varattu asunto?
Esimerkiksi pappila luterilaiseen tapaan?
Kuinka hienosti asuu korkein edventtipappi Suomessa?
Esimerkiksi pappila luterilaiseen tapaan?
Kuinka hienosti asuu korkein edventtipappi Suomessa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
omat asunnot on ja mökitkin on useimmilla. Monet seurakuntalaiset taasen köyhempiä mitä tulotason perusteellaa voisi kuvitella. Sen minkä toiselle antaa on itseltä pois. Niin se vain menee. Raamattu ei oikeuta esim. kymmenyksi. Tai no jos perustelun ottaa esim. Vanhasta Testamentista ns. jotenkin selitettävissä.
papeilleen virka-asunnon?
Verorahoilla: Jopa Jumalattomatkin joutuvat
maksamaan Kirkollisveroja. Tarkoitan jos kirkon
ulkopuolisilla on tuottava liiketoimi. Ottaa seurakunta jumalattomiltakin rahan vastaan.
Vapaat suunnat toimivat oman uskonsa mukaisessa antamisessa. Lutterin seurakuntalaiset ovat köyhiä, kuitenkin kirkko on itseasiassa erittäin
rikas. Kyllä Lutterin kirkko pystyy antamaan
Papeilleen ihan oikeat Pappilatkin. Tosin en ole
kätellyt muita Piispoja, kuin Piispa Gulinin.
Saatana sikiämää porukkaa monessa polvessa?
Olen elämäni aikana tavannut yhden aidosti uskossa olevan papin ja senkin vankilassa!
tästä adv.pastoreiden rikkaudesta? ja seurakuntalaisten köyhyydestä? sinulla varmasti on jotain tilastoja ja faktaa? Entäs muut seurakunnat? kai olet ottanut selvää kaikista?
Kuuntelimme radiosta piispantarkastuksista ja hieman historiaakin siinä käsiteltiin.
Toteamuksia oli, että piispat nurisivat saamastaan palvelusta ja papit taas nurisivat piispojen ahneudesta. Se oli huvittavinta, että joskus oli (samasta ohjelmasta kuultuna) piispalla käydessään puuseessa persauksen pyyhkijäkin erikseen. En tiedä johtuko siitä, ettei ylettynyt ite pyyhkimään.
Emäntäni tuumasi, että johtuukohan siitä tuo sanonta per...een nuolijat....
aisankannattajaa ja per...een nuolijaa?!
Mistä pirusta niitä aina sinne ohjautuu ja sikiääkin...WC:n takaa kasvaa kurpitsoja ja kurppanokkaisiaja nuolijoita?
On varmaa tietoa.
Kaikilla on kakkosasunnot Monacossa.
Tästä ei paljon hiiskuta, mutta myös kaikki NBssa opiskelleet saivat valmistujaiseksi huvijahdit joita Finnish Flashkin kadehtien vierestä katselee.
Kun aikoinani opiskelin Newbold Collegessa, niin rahaa on niin vähän, että ei tahtonut olla varaa ostaa hammastahnaa tai postimerkkejä uusista päällyshousuista puhumattakaan. Kun olin pakoatettu ostamaan uudet housut, niin jouduin myymään kirjoituskoneeni, jotta sain housut ostettua! Opiskelijana menestyin kuitenkin niin hyvin, että olin dekaanin listalla neljän parhaimman joukossa. Sellaista se elämä silloin oli. Kun sain opinnot päätökseen (B.A.), niin Helsingissä menin työvälityksen työtä etsimään! Vai huvijahdit ja valmiit pappilat!!!
Newbold Collegessa? Eihän tuolla opiskelu mitenkään kuulukaan kansalaisvelvollisuuksien piiriin! Miten voit pakosta puhua kun oli kyse omasta valinnastasi??? Eikä työnvälitys taatusti löytänyt koulutustasi vastaavaa työtä, eikö niin?Haista kukkanen!
Sain välttömästi työtä Kallion nuorisokodin ohjaajana Helsingissä. Siitä työurani aukeni. Jatkossa seurasi jatkokoulutusta ja erilaisia tehtäviä. Työtä on ollut melko hyvin koko elämäni ajan.
siinä, että kukaan ei pakottanut minua opiskelemaan Newbold Collegessa. Ratkaisu lähteä sinne opiskelemaan oli minun omani. Housujen osto oli samoin oma valintani. Valitsin tuossa ajattelemattomasti kehnonlaisen tavan ilmaista asiani. Edelliset arkihousuni silloin olivat jo sellaiset, että katsoin viisaammaksi ostaa uudet. Tuo ostos vaati silloin kirjoituskoneen myyntiä, koska minulla ei sattunut olemaan mitään muuta sellaista, jonka olisin voinut rahaksi muuttaa. Myin koneeni toiselle opiskelijalle, jolla oli käteistä riittävästi. Tällaisia muistoja on opiskeluajoilta. Minusta nämä teidän jutut raharuhtinaista ovat kovin kaukana todellisuudesta.
Kuitenkin teit hyviä kauppoja jo silloin, näemmä! Ja ilmeisesti rahaa riitti myös kotimatkaan?
Suoritin muutamia muitakin rohkeita valintoja elämäni aikana ja aina olen niistä jotenkin selvinnyt. Monena aamuna rukouksessa jätin tehtäväni sinä päivänä Herran johdatukseen. Nyt sydämestäni kohoaa kiitos armolliselle Auttajalleni.
Ainoastaan hurskas pastori Isolan Kimmo on onnistunut kuppaamaan talorahat amerikkaan Salosen säätiöstä?
Muut eivät ole ottaneet Uotin pojista ja Nallesta oppia näin paljon?
Kimmokin pääsi veropetoksista, kuin varkain..?
Voi voii...ADA olisi lahjoittanut Roope-sedälle uudet housut?!
...mummojen alapäätä...ja nuoleskelemaan Markkasen tapaisten idioottien takamustaa?!
Ei kateeksi käy..?!
Kyllä taisivat olla kymmenyksissä pihisteltyjä varoja nekin, joilla kotio matkan suoritit. Eikö vain?
Onko toi viesti esimerkki sinun leikinlaskustasi vai onko taustalla ivamielinen vihje? Ajattelpa miltä kuulostaisi, jos annan sinulle esimerkin. Se tulee tässä: Maksatko sinä kaupassa ostoksesi rahoilla, joista on jo kirkollisverot maksettu?
Eikö ihmisellä ole vastuuta myös itsestään? Eikö huolenpito itsestään ole samalla uskollisuutta Jumalaa kohtaan? Kristityn tulee rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Omasta itsensä hyväksymisestä, rakastamisesta ja huolenpidosta jatketaan rakkauden osoittamista omalle perheelle ja sen jälkeen yhteisölle jne. Joka on vähässä uskollinen on paljossakin uskollinen.
Sen voin vielä kertoa, että kerran äiti lähetti minulle Newboldiin 5 mk setelin. Sillä ei saanut mitään, koska se oli suomalainen seteli. Sehän täytyi vaihtaa Englannin rahaksi. Ensin bussilla Bracknelliin ja pankkiin vaihtamaan. Pankissa taitaa mennä vaitamisesta kuluja! Sitten takaisin Newboldiin bussilla! Mitähän tuosta 5 mk:n setelistä jäi jäljelle? Kirjoitin äidille viestin ja kiitin häntä vitosesta, mutta keroin hänelle, että ei kannata enää jatkossa lähettää rahaa! Ne olivat niitä pienten alkujen päiviä! Kiva niitä on muistella. Ei tuohon aikaan ollut helmisiä paikalla, jos nyt sitten ei ollut muitakaan. Ei kukaan kysellyt, miten pojalla menee? Siellä kuitenkin halusin suorittaa opinnot loppuun asti.
Newbold Collegessa on voinut suorittaa sekä B.A. että M.A.-tutkinnot. Viime aikoina tutkinnon suorittaneelle on British Open University myöntänyt B.A. ja tietääkseni myös M.A.-tutkinnon. Nykyisin Newboldin suorittaneet saavat walesilaisen loppututkinnon. Näin nämä tutkinnot ovat eurooppalaisia tutkintoja. Missä on tuo mainitsemasi Ankka-opisto, jonka papereilla ei ole mitään arvoa?
täällä on näemmä kaikenlaisia kirjoittajia joilla ei varmasti ole parempaa tekemistä kuin huvittaa itseään yrittämällä saada ihmisiä riitelemään.
kuulostaa mielenkiintoiselta opiskeluaikasi ja siitä on varmasti hienot muistot jäänyt,ja paljon hyödyllistä elämää varten. Jumala johdattaa ja rohkea kannattaa olla.
Muistan kun kerran hiihtelin kotiin maitoreissulta Mäntylahdesta. Oli talvi ja kuutamoinen ilta. Kannoin maitohinkkiä yhdessä kädessä ja toisessa olivat sauvat. Latu näkyi hyvin kuutamossa. Katselin lumen peittämiä puiden oksia ja näin kuun paistavan talvisena iltana. Tähtiäkin näkyi taivaalla. Siinä hiljaa hiihdellessä ja taivaalle tähyillessäni heräsi mieleeni eräs ajatus. Kuiskasin sen Jumalalle. Oi jospa pääsisin vielä kerran lähetystyöhön Afrikkaan. Tämä hiihtomatka ja hiljainen unelmani tapahtui, kun olin ehkä 13-14 vuotias. Tätä unelmaani olin toteuttamassa Newbold Collegessa. Ymmärrät miksi en halunnut vaikeuksista huolimatta jättää opintojani kesken. Jatkoin USA:han ja sain siellä suoritettua M.A.-tutkinnon ja nyt kelpasin. Sain kutsun Ghanaan, Länsi-Afrikkaan, jossa toimin uskonnon lehtorina opettajien koulutuslaitoksessa. Ne olivat niitä nuoruusvuosia. Näitä on kiva nyt muistella.
osakkeen tai omakotitalon...muut varastavat ne varat pikkuhiljaa ja ostavat ja rakentavat itse?
Pastorit adventtikirkossa ovat ennen ja jälkeen Oskar Salosen säätiön kavalluksen olleet pääasiassa sikoja..mutta muutama harva poikkeus joukossa on...?