legioonalaiset

Onko kellään tiedossa muita suomalaisia ranskan "muukalais" legioonalaisia kuin Kyösti pietiläinen (karl peters). Olen muutaman lehtijutun lukenut muistakin suomalaisista, mutta kun ei tule nimet nyt mieleen.
174153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ollut ihan oikeesti?

Äänestä
  • Kyllä se taitaa olla ollut 28 vuotta.
    Kirja on melkein luettu. Kirjassa on kyllä kuvia hänestä ja legioona kavereista. On osallistunut jokuseen sotaan ja ainakin yhteen bussikaappaus operaatioon, siis tappoivat kaikki kaapparit.
    Kirja on hänen, oliko se nyt siskon pojan kirjoittama ja siinä kyllä haisee hiukan oman suvun kehu läpi. Mutta jos nyt puoletkin on totta, niin paljon on mies kokenut. Sota poliisin hommia se on siellä pääasiassa tehnyt, jahdannut legioonalais karkureita.

    Äänestä

mutta on muuten kenties maailman amiksin paikka.

Äänestä

Toinen hyvä kirja on SAHARA

Kirjoittajaa en muista, mutta tuskin hän omalla nimellään sitä kirjoittikaan !

Äänestä
  • Jos oikein muistan kirjan, niin tämä tyyppi leventeli lähinnä karkaamisillaan ja sopeutumattomuudellaan. Ei siis soveltunut olosuhteisiin ollenkaan ja itselleni jäi päällimmäiseksi kysymys: "Mitäs läksit?" Turha kirja, kun äijästä ei sotilaaksi eikä sotilaalliseen elämään ollut.

    Äänestä

mutta ei niistä isommin huudella.

Äänestä
  • ... ei niistä huudella vaikka meilläpäinkin niitä on useita. Osa elää yhteiskuntaan sopeutuneina, osa ei oikein ole löytänyt paikkaansa.

    Mutta yhteistä kavereille on, että ovat rauhallisia ja leppoisia. Naureskelevat maailman murheille.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    ... ei niistä huudella vaikka meilläpäinkin niitä on useita. Osa elää yhteiskuntaan sopeutuneina, osa ei oikein ole löytänyt paikkaansa.

    Mutta yhteistä kavereille on, että ovat rauhallisia ja leppoisia. Naureskelevat maailman murheille.

    kävijöistä simo simola , tampereelta, kirjoitti kirjan "viidakkosotaa" en muista kustantajaa mutta löytyy guuglaamalla, suosittelen.
    ensio tiira; hyppäsi laivasta matkalla indo-kiinan sotaan, selvisi hengissä singaporeen 40 vrk. ajelehdittuaan pienellä lautalla .
    sitten on eräs yli-kersanti , en muista nimeä enkäkirjaa. kovemmman luokan soturi, selvisi dien bien phusta kiinan vankeudesta ym. mukavaa.
    näihin verrattuna pietiläinen ei ehkä ole niin kova mies kuin antaa ymmärtää . hänen aikanaan sodat olivat pätkähommia ja putkavahtina ja bordellin portsarina olo ei kaikille sovi.
    hyvä sotilas kuitenkin , kun kerran hyppäsi toisen laskuvarjoprikaatin riveissä.

    Äänestä

  • rynnäkkö korpraali kirjoitti:

    "Peters" mukana. Täällä kyseisen siodan taustat: http://tappis.0catch.com/Kolwesi.htm

    Äänestä

  • kenraali Bumba kirjoitti:

    "Peters" mukana. Täällä kyseisen siodan taustat: http://tappis.0catch.com/Kolwesi.htm

    pätkähommista, kolwezi selvitettiin tehokkasti muutamassa viikossa .
    mainitsin vanhankaartin miehet koska he sotivat vuosikausia indo-kiinassa ja myöhemmin algeriassa .
    algerian itsenäistymisen jälkeen legioona siirrettiin korsikalle josta se lähetetään sinne missä vessa palaa= kolwezi , tshad , ivory coast ym.
    en minä epäile "petersin" uraa legioonassa , hänen kuvansa on ollut kansaivälisessä mediassakin .

    Äänestä

... on eksynyt ainakin yksi "entinen legioonalainen"...

Äänestä

Sahara - palkkasoturi Per Andersson.
Entinen hyvänpäivän tuttu linnasta ja entinen seinänaapuri.
Mukava mies.

Äänestä

Ehkä tunnetuin suom. ex-legioonalainen oli Aarne Juutilainen "Marokon kauhu".
< http://fi.wikipedia.org/wiki/Aarne_Juutilainen >
Erityisesti talvisota ja Kollaa ovat avainsanoja, kun etsit lisätietoa.

Äänestä

..veli oli ainakin viisi vuotta (jos ei kauemminkin?). Pitää käsittääkseni nykyisin kapakkaa Helsingissä.

Aika seikkailuhenkinen veljespari sanoisin..

Äänestä
  • Kaikille näille legioonalaislle on yhteistä eräs asia.Se nimittäin että ei olla naisista kiinnostuneita.Itse olen nähnyt legioonaa muutaman viikon ajan ja voin sanoa että kyrpää saa jokainen alokas ja joka asennosta.Itsekkin olen monet suuhun otot kokenut legioona tyyliin.Neekerit on kyllä ihmeellisiä ne on meinaan aina perse pystyssä eikä itse halua ollenkaan panna.Jos on 5 vuotta ollut siellä niin kyllä on perseeseen pantu useasti.Ja suihinotto taidot ammattihuoran luokkaa.

    Äänestä

Juutilainen oli ennen talvisotaa legioonassa, ainakin kirjan nimeltä valkoinen kuolema, mukaan

Äänestä

Kyllä, äitini serkku Ilpo. Sukunimeä en halua laittaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomalaisia kirjoitti:

Onko kellään tiedossa muita suomalaisia ranskan "muukalais" legioonalaisia kuin Kyösti pietiläinen (karl peters). Olen muutaman lehtijutun lukenut muistakin suomalaisista, mutta kun ei tule nimet nyt mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu