Kristus näki jatkuvasti edessään tehtävänsä seuraukset. Hänen maanpäällistä elämäänsä, joka oli niin täynnä aherrusta ja uhrauksia, kannusti ajatus siitä, ettei kaikki tämä vaiva ollut turhaa. Antamalla henkensä ihmisten puolesta Hän uudistaisi Jumalan kuvan ihmiskunnassa. Hän kohottaisi meidät tomusta, muovaisi luonteemme uudestaan oman luonteensa kaltaiseksi ja kaunistaisi sen omalla kirkkaudellaan.
JEESUKSEN TEHTÄVÄ
Daniel 1
5310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tulla vaikka runoilija.
en väitä etteikö tuo pidä paikkaansa, mutta ajatellen että Jumala on kaiken takana ja kolmiyhteinen .. niin voimme vaan pohtia, että olisiko asia niin tai näin.Emme tiedä varmaksi tai varmasti.
Ajatuksesi on kuitenkin kaunis ja voin hyvin uskoa,että asiat olisivat mahdollisesti noinkin tai ainakin ne ovat tuohon suuntaan, mitä ajattelet.
"Kristus näki jatkuvasti edessään tehtävänsä seuraukset. Hänen maanpäällistä elämäänsä, joka oli niin täynnä aherrusta ja uhrauksia, kannusti ajatus siitä, ettei kaikki tämä vaiva ollut turhaa. Antamalla henkensä ihmisten puolesta Hän uudistaisi Jumalan kuvan ihmiskunnassa."
Mutta kun roomalainen sotilas kysyi "Kuka teistä kolmestatoista on Jeesus Kristus ?"
Eipä ollut miestä myöntämään!
(Piti laittaa Juudas sijaiskärsijäksi.)
Omituinen sekoitus huippujätkää ja onnetonta vässykkää!
voi sanoa jumalaksi uskomastaan "Hänen maanpäällistä elämäänsä, joka oli niin täynnä aherrusta ja uhrauksia, kannusti ajatus siitä, ettei kaikki tämä vaiva ollut turhaa.". Mukava että jumalinkarnaatoitakin kannustaa jokin ajatus vaikka heidän elämänsä olisi täynnä aherrusta. Toisaalta mikä kannustaisi kaikkivaltiasta, hmmm...ehkä ihmisenä oleminen on extreem-laji jota voi kokeilla?
Saatana eli Jeesus on häviäjä, ei voinut myöntää kuka oli. Leikki Jumalaa, pelkkä surkimus.