Miksi

eivät vietä seremoniasapatteja?

Adventistien tyypillinen selitys on, että Paavali ei puhu "viikkosapatista" vaan "seremoniasapateista", jotka ainoastaan saivat täyttymyksen Kristuksessa. Mutta alkutekstin tutkimus ja vertailu Vanhan Testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan eivät tue tuollaista olettamusta. Tasan sama termi tarkoittaa kreikassa viikkosapattia ja kaikkia muita sapattia. Alkuteksti ei tee mitään eroa viikkosapatin ja muiden sapatinpäivien välille - ei UT:ssa eikä Septuagintassa. Kolossalaiskirjeestä ei löydy tukea adventistien vakioselitykselle, että "seremoniasapatteja" ei tarvitse noudattaa, mutta "lauantaisapattia" täytyy pitää.
19334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

kuten kaikki toisetkin Kristityt Nykyisten Seremonia sapattien suhteen. Parast aikaa vietimme Joulua joka on yksi näitä meidän Kristittyjen Seremonia sapatteja. Uusvuosikin
kuuluu vuoden ensimmäisenä seremonia sapatteihin.

Laskeppa vain huviksesi kuinka monta seremonia
sapattia vuodelle mahhtuu. Nykykristillisyyteen
on tehty ihan omat seremonia Sapatit.

Kyllä risti kansa on tämän tavan tiennyt jo alusta lähtöisin. Sen mikä on oikea viikko
sapatti. Tosiasiassahan Jeesus ei syntynyt
Jouluna joka on keskitalven pimein päivä, eikä
silloin kun Jeesus syntyi ollut paimenia kedolla.
Tällä meidän Joululla ovat aivan toiset perinteet,jotka juontavat kauvaksi pakanuuteen.
Joulua vietettiin kautta maailman pimeyden
päättymisen juhlana, jolloin juotihin paljon
olutta ja syötiin paljon rasvaisia ruokia.

Rooman Piispa teki tästä Joulusta Jeesuksen
syntymän Juhlan. Vuosi oli silloin 340 Jk.
Ei Paavali opettanut seremonia Sappateja jotka
kuuluivat Juutailaisuuteen. Vaan Paavali opetti
Kansaa Sapatin päivinä tapansa mukaan. Et löydä
kokoraamatusta mainintaa, että Kristikansan tulisi kokoontua sunnuntaisin. Koska sunnuntain vietto on osa pakanuutta Rooman Piispan siunauksesta huolimatta. Sunnuntai kuuluu
pakanuuteen.Kristin uskon edeltäjä Tummuz syntyi
Joulupäivänä. Tummuksen kunniaksi vietettiin
Joulua Ja sunnuntaita. Mitä tästä kannattaa
enempää keskustella, Koska Sapatti kuuluu vain
niille jotka ovat liittyneet Herraan Sanoo Jesaja. Ja paavalikin toimi samoin kuin Jesaja
Pyhittämällä Herran Sapatin.
Maran _ata

Äänestä
  • Ei minun tarvitse Raamatusta mitään sunnuntaita etsiä. Teille Ellen White antoi tehtäväksi yrittää löytää hänen harhaoppinsa Raamatusta.

    Roomalaiskirje:
    14:1   HEIKKOUSKOISTA hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
    14:2   Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, JOKA ON HEIKKO, SYÖ VIHANNEKSIA.
    14:3   Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
    14:4   MIKÄ SINÄ OLET TUOMITSEMAAN TOISEN PALVELIJAA? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
    14:5   Toinen pitää yhden päivän toista parempana, TOINEN PITÄÄ KAIKKI PÄIVÄT YHTÄ HYVINÄ; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

    Äänestä

  • uuteen liittoon kirjoitti:

    Ei minun tarvitse Raamatusta mitään sunnuntaita etsiä. Teille Ellen White antoi tehtäväksi yrittää löytää hänen harhaoppinsa Raamatusta.

    Roomalaiskirje:
    14:1   HEIKKOUSKOISTA hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
    14:2   Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, JOKA ON HEIKKO, SYÖ VIHANNEKSIA.
    14:3   Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
    14:4   MIKÄ SINÄ OLET TUOMITSEMAAN TOISEN PALVELIJAA? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
    14:5   Toinen pitää yhden päivän toista parempana, TOINEN PITÄÄ KAIKKI PÄIVÄT YHTÄ HYVINÄ; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

    Uuteen liittoon. Siinä on sunnuntai annettu liiton merkiksi. Tämä kuvailemasi Uusiliitto on
    vain. Sielun vihollisen pääsy hengelliseen johtoon kiini. Jeesuksen itsensä antama Uusiliitto on vain Ehtoollinen hänen kunniakseen.

    Sunnuntai Joulu ja lapsikaste ovat meille ikuisena lahjana pakanuudesta. Ja sielunvihollisen meille antamista lahjoista.

    Jeesus ei tehnyt,niin eikä liiemmin Paavali.
    He molemmat pysyyvät vielä kiini Jumalan itsensä
    antamissa asetuksissa. Meille kaikillehan on annettu valinnan vapaus. Ketä me haluamme palvella. Palvelemmeko me Jeeuksen asetusten
    muuttajaa vai Itseään Taivahan Herraa. Meillä kaikilla on vielä ihan oma valinnan vapaus.
    Minä itse pidän luojan palvelemisen parempana,
    kuin luodun palvelemisen. Joten jokainen olkoon
    omassa mielessään täysin varma.

    Eikä tähän tarvitse ottaa lainkaan Elleniä. Koska kyse on Raamatun arvovallasta eikä Ellenistä. Olen lukenut kielloista huolimatta
    melko monia Ellenin kirjoja ja olen havainnut
    niiden johtavan ihmisiä parempaan Jeesuksen
    tuntemiseen. Ainahan kaikesta kirjallisuudesta
    löytyy Kritikointia jos haluaa kridikoida oman
    lihallisen mielensä mukaan. Hän Ellen antaa hyviä neuvoja, jos elät näiden neuvojen mukaan,
    niin voit välttää Vankilan ja elää terveenä
    pitkään vanhuuteen. Kristus ei ollut harhainen
    siksi Ellenkään ei ole Harhainen koska hänen kirjallisuutensa johtaa lukiansa suoraan Kristuksen luo: Harhainen johtaa ihmisen kauheihin pelkotiloihin Helvetillä peloitteluihin.
    Maran ata.

    Äänestä

  • genesis_5 kirjoitti:

    ylösnousemuksensa merkiksi. Se on kaste. Kannattaa lukea Room. 6:3-5 tarkasti.

    "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12] Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. [Fil. 3:10,11] (Room. 63-5)

    Kaste on siis kuva Kristuksen ylösnousemuksesta, ja se on vertauskuva siitä, että uskova on vastaanottanut ylösnousemuksen Herran henkilökohtaiseksi, elämää antavaksi Vapahtajakseen. Siispä johtopäätös on; sunnuntai ei ole ylösnousemuksen muistopäivä, vaan päivä pakanoiden ja kristittyjen yhdistämiseksi. Tästä on historian todistus, joten se riittää ainakin minulle.

    Minä olen tuon askeleen ottanut, vanhan elämäni haudannut kasteveteen ja lähtenyt eteenpäin uuteen elämään yhdessä Jeesuksen kanssa. Näin ollen, olen "ylösnoussut" Kristuksessa. "Hänen ikeensä on sovelias ja kuormansa keveä", miksi? Siksi, että Hän kantaa siitä puolet (ies=tehty kahdelle) mutta todellisesti kokonaan, jos annan hänen sen tehdä.

    Äänestä

  • annu42 kirjoitti:

    Kysymys koski seremoniasapatteja, mitä niistä tiedät?

    Äänestä

Siksi koska ne eivät kuulu meille. Meille riittä Jeesus ja hänen asettamansa luomisen muistomerkki sapatti. Jokainen saa toki viettää Raamatun seremoniasapatteja tai vastaavia, ei lisälevosta ole haittaa. Itsekin vietin juuri neljä vapaapäivää töistä ja kohta 11 lisää. Mutta Herran sapatti on kirjoitettu lakiin itsensä Jumalan toimesta emmekä ihmisinä voi kumota Jumalan selviä sanoja jotka Jeesus vielä vahvisti. Että siksi.

Äänestä
  • Kerroppa miksi adventistit opettavat kahden eri uskonnon ihmisiä? Adventisteja sekä myös meitä kristittyjä jotka emme kuulu teidän uskontoomme. Erikoista! Kyllähän me itse tiedämme mitä meidän uskoomme kuuluu ja mitä ei. Teidän uskontonne on kaikkine oppeineen täysin sellainen, ettei meidän uskoomme kuulu mitkään teidän oppienne sisällöt. Uskohan on annettu ylhäältä kun se on olemassa. Ei sitä Evankleliumin uskoa jaeta adventistien kautta. Evankeliumin opetus löytyy vain Uuden Testamentin sanasta mutta ei adventismin kautta. Kun vastaat meille, älä turhaan tyrkytä oppejanne!

    Äänestä

  • Ellen White vahvisti teidän sapatin, älä siihen Jeesusta sotke.

    Äänestä

  • Seremoniasapatit on myös kirjoitettu lakiin, miksi niitä ei tarvitse viettää??? Kuka ne on poistanut?

    Äänestä

  • Kuka teille on ilmoittanut, että seremoniasapatit eivät koskisi teitä? Vai onko teillä Jumalaakin suurempi valta valita, mitä teidän pitää laista noudattaa ja mitä voi jättää pois? Miksi olette jättäneet pois ympärileikkauksen?

    Äänestä

  • Tehän hylkäätte Uuden Testamentin opetukset. Niinollen teille kuuluvat myös Mooseksen lain seremoniat saåpatteineen ja ympärileikkauksineen. Näyttää teidän uskontonne olevan Ellenin kutomaa lajia. Se kun ei perustu oikein Vanhaan eikä lainkaan uuteenkaan Testamenttiin. Mitän tuollaista seloitusta me emme voi löytää Raamatusta. Jeesuskin sanoi, ettei vanhaan leiliin laiteta uutta viiniä.Ja Paavali puolestaan sanoi, että liiton vaihtuessa vaihtuu myös sen mukana laki. Te taas ette tunnusta vanhaa ettekä kuulu uuteen liittoonkaan.

    Äänestä

  • kerroppa kirjoitti:

    Kerroppa miksi adventistit opettavat kahden eri uskonnon ihmisiä? Adventisteja sekä myös meitä kristittyjä jotka emme kuulu teidän uskontoomme. Erikoista! Kyllähän me itse tiedämme mitä meidän uskoomme kuuluu ja mitä ei. Teidän uskontonne on kaikkine oppeineen täysin sellainen, ettei meidän uskoomme kuulu mitkään teidän oppienne sisällöt. Uskohan on annettu ylhäältä kun se on olemassa. Ei sitä Evankleliumin uskoa jaeta adventistien kautta. Evankeliumin opetus löytyy vain Uuden Testamentin sanasta mutta ei adventismin kautta. Kun vastaat meille, älä turhaan tyrkytä oppejanne!

    Kymmenenkäskyn laki koskee sinuakin, väität mitä muuta tahansa.

    Äänestä

  • meni kirjoitti:

    Ellen White vahvisti teidän sapatin, älä siihen Jeesusta sotke.

    Älä sinä Jeesusta pilkkaa. Jeesus antoi sapatin ihmiselle luotuaan hänet. Jos sinä olet ihminen (luultavasti olet?) kuuluu sapatti sinullekin.

    Äänestä

  • on laki kirjoitti:

    Seremoniasapatit on myös kirjoitettu lakiin, miksi niitä ei tarvitse viettää??? Kuka ne on poistanut?

    Jos olet Raamattua lukenut, niin Jeesuksen kuolema muutti liittoa ja poisti säädökset. Jumalan laki taas ei muutu, siitä on todisteena Jeesuksen sanat ja kuolema ristillä.

    Äänestä

  • ilmoitettu? kirjoitti:

    Kuka teille on ilmoittanut, että seremoniasapatit eivät koskisi teitä? Vai onko teillä Jumalaakin suurempi valta valita, mitä teidän pitää laista noudattaa ja mitä voi jättää pois? Miksi olette jättäneet pois ympärileikkauksen?

    Jaa, olen lukenut kymmenen ksäkynlain läpi satoja kertoja, eikä siinä puhuta mitään seremonioistasi tai sinun ympärileikatusta pilistäsi. Pidä vaan plisi piilossa, ettei jäädy.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Kymmenenkäskyn laki koskee sinuakin, väität mitä muuta tahansa.

    Te ette kuulu meidän uskontoomme. Eikä teillä ole meille mitään opettamista. Keskustelemaan te ette kykene. Ette tule näköjään toimeen sovussa kenenkään kanssa . Mitä hyötyä on kiusankappaleista millekään yhteiskunnalle?

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Älä sinä Jeesusta pilkkaa. Jeesus antoi sapatin ihmiselle luotuaan hänet. Jos sinä olet ihminen (luultavasti olet?) kuuluu sapatti sinullekin.

    Etkö tunnusta Uutta Testamenttia? Näytät puhuvan sellaisista asioista jotka tekevät Uuden Testamentin ja uskomme tunnustuksen valheeksi.

    Äänestä

Kaikesta muusta yritätte keskustella, mutta aiheeseen liittyvät seremoniasapatit jäävät vaille vastausta.

Toistan kysymyksen:

MIKSI ETTE VIETÄ SEREMONIASAPATTEJA?????

Äänestä

Sapatti tarkoittaa lepoa, eli paussia. Tämä paussi sana tulee muuten sapatista. Kymmenessä käskyssä pyydetään lepäämään tietty päivä viikossa. Ja Raamattu opettaa että tämä käskysarja on voimassa vieläkin.

Seremonialaissa pyydetään lepäämään tiettyjä päiviä tiettyinä kuukausina. Nämä päivät siis sattuivat mikä millekin viikonpäivälle. Raamattu opettaa, että seremonialaki kumoutui ristillä, koska se oli tehnyt silloin tehtävänsä.

Molemmat lait siis puhuvat sapatista samaa ilmaisua käyttäen, koska kyse oli paussin pitämisestä, mutta seremonialain sapatit eivät vain enää ole voimassa, koska se laki lakkasi, mutta viikkosapatti on voimassa, koska tämä laki ei ole lakannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

adventistit kirjoitti:

eivät vietä seremoniasapatteja?

Adventistien tyypillinen selitys on, että Paavali ei puhu "viikkosapatista" vaan "seremoniasapateista", jotka ainoastaan saivat täyttymyksen Kristuksessa. Mutta alkutekstin tutkimus ja vertailu Vanhan Testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan eivät tue tuollaista olettamusta. Tasan sama termi tarkoittaa kreikassa viikkosapattia ja kaikkia muita sapattia. Alkuteksti ei tee mitään eroa viikkosapatin ja muiden sapatinpäivien välille - ei UT:ssa eikä Septuagintassa. Kolossalaiskirjeestä ei löydy tukea adventistien vakioselitykselle, että "seremoniasapatteja" ei tarvitse noudattaa, mutta "lauantaisapattia" täytyy pitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu