Kristinusko ja

Tänään on Aamulehden Asiat- liitteessä s.6 hyvä artikkeli Kalapagossaarilta, Darwinista ja evoluutioteoriasta. Siinä on pähkinänkuoressa kaikki oleellinen, jonka tavallinen pulliainen ao. teoriasta tarvitsee. Artikkelissa on myös kehitysopin suhteesta kristinuskoon, mm. piispa Pihkalan lausunto.

Mitään uutta artikkelissa ei ole. Onpahan kerrattu asioita. Julkaisuajankohta on osuva: Joulun aika ja kristikunnan tärkein (?) juhla.

Tosiasia, jolle uskovaiset eivät mahda mitään, on kehitysopin valta-aseman lujittuminen vuosi vuodelta ja kristinuskon syrjäytyminen.

Viisaimmat uskovaiset käyvät viivytystaistelua, koska ovat katsoneet sen pienemmäksi pahaksi ja säilyttävät niin uskottavuutensa toistaiseksi valtaväestön silmissä. Em. koskee tietenkin vain kristillistä Eurooppaa pääosin. Jopa USA:ssa on luomisteorialla ja ID:llä vielä vankka kannatus.

ID on uskovaisten vastaisku kehitysteoriaa vastaan. Siinäkin on annettu sopivasti periksi kehitysopille ja sovitettu se raamatullisen opin sisään. ID on siis osa uskovaisen maailman toivotonta viivytystaistelua.

Joulu, joka on maallistunut ja kaupallistunut Suomessa niin pitkälle, ettei suurin osa ihmisistä enää edes tajua sen aluperää, on varmasti viimeinen jäänne joka vuosien kuluttua uskonnosta on jäljellä pienen ääriuskovaisten linnakkeen lisäksi.

Kuvaavaa on, että suuri osa peruskouluikäisistä lapsista samaistaa Joulupukin, tontut ja Jeesuksen samaan satukategoriaan. Koulujen uskonnonopetus ei pysty enää vaikuttamaan nuorisoon riittävästi hyvästä yrityksestä huolimatta.

Näin Joulutraditio toimii itse asiassa uskontojen säilymistä vastaan, muuttaen pikku hiljaa Raamatun, Jumalan ja Jeesuksen Joulupukin rinnalle satujen luokkaan.
9253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

-syvällä rintaäänellään :-)
-on se hyvä että ei tarvii uskoa darwinismi-ismiin vaan saa uskoa elävään Jeesukseen kirjoitteli nyt aamulehti tai joku muu huuhaa proapakandisti-nisti,ihan mitä sitten tahansa :-)!

-se että Kokee Jeesuksen todellisuuden ja on saanut kokemuspohjaisesti tulla uskoon,sekä tuntea Hänen ylösnousemisensa,voiman on jotakin sellaista jota ei voi tarkalleen sanoin selittää,-mutta kuitenkin Jeesus elää,mun sisimmässäin,syömmessäin ja se riittää...!

-vaikka tulis sata miljoonaa ateistia jauhamaan skeidaansa tohen niin ihan sama,-shou what ?!

-se riittää kun on itse kokenut ja kokee Jumalan Voiman jne !!!

-Siunattua Joulun aikaa kaikille palstalaisille,ja Rauhallista sekä menestyksekästä uutta vuotta 2007

Äänestä
  • -syvällä rintaäänellään :-)
    -on se hyvä että ei tarvii uskoa sijaiskärsijä-höpön-höpöön vaan saa olla älyllisesti terve kirjoittaa Raamattu tai tai joku muu huuhaa proapakandisti-nisti,ihan mitä sitten tahansa :-)!

    -se että on kokenut rehellisen ajattelun todellisuuden ja on saanut kokemuspohjaisesti tulla järkinsä,sekä tuntea taikauskoisten naurettavuuden, on jotakin sellaista jota ei voi tarkalleen sanoin selittää,-mutta kuitenkin tervejärki elää, mun aivoissani ja se riittää...!

    -vaikka tulis sata miljoonaa hihhulia jauhamaan skeidaansa tohen niin ihan sama,-shou what ?!

    -se riittää kun on itse kokenut ja tietoinen mikä on totuus !!!

    -Hyvää Joulun aikaa kaikille palstalaisille,ja Rauhallista sekä menestyksekästä uutta vuotta 2007

    Äänestä

tiesi ja uskoi että Jumala on olemassa.

Äänestä
  • että Jumala olisi olemasa; sitä kun ei tiedä kukaan - luulemista kuitenkin on huomattivissa määrin.


    Darwin ei myöskään ollut uskossaan mitenkään varma - enemmänkin tapa-uskovainen sukujuuristaan johtuen.

    Äänestä

  • oli viisainta olla jonkinasteinen uskovainen, muuten pää ei tahtonut pysyä olkapäillä.
    Darwin oli muutenkin hengenvaarassa ajatuksineen. Tuskin häntä kiinnosti uskonto siinä mielessä, kuin uskovaisia.

    Sitäpaitsi voi hyvin hyväksyä kehitysopin ja silti uskoa jumalaan. Silloin vaan ei uskota, että raamattu on kaikilta osiltaan totta.

    Äänestä

Kommunismi perustui tieteelliseen ateismiin. Se piti evoluutiota totuutena. 100 v. se toitotti, että kohta kristinusko häviää. Natsisminkin piti kitkeä kristinusko pois. Ja Ranskan vallankumouksen. Ja islamin. Ja Rooman keisarien. Aatteet ja hallitsijat elävät aikansa. Kristinusko pysyy.

Äänestä
  • Miksi sitten Konstantinus I Suuri laillisti kristinuskon???

    Äänestä

  • kyllä on teoriassa paljon uskovaisia, koska suurin osa ihmistä kuuluu kirkkoon. Ylivoimaisesti suurin osa taas kirkkoon kuuluvista on tapauskovaisia, jotka eivät usko raamatun totuudellisuuteen ja pitävät evoluutioteoriaa luotettavana ja luomiskertomusta satuna.

    Tosin kristinuskon näivettää sivistys ja hyvinvointi, ei natsismi, kommunismi tai muu aatteellisuus.

    Kommunismi ei perustu ateismiin vaikka kommunistit usein ateisteja ovatkin. Kommunismi on kyllä ihan oma aatemaailmansa, joka käsittää paljon enemmän kuin pelkän uskonnottomuuden.

    Natseista taas monet olivat protestantteja. Natsit vainosivat juutalaisia kansana, mutta syy ei ollut mitenkään pääasiassa uskonnollinen.

    Äänestä

  • että Paavali oli ”natsi-aatteen” esi-isä ja toinen (rakastettu) kristitty - M. Luther - sen isä.

    1.Tessalonikalaiskirje:
    2:14-16: Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he JUUTALAISILTA, jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, EIVÄTKÄ OLE JUMALALLE OTOLLISIA, VAAN OVAT KAIKKIEN IHMISTEN VIHOLLISIA, kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. VIHA ONKIN JO SAAVUTTANUT HEIDÄT, VIIMEISEEN MÄÄRÄÄNSÄ ASTI.

    Pitää myös muistaa, että henkilöt kuten Stalin, Hitler, Saddam, Kim Il Sung, Kim Il-Jong, Nicolae Ceausescu etc. olivat/ovat "Jumalan asettamia". Heidän valtansahan perustui/perustuu Roomalaiskirjeen lauseeseen:

    13:1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.

    Jumala olisi (jos olisi) siis kaiken pahan takana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


evoluutioteoria. kirjoitti:

Tänään on Aamulehden Asiat- liitteessä s.6 hyvä artikkeli Kalapagossaarilta, Darwinista ja evoluutioteoriasta. Siinä on pähkinänkuoressa kaikki oleellinen, jonka tavallinen pulliainen ao. teoriasta tarvitsee. Artikkelissa on myös kehitysopin suhteesta kristinuskoon, mm. piispa Pihkalan lausunto.

Mitään uutta artikkelissa ei ole. Onpahan kerrattu asioita. Julkaisuajankohta on osuva: Joulun aika ja kristikunnan tärkein (?) juhla.

Tosiasia, jolle uskovaiset eivät mahda mitään, on kehitysopin valta-aseman lujittuminen vuosi vuodelta ja kristinuskon syrjäytyminen.

Viisaimmat uskovaiset käyvät viivytystaistelua, koska ovat katsoneet sen pienemmäksi pahaksi ja säilyttävät niin uskottavuutensa toistaiseksi valtaväestön silmissä. Em. koskee tietenkin vain kristillistä Eurooppaa pääosin. Jopa USA:ssa on luomisteorialla ja ID:llä vielä vankka kannatus.

ID on uskovaisten vastaisku kehitysteoriaa vastaan. Siinäkin on annettu sopivasti periksi kehitysopille ja sovitettu se raamatullisen opin sisään. ID on siis osa uskovaisen maailman toivotonta viivytystaistelua.

Joulu, joka on maallistunut ja kaupallistunut Suomessa niin pitkälle, ettei suurin osa ihmisistä enää edes tajua sen aluperää, on varmasti viimeinen jäänne joka vuosien kuluttua uskonnosta on jäljellä pienen ääriuskovaisten linnakkeen lisäksi.

Kuvaavaa on, että suuri osa peruskouluikäisistä lapsista samaistaa Joulupukin, tontut ja Jeesuksen samaan satukategoriaan. Koulujen uskonnonopetus ei pysty enää vaikuttamaan nuorisoon riittävästi hyvästä yrityksestä huolimatta.

Näin Joulutraditio toimii itse asiassa uskontojen säilymistä vastaan, muuttaen pikku hiljaa Raamatun, Jumalan ja Jeesuksen Joulupukin rinnalle satujen luokkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu