Jäseneksi

Hei!

Olen eronnut luterilaisesta kirkosta, en siis kuulu kirkkoon tällä hetkellä. Voinko liittyä katoliseen kirkkoon, kun en tällä hetkellä mihinkään kuulu vai pitääkö olla jonkun uskontokunnan jäsen ja sitten sutjakasti ikään kuin siirtyä katoliseen kirkkoon?

Vastauksista kiitollinen!
3388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei, yksinkertaisesti laitoin catholic.fi -sivuston asiaa koskevan tekstin. Lyhyesti sanottuna kiinnostuksensa voi ilmaista lähimmän seurakunnan kirkkoherralle.


Miten tulla katolilaiseksi?

Mikäli toisessa kirkkokunnassa kasteen saanut kristitty tahtoo omasta tahdostaan liittyä katoliseen kirkkoon, hän voi ottaa yhteyttä sen katolisen seurakunnan kirkkoherraan, jonka alueella hän asuu. Jos keskustelun perusteella näyttää olevan aihetta jatkaa eteenpäin, alkaa tavallisesti noin vuoden kestävä tutustumisaika.

Tutustumisajan tarkoituksena on, että katolisesta kirkosta kiinnostunut perehtyy kirkon, erityisesti oman seurakunnan ja hiippakunnan, elämään siihen osallistumalla ja samalla hankkii tarvittavia perustietoja katolisesta uskon- ja elämännäkemyksestä. Joillakin paikkakunnilla tämä tietojen hankkiminen tapahtuu lukuvuoden kestävällä kursilla, jolle voi osallistua myös ilman varmaa aikomusta liittyä katoliseen kirkkoon.

Tutustumisvuoden jälkeen kirkosta kiinnostunut voi ratkaista, tahtooko hän päästä kirkon jäseneksi. Kirkkoherra esittelee asian piispalle, joka ottaa uuden jäsenen kirkon täyteen yhteyteen ja jakaa hänelle tavallisesti samalla vahvistuksen sakramentin.

Jos kastamaton aikuinen tai nuori aikuinen tahtoo tulla kristityksi ja katolisen kirkon jäseneksi, hän voi ottaa yhteyttä sen katolisen seurakunnan kirkkoherraan, jonka alueella hän asuu. Kirkkoherra neuvoo, miten kasteopetus eli katekumenaatti kussakin tapauksessa järjestetään. Mikäli mahdollista, aikuinen kastetaan tavallisesti pääsiäisyön vigiliassa, jonka yhteydessä hän saa myös vahvistuksen sakramentin sekä ensimmäistä kertaa pyhän kommuunion.

Äänestä

Ilman muuta voit liittyä. Tervetuloa kotiin, josta suomalaiset esi-isäsi eivät olisi koskaan lähteneet ilman ruotsalaisten miekkaa! Muistan sinua rukouksissani.

Äänestä
  • Kiitos teille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:

Hei!

Olen eronnut luterilaisesta kirkosta, en siis kuulu kirkkoon tällä hetkellä. Voinko liittyä katoliseen kirkkoon, kun en tällä hetkellä mihinkään kuulu vai pitääkö olla jonkun uskontokunnan jäsen ja sitten sutjakasti ikään kuin siirtyä katoliseen kirkkoon?

Vastauksista kiitollinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu