Katselen ulos auton ikkunasta. Maisemat vilisevät ohitse, aivan kuin liian nopeasti etenevä elämä.
Kirjoitan pieneen sydämenmuotoiseen muistivihkoon ajatuksiani.
Tänään ystävänpäivänä 14.02.2003 teen tiliä suhteestamme. Lasken yhteen sen tuottaman tuskan ja ilon.
Arvioin omaa panostani; olinko täysillä mukana, koko sydämestäni?
Arvioin myös sinun panostasi, tosin vain omasta näkökulmastani.
Mitä saankaan saldoksi?
Mitä jäikään suhteestamme jäljelle?
Kerro sinä.
Kirjoitan pieneen sydämenmuotoiseen muistivihkoon ajatuksiani.
Tänään ystävänpäivänä 14.02.2003 teen tiliä suhteestamme. Lasken yhteen sen tuottaman tuskan ja ilon.
Arvioin omaa panostani; olinko täysillä mukana, koko sydämestäni?
Arvioin myös sinun panostasi, tosin vain omasta näkökulmastani.
Mitä saankaan saldoksi?
Mitä jäikään suhteestamme jäljelle?
Kerro sinä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minun panos oli olla täysillä suhteessamme mukana, mutta sinunpa ei.
Onneksi se selvisi ajoissa vaikka rakkaus sinuun sokeutti minut.
Jäljelle jäi särkynyt sydän, joka ei niin vain paranekaan.
Näin jälkikäteen Oikein hyvää Ystävänpäivää Sinulle kaikesta huolimatta.
Hassu juttu, kun täältä laitettu viesti ei saavuta koskaan sitä oikeaa vastaanottajaa.
Emme sanoneet koskaan hyvästejä toisillemme. Hiljaa mielessäni jätin hyvästit useaan kertaan.
Olen ylpeä, enkä aio tehdä enää aloitetta.
Irottautuminen hänestä oli tuskallinen prosessi, enkä halua sen enää toistuvan.
Kirjoittaessani tänne, tavallaan käyn yksinpuhelua hänen kanssaan. Tunnen niin hyvin sen kirjoitustyylin ja ajatuksen juoksun, että sinä kirjoittaja et ole hän.
En nähnyt enää mitään syytä laittaa Ystävänpäivä- tervehdystä hänelle, mutta sinulle kirjoittaja kuka sitten oletkaan, toivon onnentäyteistä elämää.
posti ei mee perille?
Ei tietenkään tarvi olettaakaan, että tätä kautta saat viestisi täysillä perille? Et siis toivokaan sitä? Koska vielä toivot kumminkin, ettet ainakaan olisi sanonut hänelle mitään pahaa, niinkö? Kukaan ei voi tuntea toista niin perin pohjin, että tuntisi kirjoitustyylistä (ainakaan aina). Vaikka sellainenkin tapaus on ilmennyt, jopa. Mutta kirjoitustyyliä voi muuttaa, samoin ihminen voi muuttua muutenkin. Ajele vaan autoa ja piirtele pieniä sydämiä... Mutta minne oot menossa ja mistä tulossa?
Menneisyyttäkö kaipaat?
Ensinnäkin en ajele autoa, sillä ajelevat toiset. Toiseksi en piirtele sydämiä, se aika on jo ohi.
Kuka menneisyyttään kaipaisi. Olen menossa luottavaisesti kohti tulevaisuutta ja katseeni on eteenpäin.
Sille ei mahda mitään, että joku jättää itsestään jälkensä sinuun, minuun. Ne jäljet ovat nimeltään muistoja. Kultani jätti niin syvät jäljet, niistä minä kirjoitan.
Viestin alkuperäinen tarkoitus oli..niin... purkaa tuntojani ja muistojani.
Koskaan en sanonut hänelle pahaa sanaa. Tietysti arvostelin hänen tekemisiään, mutta ihan aiheesta.
Se oli perin merkillinen suhde =)
Ps. Hän tunnistaisi minut tästä .
Millainen suhde on merkillinen?
Enää ei kiinnosta ajella autoa, vai?
Enpä usko, että tuosta noin ympäripyöreästä välttämättä mitään tunnistaisi. Onhan täällä huomattu sekin, kuinka samantyylistä on tapahtunut monella. Sitten yritetään selvittää, josko se kiinnostuksen kohde onkin vastaamassa. Ihmisiä on kumminkin samantyylisiäkin olemassa.
Sä sanot kullaksi. Siis tuota, suhde oli vähintään seurusteluasteella ja pitkällä?
Millainen ihminen voi olla semmoinen, että hänet kirjoituksista tunnistaa? Täällä kumminkin on ihmisiä, jotka kirjoittaa pitkiä juttuja, toiset lyhyitä, kuka minkäkin laista.
Ei se pituus vaan se tyyli.
Lauserakenne ja sanojen asettelu.
Sisältö.
Näistä voi tunnistaa.
Sitten vielä eräs seikka, joka ei liity näihin edellisiin: "se jokin"
Totta, että samalla lailla ajattelevia ja kirjoittavia on. Näin ollen erehdyksiä sattuu.
Minä olen tunnistanut ja vielä vain muutaman lyhyen, kirjoitetun lauseen perusteella. *hymyilee*
Ai niin, ihmettelet millainen voisi olla merkillinen suhde. Kunpa tietäisitkin =)
muukin on tehnyt kuten sä, jättänyt ystävänpäivän tervehdyksen laittamatta.
Sä et siis enää halua olla hänen kaveri? Loukkasiko poikakaverisi sua sitten niin paljon? Eihän mitään maksaisi laittaa maililla tervehdys. Toisaalta itsekin katson, että se olisi niin päin parempi, että miespuolinen sen aloitteen tekisi ekaks?
Kiinnostaa hieman tuo sun juttu... kun sanot, että merkillinen suhde. Onko joitakin adjektiiveja kuvaamaan sitä?
Kuinka suhtautuisit itse sellaiseen yhteydenpitoon, jota vain toinen pitää yllä?
Meneehän se jonkin aikaa, mutta kieltämättä kielii jostakin.
Ehkä olisi pitänyt laittaa "pyydetään vastausta" lopputervehdykseksi maileihin.
"Vaikeneminen on kultaa" ei oikein toimi tällaisessa tilanteessa. Tai toimiihan se tietyllä tarkoituksella.
Minulle sillä ainakin oli selvä viesti.
En halua olla toiselle rasitteena.
Kaiken paljastavaa adjektiivia en taidakaan kertoa.
Kokemusta on mullakin moisesta.
Kumminkin miehet on sellaisia, että ne tarvii "opetusta". Kun kerran ei kiinnosta niin ei sitten. Itse olen aika kauan jaksanut pitää sellaistakin ystävyyttä yllä, että itse olen tavallaan enemmän antanut. Tai no, miten sen ottaa. Mutta kumminkin, niin että itse en ole ainakaan vanhoista asioista käsin "kostanut". Ainakaan tietoisesti.
Miehetkin saattavat olla sellaisia, että kun ystävyyttä pelkästään enää ollaan vailla ja ihastus on haihtunut, niin eipä enää olekaan kiinnostusta. Tai mikä lie? En ole mies, niin en osaa vastata.
Oon mä joskus jopa laittanut niin, että voit/saat vastata. Tai sitten suoraan, että vastaa. (on kai se tepsinytkin)
Tulihan tässä selviteltyä ajatuksiaan ja selvittelen niitä kai vielä jatkossakin.
Nyt on vain sellainen olo, etten ehkä haluakaan toistaiseksi ketään ihmistä rinnalleni jakamaan elämääni. En ainakaan pelkästään sen toisen ehdoilla. Olen liian sopeutuvainen ja luottavainen sekä hyväksyn liian helposti sellaisetkin tilanteet, joihin moni ei olisi koskaan heittäytynyt.
Ihminen ei kai koskaan usko sanontaa "rakkaus on sokea" todeksi, ennen kuin joutuu sen omakohtaisesti kokemaan.
Nyt yhtä kokemusta rikkaanpana jatkan elämääni eläen siinä toivossa ja odotuksessa, että ehkä vielä jonain päivänä saan kokea uudelleen rakkauden, joka kumpuaa sydämestä asti.
Ei pidä jäädä paikoilleen suremaan menneitä asioita kuitenkaan unohtamatta, että tapahtuneesta voi aina ottaa opikseen. Muistellakin voi; muistoistahan meidän elämämme koostuu.
Muistot haalistuvat, mutta säilyvät mielemme sopukoissa.
Niin minäkin hänen muistoissaan ja se minua lohduttaa :)
Voi kun voisin lohduttaa sua mutta sanoja mulla ei ole vain lempeä rakastava katse.Jotain samaa olen kokenut ja pääni siitä sekaisin saanut,koetan jatkaa elämääni ilman aikaisempaa selvää suuntaa..hyvää kevättä sulle