Enemmän Heikki Hurstin kaltaisia tarvitaan

Heikki Hursti otti isänsä aloittaman arvokkaan työn tehtäväkseen. Vaikka en olekaan uskovainen, arvostana juuri tämänkaltaista uskovaisuutta. Heikki tekee monien avustamana erittäin arvokasta työtä vähäosaisten hyväksi. Olisiko tässä lähin kuten "laupiaassa samarialaisessa?"

Harvoin enää nykyisin näkee pyyteetöntä työtä ihmisen hyväksi. Suurin osa meistä haalii itselleen riippumatta siitä mihinkä uskonnolliseen kuppikuntaan kuuluumme, (sis- myös valtion kirkon), Nykyisin tuntuu ainoa iskulause olevan:
Oikein väärin, kokoon käärin.

Jos Jumala on oikeasti olemassa, toivon, että hän voisi ohjailla tätä luomakuntaa oikeaan suuntaa, sillä tuho on muuten väistämätön.

Hyvää joulua kaikille, myös sinulle, joka kriittisesti ajattelet avauksestani.
14361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

aina kun ajatellaan oikein ei ajatella väärin, ihmisellä on tunteet ne saa itkemään ja sen kyllä huomaa kun jokin koskettaa. Raha on tavaraa varten, sydän rakkautta.

Äänestä

Dalai Lama osoitti jälleen Tastulan Punaisessa langassa paikkansa todellisestan suurmiesten joukossa.

Äänestä

Heikki Hurstin toiminnasta.

Äänestä

tärkeästä työstään? Hänenlaisiaan tarvittaisiin eduskuntaan,tiesi mitä on konkreettinen köyhyys,toisin kuin nämä kultalusikka persiissä syntyneet.

Äänestä

Mutta aiheellinen ja ajankohtainen krittiikki kansan varoilla elävän Sauli Niinistön "myötätunnon eleestä" köyhien ja asunnottomienkin jouluisen jäte-ruoan tarjoiluun Kisahallissa tehty ja kuumaksi noussut mielipide-kirjoitus poistettiin ilmeisemmin juuri kun asia ja paheksunta kerrottiin suoraan myös presidentin kansliaan annetun palautteen kautta!
_________________________________

Presidentin jouluruoka-avustus tempaus on siis omanlaatuisensa asia sekin?

http://www.tpk.fi/Public/default.aspx

Joulutervehdykset toivat joulun Mäntyniemeen
Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vastaanottivat tiistaina 18. joulukuuta perinteiset joulutervehdykset Mäntyniemessä. Ensimmäisenä saapui vuoden 2013 Suomen Lucia-neito, tammisaarelainen Elin Andersson. Lucia-neidon ja Lucia-kuoron tuomisina oli joululauluja. Santa Lucia-kappaleen lisäksi he lauloivat mm. Heinillä härkien kaukalon.
________________________________________________________________

http://www.tpk.fi/Public/default.aspx?nodeid=44845
Yhteydenotto

Tasavallan presidentille ja tasavallan presidentin kansliaan voit lähettää postia osoitteeseen:

Mariankatu 2
00170 Helsinki

faksi: (09) 638 247

Tasavallan presidentin sähköposti: [email protected]
Tasavallan presidentin kanslian sähköposti: [email protected]
Mediatiedustelut: [email protected]

Alla olevalla lomakkeella voit antaa meille verkkopalveluamme koskevaa palautetta ja lähettää meille kysymyksiä. Pyrimme vastaamaan palautteeseesi mahdollisimman nopeasti.

Äänestä

Arvostan Saulin ja Jennin elettä osallistua köyhien juhliin. Mielestäni he tällä teolla osoittivat kuuluvansa kansan joukkoon tasavertaisena, kuten asian kuuluu ollakin.

Kautta aikojen maailmassa on ollut hyviä hallitsijoita, joille on ollut kunniatehtävä kansan hyvinvointi. Paljon enemmän kuitenkin menneisyydessä on ollut kyvyttömiä hallitsijoita, joille on tärkeintä ollut vain valta ja riisto, etenkin puolustuskyvyttömiltä köyhiltä.

Sauli ja Jenni ovat astuneet oikealle polulle. Toivon heille rohkeutta jatkaa samalla linjalla, tuoden ajatuksiaan ja asenteitaan näin julki kansalle.

Äänestä
  • Tuota köyhien pariin laskeutumista arvostan myös presidenttiparilta. Missä olivat jutta ja jyrki, ne saatanan paskakasat?

    Äänestä

Näillä pääsee alkuun ,mutta on tehtävä enemmän ei näillä pysäytetä valtionvelkaantumista.
Niinistö omalla arvovallaallaan rohkeasti vaatia KAIKKIEN HYVÄOSAISTEN
palkkojen laskua / eläkkeet.

herrat eivät luovu omastaan ,mutta köyhiltä ei kysyttäkään niiltä vaan OTETAAN!

suomi on heikossa tilassa verotus on tapissa mutta ei sekään riitä.
on leikattava paljon rikkaiden palkoista.

n,1000ekk siitä otetaan vuokra pakolliset kulut ei siitä jää mitään elämiseen.

Äänestä

Olen aikoinaan asunut miltei naapurissa,ja tiedän Hurstit hyvin
Hieno pariskunta, joka jatkuvasti toivotti jumalan rauhaa minulle
ja kaverilleni meidät nähdessään.
Todella hienoa,että heidän poikansa jatkaa näin jaloa ,miten sanoisin,
Jumalallista työtä vähävaraisille.

Äänestä

mistä johtuu jatkuvasti lisääntyvä avun tarve. syyt ja tekijät tiedetään,mutta
tilannetta ajetaan alas tietoisesti. yhteiskunnat mätänee kaikkialla.

syyllisiä ovat aina päättäjät eri tasoilla,tuotantojen tekijät ja varallisuuksia ahmivat
läpi maailman. he haluavat aina vaan lisää kaikkea itselleen,jota ei tarvitse.
ihmisyön tarve vähenee,kaikki mahdollinen ja mahdoton automatisoidaan ja seuraukset ovat järkyttävät.

kaikki köyhyys on valtaa pitävien tietoista valintaa ja pelkkää hyväksikäyttöä....ja kansa maksaa mm. hurstin kaltaiset avut käytännössä aina korkeampina hintoina.
"väliraha" menee kaupan eri portaisiin,sanokoon kuka mitä vaan.

Äänestä

Elämme valtakunnassa jota ahneus vallitsee
Omakotitalo,mersu,naapurikateus,on se mitä pitää saada,jotta saadaan
kunnioitusta.
Itselleni tämmöiset asiat ei koskaan ole ollut päälimmäisenä,
ja toivon,ettei tulevaisuudessa muillekkaan.

Monille riittää se,että tullaan toimeen,mikä tämän globalisaatio
ja itsekkyys alkaa tuhoamaan.

Olenko väärässä,kenties,mutta.........

Äänestä

jos kaikki ihmiset olisivat "hurstin" kaltaisia toimijoita,ennenkaikkea päättäjät,johtajat ja muuten varakkaat, ruoka-köyhyys-työttömyys-sosiaaliongelmaa ei olisi olemassakaan,
mutta juuri tuo "päättäjäsakki" ei välitä mistään köyhyyteen johtavista ongelmista yhtään mitään. he toimii juuri päinvastoin lisäämällä kansalaisten kurjuutta kaikin keinoin ja siten toivoen uusia "hursteja" näyttämöille.

mitä enemmän nykytavoin toimien on hursteja,sitä enemmän tulee ongelmia,koska
em. vallankäyttäjät toimii vain omaa etua ajatellen.
kun on 10 hurstia,roistot ottaa itselleen suuremman siivun voittoina kaikesta,
kun on 100 hurstia,roistot oikein tanssii suurvoittojaan. näin ne vailitettavasti toimii ja maksattaa kaiken kansalaisilla,joka ainoalla muodossa ja toisessa.

jos joku kuvittelee,että on "ilmaista" ruoka-apua,sellaista ei todellisuudessa ole olemassakaan,mitään ilmaista ei ole,eikä tule.
poistotavaralla on aina hinta tuottajille,väliportaille ja kauppiaalle ja sen pois antaminen "ilmaiseksi" lisätään seuraavien tuotteiden hintaan ikuisesti ja aina ennemmin tai myöhemmin.

ilmassa oleva happi on ilmeisesti ainoa lähes ilmainen asia kaikille,mutta päästökauppa huomioiden ei sekään ole ilmaista.

Äänestä

En ihan satavarmasti usko.että tuo happikaan olisi ilmaista,kun
katsoo minne ollaan menossa.
happivero voisi olla nykypäättäjien idiottivero.

Kyllähän sinä asiaa puhut,ja hyvä että jotkut ovat "kartalla"
tästä,en sano mistä.
Ihmettelen vaan,miksi palstalla tuntuu olevan järkeviä ihmisiä,
ja päättäjiksi päättyy idiootteja.

tämä kysymys tulee kyllä vaivaamaan pitkään

Äänestä
  • kuuroa ja sokeaa uskoen kahvikekkuleihin ennen vaaleja pitkin toreja ja tantereita.
    mitä enemmän vallan kahvoihin pyrkijät puhuu muuten mukavia,valetta,kuvitelmaa ja pas...kaa,sitä enemmän se uppoaa kansaan. etätajuntaa ei kerrassaan ole.
    kun ei näe edemmäs,näkee ja kokee vain roskat silmissään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ihmistä varten kirjoitti:

Heikki Hursti otti isänsä aloittaman arvokkaan työn tehtäväkseen. Vaikka en olekaan uskovainen, arvostana juuri tämänkaltaista uskovaisuutta. Heikki tekee monien avustamana erittäin arvokasta työtä vähäosaisten hyväksi. Olisiko tässä lähin kuten "laupiaassa samarialaisessa?"

Harvoin enää nykyisin näkee pyyteetöntä työtä ihmisen hyväksi. Suurin osa meistä haalii itselleen riippumatta siitä mihinkä uskonnolliseen kuppikuntaan kuuluumme, (sis- myös valtion kirkon), Nykyisin tuntuu ainoa iskulause olevan:
Oikein väärin, kokoon käärin.

Jos Jumala on oikeasti olemassa, toivon, että hän voisi ohjailla tätä luomakuntaa oikeaan suuntaa, sillä tuho on muuten väistämätön.

Hyvää joulua kaikille, myös sinulle, joka kriittisesti ajattelet avauksestani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu