynyt ennen Raamatun kirjoittamista, ja tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että yhteisössä elävät yksinkertaiset ja puhtaat ihmiset joutuivat lähes poikkeuksetta voimakkampien ja pahaa tarkoittavien ihmisten maalitauluiksi, ja hyvin usein hävisivät voimakkaammilleen.

Tällä tavoin aikaisemmin yhteisöissä eläneiden ihmisten tavoista tuli uskonnollisia palvontamenoja, jotka johtivat elävää elämää matkivien eläinuhrien antamiseen Jumalille, joiden uskottiin tarvitsevan ja odottavan tällaista käytäntöä ihmisolennoilta. Tällöin uhrin ajateltiin myös odotetusti lepyttävän Jumalan kun Jumalan tarve tyydytettiin ihmisten ajattelemalla tavalla.

Ei mikään ihme, että Mayat, joiden kulttuurista on jäänyt jälkeen ihmisten uhraamista osoittavat merkit, olivatkin sellainen yhteisö, mikä ei kehittynyt tällä uskonnollisella saralla pois ihmisuhreista.

Muissa kulttuureissa ihmisuhrit korvattiin eläinuhreilla, ja tämä sen vuoksi, että ihmiset kehittyessään alkoivat ajatella inhimillisemmin, mikä oli varmasti demokratian kehittymisen esiaste.

Jeesus oli täydellinen ihminen ja todellisen koko maailmankaikkeuden Jumalan edustaja, joka oli yhteydessä Jumalaan, aivan kuten Raamatun aikaisemmat profeetat, jotka odottivat tällaisen historiallisen henkilön ja tapahtuman toteutumista tulevaisuudessa.

Profeetat näkivät ristiriitojen syntyvän puhdasuskoisen ja uskontoa hyväksikäyttäneiden edustajien välillä. Tällöin he vertasivat tulevaa tapahtumaa sillä hetkellä ja sitä ennen tapahtuneiden eläinuhrien mukaan.

Maailmankaikkeuden Jumala ei odottanut eikä tarvinnut tällaista uhria syntisen ihmisen edestä.
Tapahtuma oli ainoastaan ennuste siitä, mitä ihmisten yhteisössä tulisi ennenpitkään tapahtumaan.

Sitävastoin juutalaisten Jumala muutti suhdettaan ihmisiin sen vuoksi, että Jeesus osoitti ihmisten voivan elää synnitöntä elämää, olkoonkin, että tämä tapahtui vain yhden ihmisen toimesta.
Juutalaisten Jumala oli aikaisemmin puuttunut kovalla kädellä kansakuntien kohtaloon, koska ihmiset eivät olleet tarkoituksenmukaisia Hänen suunnitelmaansa.

Maailmankaikkeuden Jumala loi kaiken näkyvän planetaarisen muodon ja näkymättömän olomuodon.

Juutalaisten jumalallinen kansa syntyi tästä näkyvän maailmankaikkeuden muodosta evoluution perusteiden mukaisesti ja kehittyi aikojen kuluessa lähelle maailmankaikkeuden Jumalaa eläväksi tähtien kansaksi, minkä opit myötäilevät maailmankaikkeuden lakeja ja ovat kehittyneet tietynlaista hyvyyttä edustamaan.
Tästä syystä ihmisten on odotettu jo ihmiskunnan esi-isien luomisen alkuajoista lähtien kehittyvän täyttämään nämä hyvyyden periaatteet, jotka suojelevat Jumalan kansaa sisäiseltä ja ulkoiselta pahuudelta.

Raamattu on juutalaisen kansan historian ja oppien ilmentymä, mikä heijastelee juutalaisten Jumalan odotusta luomiensa ihmisten toiminnasta.

Alkuajoista lähtien ihmisiä tuli opastaa lain kirjaimella, mutta Jeesuksen tuleminen näytti, että ihminen voi kelvata Jumalalle sellaisenaan.
Siksi juutalaisten Jumalan laki muuttui armoksi ja muuttui koskemaan kaikkia muitakin ihmisiä kuin pelkästään juutalaisia.

Koska maailman ihmiset luotiin juutalaisten Jumalan toimesta, niin siksi täällä ei esiinny niitä tavanomaisia evoluution esiasteita, joita voisi tämän maailmankaikkeuden kehityssuuntien mukaisesti ilmentyä.

Ihmiset voivat odottaa tämän maailmankaikkeuden loppuun asti odotettavaa ikuista elämää juutalaisten Jumalan kansan parissa eli taivaassa, mikäli ihmisen inhimillinen hyvyys toista ihmistä kohtaan toteutuu Jumalan odotusten mukaisesti ja ihminen uskoo Jumalaan. Tällöin ihminen voi elää turvallisesti Jumalan kansan parissa ikuisesti.
0136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

rainbow1964 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu