Saddam historiaa

Vuonna 1978 Egyptin tekemä aloite Israelin ja Arabien välisen konfliktin ratkaisemiseksi sai Syyrian ja Irakin lähentymään toisiaan Egyptin politiikkaa vastaan. Saddam näki vaarana, että Syyria ja Irak muodostaisivat valtioliiton, jossa Syyrian presidentti Hafez al-Assad olisi johdossa ja Irakin presidentti Bakr kakkosmiehenä. Hän pelkäsi jäävänsä sivuun vallasta ja alkoi vaatia Bakrin eroa. Bakr erosikin heinäkuussa 1979, virallisesti terveydellisten syiden takia. Seuranneissa puhdistuksissa surmattiin liki 500 upseeria, entisiä ministereitä,shiamuslimien johtajia ja niin edelleen, monet näistä Saddam surmasi omakätisesti. Vuonna 1980 Saddam suunnitteli saavansa mainetta ja kunniaa Arabimaailmassa hyökkäyksellä Irania vastaan. Tarkotuksena oli vallata Shatt-al-Arabin vesiväylä kokonaisuudessaan Irakille ja mahdollisesti Iranin puoleisia alueita. Kahdeksan vuotta kestänyt sota päättyi tuloksetta.Samalla vuosikymmenellä Saddam käytti kemiallisia aseita murskatakseen kurdien kapinan. Tuhansia kurdeja tapettiin. Kemiallisia aseita käytettiin myös Irania vastaan.
4435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vuosi 1979 muutti alueen poliittisen ilmapiirin täydellisesti. Shaahi menetti valtansa. Nationalismista, antiamerikkalaisuudesta ja islamilaisesesta fundamentalismista ideologisen voimansa imemevä Khomeini tukijoineen nousi valtaan.

Alkoi 440 päivää kestänyt USA:ta nöyryyttänyt panttivankidraama USA:n suurlähetystössä. Se oli myös yksi keskeinen syy Ronald Reaganin valtaannousuun vuonna 1980. Samaan aikaan Irakissa Saddam Hussein syrjäytti kenraali Bakrin ja likvidoi Baath-puolueen ylimmän johdon yhtenä päivänä.

USA:n turvallisuusneuvoston jäsen Zbignew Brzezinski vaati julkisesti Irakia hyökkäämään Irania vastaan ja ottamaan haltuunsa Shatt-al-Arabin merireitin. Saddam Husseinin armeija hyökkäsi Iraniin taustalla USA:n tuki voimistettuna Saddam Husseinin kielteisellä suhtautumisella islamilaisfundamentalismiin ja halukkuuteen saada haltuunsa Iranin öljy.
USA:n ja Irakin suhteet tulivat läheisiksi Reaganin hallintokaudella.
USA aseisti systemaattisesti Saddamin diktatuurihallintoa.
Vuonna 1982 Irak poistettiin USA:n terroristivaltioiden listalta.
Vuonna 1983 USA:n silloin erikoislähettiläs ja nykyinen puolustusministeri Rumsfeld vieraili Bagdadissa tuoden presidentti Reaganin kirjeen Saddam Husseinille.

Irak ja Yhdysvallat solmivat uudelleen diplomaattisuhteet vuonna 1984, jonka jälkeen USA:n massiiviset asetoimitukset alkoivat. Vuosina 1985-89 Yhdysvallat toimitti Irakiin myös kemiallisten ja bioaseiden valmistamiseen soveltuvia aineita (mm. bacillus ahthecis,
botulium), jotka myöhemmin YK:n asetarkastajat totesivat identtisiksi niiden bakteerikantojen kanssa, joita Irak hyödynsi bioaseiden valmistusohjelmassaan. Toimitukset jatkuivat asiakirjojen mukaan 28.11.1989 asti. Niitä ei haitanneet tieto
siitä, että Irakin johto oli hyödyntänyt kemiallisia aseita ja yhdysvaltojen toimittamia ilmakuvia kurdien vastaisessa taistelussa. USA:n johdolla oli ollut tuolloin tieto kemiallisten aseiden käytöstä.

Äänestä
  • Myös esimerkiksi Ranska asevarusti Irakia tunnollisesti koko 1980- luvun ajan luotolla.

    Äänestä


Vankilasta vallan kahvaan. Saddam yleni järjestelmässä nopeasti.Lähinnä erinomaisten kidutustaitojen ansiosta. Vuonna 1964 joukko oikeistolaisía baat-puoluetta vastustaneita upseereita kuitenkin pani Husseinin vankilaan, josta hän pakeni 1966. Hänet nimitettiin puolueen varapääsihteeriksi samana vuonna ja hän perusti puolueen tiedusteluelimen jihaz haneenen, joka alkoi raivata hänelle tietä todelliseen valtaan.Baath-puolue kaappasi vallan kenraali Ahmed Hassan Bakrin johdolla 1968 ja Saddamista tuli vallankumousneuvoston varapuheenjohtaja. Hän oli saavuttanut kakkospaikan 31 vuotiaana, jossa asemassa pysytteli seuraavat 10 vuotta.Tuona aikana hän kuitenkin alkoi lujittaan valtaansa muun muassa nimittämällä sukulaisiaan avainasemiin ja rakentamalla tiedustelukoneiston, jolla oli urkkijoita kaikkialla. Myös öljytulot olivat pian Saddamin suvun valvonnassa. Tässä pointti jotka luulivat öljyn kuuluvan kansalle. Saddam Hussein 65, nukkuu vähän ja joka yön eri paikassa. Hän ei nuku luluisissa palatseissaan, koska se olisi liian vaarallista.Vähäisen neljän-viiden yöunensa hän korvaa ottamalla torkkuja päiväsaikaan. Ei ole harvinaista, että hän poistuu kesken kokousten sivuhuoneeseen puolen tunnin torkuille. Saddam herää noin kolmelta aamuyölla. Herättyään hän tavallisesti ui.Uima-altaita ja suihkulähteitä on jokaisessa Saddamin yli 20 palatsissa.Vesi merkitsee vaurautta autiomaiden keskellä syntyneissä kulttuureissa. Uiminen tekee hyvää kipeälle selälle. Saddam on nimittäin kärsinyt välilevyn luiskahduksesta. Sen vuoksi hän ei televisiokuvissakaan kävele muutamaa askelta pidempään,sillä hän ontuu lievästi.Saddam on liki 190-senttinen ja painaa satakunta kiloa. Hän näyttää laihtuvan aina kriisien aikaan ja saavan nopeasti painonsa takaisin,kun olot helpottavat.Hän värjää harmahtunutta tukkaansa, eikä käytä lukulaseja julkisesti.Hänen puheensa on kirjotettu valtavilla kirjaimilla, muutama rivi aina arkkia kohti.Saddamille tuodaan erikoiskuljetuksissa hummereita,katkarapuja, kalaa,meijerituotteita sekä paljon tuoreita vihanneksia. Ne menevät ensiksi hänen tiedemiestensä analysoitaviksi mm. mahdolisten myrkkyjen ja säteilyn paljastamiseksi.Hänen kokkinsa ovat saaneet kolutuksen euroopassa. Jokaisessa yli 20 palatsissa tehdään aina kolme ateriaa päivässä, ettei diktaattorin liikkeistä saataisi etukäteen vihiä. Dieetistä johtuen Saddam jättää puolet annokseta koskematta.Hänen mielijuomaansa ovat Matteus Rose, ja Johnny Walker Black Label viski. Julkisesti hän ei kunnon muslimina ja profeetta Muhamedin jälkeläisenä koske viinaksiin.Saddam katsoo mielellään televisiota:irakilaisten kanavien lisäksi CNN:ää, Sky Newsiä, Al Jazeraa ja BBC:tä. Elokuvista ovat mieluisia sellaiset joissa on mukana esimerkiksi salaliittoja ja salamurhia. Tälläisiä ovat MM. Sakaali. Muita mielifilmejä ovat Kummisetä ja Vanhus ja meri. Pienenä kuriositeettinä mainittakoon, että Suomalaisyhtiö rakensi aikoinaan täydelliset elokuva teatteri Saddamin palatseihin jotka silloin oli olemassa, sen jälkeenhän niitä on tullut rutosti lisää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jouko kirjoitti:

Vuonna 1978 Egyptin tekemä aloite Israelin ja Arabien välisen konfliktin ratkaisemiseksi sai Syyrian ja Irakin lähentymään toisiaan Egyptin politiikkaa vastaan. Saddam näki vaarana, että Syyria ja Irak muodostaisivat valtioliiton, jossa Syyrian presidentti Hafez al-Assad olisi johdossa ja Irakin presidentti Bakr kakkosmiehenä. Hän pelkäsi jäävänsä sivuun vallasta ja alkoi vaatia Bakrin eroa. Bakr erosikin heinäkuussa 1979, virallisesti terveydellisten syiden takia. Seuranneissa puhdistuksissa surmattiin liki 500 upseeria, entisiä ministereitä,shiamuslimien johtajia ja niin edelleen, monet näistä Saddam surmasi omakätisesti. Vuonna 1980 Saddam suunnitteli saavansa mainetta ja kunniaa Arabimaailmassa hyökkäyksellä Irania vastaan. Tarkotuksena oli vallata Shatt-al-Arabin vesiväylä kokonaisuudessaan Irakille ja mahdollisesti Iranin puoleisia alueita. Kahdeksan vuotta kestänyt sota päättyi tuloksetta.Samalla vuosikymmenellä Saddam käytti kemiallisia aseita murskatakseen kurdien kapinan. Tuhansia kurdeja tapettiin. Kemiallisia aseita käytettiin myös Irania vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu