Venäläiset osteskelevat maata ja kiinteistöjä vinhaa vauhtia. Sekö on se Suomen valtaus. Uusi tapa, ilman aseita.
Venäjä ostaa
Suomen pala palalta
5278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jospa Venäläiset ostaa kaiken Suomesta? Kaikki mökit ja muut? Miettikääpä sitä!
länsi-itäsuuntaisen kaistaleen,siis venäläisten omistuksessa. eikä tämä tietenkää ole ainoa alue.
asiasta tuli jokin aika sitten tv:ssäkin
ole asiaan nokankoputtamista. Seurauksista saavat syyttää itseään Suomi, kun lain puitteissa on mahdollistettu maan myynti ja pian koko valtakunnan myynti.
menetä merkitystään. Ei rahalla ole isänmaata
Kuka voisi puuttua asiaan kun raha ja valta ovat vain mielissään kun raha liikkuu?
Ei kestä montaakaan vuotta kun venäläiset ovat jo suurin vähemmistö Suomessa. Siinä vaiheessa heillä on aiheellisestikin oikeus vaatia vähintään samoja oikeuksia kuin ruotsinkielisillä. Kuinka sitten suu?
Mitä vastaa esimerkiksi Kokoomus, Venäjän ääni Suomessa tai ehtivätkö Keskusta ja Demarit vastata lainkaan kun lapioivat viimeisiä tuhkia uunin perältä venäläisille annettaviksi?