Vuoden aikana olemme kuulleet monta ja monenlaista uutista ja kaikenlaista juttua kaikesta.
Eikä aina uutiset ole olleet positiivisiä.
Mutta jotenkin me kaikki palstan lukijat ja myös minä, voimme olla täysin iloisia ja toivorikkaita näin Jouluna, kun tiedämme, että kerran n.2000 vuotta sitten, julistettiin paras hyvä uutinen, Evankeliumi, jota ei sittenmiten ole muutettu.
Sanoma siitä, että ihminen voi muuttua, kuolemalla,epätoivolla,vihalla,epäoikeudenmukaisuudella, ei olekkaan viimeistä sanaa.
Ihmiskunnalle on tarjottu TOIVO, että ihminen voi muuttua. Samoin lupaus iankaikkisesta elämästä.
Pahuus ei loputtomiin saa voittaa.
Hyvä uutinen on, että Jumala tuli ihmiseksi. Ja Hänessä Kristuksessa tuli meille kaikille todellinen ulospääsy syntiinlankeemuksen raskaista seurauksista.
Toivotan teille kaikille tämän palstan lukijoille VALOISAA ja UUDEN TOIVON löytämisen näköaloja tänä Jouluna vuonna 2006

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jumala ei tullut ihmiseksi, vaan antoi ainosyntyneen poikansa, tulla ruumiillistuneena maanpäälle. Eikä käskenyt mitenkään muistaa hänen syntymäänsä, siksipä sitä ei ole tarkoin ilmoitettu, mutta syys-lokakuun vaihteen aikoihin, se on todellisuudessa olut. Vietetään silti tätä valon juhlaa, vaikka Jeesus olisi tullut maanpäälle koska tahansa.Juutalaisethan eivät usko Jumalan pojan olleen lainkaan maan päällä,tähän mennessä.