Jumala pani pimeyden verhoksensa, majaksensa yltympäri: mustat vedet, paksut pilvet
Kun elämä ei ole valoa ja kauan kuljetaan pimeässä,
epätoivoon vajoaminen on kuin mustaan liejuun vajoamista.
Joulun aika on monelle sitä. Pimeää ja epätoivoista.
Miten sen uskovaisenkin ihmisen hengellinen tila oikein
on, kun pimeään joudutaan, voi joku kysyä.
Eikö Jumala olekaan kaikki kaikessa, jos kerran
ahdistaa?
On Jumala kaikki kaikessa, mutta ihminen on
vain ihminen. Pimeä voi tulla kenen eteen tahansa.
Jos saisi itse valita, ei ´sitä kukaan valitse.
Miksi pimeä tulee? Ei tavallinen pimeä, vaan
sielun pimeä? Jumala sallii sen, että
tajuaisimme jotakin.
Itse olen perheeni murheitten kohdalla tajunnut
sen, että Jumalan lahjat elämässä ovat surun värisissä
kääreissä. Pimeän ympäröiminä.
Mutta Jumalan lahja se silti on. Hyvä lahja.
Itsesyytösten suossa on vaikea nähdä mitään
valoa. Miksi en ollut parempi vanhempi,
että jälkipolvi olisi tasapainoisempaa.
Murhe on murtava. Se kalvaa, kun ei voi
aikuisia enää lohduttaa sylissä, kuin lasta
olisi pitänyt lohduttaa.
Mutta ihminen on vain ihminen.
Vain Suuri Jumala on Kaikkivaltias
ja lohduttaa syyllisyyden kamppailuissa,
sillä lohdutuksella, että siitä riittää
jakaakin.
Mitä voi muuta olla kuin lohtu,
maailman kalvamille ihmisille,
synnin pettämille ihmisille?
Kuka sen paremmin tietää, kuin
Kristus itse. Kuka tietäisi paremmin
mitä on hyljätyksi tuleminen ja
pilkattuna oleminen?
Hän pani pimeän verhoksensa,
mutta riisuu verhon ja valo näkyy taas.
Lohdutuksen valo. Ihmisestä välitetään.
Sinä merkitset minulle jotakin.
Vesien majat ja paksut pilvet
haihtuvat taas. Jumalan Hyvyys näkyy.
Surkeuden ja epätoivonkin keskelle.
Kaikki on Korkeimmissa käsissä.
Ihmiset ovat Jumalan.
Kaikki ihmiset.
Luulot estävät näkemästä Jumalan lahjoja.
Omahyvyys on yksi luulo.
Vammaisen lapsen syntymä ei voi
olla jonkun mielestä Jumalan sallima.
Eikö Surunväriseen kääritty lahja,
voisi silti olla lahja?
Voi, ja mitä ihmeellisin lahja.
Mikä lahja on alkoholin kanssa
taisteleva poika?
Sellainen lahja, että suuri
minä saan riisua
tekopyhyyden viitan.
Ja
oppia rakastamaan
ihmistä ihmisenä, vaikka
moni ehdottaa käännettäväksi selkää,
kun juoposta on kysymys.
Kaikilla on oma taistelunsa.
Ei kenenkään ole tarkoitus taistella yksin.
Yksinäisyyttä riittää kuitenkin tarpeeksi,
sielun yksinäisyyssä, täällä maassa, Jumalan
lapseudesta huolimatta.
Ihminen on vain ihminen.
Sillä sinä annat minun lamppuni loistaa;
Herra,
minun Jumalani, valaisee minun pimeyteni,
että jaksan elää, että jaksan olla ihminen.
Kun elämä ei ole valoa ja kauan kuljetaan pimeässä,
epätoivoon vajoaminen on kuin mustaan liejuun vajoamista.
Joulun aika on monelle sitä. Pimeää ja epätoivoista.
Miten sen uskovaisenkin ihmisen hengellinen tila oikein
on, kun pimeään joudutaan, voi joku kysyä.
Eikö Jumala olekaan kaikki kaikessa, jos kerran
ahdistaa?
On Jumala kaikki kaikessa, mutta ihminen on
vain ihminen. Pimeä voi tulla kenen eteen tahansa.
Jos saisi itse valita, ei ´sitä kukaan valitse.
Miksi pimeä tulee? Ei tavallinen pimeä, vaan
sielun pimeä? Jumala sallii sen, että
tajuaisimme jotakin.
Itse olen perheeni murheitten kohdalla tajunnut
sen, että Jumalan lahjat elämässä ovat surun värisissä
kääreissä. Pimeän ympäröiminä.
Mutta Jumalan lahja se silti on. Hyvä lahja.
Itsesyytösten suossa on vaikea nähdä mitään
valoa. Miksi en ollut parempi vanhempi,
että jälkipolvi olisi tasapainoisempaa.
Murhe on murtava. Se kalvaa, kun ei voi
aikuisia enää lohduttaa sylissä, kuin lasta
olisi pitänyt lohduttaa.
Mutta ihminen on vain ihminen.
Vain Suuri Jumala on Kaikkivaltias
ja lohduttaa syyllisyyden kamppailuissa,
sillä lohdutuksella, että siitä riittää
jakaakin.
Mitä voi muuta olla kuin lohtu,
maailman kalvamille ihmisille,
synnin pettämille ihmisille?
Kuka sen paremmin tietää, kuin
Kristus itse. Kuka tietäisi paremmin
mitä on hyljätyksi tuleminen ja
pilkattuna oleminen?
Hän pani pimeän verhoksensa,
mutta riisuu verhon ja valo näkyy taas.
Lohdutuksen valo. Ihmisestä välitetään.
Sinä merkitset minulle jotakin.
Vesien majat ja paksut pilvet
haihtuvat taas. Jumalan Hyvyys näkyy.
Surkeuden ja epätoivonkin keskelle.
Kaikki on Korkeimmissa käsissä.
Ihmiset ovat Jumalan.
Kaikki ihmiset.
Luulot estävät näkemästä Jumalan lahjoja.
Omahyvyys on yksi luulo.
Vammaisen lapsen syntymä ei voi
olla jonkun mielestä Jumalan sallima.
Eikö Surunväriseen kääritty lahja,
voisi silti olla lahja?
Voi, ja mitä ihmeellisin lahja.
Mikä lahja on alkoholin kanssa
taisteleva poika?
Sellainen lahja, että suuri
minä saan riisua
tekopyhyyden viitan.
Ja
oppia rakastamaan
ihmistä ihmisenä, vaikka
moni ehdottaa käännettäväksi selkää,
kun juoposta on kysymys.
Kaikilla on oma taistelunsa.
Ei kenenkään ole tarkoitus taistella yksin.
Yksinäisyyttä riittää kuitenkin tarpeeksi,
sielun yksinäisyyssä, täällä maassa, Jumalan
lapseudesta huolimatta.
Ihminen on vain ihminen.
Sillä sinä annat minun lamppuni loistaa;
Herra,
minun Jumalani, valaisee minun pimeyteni,
että jaksan elää, että jaksan olla ihminen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja jumalat meidän ihmisten luomuksia.