Uusi aika

Nyt kun Naton sisältä alkaa kuulua poikkeavia ääniä on aika tarkastaa maailmantila. Mihin johtaa nykyinen kehitys ja Yhdysvaltojen cowboy politiikka?

Voisi ajatella että yhdysvaltojen ja euroopan kuilu tulee nyt kasvamaan ja ehkäpä nopeammin kuin kukaan osaa arvailla. Amerikkalaisuus on niin vaarallisen sisäänpäin lämpiävää, että se voi olla yhdysvalloille lopun alkua. Tuntuu vaikealta jopa mahdottomalta päästä Amerikkalaiseen ajatteluun sisälle. Jopa älymystön edustaja Henry Kissinger ei tunnu näkevän todellisiä syitä euroopan vetäytymiseen irakin sodasta, tai ei poliittisista syistä halua niitä nähdä.

Saattaa olla yllättävän lähellä se päivä kun käytetään ydin aseita jälleen. Kuka ja missä sitä ei voi kuin arvailla ja pelätä.

Ajatus ennalta ehkäisevästä iskusta on hyvin vaarallinen ja mahdoton ajatus. Irak ei käyttänyt kemiallisia aseita viime sodassa ja nyt niitä mennään hakemaan sodan kanssa?

Uhka maailmanrauhalle on nyt...Amarikkalainen nationalismi ja takapajuisuus.
12380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Euroopan ja USA:n kuilu näyttää todellakin kasvavan ja USA käyttää kieltä, joka on tulkittavissa uhkailuksi. Tulevaisuudessa tilanne voi olla pelottava, jos ei jo ole. Amerikkalaisten sisäänlämpiävyys taipumus joukkohysteriaan ovat jännittävä yhdistelmä.

Mitä tulee Irakiin: Ymmärtääkseni Irak käytti kemiallisia aseita sekä kurdeja vastaan että käydessään sotaa Irania vastaan. Saddamin hyväksi on vaikea löytää mitään sanottavaa: Muistuttaa kovasti Kamputsean Pol Potia ja Pohjois-Korean isä ja poika Kimiä. Dynastiakin on perusteilla.

Äänestä
  • Bush-dynastia näyttää sammuvan ainakin "suorassa linjassa": presidentti Bushin iloiset kaksostyttäret vaikuttavat olevan kovin vähän kiinnostuneita poliitikon urasta.

    ---

    Hirmuhallituksista puheenollen: niitä on ollut maailman sivu - ehkäpä niistä ei koskaan päästä. Niitä on putkahtanut jopa "sivistyneeseen" eurooppalaisen kulttuuripiiriin vielä viime vuosisadalla!

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Bush-dynastia näyttää sammuvan ainakin "suorassa linjassa": presidentti Bushin iloiset kaksostyttäret vaikuttavat olevan kovin vähän kiinnostuneita poliitikon urasta.

    Miten niin viime vuosisadalla?
    Kyllä näitä hirmuhallituksia on ollut Saksassa, Venäjällä, Jugoslaviassa ja Romaniassa aivan lähihistoriankin aikana.

    Äänestä

  • Ruutu kirjoitti:

    Jos ennalta yrittää arvata jotain niin voi olla, että George Bushin puhe jossa viitattiin pahan akseliin osoittautuu historian valossa uuden huonon aikakauden avaukseksi.

    3000 tuhannen amerikkalaisen kuolemä syyskuussa 2001 on antanut aiheen yhteen ja pian kahteen sotaan. Mitä tekisi yhdysvallat ja etenkin sen nykyinen hallitus jos pelätty bio/kemiallinen isku kohtaisi heitä omalla maaperällä? Ei kaiketi ole mitään mitä he eivät tekisi puollustaessaa omaa maailmanvaltaansa ja kansalaisiaan.

    Viisaat sanovat niinkin, että syy syyskuun iskuun johtuu seuraavasta...Kun persianlahden edellinen kriisi oli käsillä, keskusteltiin Saudeissa siitä saako vieraanvallan joukot tulla maahan. Neuvoa kysyttiin myös uskonnolliselta johdolta, joka antoi ohjeen, että kyllä voi jos kriisin mentyä ohi he poistuvat. Mutta kuinka kävikään Yhdysvaltain joukot ovat siellä edelleen ja kansan syvissä riveissä kytee viha heitä kohtaan.

    Jos asiat ovat näin niin silloin USA on itse ei ainoastaan välillisesti vaan suoraan vastuussa siitä mitä sitten tapahtui.

    Hetken tuntui oikein mukavalta ajatella, ettei Bushien dynastia jatku. Mutta sitten tuli mieleen kaamea ajatus: Entäpä jos ne kaksoistyttäret ryhdistäytyvät villeimmän nuoruuden mentyä ohi? Sitten markkinointikoneisto alkaa jauhaa. Ensin kongressiin, sitten senaattoreiksi ja sitten...

    Hirmuhallituksia on toki ollut maailman sivu. Entisaikaan hallitsijoiksi pääsi perimystietä hölmöjä ja hulluja (Kustaa IV Adolf, Englannin Yrjö III jne.) sekä vallankaappaustietä luonnevikaisia (Napoleon, Hitler, Stalin, erinäiset Latinalaisen Amerikan diktaattorit, Saddam jne.) Mutta nykyään - siis jo viime vuosisadalla - me itse äänestämme sellaisia valtaan. Demokratian keskeisen idean piti olla se, että kun kansa pääsee valitsemaan ja valvomaan päättäjiä, hölmöjen hallitsijoiden ja hirmuhallitusten aika on ohi. Toisin kävi. Sitäpaitsi kun nykyhallitsijoilla on vaalien antama legitimiteetti, vastarintaakin on vaikea ajatella.

    Markkinointikoneisto lienee yksi syy. Toinen kai on pelko. Kolmas ehkä se sivilisaatiomme piirre, että kun yksilöt eivät enää muodosta sosiaalisia yhteisöjä, sijalle tulee eristyneiden yksilöiden muodostama lauma. Mutta kuitenkin asia tuntuu sitä miettiessä jotenkin käsittämättömältä.

    No, tämän vuosisadan Schröderiä eivät vastustajatkaan sentään hirmuhallitsijaksi luonnehtisi.

    Äänestä

  • Erasmus kirjoitti:

    Olen työni johdosta joutunut jossain määrin tutkimaan (lähinnä teoreettisesti) islamilaista kulttuuria, siihen sisältyviä arvostuksia ja maailmankatsomusta. Yksi asia on alkanut ihmetyttää:

    Yhdysvaltain hallituksella on periaatteessa käytettävissään maailman kaikki tieto eri kulttuureista ja sitäpaitsi amerikkalaiset huippuasiantuntijat. Miksi se kuitenkin toimii koko ajan, ikään kuin se pyrkisi kaikin mahdollisin keinoin ja kaikilla mahdollisilla tasoilla loukkaamaan, nöyryyttämään ja suututtamaan kaikkia maailman muslimeja? On myös merkkejä samankaltaisesta toiminnasta Euroopan suhteen. Tässä on jotain hyvin kummallista.

    Äänestä

  • opettaja kirjoitti:

    Hetken tuntui oikein mukavalta ajatella, ettei Bushien dynastia jatku. Mutta sitten tuli mieleen kaamea ajatus: Entäpä jos ne kaksoistyttäret ryhdistäytyvät villeimmän nuoruuden mentyä ohi? Sitten markkinointikoneisto alkaa jauhaa. Ensin kongressiin, sitten senaattoreiksi ja sitten...

    Hirmuhallituksia on toki ollut maailman sivu. Entisaikaan hallitsijoiksi pääsi perimystietä hölmöjä ja hulluja (Kustaa IV Adolf, Englannin Yrjö III jne.) sekä vallankaappaustietä luonnevikaisia (Napoleon, Hitler, Stalin, erinäiset Latinalaisen Amerikan diktaattorit, Saddam jne.) Mutta nykyään - siis jo viime vuosisadalla - me itse äänestämme sellaisia valtaan. Demokratian keskeisen idean piti olla se, että kun kansa pääsee valitsemaan ja valvomaan päättäjiä, hölmöjen hallitsijoiden ja hirmuhallitusten aika on ohi. Toisin kävi. Sitäpaitsi kun nykyhallitsijoilla on vaalien antama legitimiteetti, vastarintaakin on vaikea ajatella.

    Markkinointikoneisto lienee yksi syy. Toinen kai on pelko. Kolmas ehkä se sivilisaatiomme piirre, että kun yksilöt eivät enää muodosta sosiaalisia yhteisöjä, sijalle tulee eristyneiden yksilöiden muodostama lauma. Mutta kuitenkin asia tuntuu sitä miettiessä jotenkin käsittämättömältä.

    Totalitarismi saa täydellisimmän legitimiteettinsä demokratian varjolla ja mukamas-demokraattisin välinein. Tuskin totalitarismista voisi edes puhua entisaikaisissa yhteiskunnissa, vaikka julmuus, sorto ja itsevaltiutta olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.

    Totalitarismin aseet ovat "demokratia" (huom. lainausmerkit; esim. "vaalit"), media (viime vuosisadan alkupuolella lehdistö ja varsinkin radio), ja suku- ja perheyhteisön merkityksen väheneminen yksilön kohdalla ja niiden hajoaminen organisaatioiden (työpaikka, puolue, aatteelliset järjestöt) merkityksen samalla kasvaessa. Niin kauan kuin sodankäynnissä massa-armeijat olivat tärkeitä (ja niin on vieläkin monille vähemmän kehittyneille maille huippumodernin asetekniikan puuttuessa), asevelvollisuuteen perustuvat "kansanarmeijat" olivat totalitaristisen yhteishengen tyyssijoja.

    ---

    Käsittämättömimmältä tuntuu sivistyneiden ja vapaaseen tiedonvälitykseen tottuneiden amerikkalaisten pelko! Ajatella nyt vaikka niitä tyhjinä kolistelleita metroja! Tai ilmastointiteippihamstrausta!

    Pelko taitaa ruokkia militarismia enemmän kuin rohkeus...

    Taidan olla kanssasi samaa mieltä.

    Kansanarmeijaa ja yleistä asevelvollisuutta perusteltiin aikoinaan mm. sillä, että sitä ei voitaisi käyttää yhtä helposti kansaa vastaan, kuin pelkästään hallitukselle uskollisia palkka-armeijoita. Saatiinkin aikaan ihmiskunnan tuhoisimmat maailmansodat. Sinänsä mielenkiintoista on, että trendi näyttää olevan takaisin hallituksien palkka-armeijoihin aseistuksen parantuessa. Yhdysvalloissa tarjotaan armeijaan palkkautuville sellaiset koulutus- ym. etuudet, että ne edellyttäisivät siviilissä oleville varsin korkeaa vanhempien tulotasoa. Takaa uskollisuuden hallitukselle.

    Ehkäpä eräs lisäsyy sille, että meitä on helppo manipuloida, on seuraavan tapainen:

    Sosiaalisten (perhe-, suku-, kylä jne.)yhteisöjen hävitessä häviävät myös aidot, aikojen kuluessa itsestään syntyneet perinteet ja myytit, jotka ovat yhdistäneet ihmisiä, auttaneet heitä ymmärtämään itseään ja paikkaansa yhteisössä ja maailmassa. Tilalle astuvat keinotekoiset, suunnitellut ja markkinoidut perinteet ja myytit. Kiitospäivä, äitienpäivä, nykyjoulu Coca Colajoulupukkeinen (tai pikemminkin Santa-hirviöineen) ja niin poispäin näyttävät olevan tällaisia tehtyjä ja tarkoitushakuisia perinteitä. Cowboy-, Villi Länsi- ja Alamo-myytit sekä uus-uskonnot puolestaan esimerkkejä tehdyistä ja markkinoiduista myyteistä. Kun ymmärrämme itsemme ja paikkamme yhteiskunnassa ja maailmassa tällaisten avulla, olemme helposti manipuloitavissa. Emme varmaankaan olisi aivan yhtä johdettavissa, jos meillä olisi aitoja omia, perittyjä myyttejä ja perinteitä.

    Muuten tuli mieleen eräs entisaikojen yhteiskunta, nimittäin vanha Egypti. Faaraohan oli periaatteessa ehdoton yksinvaltias ja sitä paitsi jumaluus. Mutta hänen valtansa oli ennen kaikkea ehdotonta valtaa säilyttää kaikki niin ennallaan kuin suinkin. Egyptissä oli huonojakin kuninkaita, joita kansa kritisoi kitkerästi. Mutta kaiken kaikkiaan järjestelmä ei liene ollut niissä oloissa hullumpi, koska se monien kriisien lävitse kesti melkoisen muuttumattomana lähes 3000 vuotta ja valloittajistakin (makedonialaisesta kenraali Ptolemaioksista ja hänen jälkeläisistään) tuli faaraoita. Taitaa olla maailmanennätys hallitusmuodon pysyvyydessä ja vakaudessa. Kaiken lisäksi tavallinen egyptiläinen toivoi kuolemansa jälkeen pääsevänsä kutakuinkin samanlaiseen paikkaan, kuin missä oli elänyt. Kuka meistä toivoisi pääsevänsä viettämään iankaikkisuuden nyky-Suomessa?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    No, tämän vuosisadan Schröderiä eivät vastustajatkaan sentään hirmuhallitsijaksi luonnehtisi.

    Joo, olit niin nokkela, etten huomannutkaan että olimme jo 2000-luvulla.Sorry.

    Äänestä

---- Irak ei käyttänyt kemiallisia aseita viime sodassa ja nyt niitä mennään hakemaan sodan kanssa?-----

Eikä löydetty mitään ! Ikuinen häpeä hyökkääjille ja irakilaisten lasten tappajille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Erasmus kirjoitti:

Nyt kun Naton sisältä alkaa kuulua poikkeavia ääniä on aika tarkastaa maailmantila. Mihin johtaa nykyinen kehitys ja Yhdysvaltojen cowboy politiikka?

Voisi ajatella että yhdysvaltojen ja euroopan kuilu tulee nyt kasvamaan ja ehkäpä nopeammin kuin kukaan osaa arvailla. Amerikkalaisuus on niin vaarallisen sisäänpäin lämpiävää, että se voi olla yhdysvalloille lopun alkua. Tuntuu vaikealta jopa mahdottomalta päästä Amerikkalaiseen ajatteluun sisälle. Jopa älymystön edustaja Henry Kissinger ei tunnu näkevän todellisiä syitä euroopan vetäytymiseen irakin sodasta, tai ei poliittisista syistä halua niitä nähdä.

Saattaa olla yllättävän lähellä se päivä kun käytetään ydin aseita jälleen. Kuka ja missä sitä ei voi kuin arvailla ja pelätä.

Ajatus ennalta ehkäisevästä iskusta on hyvin vaarallinen ja mahdoton ajatus. Irak ei käyttänyt kemiallisia aseita viime sodassa ja nyt niitä mennään hakemaan sodan kanssa?

Uhka maailmanrauhalle on nyt...Amarikkalainen nationalismi ja takapajuisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu