Olen aikas juniori ja nää jutut ei ole itseäni juurikaan koskettanut, mutta koitan selvittää mitä pohdin.
Jos lasketaan pois nämä hullut-kristityt, nämä jotka tosissaan odottavat Jeesuksen tuloa vaikka nyt huomanna tai jotain sellaista ja ajatellaan noin yleensä näitä uskonnollisia yhteisöjä. Ihminen, joka on menettänyt läheisen tai eronnut tai herää katuojasta, niin onhan se helpompaa kävellä johonkin tollaiseen uskonnolliseen yhteisöön juttelee näistä asioista, kuin mennä ensin terveyskeskukseen selittää lääkärille (joka ei ehkä kuitenkaan ymmärrä) ja pyytää lähetettä taas jollekin psykologille, jos edes kehtaa pyytää. Sitten pitää taas varata aika psykologille ja ties onko tähän mennyt jo kuukausi vai ei. Sitten istuu psykologin luona 45 minuuttia ja ulos ja viikon kuluttua takaisin.
Sen sijaan näissä kristillisissä (no ei tarvii olla just kristillinen) paikoissa on yleensä kodikas tunnelma, samoja kokeneita ihmisiä ja sitten ne tarjoaa vielä pientä yhteistä tekemistä.
Eikö tällainen toiminta ole ihan hyväksyttyä vaikka yhteisön syvällisempi teema olisikin nyt sitten vaikka kristillinen tapa uskoa Jumalaan?
Jos lasketaan pois nämä hullut-kristityt, nämä jotka tosissaan odottavat Jeesuksen tuloa vaikka nyt huomanna tai jotain sellaista ja ajatellaan noin yleensä näitä uskonnollisia yhteisöjä. Ihminen, joka on menettänyt läheisen tai eronnut tai herää katuojasta, niin onhan se helpompaa kävellä johonkin tollaiseen uskonnolliseen yhteisöön juttelee näistä asioista, kuin mennä ensin terveyskeskukseen selittää lääkärille (joka ei ehkä kuitenkaan ymmärrä) ja pyytää lähetettä taas jollekin psykologille, jos edes kehtaa pyytää. Sitten pitää taas varata aika psykologille ja ties onko tähän mennyt jo kuukausi vai ei. Sitten istuu psykologin luona 45 minuuttia ja ulos ja viikon kuluttua takaisin.
Sen sijaan näissä kristillisissä (no ei tarvii olla just kristillinen) paikoissa on yleensä kodikas tunnelma, samoja kokeneita ihmisiä ja sitten ne tarjoaa vielä pientä yhteistä tekemistä.
Eikö tällainen toiminta ole ihan hyväksyttyä vaikka yhteisön syvällisempi teema olisikin nyt sitten vaikka kristillinen tapa uskoa Jumalaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
kahdella tavalla: joko paeta niitä tai yrittää ratkaista ne. Uskontoihin turvautuvat sellaiset ihmiset, jotka eivät joko kykene ratkaisemaan ongelmiaan (esim. tietämättömyyttään, sivistymättömyyttään, pelkuruuttaan, heikkouttaan) tai ovat kohdanneet ylivoimaisen ongelman esim. menettäneet kaikki läheisensä.
Ongelman kohtaaminen on aina paras vaihtoehto. Uskonto väistelee ongemia antamalla niille täsin mielikuvituksellisen vastauksen joka ei ratkaise mitään vaan siirtää ongelman uuteen paikkaan. Se on siis eräänlaista ongelmien viivytystaistelua jossa keksitään aina uusi väliaikainen selitys joka lohduttaa hetken aikaa. Esimerkkinä kuolema: kristinuskonnot opettavat että kuoleman jälkeen koittaa paratiisi. Mutta mikä paratiisi on? Mistä se on tullut? Mikä osa ihmisestä sinne siirtyy? Uskonnot ovat ratkaisseet selittämisen ongelman keksimällä niin paljon selityksiä, että niiden opiskelemiseen menee valtavasti aikaa, ja näin varsinainen ongelma jää ratkaisematta. Kyseessä on aivan yksinkertaisesti valheellinen lkohtu.
Ymmärrän pointtisi, mutta itse en nyt kuiteskaan nää siinä vääryyttä, että jokin uskonnollinen ryhmä tarjoaa tukeaan jollekin avun tarvitsijalle. Se, että voi kävellä suoraan sisään johonkin kodikkaaseen ympäristöön lähes milloin vain voi olla todella tärkeää sellaselle ihmiselle jolta on rakas kuollut. Oli se sitten pakoa todellisuudesta tai ei, niin apu tulee siitä, että toista kuunnellaan ja annetaan kertoa surustaan ja vasta sitten jos tohon juttuun aletaan tuomaan mukaan pelastusjuttuja tai rahallisia pyyteitä, niin silloin se on tietysti huono homma.
Mun juttuni ydin olikin se, että mitä pahaa siitä on jos saa apua tuollaiselta uskonnolliselta yhdistykseltä, vaikka toi avun hakija eläisi harhassaan lopun elämää, niin se on ehkä saanut just sen verran apua, että ei mennyt tappamaan itseään tai suistunut johonkin toisenlaiseen mielenterveys ongelmaan tai viinaan.
Terveyskeskus, lääkärit ja psykologit. Tämä yhdistelmä varmaan on niitä viimeisimpiä tapoja hakea apua. Suru ei ole sairaus ja mielikuvissa yo. mainitut tahot voivat saada sen siltä näyttämään. Tie psykologin luo on monelle varmaan vastenmielinen ajatus, sehän on kuin ajatus, että päässä on vikaa.
Kuten toisessa vastauksessa sanottiin on ongelmien kohtaaminen aina parempi kuin niiden vältteleminen. Jos mietitään, että on menettänyt elämänkumppaninsa, niin suru on varmasti musertava, yksinäisyyttä ja tuskaa, että ei enää koskaan näe rakasta puolisoaan.
Oikeassa olet; puhuminen auttaa, kuulluksi tuleminen auttaa ja jos voimat eivät riitä hakeutua yhteiskunnan valvomiin hoitojen piiriin, eikä ystäviä ole kuin nimeksi näyttää houkuttelevalta astua uskonnollisiin piireihin. En näe siinä sinänsä pahaa, jos toiminnan tarkoitus on vilpitön hyvän työn tekeminen.
Valtauskonnot kuten ev.luterilaisuus, ortodoksisuus ja heidän "vastaanottonsa" ovat turvallisia sillä he ovat niin tunnettuja ja valvottuja tahoja, että epämääräisiä hyväksikäytön muotoja ilmenee harvoin.
Pienemmät lahkot eivät ole samoin seurannassa ja vaikka nämä lahkot tarjoaisivat vilpittömästi apuaan ei heidän toimintansa ole aina pyyteetöntä.
Ehkä tällaisen lahkon toiminta on alussa hyvää, mutta mitäs sitten, kun järjestelmä kasvaa. Avustustyö tarvitsee rahaa, mitä enemmän rahaa tulee, sen herkemmin ilmenee väärinkäytöksiä. Lisäksi valta houkuttelee ja isosta joukosta löytyy aina joku jolla on mätä-psyyke ja pyrkii hyötymään.
Mielestäni tällaisen mädännäisyyden estää vain julkinen toiminta, demokraattisuus ja se, että on valvovan ulkopuolisen tahon alla, esim. ulkopuolinen tilintarkastus, kuuluvuus johonkin suurempaan yhteiseen ulkopuoliseen tahoon kuten vaikkapa Uskontojen Uhrit Ry.
Yksinäinen, surullinen, masentunut vanhus ei ehkä halua muuta kuin lohtua ja ymmärrystä, kun puoliso on poissa. Mutta hän on myös helppo saalis tahoille, jotka haluavat valtaa ja rahaa.
Vastakysymys on: Kannattaako kävellä mihin tahansa kodikkaaseen uskonnolliseen järjestöön sisään hakemaan lohtua ja ymmärrystä?